10/31/2014

DIY - Keinutuolin kasvojenkohotus


Keinutuoli alkaa olla valmis - ja olihan siinä hommaa! Otin välivaiheista kuvia, jotta näkisitte, mistä on lähdetty liikkeelle ja mitä kaikkea tuolille on tehty. Ensimmäisessä kuvassa näkyy tuolin koko DIY-kaari. Vasemman puolimmainen kuva on lähtötilanne; tuoli on kiiltävän ruskea, todella hekumallisen värinen siis. Ensimmäisenä mies teki keinutuolille maalipesun ja hioi kiiltoa ja päälimmäistä maalikerrosta pois. Näin tuolista saatiin uutta maalia paremmin vastaanottava. Sitten alkoikin meikäläisen operaatio, nimittäin maalausurakka.

Kaapista löytyi reilusti Tikkurilan Lumi -seinämaalia, joka oli juuri passeli väriltään. Päätettiin sitten kokeilla sitä, vaikka kyseessä seinämaali olikin eikä oikeaoppisesti kalustemaali. Maalasin ensin pohjakerroksen ja pari päivää myöhemmin toisen kerroksen. Tässä vaiheessa huomasin (ja muistin, onhan tuo kalusteiden maalaus mulle kuitenkin semituttua puuhaa), että ensimmäinen maalikerros ei ollut vielä täysin kuivunut ja kiinnittynyt. Pidin toisen kierroksen maalattuani liki viikon tauon, kunnes maalasin tuolin kolmannen kerran.





Etenkin näistä lähikuvista voi nähdä, millaisen muutoksen keinutuoli on käynyt läpi. Kiillon ja maalikerroksen hiominen oli jo itsessään aikaavievää puuhaa (kertoi mies) ja keinutuolin maalaamiskierrokseen meni about tunnista puoleentoista tuntiin aikaa. Koska keinutuolissa oli paljon ahtaita välejä, kulmia ja pienen pieniä kohtia, lensi maalauskertojen aikana aina muutamia ärräpäitä - pikkutarkkuus ei oo meikäläisen vahvinta alaa! :D

Käytin sekä pensseliä että telaa, molemmat pienikokoisia. Istuinosan vedin kokonaan pensselillä, mutta muuten yhdistelin maalausvälineitä kuten parhaaksi näin. Saatoin vetäistä ensin pensselillä ja sitten tasoittaa varovasti telalla. Kivan tasaista jälkeä tuli noin niinkuin meikäläisen amatöörikätösestä.





Kolmannen maalausruljanssin jälkeen annettiin tuolin kuivua viikon verran. Viime sunnuntaina käännettiin se ympäri niin, että sain maalattua pohjat ja muut pinnat, joihin en tuolin ollessa pystyasennossa yltänyt. Tiistai-aamuna maalasin viimeisen kierroksen pohjia ja nyt koko tuoli saakin kuivua ja odotella käyttöönottoa parisen viikkoa. Nämä postauksessa näkyvät kuvat olen muuten ottanut ennen alaosan ja pohjien maalaamista, siksi valkoisistakin tuolikuvista näkyy alta vanhaa ruskeaa.

Alla vielä ennen ja jälkeen kuvat tuolista. Meikä on aika tyytyväinen! Toivotaan vain, että seinämaali pystyy tuolissa ja ettei meidän Filja torahammas tuholainen mene haukkaamaan sitä. :D Mitä tykkäätte muutoksesta ja ylipäänsä tästä meidän keinutuolista?








10/28/2014

Hempeyttä vauvan huoneeseen


Moi moi! Miten teidän viikko on käynnistynyt? Mulla käänty suupielet vähän ympäri, kun se ihana, valkoinen, lumi suli viikonloppuna pois. Nyt on taas märkää ja synkkää. No mutta onhan tässä tätä hommaa, niinku vaikka ideoida Nipsun huoneen sisustusta.. Tää mun pesänrakennusvietti nimittäin vaan yltyy... Tällä viikolla oon metsästellyt netin syövereistä julisteita, jotka sopis a) vauvan huoneeseen ja b) vauvan huoneen värimaailmaan. Tuskastelin, kun lukuisilla nettisivuilla lastenhuoneen julisteet olivat luokkaa Bratz tai Hevisaurus tai muuta vastaavaa. Aikani googlailtua päädyin tuttuun nettikauppaan, Walldesigniin*, ja siellähän niitä vaihtoehtoja sitten riitti! En tajua, miksen alunperinkin suunnistanut heidän sivuilleen, oon nimittäin aiemmin hankkinut Tahtoo lissää tekstitauluja -postauksessakin vilahtaneita julisteita kodin seinille ja tykänny tosi paljon.

