Lastenvaatehulluus

Raskaana ollessa opin uuden ihmisryhmän; lastenvaatteisiin hurahtaneet äidit. Ensin ajattelin, että mitä hitokseen, miten joku nyt lastenvaatteisiin voi hurahtaa? Että sen nyt ymmärtää, jos itselleen haalii vaatteita ja stailaa itseään omaksi huvikseen jne. Sitten ajattelin taas, että mitä hitokseen, noi lastenvaatteethan maksaa enemmän kuin vaatteet, joita ostan itelleni?! Päätin, että musta ei voi tulla sellaista äitiä, joka hurahtaa lastenvaatteisiin, koska ei yksinkertaisesti olisi varaa Gugguun triljoonan euron hintaisiin jumpsuiteihin enkä kyllä ikinä raskisi sellaisia ostaakaan, vaikka rahaa olisikin enemmän. Kyllä meikästäkin sitä piheyttä nimittäin löytyy. ;)

No mutta nyt. Mitä olenkaan mennyt pääni sisällä sanomaan ja lupaamaan... Syytän tapahtuneesta ystävääni, jolle myös syntyy pieni tyttönen piakkoin ja joka esitteli mulle Facebookin Pop-kirppisryhmän (Pop eli Polarn O. Pyret, mikäli joku on yhtä ulalla kuin mä olin vähän aika sitten) ja pari muuta koukuttavaa lastenvaateryhmää. Ystävä kyllä varoitteli, että vaatteiden ostamiseen kirppisryhmistä voi jäädä koukkuun ja päättelinkin asian siitä, kun ystäväni postilaatikkoon kolahteli harvase viikko (päivä) vauvan vaatteita. :D Mutta tokihan minäkin sinne kirppisryhmiin sitten menin katselemaan ja oi että mitä ihanuuksia sieltä löytyi!

(Kuvituksena mitäs muitakaan kuin nettikirppiksiltä tekemiäni löytöjä. ;)

Olen nyt ehkä kuukauden päivät pörrännyt facen kirppisryhmissä (niissä harvoissa ja valituissa, joissa on mielestäni ihania vauvanvaatteita) ja ehkä kymmenisen vaatetta olen sieltä ostanut. Tulevia kokoja, kesää ja ensi syksyä ja alkutalvea ajatellen. Ostamistani vaatteista suurin osa on ollut moitteettomassa kunnossa ja vain parissa on ollut kunnolla pesuhaitua/kulumista havaittavissa. Olen siis ollut todella tyytyväinen kauppoihin ja tämähän tietysti ruokkii hurahtamistani ja ostosvimmaani. :D Olen perustellut itselleni ostamiani vaatteita sillä, että vauvat kasvavat ja tarvitsevat toki uusia tai "uusia" vaatteita! Tottakai. Meillä on, kuten monella muullakin, äitiyspakkauksen ansiosta muutamia isompia vaatteita odottamassa Sinnan kasvamista. Lisäksi meillä on ystävieni, Sinnan kummien, lapsen pieneksi käyneitä vaatteita. Niissä on oikein hyvä perusta vauvan vaatteille. Näiden lisäksi olen tässä kuukausien aikana huomannut kaipaavani muutamia omia ja itse valitsemiani vaatteita. Sellaisia, jotka on mun (ja miehen) mielestä kauniita ja söpöjä, jotka ollaan itse bongattu ja hypistelty ja ostettu, jotka on laadultaan "melkein uusia" tai "uusia". Kuulostaako järkeenkäyvältä? :)

Viime aikoina en olekaan juuri ostellut vauvanvaatteita kaupoista. Toki olen käynyt hypistelemässä ja ihastelemassa kesäuutuuksia KappAhlissa ja Lindexillä, joissa on mielestäni suloisimmat kohtuuhintaiset vauvanvaatteet. Täytynee vielä odotella tovi, ennen kuin uskallan ostaa Sinnalle muutaman kesäasun (lyhythihaisen bodyn, sortsit yms. helteeseen sopivaa), meillä kun ei ole vielä yhtään helteille passelia vaatetta tytölle eikä muuten hellehattuakaan. Haluan kuitenkin olla varma oikeasta vaatekoosta, etten osta jo nyt jotain, joka ehtii jäädä jo pieneksi ennen helteitä, Sinna kun tuntuu nyt kasvavan ihan hurjaa vauhtia pituutta. Suuntaan siis kaupoille vasta niiden lämpimien säiden oikeasti alkaessa.

Jos tässä höyrähtämisessä jokin hyvä puoli nyt on, niin se, etten osta niitä vaatteita läheskään alkuperäisillä hinnoilla! ;) Tässä vaiheessa kuitenkin lienee parasta tunnustaa tosiasiat ja myöntää: "Hei, olen äiti ja olen hurahtanut lastenvaatteisiin." 

Oh noes.

Ei niin ankea maanantai

Maanantaita vaan kaikille! Mulla on jotenkin tosi pirteä ja energinen olo, vaikka on maanantai. Varmaan tuo mennyt viikonloppu oli sopivassa suhteessa palauttava ja voimia antava. :) Siivoiltiin, käytiin kaupassa, mä leivoin pari piirakkaa tulevia synttäreitäni varten ja lenkkeiltiin eilen pariin otteeseen pitkät pätkät, kun oli niin kaunis sää. Katsottiin miehen kanssa Kesäkaverit -leffa ja mutusteltiin poppareita cokiksen kanssa. Saunottiin ja kylvetettiin Sinnaa. Piipahdettiin naapurissa lasten synttärijuhlissa. Kokeilin uutta reseptiä; yrttistä jauhelihamureketta. Käytiin metsästämässä VIHDOINKIN olohuoneeseen uutta mattoa. Hypin tasajalkaa riemusta, kun löydettiin uusi matto ja mies näytti vihreää valoa sen ostamiselle!

