Ketutuspäivä

Eilen oli niin paha ketutuspäivä, että en voi olla avautumatta siitä yhtään. Musta tuntuu siltä, että siellä ruudun takana on niin ihanan symppiksiä ja ymmärtäväisiä ihmisiä, että uskallan vähän raottaa pahaakin oloani teille. Niin kuin kaikki tietää, ei elämä ole aina hymyä ja onnea, vaikka positiivisena tämän blogini pyrinkin pääosin pitämään.

Aamu alkoi iloisesti ajatuksin "Jee, viikonloppu alkaa tänään!" ja "Huomenna on herkkupäivä!", mutta ensimmäinen pommi hyvään fiilikseen tuli työpäivän aikana. Varmaan ymmärrätte, etten voi kovin tarkasti täällä asiasta puhua, mutta työpaikan ulkoisista tekijöistä johtuen koko työyhteisöni on nyt melkoisen stressin ja paineen alla, sillä melkoisia muutoksia on luvassa. Tiedon saatuani tuntui siltä kuin joku olisi lyönyt ilmat pihalle. En voi itse (eikä kukaan muukaan työpaikallani) tälle vaaditulle muutokselle mitään, joten nyt on vain haettava jostain voimavaroja ja puhallettava yhteen hiileen ja uskottava, että tästä vielä noustaan entistä ehompana. Kriisin keskellä on tärkeää, että työkaverit tukevat toisiaan ja onneksi meillä onkin tiivis työyhteisö. Työpaikkoja ei ainakaan näillä näkymin kukaan ole menettämässä, mutta paljon saadaan painaa duunia ja joustaa seuraavien kuukausien ajan.

Toinen pommi iski töiden jälkeen, kun saatiin puhelu autokorjaamosta. Meidän armas kaara oli aiemmin tällä viikolla alkanut yhtäkkiä köhimään varsin omituisesti ja eiköhän siellä ollut jokin pienen pieni osa tuhoutunut ja sen korjaaminen maksaa kuulemma maltaita; pelkkä osan hinta keikkuu siellä 600 euron paremmalla puolella ja työtunteja sen uudelleen asentamiseen kuluu vähintään viisi... Rahan menoa ei voi estää. Varmasti kaikista tällaiset yllättävät menot tuntuvat pahalta - etenkin jos sitä ylimääräistä rahaa ei juuri ole.

Voitte varmaan kuvitella meikäläisen fiiliksen perjantai-iltana... Istuttiin miehen kanssa sohvalla ja tuijotettiin seinää, mietittiin, että miten tästä nyt selvitään. Kerrottakoon vielä, että työskentelemme miehen kanssa samassa yrityksessä, joten saman stressin ja paineen alla ollaan. Ajateltiin, että märehditään nyt luvan kanssa tää perjantai-ilta ja otetaan uusi näkökulma asioihin lauantaina. Simahdettiin melko aikaisin, mutta silti ei olla meinattu pysyä tänään hereillä ollenkaan. Varmaan se yllättävä stressi vaatii veronsa, kun kroppa ja pääkoppa käyvät ylikierroksilla. Olo on kuin olisi bilettänyt koko yön ja nukkunut sen kaksi tuntia.

Siinä mielessä voi kai ajatella, että onneksi ollaan samassa veneessä, että voidaan tukea toisiamme tässä myrskyssä ja lujittaa parisuhdettamme. Vieläkin olo on melko epätoivoinen sen ensimmäisen pommin jäljiltä, toiseen totesimme jo aamulla, että raha on "vain" rahaa. Työ onkin ihan toinen juttu, sillä sen parissa viettää suuren osan päivästä. Toivottavasti asiat tästä kuitenkin kääntyvät parhain päin, olen kovasti koettanut hokea itselleni (ja miehelleni), että ehkä tämä oli tarkoitettu näin ja jotain parempaa on luvassa ja että asioilla on kuitenkin aina tapana järjestyä.

Sateisen synkästä säästä ja mielestä riippumatta, tänään on ollut koko viikon odotettu herkkupäivä ja sitä en kyllä meinaa missata! ;) Aamu alkoikin kuvissa näkyvillä herkuilla - paahtoleipää, tuoretta ananasta ja kuumaa kaakaota ja nyt meinaan nauttia palan jos toisenkin lempparisuklaatani. Mies lähti viettämään lätkäporukan kanssa saunailtaa, joten mä taidan huudattaa vähän musaa ja sitten syventyä uuteen kirjaan. Jospa se fiilis niillä vähän nousisi. Leppoisaa illanjatkoa!