Alla olevassa kollaasissa näkyykin Walldesignilta keräämäni suosikkijulisteet. Vielä kun osaisin päättää, mitkä noista tilaisin ja missä koossa! Tuo keskimmäinen, tekstijuliste, lähtee ehdottomasti ostoskoriin. Mies nimittäin laulaa Nipsulle aina iltaisin Tuiki tuiki tähtöstä - tosin joka ilta vaihtuvilla sanoilla, koska hänellä on maailman huonoin muisti mitä tulee laulujen sanoihin. :D Ja nuo kuvajulisteet on kaikki niin ihanan hempeitä ja suloisia. Norsuistahan mulla on lievä pakkomielle, joten katsotaan, miten käy... ;)


Vielä olisi hakusessa pyöreä karvamatto keinutuolin alle. Sekin alkaa olla loppusuoralla maalailun suhteen, jess! Saatte pian nähdä DIY-postausta tästä operaatiosta. :)

Pinnasängyn patja on tilattu ja tullut viikkoja sitten, mutta pinnasängylle kävi vähän huonommin.. Sekin tuli ajallaan, mutta pohjapala oli toimituksen yhteydessä (?) murtunut. Ihan kuin sitä olisi heitelty pitkin ja poikin. Se meni siis palautukseen ja uusi olisi nyt odottamassa Matkahuollossa. Toivon mukaan se on ehjä ja muutenkin oikea tuote, niin päästäisiin viikonloppuna kokoamaan sänkyä. ♥

ps. Oonko vähän hätähousu, kun ripustin jo sunnuntaina ensimmäisen joulutähden ikkunaan (tosin ilman valoja)? :D Löysin Anttilasta Annon mallistosta valkoisen joulutähden ja se on just eikä melkein sellainen yksilö, jollaista etsin tuloksetta viime jouluna. Olin siis aika täpinöissään, kun se nyt löytyi. :)

*mainoslinkki

10/24/2014

Sattuipa sopivasti...


...Meinaan tää päivä + lumen tulo pohojolaan. Tänään on tasan kaksi kuukautta jouluun (wihii!) ja tänään on pyryttänyt ensimmäistä kertaa tänä syksynä meidän huudeille kunnolla lunta. Ihan mahtava fiilis oli aamulla katsoa ulos ikkunasta ja huomata, että maa on valkoinen! Se tekee niin paljon tähän syksyiseen pimeyteen. Ajattelin siinä sitten, että täytyyhän tämän nyt tarkoittaa jotakin, että juuri tänä päivänä tuli näin valtavasti lunta, joten tänään aion kyllä ripustaa meidän talvi(joulu)kranssin ulos ovenpieleen! :) Marraskuun vaihtuessa sitten niitä valohärpäkkeitä sun muuta semi-jouluista, hihih.



Heitin tytötkin samantien lumen huomattuani kartanolle ja huusin niille "Kattokaa, siellä on lunta!" Ne katto mua ihan äimänä, että mikä muhun on menny ku mesoan ja heilutan käsiä takapihalle päin mutta riensivät sitten painimaan lumihankeen. Cira ottikin sitte kunnon mökötysilmeen päälle, kun huusin sen lopulta sisälle (kuva alla). :D

No joo, on tänään muutakin tullut touhuttua kuin ihasteltua valkeaa maisemaa. Kävin aamupäivällä hammaslääkärissä tarkistuksessa (aina yhtä ahdistavaa ja tympeää, hrr!) ja kurvailin kaupan kautta kotiin. Salmiakit ja lakritsit odottavat syöjäänsä (onneksi on matalat verenpaineet nii saa vähän herkutella näillä ;). Parit työpalaverit ja pieni kotijumppa alta pois. Perjantain dinner. Nyt on kynttilät ja raukeus. Mikäs tässä sohvalla makoillessa ja pallomahan papattimattomaista liikehdintää hämmästellessä. Melkoiset bileet taas tuolla meidän neidillä. :D

Muikeeta perstaita !