Hyvä ja virkistävä viikonloppu takanapäin siis. :) Tänään käytiin Sinnan kanssa pyörähtämässä työpaikalla; mies vahti torkkuvaa vauvaa sillä välin, kun mä heitin tunnin työkeikan. Käyn aina välillä tarpeen mukaan tekemässä tunteroisen mittaisia työkeikkoja. Ihan mukavaa, sillä se pitää mut sopivalla tavalla kiinni työympyröissä ja ihmisten parissa, ei pääse tatsi ihan unohtumaan. Sen jälkeen tein pikaisen salin, kun Sinna oli niin hyvällä tuulella kaukalossaan. Sitten ajeltiinkin kotiin ja laitoin juuri väsyneen pienen päiväunille. Nykyään ei voi enää tietää tai edes veikkailla, kauanko Sinna nukkuu päiväuniaan. Aiemmin rytmi oli selvä; aamupäivällä nukutti 2 tunnin verran putkeen. Nyt saattaa nukuttaa jotain 20 minuutin ja 2 tunnin välillä. Ilmeisesti nuo uudet kääntymistaidot on niin jännittäviä, ettei malta oikein nukkua. No, pääasia, että öisin (taas) nukutaan paremmin - kop kop!

Tälle päivälle aikeissa olisi vielä käydä ruokakaupassa ostamassa viikon ruokatarpeet. Niin ja koiratkin pitäisi lenkittää, taidetaan siis käydä alkuillasta vaunulenkillä. Nämä maanantait on aina vähän erilaisia arkipäiviä siinä mielessä, että mies on iltavuorossa töissä. Muuten hän on yleensä aamuvuorossa. Nyt mä mutustelen tämän suklaakeksin loppuun (ööö nyt ei oo kyllä mitään tekosyytä tälle keksille, teki vaan mieli ja ehkä salilla käynti suo yhden keksin syömisen ;) ja rupean lajittelemaan ristiäiskuvia valokuva-albumiin. Niin, sikäli mikäli kun tuo murunen suvaitsee nukkua vielä. ;)

Kuvat äitienpäivältä. :)

Synnytyskertomus osa 2

Ensimmäisen osan voit lukea täältä.

Unohdin ensimmäisessä osassa mainita erään tärkeän seikan, joka varmasti vaikuttaa tapaani kirjoittaa ja muistella synnytystapahtumaa: Olin etukäteen aika paljonkin pelännyt ja jännittänyt synnytystä. Aikoinaan ajattelin, että jos joskus haluaisinkin lapsia, niiden hankkiminen jäisi varmaankin kiinni siitä, että pelkään niin paljon synnytystä. Pelkäsin sitä, että kuolen synnytykseen ja pelkäsin sitä, etten kestä kipua. Eli tää koko synnytysruljanssi oli mulle aika iso juttu, omat pelot oli pakko kohdata ja voittaa.

Mutta jatketaan nyt siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Eli olin juuri päässyt synnyttäjien vastaanottoon. Kätilö alkoi samantien tutkimaan, löi ihme härpäkkeitä mun mahan päälle ja mittaili sykkeitä ja verenpaineita. Tarkisti vauvan asennon ja paikan. Kun oli varmistettu, ettei sieltä mikään pikku käsi tai napanuora pääse muljahtamaan esiin, sain luvan käydä vaihtamassa sairaalavaatteet päälle. Sen jälkeen menin taas käyrille makaamaan hetkeksi. Ihmettelin ääneen, että "Mikä tuo on, kun monitorissa näkyy välillä luku, joka kasvaa ja sitten taas häviää?". Kätilö kollegoineen naurahti ja sanoi sen mittaavan supistuksia. Ai oliko mulla supistuksia?! :D Aika pian vesien menon jälkeen ne sitten alkoivat. Ensin en tosiaan tajunnut tuntemuksia supistuksiksi, mutta melko nopeasti ne muuttui kivuliaiksi.

Kun pääsin vastaanottohuoneesta pois, pääsin (jouduin) osastohuoneeseen kahden muun isomahaisen odottajan kanssa ja vieläpä keskipetiin. Mainittakoon tässä vaiheessa, etten koskaan ollut viettänyt sairaalassa osastolla aikaa, siis potilaana, joten jo sairaalavaatteissa olo ja sairaalasängyllä makoilu verhot ympärilläni oli itsessään uusi (ja stressaava) kokemus. Siitäpä sitten läksin syömään päivällistä, joka oli juuri tarjoiltu. Kätilö kävi huikkaamassa, että miehen pitää parin tunnin päästä lähteä (!!), kun vierailuaika loppuu. Tässä vaiheessa rupesin panikoimaan ja yritin hoputtaa vauvaa, että supistukset lisääntyisivät. En voinut enkä vieläkään voi käsittää, että synnyttävän naisen mies heitetään ulos osastolta, kun vierailuaika päättyy! Ihan käsittämätöntä!

Ruoan jälkeen olin vähän väliä käyrillä; katseltiin, miten vauva voi ja millä lailla supistukset tulevat. Käyrillä ollessa piti tietysti maata kokoajan ja jossain vaiheessa se alkoi olla melko tuskallista lisääntyvien ja koventuvien supistusten takia. Kävin välillä miehen kanssa kävelemässä käytävillä. Itkunkin tirautin, kun en todellakaan halunnut jäädä yksin supistusten ja etenevän synnytyksen kanssa osastolle tuntemattomien ihmisten keskelle. Mies aika lahjakkaasti pidensikin kokoajan "vierailuaikaansa" osastolla sanoen hoitajille "Lähden tämän käyrilläolon jälkeen". Mulle ehdotettiin kuumaa suihkua (jonne en päässyt, kun piti olla käyrillä taas miljoonannen kerran), tens-laitetta (jota en saanut kun piti maata käyrillä) ja särkylääkettä (jonka sain käyrillä maatessa). Paracetamol ei ihan hirveästi auttanut oloon. :D Käyrät todistivat, että supistukset lisääntyivät ja kovenivat. Hoitaja kuitenkin ilmoitti, että valitettavasti synnäri on tällä hetkellä ihan täynnä, joten pitää vielä odotella. Kiva! Välillä mut passitettiin tutkimushuoneeseen ja tarkasteltiin tilannetta. "Oot ehkä parille sormelle auki" oli joka kerta kommentti. Ärräpäät lenteli mun suusta sen kuultuani.

