1/31/2013

Tulppaanit = Kevät ?

Mulla tulee tulppaaneista aina jostain syystä kevät mieleen. Keväinen olo, keväinen tunnelma, kevään odotus. 
Niimpä meidän huushollissa tullaan varmaan näkemään tulppaaneita seuraavina kuukausina muita rehuja enemmän.

Nämä seuraavat kuvat räpsin viikonlopun juhlien jälkeen, kun viimeinkin pääsi rentoutumaan ja nostamaan jalat ylös pitkän päivän jälkeen.
On ne vaan kauniita -tulppaanit ja kynttilät.




 



ps. Täällä sitä maataan taas sohvalla jonkin pöpön kourissa, seurana tyyny, strepsilsit ja Nälkäpeli -kirja (ykkösosa). Sama lukea koko trilogia uudestaan läpi, kun ei tällä voinnilla energiat oikein muuhunkaan riitä. Ei muuta kuin lämmittämään hot chocolatea!

Terveempää torstaita teille!

1/29/2013

Ranskalainen nuttura

Heti alkuun tunnustus (mikä ei varmastikaan tule ihan kaikille täytenä yllätyksenä); meikäläinen on aika laiska mitä tulee hiustenlaittoon ja kampausten tekemiseen.
Ei sillä että olisin hiusteni käsittelyssä mitenkään erityisen hyvä silloin kun jaksan vaivautua.

Miehen valmistujaisiin halusin kuitenkin kokeilla jotain uutta, ei aina sitä kulunutta tiukkaa nutturaa tai yksinkertaisia, suoristettuja hiuksia. Tovin jos toisenkin googlettelin, hakusanoilla "helppo juhlakampaus" että tällainen rähmäkäpäläkin onnistuisi kampauksen teossa, ja vihdoin tärppäsi!

Kalastajan vaimo -blogi pelasti hiuspähkäilyni tarjoamalla ohjeen helpon, mutta tyylikkään kampauksen teosta. Ranskalainen nuttura. Oheisesta linkistä löytyy simppelit ja hyvät ohjeet kampauksen tekemiseen, joten sieltä vain katsomaan ja harjoittelemaan jos tämä oli sinullekin uusi tuttavuus-kampaus! :)

Tällainen ranskalaisesta nutturasta tuli meikäläisen päähän (itse) tehtynä.
Förlåt mig väsyneet kasvot ja jo vähän hapsuttunut kampaus, kuvathan on fiksusti räpsäisty vasta juhlien jälkeen illalla..




Mies tokaisi kampauksen nähtyään, että "Toi on sellanen Jane Austen -tyylinen, niinku siitä leffasta!". Tarkoitti siis lemppariani Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuvaa.
Ei mennyt miehen kommentti ihan metsään! Ehkäpä senkin takia tämä kampaus kolahti meikäläiseen. ;)

Vad tycker du??

1/28/2013

Valmistujaisherkkuja

Tältä näytti katettu herkkupöytä lauantaisissa valmistujaisjuhlissa.
Aurinkokin pilkisteli jossain vaiheessa päivää pilvien takaa, joten kuvat eivät onneksi ole ihan siitä kohinaisimmasta päästä.





Tarjolla oli monenlaista pientä suolaista; lohitartar-leipiä, ruisnappeja valkosipuli- ja ruohosipulitäytteellä, lämpimiä voitaikinakierteitä,  juustoja & viinirypäleitä.






Makeannälkäisille oli tarjolla Sacher-kakkua (kummiperheeni tekemää), salmiakkeja ja minttusuklaata.





Kaikki suolaiset tarjoiltavat teki allekirjoittanut rouva ihan itte (okei, juustot ostin kaupasta ;).
Mitenkään pröystäilemättä, niin tarjoiltavat menivät kuin kuumille kiville ja olivat niin suussa sulavan hyviä, että taitavat päästä omien valmistujaisjuhlienikin herkkupöytään!



 
 

Päivänsankarikin tykkäsi juhlistaan kovasti ja sehän se oli pääasia. :)
Ylpeänä sain touhuilla juhlien emäntänä, kun mulla on niin ahkera ja reipas mies! Congrats, kulta!