10/21/2014

Poseerausta pallomahan kanssa


Täällä päin vietellään nyt syyslomaa (siis ne, ketkä viettävät), mutta me saatiin nauttia omasta mini-syyslomasta viime viikolla, kun meidän rakkaat ystit (aka. Nipsun tulevat kummit) körötteli tyttärensä kanssa Ouluun lomailemaan. Vaikka Ouluun on kuulemma aina kiva tulla käymään, niin tällä kertaa melko suuri syy heidän tulollaan taisi olla mun kasvavan mahan ja Nipsun potkujen tsekkaus sekä tajuttoman ison vauvatavaravuoren tuominen meille lainaan. Saatiin kullan arvoisia vinkkejä vauvan hoitoa ja tuotujen tavaroiden (mm. vaunut, turvakaukalo ja kätkyt-hälytin) käyttöä varten. Me tietysti yritettiin miehen kanssa imeä tietoa itseemme parhaamme mukaan. :D Ehdittiin onneksi ottaa koulutushetkien, tai niinkuin ystäväni S humor-ihmisenä uhkaili, natsikoulutuksen, ohessa rennostikin ja tehdä lomajuttuja.


Käytiin ulkona syömässä, Ainolanpuistossa ja shoppailemassa pariinkin otteeseen. Pelailtiin meidän kaikkien suosikkilautapeliä Craniumia ja katottiin Putousta. Oli niin ihana ja nauruntäyteinen miniloma! Me ollaan miehen kanssa kyllä superonnekkaita, kun meillä on tuollaiset ystävät kuin S ja J; yhdessä on aina kivaa ja hyvä olla ja aina ollaan valmiita auttamaan (niinkuin nyt vauvatarvikkeiden lainaamisessa). Olivat epelit tehneet meille yhteisen äitiys- ja isyyspakkauksenkin!! :D Se oli ihan huippu, laitan toisella kertaa sisällöstä vähän sneak peakia.

Sain myös kyläilyreissun aikana talteen raskausotoksia itsestäni ja jopa meistä miehen kanssa yhdessä (harvinaista, että poseerataan yhdessä kuvassa), kun S intoutui kuvailemaan. Pääosassa tietty pallomaha, kuinkas muutenkaan! :D Kiitos vielä S kuvista! ♥

Kuvissa ollaan menossa  raskausviikolla 23, mukavan maltillisesti on tuo pötsi kasvanut. :)


10/19/2014

Meni jo


Muikeeta sunnuntaita! Miten se viikonloppu taas menikään menojaan melkein huomaamatta? Meillä on taas vaihteeksi ollut "työn"täyteiset vapaapäivät; ollaan puuhailtu kotihommia (tai no, pihahommia, aargh), metsästetty huonekaluliikkeistä uutta sohvaa, pesty ja hiottu ja maalailtu meidän keinutuolia ♥ ja mietiskelty Nipsulle nimeä. Niin ja ehdittiin me töllöttää Vain Elämää ja Putous. Ja saunoa. Ja meikä on ihmetelly, ku lauantaisen maalailu- ja sohvaikkunashoppailu-urakoiden jälkeen mun toinen jalka puutu ja se on vieläki puutunu. Tiiättekö sen niiiiin ärsyttävän tunteen, ku joku raaja puutuu niin että tekis mieli hakata se tohjoksi tai vähintäänki repiä se irti? :D En tiiä, liittyykö tää jotenki raskauteen, että helpommin se verenkierto tukkeutuu ku on hankalissa asennoissa tai ihan vaan seisoskelee jalkojen päällä. Onneksi mies on vähän hakannu ja hieronu veriä liikkeelle, että pysty nukkumaan. Ja joo, meikä heti ekana aatteli, että Nonniin, nyt mulla on vähintäänki se raskausmyrkytys tai veritulppa! Sit katoin miehen ilmettä ja päättelin siitä, että jaa ei mulla vissiin ookkaan.. :D Perusmeikää pelätä heti pahinta.