Lopulta rupesin puuskuttamaan niin kovasti iltapala-aikaan, että kaikki hoitajat kopissaan varmasti huomasivat. Supistuksia oli alkanut tulemaan välillä minuutinkin välein ja piti tosissaan keskittyä, että pysyy tolpillaan. Hoitaja tuli sanomaan iltapalapöytään, että on soittanut uudestaan synnärille ja siellä saivat järjestettyä mulle huoneen. Luojan kiitos! Mieskin oli vielä mukana, vaikka hoitajat olivat sitä jo vähän pahalla katsoneetkin. Ei muuta kuin kävelemään kohti synnäriä...

"Huone 1". Katsoin huoneen ovea ja mietin, että tässä huoneessa mä synnytän mun vauvan. Huone oli hämärästi valaistu, sieltä löytyi keinutuolia, pitkää pehmeää penkkiä (ilmeisesti isiä varten, että voivat nukkua odotellessa :D), kylppäri ja tietysti sairaalasänky vempeleineen. Kun saavuttiin huoneeseen, meille kerrottiin, että kätilöistä on tällä hetkellä pula ja kaikki ovat synnyttämässä viereisissä huoneissa, joten voi olla vähän härdelliä ja kätilöt voi olla joka kerta eri ihmisiä, jotka käy meidän luona. Nice! No, joku niistä kätilöistä näytti mulle nopeasti, miten ilokaasu toimii ja hävisi sitten sen siliän tien. Meikäläinenhän rupesi heti imppaamaan, laitoin opetetusti maskin naamalle aina kun tunsin supistuksen olevan tulossa ja hengitin. Jossain vaiheessa mietin, ettei siitä nyt hirveästi hyötyä ollut ja siirryin keinutuoliin. Tuolin keinuminen liikkeenä auttoi hieman, joten otin aina hurjat vauhdit kun supistus tuli. :D

Jossain vaiheessa keinuttelua tuli toinen kätilö sisään. Hän olisi nyt kuulemma se meidän kätilö. Kysyi, olenko ottanut ilokaasua ja ehdotti, kokeillaanko uudestaan. Antaessaan maskia mulle kätilö katsoi kummissaan seinää, jossa ilokaasumaskin johto oli kiinni ja totesi "Aijaa, eihän tämä ole ollut edes päällä!". Voi vvvvvvvvv! teki mun mieli siinä vaiheessa huutaa. :DD Kumma homma, ettei siitä suurta hyötyä tuntunutkaan olevan... Nyt toisella, onnistuneella, kerralla kaasun hengittämisen kyllä tunsi ja välillä meinas alkaa huippaamaan. Ei se edelleenkään mun lemppari kivunlievityksistä ollut, mutta kyllä sitä välillä imppaili keinutuolissa heiluen.

Niin lähti ilta muuttumaan yöksi. Välillä keinuttelin, välillä olin käyrillä, välillä otin ilokaasua. Kun supistukset alkoi käydä taas hankalimmaksi, hälytin kätilön paikalle ja hän ehdotti kuumaa suihkua. Tuumasta toimeen. Mulla yleensäkin keho reagoi kipuillessaan hyvin lämpöön ja auttoihan se lämpö tähänkin vaivaan. Toi ainakin jonkin verran helpotusta pahimpaan supistuspiikkiin. Näky oli varmaan koominen, kun supistuksen tullessa minä seisoin suihkussa ja suihkuttelin mahaa ja mies seisoi kauempana ja suihkutteli käsisuihkulla selkään. Kunnon vesitykitystä. :D

Tunnit kuluivat taas, kävin yhteensä muistaakseni kolme kertaa suihkussa. Yritin olla siellä ainakin 20 minuuttia kerrallaan, jotta lämpö auttaisi aukeamisessa. Alkuyön tunteina aukeaminen tuntui tyssäävän kokonaan, mutta kun vihdoin sain ahkeralla suihkussa ramppaamisella sen vaadittavat 4cm auki, kätilö suostui kutsumaan anestesialääkärin paikalle laittamaan epiduraalin. Mainittakoon, että mulla ei ollut mitään kunnianhimoisia tavoitteita selvitä mahdollisimman pitkään ilman kivunlievitystä. Tavoitteena oli selvitä synnytyksestä hengissä ja ottaa vastaan kaikki, mitä tarjotaan. :D Epiduraalin laittaminen ja sen jälkiseuraukset olikin sitten niin "hauska" juttu, että jatketaan siitä seuraavalla kerralla. ;)

Rentoilua ja porkkanakakkua

Moikka moi! Luonnostelin tuossa synnytyskertomuksen kakkososaa, mutta halusin tulla päivittelemään ihan tavallisia kuulumisia ennen sen julkaisemista. On muuten ollut ihan älyttömän kiva saada palautetta tuosta ensimmäisestä osasta synnytyskertomusta, että ootte tykänneet lueskella sitä! :) Muutenkin nyt kevään aikana on kommentointi blogissa taas lisääntynyt, en tiedä johtuuko se siitä, että olen itse nyt postaillut useammin vai siitä, että kevät tekee ihmisistä aktiivisempia vai jostain meikäläiselle tuntemattomasta syystä. Anyway, oli asia kuinka hyvänsä, niin tosi mukavaa, että ootte linjoilla ja kommentoineet ahkerasti! <3

Viikonloppuna rentoiltiin oikein kunnolla. Mä kävin (ikkuna)shoppailemassa itsekseni ja sen jälkeen leivoksella ystävän kanssa. Käytiin kyläilemässä ja siinä samalla lähes extempore päätettiin miehen kanssa käydä läheisessä hampurilaispaikassa ihan kaksistaan. First time ever Sinnan syntymän jälkeen!! Murunen jäi siis tunteroiseksi hyvään hoitoon ja vaikka meikäläisellä oli pala kurkussa ja mietin, oonko nyt huono äiti ja mitä jos se vain itkee siellä ja tarvis mua, niin hyvin oli mennyt ja meidän tullessa takaisin Sinna koisasi tyytyväisenä päiväunilla. Ens kerralla uskaltaudutaan ehkä jo vähän pidemmän kaavan mukaan ruokailemaan! ;)