1/27/2013

6 vee me

Voi että oli mukavat juhulat eilen! Niistä (ainakin kattauksesta) lisää myöhemmin.
Tänäänkin on ollut aihetta juhlaan; tasan 6 vuotta sitten minun ja miehen yhteinen tarina alkoi. :)


Kaikki vanhat kuvat ovat kovalevyllä vaatehuoneessa pölyttymässä, mutta tämän, vuonna 2008 otetun kuvan löysin koneeni uumenista. Voi, kuinka nuorilta me näytetään!
Tässä vaiheessa oli yhteiseloa takana jo puolitoista vuotta, miltähän ollaan lie ihan alkuaikoina näytetty!

Vaikka ei me vieläkään täysin aikuisia olla, se lienee sellainen elämänmittainen projekti kummallakin. ;)


Ehkä sitä jotain ulkoista ja sisäistä muutosta on kuitenkin vuosien varrella tapahtunut molemmilla ja onneksi ihan hyvään suuntaan. ;)
(Tämä kuva on otettu parin viikon takaisella mökkireissulla.)


Lasit kuohuviiniä, saunomista ja elokuva-iltaa viettämään! :)

1/25/2013

Rakkaudesta valjakointiin

Meidän Cira on kyllä niiiiin totaalisesti hurahtanut rakkaan harrastuksensa pariin, että!

Ja eihän se mikään ihme olekaan, onhan samojedit kuin luotuja valjakoimaan.
Kattokaa ny vaikka ite:


Mitä lujempaa mennään, sitä kivempaa!

Välissä täytyy tietysti myös poseerata kameralle.

Enää ei tarvi miettiä, kuka vetäis mökillä pulkassa, jos itse ei jaksa kävellä. ;)

1/22/2013

Mitä valmistujaisjuhlien kattaukseen?

Tällä viikolla juhlitaan -mieheni nimittäin valmistuu ammattikorkeakoulusta monen vuoden uurastuksen jälkeen! Viikonloppuna olisikin siis edessä meikärouvan ensimmäiset itse järkkäämät valmistujaisjuhlat... Tarjoiltavien syöminkien ja juominkien kohtalot ovat jo hyvin selvillä, mutta pöytäkattauksen osalta suunnitelmat ovat vielä vähän auki.

Tällä hetkellä juhlavaan valmistujaispöytään olisivat tulossa seuraavat kattausastiat ja -koristeet:


1. Kivi-tuikkuja, harmaita ja kirkkaita
2. Kastehelmen tarjoilulautasia kahdessa eri koossa
3. 24h teepannu
4. Kastehelmen pieniä tarjoilukulhoja
5. Arabian kaadin (maidolle kahviin/teehen)
6. Kastehelmen tuikkuja, vedenvihreitä

Lisäksi pöytään pääsevät kollaasista puuttuvat korkeat kakkutarjotin ja kerrostarjotin (3 krs.).
Valkoinen pöytäliina pitäisi jostain vielä metsästää ja ehkä kolmas Kastehelmen tarjoilulautanen...
Kukkiakin olen miettinyt pöytää koristamaan, tosin niitä tulee varmaan vierailtakin aika tavalla.

Olisiko teillä ideoita siihen, miten valmistujaispöytää voisi koristella juhlavasti?
Ja miltä alustava suunnitelmani teistä kuulostaa?

1/21/2013

Uusi kalenteri

Vuoden vaihduttua sekä seinä että laukkuni saivat uudet kalenterit. Seinäkalenterin tilasin netistä, omilla kuvilla täytettynä, kun taas mukana kulkevan kalenterin ostin jo syksyllä Itävallan reissulta. Kalenterihan on siis saksankielinen (enkä todellakaan osaa kyseistä kieltä :D), mutta koska a) kansi oli niin kaunis, b) sisältö oli selkeä ja tarpeeksi tilava sekä c) halusin jonkin konkreettisen, mukana kulkevan, muiston matkasta, niin tämä ihanuus lähti paikallisesta kirjakaupasta matkaani! :) Tällaisia kalentereitahan myydään Suomessakin, ainakin Stockalla olen usein niitä kuolannut.





Ja kaikkihan sen tietää, että styleen kalenteriin on paljon miellyttävämpää kirjoitella muistiinpanoja ja tulevia tapahtumia & menoja. ;)

Kalenterin kannessa on muuten Edgar Allan Poen runoutta, I'm loving it!


Hyvin on lähtenyt uuden kalenterin täyttäminen käyntiin, sillä tuleva kevät näyttää melkoisen täydeltä ja kiireiseltä.
No, suurin osa menoista on mitä mieluisimpia, joten no worries!

1/19/2013

About me

Lisää asiaa minusta!





 






Allekirjoitatteko te näistä jonkun itseenne sopivaksi? ;)