Vielä ois hommaa jäljellä tälle sunnuntaille, joten ei kai se auta ku kiskoa tuota puujalkaa perässä ja ruveta tekemään! Pannarin sainkin jo leipastua aamupäivällä, eli sen tärkeimmän homman pois alta. ;) Miten teidän viikonloppu sujui? Aika kalsea keli ollut täällä, luonto näyttää ihan kuolleelta, on vihmainen tuuli ja vesisade ja harmaus ja kaikki!


10/17/2014

Living room dreams...


Jess, perjantai koitti! Ostin aamusella kaupassa käydessä hillomunkit, saadaan sokerisesti viikonloppu käyntiin. ;) Jospa vielä jaksaisin siivota kodin päivän päätteeksi (mutta miehen jobi on luututa lattiat), niin vapaapäivien vietto starttaisi entistä kivemmin.
 
Mutta tässäpä nyt niitä edellisessä postauksessa mainitsemiani olohuoneen haaveita ja ideoita nyt olisi kollaasin muodossa. Toiveissa olisi siis avartaa olohuonetilaamme (eli tilaa, jossa vietämme vuorokaudesta eniten aikaa hereillä ollessamme) siten, että roudaisimme tummat huonekalumme (senkki + leveä tv-taso) muualle säilöön ja hankkisimme tilalle esimerkiksi Ikeasta pienen ja näppärän tv-tason valkoisena. Mikäli saan miehen samoille linjoille kanssani ja mikäli huonekaluliikkeiden sohva-valikoimasta jokin yksilö tärppää, sanoisin ehdottomasti yes uudelle sohvalle.

Nykyisestä, muodottomasta ja täysin susi-ostoksestamme en halua edes puhua, niin surkea siinä on istua ja maata(etenkin nyt raskausaikana). Olemme kyllä onneksi jo vuosia sitten pistäneet säästöön rahat uutta sohvaa varten ja alunperin olikin tarkoituksena hankkia sellainen uuteen kotiin. Mutta kun sitä uutta ei nyt tunnu löytyvän, niin joskos sen jo tänne hankkisi... Haaveissa olisi hieman nykyistä suurempi laiskanlinna, joskin tällä kertaa kulmasohva. Alla yksi esimerkkivaihtoehto (joskaan ei tuon värisenä).

Lisäsin tuon keinutuolin tänne olohuoneen kollaasiin, vaikka tarvittaessa/halutessa sen paikka voi olla myös Nipsun huoneessa. Keinutuolia olen metsästänyt käytettynä ympäri ämpäri ja vihdoin se löytyi! Mies löysi kelpo yksilön Oulun SPR:n myymälästä. Väri oli aivan kamalan ruskea, mutta sillähän ei ole mitään väliä, kun tuoli kuitenkin hiotaan ja maalataan valkoiseksi.

Eli summa summarum olohuoneen toiveista; lisää avaruutta, valoisuutta ja yhteneväisyyttä. :)





10/15/2014

Sisustusvimma ja varhaista joulufiilistelyä


Tiiättekö, kun joskus pää on täynnä ajatuksia ja ideoita ja on sellainen olo, että on pakkopäästätoteuttamaan ne, mutta aika ei riitä kaikkeen? Mulla on nyt syksyllä ollut just sellainen olo. Päässä pyörii jos minkälaista ideaa, mutta joko aika tai oma jaksaminen tulee niiden toteuttamisessa vastaan. Lähinnä oon ideoinut meidän kodin sisustusta ja vielä tarkemmin sanottuna Nipsun tulevaa huonetta. Miettinyt, mitä sinne "täytyy" vielä hankkia. Myös olohuoneen raikastamista oon pyöritellyt jo pitkään mielessä; josko päästäis jo eroon noista tummista, tilaa ja valoa syövistä, huonekaluista ja hankittais vaikka Ikeasta ihan simppeli ja pieni (valkoinen) tv-taso. Lopputila jäisi sohvalle ja oleskelulle. Koska nyt näyttää uhkaavasti siltä, että sitä meille tarkoitettua omakotitaloa ei löydy ennen Nipsun syntymää, on ollut suoranaisesti pakko kehitellä nykyisen kodin sisustusta ja järjestystä siten, ettei päässä napsahtaisi. Tiedän, että monet asuu vauvan syntyessä kaksiossa, jopa yksiössä, ja pärjäävät mainiosti. Me ollaan asuttu tässä kodissa jo monta vuotta, ensin kaksin, sitten yhden koiran kanssa ja lopuksi kahden koiran kanssa. Siitä asti, kun kaksi isoa koiraa on valloittanut kotiamme, on tila alkanut tuntumaan vähän ahtaalta. Nyt sitten, kun kuvioon saapuu vielä uusi ihminen (joskin pieni sellainen), meinaa välillä tuntua siltä, että miten hitossa me saadaan tänne mahtumaan pinnasänky, vaunut, kylpyamme ja muu tarpeellinen??! Ratkaisuna on siis ollut se, että vierashuoneestamme viedään lähes kaikki huonekalut muualle säilöön (onneksi ei tarvi myydä pois, jospa niille olisi isommassa kodissa sitten joskus tilaa), jotta saadaan Nipsulle (ja Nipsun kaikelle tavaralle :D) oma huone.