Tällä viikolla oon ehtinyt jo käymään salilla, treffaamaan piiiitkän kävelylenkin merkeissä vanhaa ystävää, käymään kirppiksellä (lähes tyhjin käsin) kaverin ja Sinnan vauvapoitsukamun kanssa. Sinna nukkui näiden kaikkien reissujen ajan melkein kokoajan, oli vissiin aika tylsät puuhat mulla kun uni vei... Heeehh. Tänään leipaisin sitterissä istuskelevan apukokkini kanssa porkkanakakkua! Ajattelin pakastaa sen siitä suurimman osan tulevia synttäreitäni varten. Nekin on muuten jo parin viikon päästä! Tämä kevät on ollut kyllä juhlia täynnä. :)

Tänään saatiin Sinnan kummitäti J kylään, koemaistatin porkkanakakkua hänellä ja hyvää kuulemma oli, jes! J laulee aina Sinnalle Disneyn elokuvien musiikkia ja pelleilee hassuilla ilmeillä. Pikku muru on tietysti ihan myyty ja naureskelee onnellisena. Ihana, kun joku käy välillä viihdyttämässä vauvaa, niin mun ei ihan kokoajan tarvi. ;)

Oltais käyty J:n kanssa reippailemassa ulkona, mutta tietysti vettä tuli taas kuin saavista kaatamalla.. No, parempi onni illemmalla, kun mies tulee töistä.  Kävelyllä on kyllä niin paljon mukavampi käydä, kun on seuraa. Koiria ja vauvaa ei lasketa. Oi jes ja tänään tulee Grey!

Mitä teille kuuluu?

Siivous-siisteys-vimma

Sunnuntaita kamut! Blogin puolella on ollut vähän hiljaiseloa, kun miehellä oli pidennetty viikonloppu ja ollaan otettu vapaapäivistä kaikki irti. :) Tänään on muun muassa siivottu kotia ja kyläilty. Tuossa siivoilun lomassa heräsi sitten ajatus tällaisen postauksen tekemisestä.

Meillä on yleensä aina (kun vieraat tulee) melko siistiä. Ei hullua tiskivuorta keittiön pöydillä, ei likaisia vaatteita ympäri olohuoneen sohvaa eikä viittäkymmentä koiranlelua lattioilla pyörimässä. Toki niinkin pääsee joskus käymään - yleensä silloin, kun laiskuus tai flunssa on iskenyt. Mutta nyt äitiyden myötä (lue: synnytyksen jälkeen) mut on vallannut joku ihan megalomaaninen siivous-siisteys-vimma! Mun on kertakaikkiaan pakko pitää keittiö siistinä, pestä, kuivata ja viikata pyykit heti kun ehdin, kerätä lattioilta ylimääräiset tavarat pois, jopa pedata sänky (en tainnut pedata sänkyä päiväpeitolla viimeisen vuoden aikana kuin pari kertaa!). En ymmärrä.

Tyynyt ojennukseen ja silleen...

Pölyt hus pois!

Muistan, kun taannoin ystäväni kertoi omasta pakkomielteestään siistiä keittiö iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Mietin, että mulle ei varmaan vois koskaan tulla sellaista tarvetta siivota iltaisin. Vaikka siis yleensä ottaen oon aika siisteys-ihminen olevinani. No, niin siinä sitten näköjään kävi, että ollaan ystävän kanssa tätä nykyä ihan samassa veneessä! :D Että terkkuja vaan! ;)

Kun päivittelin kavereiden kanssa treffatessa tätä ihmeellistä friikkiyden huipentumaa, ne naurahti ja kysyi "Miten teillä vois olla yhtään siistimpää?". Niiiiiiiin! Behind the scenes täällä ei ennen kiillellyt jatkuvasti pöydät, mutta nykyään useimmiten kiiltelee. Vaikkei meillä kukaan käviskään kylässä.

Syytänkö tästä äitihormoneita? Vai lisääntynyttä aikaa kotona? Muutenkin tuntuu, että oon kokoajan tekemässä ja touhuamassa jotain. Tietysti oon tosi iloinen, että virtaa riittää ja olo on energinen, tilanne kun saattaisi hyvin olla aivan toinen, mutta jotenkin tämä ylenpalttinen vimma touhuta kokoajan kummastuttaa. :D

Onko siellä kohtalotovereita??

Ystäväni The Täsmäaseet.

Synnytyskertomus osa 1

Mielessä on jo pidempään kytenyt ajatus synnytyksen kirjoittamisesta. Vaikkei oma synnytyskokemukseni aiheuttanut mitään traumoja, koen tämänkaltaisten, suurten, kokemusten auki kirjoittamisen hyvin terapeuttiseksi. Muistellessa tapahtumia ja kirjoittaessa niistä sekä silloisista tuntemuksista, saa käytyä hyvin läpi koko tapahtumaketjun. Kaikki eivät toki synnytyksestä halua lukea, mutta koska teiltä tuli toiveita synnytykertomuksesta, rohkaistuin sellaisen rustailemaan. Skipatkaa siis tämä postaus, mikäli aihe ei nappaa! ;) Kirjoittelin tämän enemmänkin fiilis-pohjalta; en niinkään kellonaikaa seuraavana tapahtumaketjuna, vaan enemmänkin miltä missäkin vaiheessa tuntui tai miten itse koin asiat.

Maanantaina 2.2.2015 heräiltiin miehen kanssa hyvin nukutun yön jälkeen rauhassa, miehellä alkoi työt maanantaisin vähän myöhemmin. Aamulla wc:ssä käydessä huomasin, että limatulppa oli irronnut. Sanoin siitä miehelle tyylillä "Nyt lähti näköjään limatulppa, eli synnytys voi käynnistyä parin tunnin - parin viikon sisällä, ei siis enää kovin kauaa jos menee kaks viikkoa enää!". Koska mulla ei loppuraskauden aikana ollut mitään viitteitä tai merkkejä siihen, että synnytys olisi lähellä käynnistyä, olin iloinen, että edes jokin konkreettinen viite tuli siitä, että synnytys siintää lähitulevaisuudessa.