Lisäksi päätä sekoittaa isyyspakkaus. Lueskelin joskus kesällä vauvablogeista, että tulevat äidit ovat kehitelleet tuleville iseille isyyspakkauksen, johon ovat sisällyttäneet kaikkea tarpeellista ja hauskaa tulevaa isää ja vauvaa ajatellen. Musta se oli niin ihana ajatus, että päätin heti, että jos vain aika ja energia antaa myöten, haluan tehdä sellaisen mun kullalle! Pakkaus alkaakin nyt olla aika loppusuoralla ja enää paria hankintaa vaille valmis. Ajattelin ensin, että annan sen miehelleni joko isänpäivänä tai sitten kun äitiyspakkaus saapuu, mutta en tiedä, maltanko odottaa! :D Edit: En malttanut. :DD

Ja ettei myllerrykset pään sisällä jäis vielä tähän, oon jo alkanut fiilistelemään tulevaa joulua! Oon miettinyt joululahjoja läheisille, mitä kivaa voisi leipoa joulun aikaan jne jne.. Ihan hullua tämä ideointi ja suunnittelu ja fiilistely, liittykö tämä nyt sitten jotenkin siihen raskausajan kuuluisaan pesänrakennus -vaiheeseen??



Kaikista vaikeinta tässä on se, etten pysty touhottamaan ja tekemään samalla lailla kuin ennen. Viime viikollakin maalailin seiniä (toim.huom. vesiliukoisella maalilla, ettei kukaan saa slaagia!) melko rauhallisesti omasta mielestäni, mutta silti olin maalailun jälkeisenä päivänä melko huonovointinen. Jotenkin tuntuu hassulta, että nämä pahoinvoinnit on saartaneet mut tässä toisessa kolmanneksessa, kun ensimmäisen kolmanneksen ajan sain olla ihan rauhassa ja tehdä mitä huvittaa. Onneksi en sentään asu pää vessanpytyssä, vaan olo menee levolla ja kylmällä vedellä (tai sokerilla) ohi. Siihen vaan voi joskus mennä koooooooko päivä.

No, tämä oli taas näitä sekametelipostauksia, mutta saimpahan ajatuksia vähän selvennettyä! Onko teillä nyt syksyllä ihan hulluna ideoita ja haaveita kodin sisustuksen suhteen? Fiilisteleekö joku muukin jo joulua? :D

10/13/2014

Rakenneultrassa


Käytiin toissa viikolla rakenneultrassa. Käynti jännitti sekä vauvan terveyden kannalta (onhan kaikki hyvin jne) että vauvan sukupuolen selviämisen kannalta. Sain aika hyvin pidettyä hermoni kasassa ultra-aikaan saakka, mutta kun istuskelimme miehen kanssa odotusaulassa, kaiken maailman ajatukset lähtivät kulkemaan omia polkujaan... Mitä jos vauvalla todetaan jotain olevan vialla? Mitä se voisi olla ja mitä sitten tekisimme? Kumpikohan hän on - tai suostuukohan hän edes paljastamaan sitä meille?