Mies lähti töihin, mutta ennen sitä kävi vielä puhelemassa vauvalle masun läpi, että "Älä tule vielä tällä viikolla ulos sieltä, kun iskällä on töitä.". Oltiin siis sovittu, että koska vauva todennäköisesti tulee yli lasketun ajan (siis meikäläisen mielestä :D), mies aloittaa isyyslomansa vasta seuraavalla viikolla. Jäin koirien kanssa kotiin, en muista mitä tein ennenkuin menin pötköttelemään sänkyyn. Otin karkkia ja ipadin mukaani ja aloin katselemaan Orange is the new black -sarjaa Netflixistä. Siinä kaikessa rauhassa makoilin, olo oli ihan normaali, kun yhtäkkiä tunsin, että jotain alkaa pian valumaan... Tuumasin siinä, että "Jaa, sitä limatulppaa varmaan tulee vielä" ja nousin lähteäkseni vessaan. Sinne päästyäni tieto oikeasti iski tajuntaani - lapsivedet meni, rupesin hokemaan ääneen "eijeijeijei!", "ei vielä, ei vielä!" ja "voi paska, apua!". :D Noita mantroja hoin aikani, kunnes yhtäkkiä muistin, että munhan käskettiin mennä makuuasentoon, jos lapsivedet menee. Vauvan pää kun ei viime neuvolakäynnillä ollut kiinnittynyt.

Pari tuntia synnytyksen jälkeen. <3

Ryntäsin paniikissa takaisin sänkyyn, pyyhkeen kanssa, ja soitin tärisevin käsin miehelle töihin. Mies onneksi vastasi heti ja rääyin puhelimeen jotain tyyliin "Nyt meni lapsiveet, tuu äkkiä kotia!!!". Mies siihen, että "Mitä, eihän ne nyt vielä voi, eihän laskettu aikakaan oo vielä ja mulla on työt kesken!" :DD Onneksi tajus äkkiä lähteä tulemaan. Soitin äitiyspolille seuraavaksi, josta käskivät soittaa ambulanssin hakemaan ja pysyä makuullaan. Siinä vaiheessa alkoi kamala tärinä ja vapina. Muistan, että tärisin ihan holtittomasti, kun makasin yksin siinä sängyllä (onneksi sentään Filja kainalossa). Mietin, että tää ei mennyt yhtään niinkuin olin suunnitellut; olin ajatellut, että synnytys käynnistyy supistuksilla ja tehnyt listan itselleni ja miehelle niistä kivunlievitystavoista, joita voisin kotona kokeilla, ennekuin on pakko lähteä sairaalaan. Nyt en voinut edes pakata sairaalakassia valmiiksi, kun ei saanut nousta ylös. Oli ihan sikaturhauttavaa ja stressaavaa vain maata ja odottaa - sen tärinän kanssa. Mietin myös, että nyt joudun olemaan koirista ihan kauhean kauan erossa, kun ne olivat parin päivän päästä lähdössä Ruotsiin valjakkokisoihin ja mä joutuisin niistä jo nyt eroon.

Odottelin viitisen minuuttia, ennen kuin soitin ambulanssin. En halunnut, että ambulanssi ehtisi meille ennen miestä. Halusin, että mies ehtii ensin ja voi pakata sairaalakassin ja laittaa koirat valmiiksi miehen veljeä varten, joka lupasi hoitaa koirat, kun lähtö synnärille tulee. Ajattelin jotenkin, että ambulanssi tulee nopeasti, mutta loppujen lopuksi sain odotella sitä soiton jälkeen noin 40 minuuttia. :D Miestä ja lanssia odotellessa mun vanhin pikkuveli soitti mulle. Vastasin puhelimeen pienessä paniikissani, hänellä oli jotain asiaa, johon minä totesin "mullakin on asiaa, meni just lapsivedet, makaan sängyssä ja ootan ambulanssia". Veljellä meni vähän pasmat sekaisin. ;) Piti sitten mulle seuraa puhelimen välityksellä sen aikaa, että mies tuli kotiin.

Mies tuli siis piiiiiiiiitkältä tuntuvan ajan jälkeen kotiin, juoksi kuin päätön kana ympäri taloa, kun minä huutelin listalta tavaroita, joita piti pakata mukaan. Ajattelin välillä, että ei tää oo todellista, oikeastiko tässä nyt lähdetään synnyttämään. Tärinä jatkui. Muistan, että huusin miehelle monta kertaa pakkauksen lomassa, että "Mulla ei oo ees alushousuja jalassa kun ne kastu ku ne lapsiveet meni nii en mä halua lähteä ambulanssiin ilman housuja!" :DD

Muutaman tunnin ikäinen muru <3

Sitten tuli ambulanssi, mies laittoi koirat häkkiin, kun olin hyvästellyt ne itku kurkussa. Sanoin niille, että "Mamia vähän pelottaa nyt, kun pitää lähteä synnyttämään, mutta eiköhän se ihan hyvin mee ja sitten kohta nähdään. Olkaa reippaita reissussa!". Oli ihan kamalaa jättää ne kotiin, kun pelotti ja olisi pitkä aika siihen, että taas nähtäisiin. Lanssista ulostautui kolme tyyppiä; yksi oli kätilö, toinen hoitaja ja kolmas ööö ajoi ambulanssia? :D Ensin tiedusteltiin mun vointia ja muuta asiaan kuuluvaa, sitten mietittiin, miten mut saataisiin paareille kun en saanut nousta edes sen vertaa, että olisin kaksi askelta kävellyt paarien päälle eteiseen. Meidän makkari kun on vähän ahdas, niin meinasi tulla ongelmia. No, lopulta mut saatiin paareille ja siitä ambulanssiin. Meidän ihana naapuri oli pihalla itku kurkussa, kun mua kannettiin. En tiedä luuliko se, että mulla on jokin hätänä, joten huikkasin sille tekoiloisesti "Ei mitään hätää, vauvan pää ei oo kiinnittyny, nii siks mut viedän lanssilla!" ja vilkutin sille heipat.