Kaikki ne hetket, kun ultrahoitaja kuvasi vauvan aivoja, sydäntä, selkärankaa jne olivat niiiiiiiiin pitkiä ja tuskallisia! Hoitaja oli aivan hiljaa ja vain katseli eikä sanonut mitään. Minä sitten puolipaniikissa kyselin kokoajan "Näyttääkö kaikki normaalilta?", "Eihän siellä ole mitään outoa?"... Vasta loppuvaiheilla älysin edes mainita koko sukupuoli-asiaa! Kun sen sitten saimme kuulla, en voinut uskoa korviani, niin iloisesti yllättynyt ja onnellinen olin! Kätilökin käväisi huoneessa varmistamassa asian (kuvasi samalla sydämen suonet, joita vauva piilotteli hoitajalta), joten 2 alan ammattilaista on nyt povannut meille, kumpi sieltä onkaan tulossa. Ja tyttöhän sieltä olisi kuulemma meille tulossa! ♥

Kun oltiin saatu muutamat ultrakuvat kouraan ja onnittelut tyttö-uutisesta ja lähdettiin kävelemään autoa kohti, pillahdin itkuun keskellä katua. Sopersin miehelle jotain sellaista kuin "Mä en oikeesti voi uskoa, että mää saisin tytön! Mun ei tarvi enää leikkiä pikkuautoilla!" :D Kolmen pikkuveljen kanssa kasvaessa ja eläessä on tosiaan nuo poikien lelut ja leikit tulleet tuttuakin tutummiksi. Nyt tulee tutuksi myös tyttöjen leikit ja lelut (no tietystihän ne tuli tutuksi myös silloin kun itse olin pieni ja leikin ;). Mieskin oli onnesta soikeana, hänelläkään ei ole siskoa, joten meidän poikavaltaiset perheet saavat nyt täydennystä pienestä prinsessasta! Niin, ellei hän päätäkin vielä muuttua pojaksi tässä matkan varrella. :D

Saatiin vielä yksi ultra-aika joulukuun tienoille, kun mennään tarkistamaan mun istukan sijaintia. Se oli nytkin oikein hyvin takana, mutta osa oli ihan hippusen alhaalla, niin varmuuden vuoksi tsekataan vielä myöhemmin, ettei se ole siirtynyt raskauden edetessä väärään paikkaan. Kaikki oli siis rakenneultrassa oikein hyvin sekä vauvalla että mulla ja tässä vaiheessa pikkuisen kokoennustekin oli miellyttävän maltillinen. Kovasti kehuivat sekä hoitaja että kätilö mun kudoksia... :D Eli vauvan kaikki osat näkyi ultrassa tosi hyvin. Oli kiva kuulla, että en oo läski, mutta mulla on löysät kudokset. :DD

Ultrassa käynnin jälkeen mun oli ihan pakko päästä heti paikalla ostamaan jotain tyttömäistä meidän tulokkaalle. Kuvissa vilahtaakin ultran jälkeiset ostokset; ensimmäinen pussilakana pienelle, oma hupullinen kylpypyyhe ja soittolelu. Niiiiiin hellyttäviä ja nuo norsukuosit - ne on kolahtanu muhun ihan kympillä! Meillä on miehen kanssa samanlainen norsu-pussilakana mutta mustana, joten nyt ollaan koko perhe ihan norsuina. :D


10/10/2014

Oon jo 3-vuotias!


Moi, vuff! Mun nimi on Cira ja täytin eilen 9.10.2014 jo 3 vuotta. Tai niin noi sanoo, mun mielestä se on enemmänki vasta 3 vuotta, oon kuitenki ikäisekseni niin aikuismainen ja kypsä. Jos vertaa esim. tohon mun Filja-siskoon, joka on 2-vuotias ja vielä ihan pentu. Mut mä oonki vähä kovempi muija!

Mami ja iskä kutsuu mua yleensä Ciraksi, erilaisilla äänenpainoilla tosin, mutta joskus oon myös Cira Perrrrkele! tai Cirppa tai Pupu tai Pöppänä. Mami sanoo monesti tosi nolosti mua Mamin rakkausvauvaksi. Siis hei oikeesti...

Mä oon luonteeltani aika omapäinen. Jos haluun ulos mun omaan valtakuntaan eli meidän takapihalle, niin mä teen sen kyllä selväksi. Ja äänekkäästi. Jos mua ei kiinnostais tulla sisälle sieltä, niin annan Mamin ja Iskän huudella mua tovin ennenku meen. Mut meen silti aina, koska mut on pienestä asti opetettu siihen, että käskyjä totellaan aina, ei vaan sillon ku mua huvittaa. Koska eihän mua useinkaan huvittais! No sit ne kehuu mua ku tottelen ja se on iha jees, kuhan eivät liikaa lääpi. Mä oon nimittäin myös tosi itsenäinen ja oman tieni kulkija. Tykkään vaellella omia reittejäni ja seikkailla ja nuuhkia hajuja, ku ollaan metässä tai mökillä Kuusamossa. Yleensä vaan mun Filja-sisko tuppautuu mun seuraan, ku se ei oikeen osaa olla yksin. On se välillä ihan jeeskin mennä yhessä metissä.  