Ambulanssissa musta otettiin verenpaineet ja vissiin hemoglobiini ja muutamia esitietoja. Äiti soitti siinä ajomatkan aikana, pikkuveli oli sille soittanu tai laittanu viestiä, että oon ambulanssissa. Mama siinä vähän paniikissa soitteli sitten, että mitä ihmettä on tapahtunut, kunnes kerroin, että tässä ollaan "vaan" matkalla synnyttämään... Tuijottelin ambulanssin seiniä ja kattoa siinä maatessa ja mietin, että "Tässä sitä nyt mennään..." Jännitti jo ihan mukavasti. Mies istui edessä ambulanssikuskin kanssa ja jutteli mukavia. Oli jotenkin epätodellinen olo.

Sairaalan edessä mut kärrättiin paareilla sisään ja piiiiiiitkän käytävän päähän jollekin osastolle, jossa odotellaan synnärille pääsyä. Mietin, että "Hitto tää käytävä on pitkä, onneks mun ei tarvinnu kävellä tätä jossain supistustuskissa!". Lopulta päästiin perille osastolle ja mua ja vauvan tilannetta alettiin tutkia.

To be continued.. ;)

Ensimmäisenä äitienpäivänäni

Voi miten ihana oli eilinen äitienpäivä - ensimmäiseni! Jännitin ja odotin innolla, miten tulisi reagoimaan päivään ja tietysti vähän sitäkin, mitä mies oli keksinyt varalleni. ;) Aamu alkoi melko aikaisin; Sinna heräsi jo puoli seitsemän maissa. Mies lähti hänen kanssaan olohuoneeseen höpöttelemään, että minä saisin jatkaa vielä unia. No eihän sitä unta tullut enää, mutta pyörin mukavassa horroksessa sängyssä siihen asti, että mies toi Sinnan jokeltelemaan viereeni ja kantoi perässä aamiaistarjottimen ja yllätystarjottimen sänkyyn.

Sain onnittelulaulun, suloisen kortin, ruusuja ja kauniit korvakorut, jotka miehen sanoin jäävät mulle konkreettiseksi muistoksi ensimmäisestä äitienpäivästä. Ihana ajatus! <3 Mies oli myös ostanut lempileivoksiani. Niillä herkuteltiin aamiaisen jälkeen. Kun mies lähti vaihtamaan vauvalle päivävaatteita päälle, otin Ciran ja Filjan kainalooni sänkyyn hetkeksi. Mamin muruset.

Aurinko paistoi ja oli tosi lämmin, joten lähdettiin koko perhe aamu(päivä)lenkille. Sen jälkeen rentoiltiin kotona, lueskelin blogeja ja katsottiin telkkaria. Oli ihana vain olla (kiitos edellispäivän tehokkaan siivousruljanssin!). Iltapäivällä mies lähti Sinnan kanssa hakemaan meille ruokaa - palasivat takaisin kotiin mukanaan uunissa haudutettua lammasta salaattipedillä, mun lempparia yhdestä lemppariravintolastani. NAM.

Käytiin ruuan päälle syömässä kakkua ja onnittelukierroksella äitini luona, joka vietti anoppini lailla (jonka luona vierailimme jo lauantaina) ensimmäistä äitienpäiväänsä mummuna. Mummu ja mummi saivat Sinnalta kortin, johon olin taiteillut sormiväreillä Sinnan jalkapohjan kuvan.

Illalla mietiskelin vielä miehelle vauvan nukahdettua, että mistä tietää, että on hyvä äiti... Pohdin sitä, olenko hyvä äiti ja mikä tekee äidistä hyvän. Tässä vaiheessa hyvän äidin merkit taitavat löytyä vauvan hyvinvoinnista, hymyistä ja onnellisuudesta. Niin ja siitä, että itse on tyytyväinen siihen, miten on äitiyttään tuonut esiin vauvalle.

Nyt on uusi viikko taas edessä, pätkä sellainen jälleen kerran. Äitienpäivän kunniaksi meidän murunen oppi kääntymään selältä mahalleen, joten uutta taitoa varmaan reenaillaan kovasti tämä viikko. :) Oikein pirteää viikkoa teille muruset!

3kk iässä

Vauva täytti viikonloppuna 3 kuukautta, hip hurei! Tässä taas vähän kuulumisia jo kolmikuiselta murultamme:

Olen tällä hetkellä melkoinen hoikkeli; 3-kuukautis neuvolakäynnillä olin kasvanut hurjasti pituutta, eikä paino ollut pysynyt ihan perässä (normaalin rajoissa kuitenkin). Mulle istuu siis parhaiten sellaiset vaatemerkit, jotka on pitkille ja hoikille vauvoille tehtyjä. Äiti tykkää kovasti Marimekon bodeista, mutta ainakaan tämä mun yks 62-kokoinen Marimekko ei istu mulle alkuunkaan, se on niin leveä.

Sormet suuhun, se on nyt pop!

Käännän päätä puheen ja liikkeen suuntaan. Kaikki äänten lähteet kiinnostaa tosi paljon, etenkin äitin ja iskän äänet. Musiikistakin tykkään,  varsinkin silloin kun mun kanssa samalla lauletaan ja tanssitaan sitteriä heiluttaen. Silloin mun jalat alkaa vispaamaan ja alkaa naurattamaan! Tällä hetkellä kuunnellaan Eminemiä (enon toiveesta ;) ja Robinin Sua Varten -biisiä sekä Adam Lambertia ja Vivaldin Kevättä (mummun toiveesta). Kaikista tykkään tai en ainakaan itke niille. ;)

Liikettä seuraan myös mielelläni; vappuna ostettu Nalle Puh -ilmapallo heilumisineen ja huojumisineen on ollut tosi jännä! Myös telkkari herättää mussa kiinnostusta.

Mun lempparipaikka on sitteri. Haluan olla siinä suurimman osan valveillaoloajasta. Lattiakin jo menettelee, etenkin jos katsellaan kirjaa tai muuta hauskaa. Jos mua huudatuttaa (niinku iltaisin joskus), rauhoitun yleensä sillä, että mun kanssa mennään ikkunan eteen. Rauhoitun siihen paikkaan! On niin kivaa katsella ulos ikkunasta, voisin tehdä sitä vaikka kuinka kauan. Usein iskä istuukin mun kanssa keinutuolissa olohuoneen ikkunan vieressä ja mä sen sylistä katselen takapihalle.

Maaninen katse...

Oh man!

Tällä hetkellä heräilen öisin useammin syömään kuin aiemmin. Yleensä oon syönyt vaan 1-2 kertaa yössä (jo pidemmän aikaa), mutta nyt syön ehkä nelisen kertaa. Syön jopa tunnin putkeen, nam nam! Samaan syssyyn oon lyhentäny päikkäreitäki, yleensä oon nukkunut pitkät päikkärit 2 tuntia, mutta nyt en nuku päivisin ku maksimissaan tunnin putkeen. Sit haluan taas seurustella tai katella maailman menoa.

Oon oppinut uusia ääntely-tapoja! Nyt osaan sellaisen komentamisäänen, sitä on tosi hauska käyttää (etenkin iskälle), yleensä väsyneenä alan komentamaan. Sitten vastapainoksi kyllä hymyilen ja jokeltelen, juttelen ja nauran tosi tosi paljon. Niin ainakin äiti sanoo. Oon myös alkanut vierastamaan. Neuvolan täti sanoi, että oon ihan liian pieni vielä vierastamaan, mutta äiti luki jostain vauvaopuksesta, että 3 kuukauden kynnyksellä vauvat alkaa suosimaan lähimpiä hoitajiaan enemmän kuin muita ihmisiä. Ja on mulla kyllä tullut aika monen ihmisen sylissä itku, kun en ookaan nähny äitiä tai iskää siinä lähellä!

Mua ei enää nykyään niin paljon ketuta iltaisin. Äiti ja iskä on olleet ihan ihmeissään, kun ne oli tottuneet viikkokausien ajan aina klo 17-20 hyssyttelemään, keinuttelemaan, heijaamaan ja kantelemaan sekä viihdyttämään mua, kun mä olin ärrimurri ja itkeskelin ja olin tyytymätön. Nyt oon iha lunkisti, niinku päiväsaikaanki!

No niin pupu, aletaampa hieromaan kauppoja!

Edelleen toki huudan kylpemisen jälkeen. Kylvyssä oleminen on tosi kivaa melkeimpä aina, mutta sit ku mut nostetaan ammeesta pois ja kääritään pyyhkeeseen, mä alan huutaan. Huutelen semmoiset 10 minuuttia kurkku suorana ja sitte rauhotun. On se rankkaa.

Oon alkanut tarttumaan esineisiin. Sellaisiin tosi helppoihin, kuten harsoihin, vaatteisiin ja unileluihin. Tykkään myös tarrata niihin nukkumaan mennessä kiinni ja peittää niillä oman naamani. Äiti käy kyllä aina ottamassa ne sitte pois mun naaman päältä, ku kuulemma semmoinen hautautuminen ei sovi. Tarttumisen lisäksi oon ruvennut pyörimään. Yks yö mulla oli vähän tylsää, niin tein iskälle ja äitille källit ja kieputin jotenki itseni toistepäin sängyssäni. Kun iskä tuli nostaan mua yöllä syömään, se löysiki pään paikalta jalat ja jalkopäästä mun pään. Hihihih! Joskus myös kun oon mahallaan (mistä en vieläkään hirveesti diggaile), kallistan painavaa päätäni sivulle ja kellahdan selälleen. Tosi kätsyä! Vielä kun hoksaisi joka kerta, miten se tehdään...

Vaunuissa on kiva nukkua. Kaukalossa on kiva nukkua. Omassa sängyssäkin on kiva nukkua. Silloin siis kun sattuu nukuttamaan!

Loppuun vielä kuvakollaasi siitä, kuinka paljon oon venähtänyt kuukaudessa pituutta. Äiti vähän auttoi kollaasin tekemisessä.

ps. Äiti ja iskä päätti, että koska mulla on niin kaunis nimi ja koska on tylsä sanoa vaan "vauva" blogissa, saan julkistaa nimeni. No, sehän on Sinna! Moi moi! :)

Läskistä lihakseksi

Tulipa mässäiltyä vappuna... Meni munkkeja, simaa ja metrilakuja - niin ja grilliruokia! Tähän saumaan on varmaan hyvä kirjoitella vähän olosta omassa kehossa synnytyksen jälkeen ja niistä toimenpiteistä, joiden avulla keho alkaisi tuntua taas enemmän omalta:

No niin, nyt lähtee läskit! Kaikki ylimääräinen pois, äkkiä! Mulle kaikki heti nyt! Diettaan ja paastoan muutaman viikon, toisella kädellä pumppaan hauista ja toisella vedän protskujuomaa. Mittailen päivittäin ja käyn puntarilla kolmesti päivässä. Tavoitteena mahdollisimman paljon tuloksia mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman vähällä vaivalla!

Kuulostaako hyvältä? Ei mustakaan. Jos oon jotakin treenaamisesta ja painonpudotuksesta oppinut tässä vuosien varrella, niin sen, ettei mitään pysyvää muutosta tapahdu hetkessä. On oltava kärsivällinen, toooosi kärsivällinen, niiden tulosten suhteen. Mitä ne nyt ikinä onkaan. Joskus ne on mulla olleet lihasten kasvamiseen liittyviä ja joskus taas liian rasvan pudottamiseen liittyviä tavoitteita. Kaiken a ja o on ainakin mulle henkilökohtaisesti se, että otan muutoksen avaimet oikeasti osaksi jokapäiväistä elämääni; teen niistä elämäntavan.

Nyt, kun pitkä raskausaika ja melko pitkältä tuntuva synnytyksestä toipumisaika on saatu aikalailla päätökseen ja lääkäriltä on saatu lupa "normaaliin" elämään (heh), on aika tarttua toimeen. Peilistä mua katsoo nainen, joka on synnyttänyt ja kantanut sisällään vauvaa. Timmiydestä ei siis ole tällä haavaa tietoakaan. Okei, ei tarvitse ollakaan, onhan synnytyksestä kulunut vasta 3 kuukautta. Kuitenkaan en ole tyytyväinen peiliin katsoessani, myöskään olo omissa nahoissa ei tällä hetkellä ole ihan parhaasta päästä. Ehkä eniten tympäisee se, että olin juuri saanut päätökseen vuoden kestäneen elämäntapamuutoksen, jonka aikana pudotin yli 10 kiloa painoa. Olin just päässyt siihen pisteeseen, jossa olin taas sinut oman kroppani kanssa. Ja sitten, tulin raskaaksi! :D Noh, nyt tietysti tuntuu siltä, että saan aloittaa koko homman alusta. Jep, siellä ne melkein 10 kiloa on taas kummittelemassa mun vatsan ja reisien ympärillä. Tietysti, koska täysimetän vauvaani, muistan ja tiedän säännön maltillinen laihduttaminen.