Älliäki multa löytyy melkosesti. Tai niin ne aina sanoo. Oon nopee oppimaan uusia asioita. Ja mulla on aika isot korvat, jotka sain perintönä mun Mantra-mummulta ja oon aika hoikkeli niinku mun Wilma-äiti, mut ei noi jutut vissiin haittaa, ku Mami ja Iskä sanoo aina, että oon silti tosi kaunis. En pärjää näyttelyissä Filja-siskolle, mut se ei kyllä mua yhtään haittaakaan ku noi valjakkotouhut on enemmän mun juttu ku turhanpäivänen pööpöily kehässä. Tosin tykkään poseerata sillon ku Mami tulee semmosen mustan kapistuksen kanssa lähelle. Se piippaa ja inisee ja kehuu hulluna aina ku vähä väläytän hymyä sen kapistuksen eessä. Mami on välillä vähän outo. Mut se on mun Mami ja vaikka mua välillä vähän ärsyttää, kun se kaappaa mut rapsutukseen syliinsä, nii se on mulle ykkönen. Iskä ja Filjaki on mun laumaa ja mä puolustan aina mun laumaa.

Lenkeillä käynti on huippua, mä aina väijyn, että tulisko joku neighbourhoodin dogi jostain vastaan, että voisin vähä haastatella sitä. Mami ja Iskä ei tykkää siitä yhtään, mut ne ei vaan tajuu. Mä tykkään vähä haastatella muita koiria ja joskus mun pitää iha vaa komentaa niitä pysymään kaukana, että ne ei tuu liian lähelle mun laumaa. Mun tehtävä on suojella myös Filja-siskoo, ku se on pienempi ja se on vähä urvelo. Niinku puistollakaan se ei oikeen uskalla puolustaa itteensä niiltä poikien humpsutuksilta, nii mä meen sit aina väliin ja ärjyn niille pojille.



Mun parhaita kavereita on Filjan lisäksi Sohvi (se on Filjan äiti ja aika pähee muija), mun sisko Ellu (me aina rakastetaan ja vihataan vuorotellen), Leevi (se on Filjan veli ja tosi kesy poitsu) ja Urho (se on mun poikakaveri, jota en oo tosin nähny pitkään aikaan, ku se muutti kauemmas). Mä tykkään leikkiä jahtausleikkiä, painia ja vetoleikkejä. En tykkää tapella, mutta piän kyllä omat puoleni jos joku alkaa ärhenteleen mulle.

Mun herkkua on kala ja lätyt. Tykkään siitä, ku iskä venyttää ja hieroo mua jos oon jumissa. Kynsien leikkaaminenki on kivaa ja pesulla käyntiki iha ok. Mä nukun öisin aina omassa huoneessa joka on kuulemma myös vaatehuone. Valikoin huoneesta nukkumispaikaksi aina sen puolen, missä Mami nukkuu. Se luulee, että nukun sen vieressä lattialla siks ku mä haluan, mut oikeesti oon siinä koska siitä se on kivaa. Mä oon kuullu ku se on sanonu, että oon sen Elämän Koira. En oo iha varma, mitä se tarkottaa, mut sen mä tiiän, että oon kyllä iha Mamin koira. Siks kai mää tottelenki sitä parhaiten. Ja huuan aina sen perään (jos huuan). 

Mut nyt mä en jouda enempää kertoileen, vaikka oonki kova tyttö jutteleen, ku mä haluun takapihalle hengaan. Meikä muuten sai synttärilahjaks ton kuvissa näkyvän rapisevan lelun ja illalla syötiin Filjan kanssa synttärikakkua eli ruokaa nakeilla ja jogurtilla ja jälkkäriks vielä possunkorvat. Oli aika mellevää. Moi nyt!


10/08/2014

Ruskainen Kilpisjärvi


Jatketaampas meidän ruskareissua, ensimmäisen osan voit lukaista täältä, jos meni ohi. :) Ensimmäinen yö oli tosiaan sen verran tuulinen, ettei nukuttua tullut ihan "kuin tukki". Tuuli keinutti asuntoautoa ja viima kuului sisälle asti. Mietin jo, että ollaanko me vielä Suomen puolella, kun näin kamalasti myrskyää. :D Aamulla kun pistettiin nokkamme ulos autosta, ei meinattu uskoa silmiä - ja samalla tajuttiin, mistä mahtoi niin tajuttoman navakka tuuli johtua. Asuntoauton ulkopuolella näytti tältä:




 





Aika huikeet maisemat meidän "ihan sama, pysähdytään nyt vaan tähän yöksi" -nukkumapaikalla. :D Aamullakin puhalsi vielä hyinen ja puuskainen tuuli, mutta uhmattiin sitä sen verran, että käytettiin tyttöjä aamutarpeilla ja räpsittiin hullun lailla kuvia. Niin ja ihasteltiin montut auki näitä maisemia.

Muutamat yhteiskuvat tyttöjen kanssa (joiden turkit lensi coolisti tuulen mukana, ks. keskimmäinen alempi kuva), pari yritystä saada tytöistä edustavia yhteiskuvia (Filja oli sitä mieltä, että nyt niitä herkkuja, mä en ala poseeraamaan!) ja sitten lähdettiin köröttelemään "kylille".





Bongattiin tien varrelta, lähellä meidän yöpymispaikkaa, tällainen retkeilykeskus. Ajeltiin parkkiin ja käytiin sisällä toteamassa että hei, täällähän tarjotaan kohta lounasta! ja hei, täällähän on wc! Täytettiin vesipullot ja tehtiin varalta evästä reppuun ja sit ei ku menoks. Päätettiin lähteä vaan kävelemään hissukseen jotain random-polkua eteenpäin ja kääntyä takaisin sitten, kun ei enää jaksa (eli siis kun en enää jaksa). Tytöt oli ihan innosta pinkeenä, kun pääsivät tutkailemaan uusia maastoja!

Retkeilykeskuksen ympärillä oli paljon asuntoautoja ja -vaunuja, mutta itse retkeilijöitä ei onneksi ollut valtavia määriä (samassa paikassa kuin me). Saatiin siis taivaltaa ihan rauhassa omaan tahtiin eikä tarvinnut tyttöjäkään pitää viiden sentin päässä itsestä, vaan ne sai "vapaana" temmeltää hihnojen päissä.








Heti ensimmäisen sadan metrin jälkeen huomattiin yhtäkkiä, että vähän matkan päässä polulta oikealle, metsässä, liikkuu poro. Eiku kaks. Eiku viis. Eiku kuin ihmeen monta!? Cira ja Filja meni tietysti ihan sekaisin, ensin ne jähmetty ku huomasivat, että jotain suurta liikkuu lähellä, sitten ne alkoi murisemaan ja lopuksi haukkumaan ja vetämään niitä kohti. Aika leppoisan oloisia poroja nuo yksilöt kyllä oli, lönkyttelivät sivulta meidän edelle ja ohittivat sieltä toiselle puolen metsää meidät ja hävisivät näkyvistä. Emmä kyllä mee vannomaan, etteikö siellä ois ollu hirviäki ku tää mun eläintuntemus on niin mieletöntä..

Polku, jota me lähdettiin tallaamaan, oli jatkuvaa ylämäkeä, joten aika lyhyeksi jäi meidän lenkki, vaikka kuin hissukseen kävelin, otin välillä kuvia ja välillä annoin Ciran tai Filjan olla mulle vetoapuna jyrkimmissä kohdissa. Onhan tässä kunnossakin parantamisen varaa, mutta jotenkin huomas, että tuli huono olo, kun ylämäkeen taivalsi. Mutta eipä tuo mittään, mukavaa oli nauttia raittiista ilmasta ja happihyppelyn jälkeen siirryttiin retkeilykeskukseen lounaalle. Ei ollu poronkäristys siellä ihan parasta A-luokkaa, mutta kyllä sillä nälkä lähti. Meillä on miehen kanssa reissussa ihmeen huono tuuri aina näiden ruokapaikkojen valinnassa. :D