Mä oon sellainen karkkihiiri, että mun on ihan turha luvata itselleni (saati sitten muille), että oon syömättä karkkia noin ja noin kauan. Tiedostan sen ja hyväksyn myös. Jos en saa välillä karkkia (tai tällä hetkellä suklaata, omnom), tuun tosi kärttyiseksi ja motivaatio projektiin hiipuu alta aikayksikön.

Sen sijaan oon pyrkinyt siihen, etten napostelisi herkkuja pitkin päivää. Oon ruvennut tekemään taas pitkästä aikaa smoothieita, niillä pysyy hyvin nälkä loitolla lounaan ja päivällisen välissä. Pyrin vähentämään makealla herkuttelua ja keskityn enemmän syömään parempia ja terveellisempiä ruokia, pitämään ateriarytmit kohdallaan ja juomaan paljon vettä. Ateriarytmit ja veden juominen mulla onkin onneksi aika hyvin hanskassa jo entuudestaan eikä nuo ruuatkaan ole kovin epäterveellisiä olleet aiemmin. Aiemmalla tarkoitan tässä yhteydessä raskausaikaa sekä ensimmäisiä kuukausia synnytyksen jälkeen, jolloin olin ihan pökkyrässä, enkä jaksanut miettiä ruuan proteiini- ja rasvapitoisuuksia.

Lenkkeilyn aloitin synnytyksen jälkeen heti, kun vauva täytti 2 viikkoa. Ulkona käymisestä tuli henkireikä, kun ensimmäiset viikot kului aikalailla sisätiloissa. Kävelemistä jatkan siis yhä, jos nyt en päivittäin, niin vähintäänkin joka toinen päivä. Ihan mahtavaa oli, kun pääsin vihdoin aloittamaan lihaskuntotreenit! Jälkitarkastuksen jälkeen rustattiin miehen kanssa mulle pari kolme erilaista treeniä, joita voin tehdä kotona - joko vauvan kanssa tai ilman. On ollut ihana(n masokistinen) tunne, kun on päässyt taas kunnolla rääkkäämään lihaksiaan! Oikein tuntee, että ne alkaa heräilemään koomastaan ja toimimaan taas paremmin ja isommalla teholla.

Fiilis ja olo on tällä hetkellä oikein supermotivoitunut, mutta koska tiedän, että sellaisiakin viikkoja tulee, kun ei napostele, olen lisämotivaationa ottanut itseltäni lähtömitat (mies mittasi). Viikon tai parin viikon välein tarkastelen edistymistä. Lisäksi latasin puhelimeeni Endomondon, johon kirjaan ylös tekemäni treenit ja kävelylenkit. Mukavinta on tietysti katsoa viikkoa, jonka aikana treenejä ja lenkkejä on tullut tehtyä ahkerasti. ;)

Totaalikieltäytymiseen herkuista tai hyvästä (epäterveellisemmästä) ruuasta en aio ruveta, vaan lähden kulkemaan oikeaan suuntaan pääosin parempia valintoja tehden. Pitäisihän tuon imetyksenkin itsessään toimia jonkintasoisena laihdutuskonstina. :) Ensimmäisen parin viikon treenailun jälkeen senttejä oli rapissut mukavasti pois, joskin ne on varmasti olleet vasta sitä turvotusta. Pääasia on hyvä ja terveellinen ravinto, sopivasti liikuntaa ja hyvä olo - niillä jaksaa vauva-arjessakin paljon paremmin kuin jos vain makaisi sohvalla ja söisi pitsaa (ei sillä, joskus sekin on tarpeen!).

Mitä tuumaatte? :)

Top vitosen haaste

Pääsin rustailemaan listoja, kun Selina heitti mua TOP 5 -haasteella, jonka säännöt kuuluu lyhykäisyydessään näin:

"Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta, joista jokaisesta haastetun tulee kertoa TOP 5 listan tyyliin. Haastetun on tämän jälkeen keksittävä 5 uutta aihetta ja haastaa viisi uutta bloggaajaa mukaan. Ei takaisin haastamista."

TÄRKEIMMÄT ASIAT ELÄMÄSSÄ

1. Ihmiset (eli perhe ja ystävät)

2. Terveys

3. Onnellisuus

4. Vapaus (tehdä sitä, mistä unelmoi)

5. Nauru

RUOKA

1. Härän sisäfilepihvi mediumina <33

2. Kreikkalainen ruoka (erityisesti lammas ja tzaziki)

3. Poronkäristys

4. Lohitartarit

5. Pannupizza

HARRASTUKSET

1. Bloggaaminen

2. Lukeminen

3. Rullaluistelu (kesä ja puhtaat kadut tulkaa jo!!)

4. Elokuvat

5. Valjakointi 

ARJEN VOIMAN ANTAJAT

1. Ihmiset

2. Oma aika

3. Hieronta
4. Liikunta
5. Koirien kanssa touhuaminen
 

PELKO

1. Kuolema

2. Sairaudet

3. Menettäminen

4. (Oma) talous

5.  Pimeä

Jaahas, sitten haastettuihin! Olisi kiva lueskella Iinan (Bebe au Lait), Erika-Marian (Banana Mama's blog), Min (Thrill me tonight), Tiitun (Ainutlaatuinen Elämä) ja Nannan (Una Chica) TOP vitoset. :) Listausaiheet arvon neideille ja rouville tulevat tässä:

JÄÄTELÖMAUT

ELOKUVAT

KEVÄTPUUHAT

TAVAT/PAKKOMIELTEET

ASIAT, JOTKA TEKEE SUT JUST NYT ONNELLISEKSI