Miltä koti näyttää kameran rajauksen ulkopuolella?

Otin tuossa kevätauringon paistaessa muutaman kuvan kotona. Oltiin Sinnan kanssa juuri tultu asioilta ja olin riisunut tytöltä nopeasti toppavaatteet olohuoneeseen, syöttänyt lounaan ja vienyt sen jälkeen väsyneen reippailijan päiväunille. Nappasin kameran käteeni heti, kun kuulostelin Sinnan nukahtaneen. Rajasin tottuneesti kuvasta pois taustalla vallitsevan sekasotkun, joka ei ollut, myönnettäköön, ihan sieltä pahimmasta päästä, olinhan aamulla ennen asioille lähtöä ehtinyt pahimmat sotkut jo siivoilla. No, joka tapauksessa, tältä näyttää meidän lipastomme keväisempi ilme:

Keltaiset pionit piristävät heti ilmettä, samoin tuo Kastehelmen värikkäämpi tuikku. Sinnan joululahjaksi saama talja pehmustaa ja lämmittää keinutuolia pakkasilla.

Rajausten ulkopuolella näytti puolestaan tältä: Sinnan ulkovaatteet pitkin olohuonetta, koristetyynyt ja viltti erään tihulaisen jäljiltä missä sattuu ja lelukori etualalla käännettynä ympäri (ja lelut tietysti levitettynä).

Vaihdettiin keittiön seinälle tuo Pariisista hankittu Eiffel-juliste kehyksineen, kun kaipasin vähän simppelimpää fiilistä meidän "ruokailutilaan". Keittiössä aiemmin ollut häätaulu siirrettiin makuuhuoneen seinää koristamaan.

Ja kameran takana puolestaan näytti tältä: Puhdasta ja likaista talouspaperia, ruokalappuja, lusikkaa ja lautasta. Kaikki yhden lounaan jäljiltä. Kuulostaako tutulta? :D Laskupinokin on jäänyt ruokapöydälle näköjään..

Sinna 8kk

Moi kaikki! Sori, mää oon taas vähän myöhässä näiden mun kuulumisten kanssa, mutta kö en oo joutanu paljon pysähtyä miettimään tai kirjoittelemaan, ku on ollu kiire tutkia maailmaa. Antakaahan ku kerron teille:

Opin tuossa viikko sitten konttaamaan, jes! Sitä ennen pääsin kyllä eteenpäin muillakin keinoilla; pyörimällä ja ryömimisen ja konttaamisen välimaastolla. Se oli äitin mielestä hassun näköistä etenemistä. Olin jo viikkokaudet heilunu siinä konttausasennossa ja nyt sitte viime viikolla päätin, et okei, on tullut aika. Ja niin mä lähin valloittamaan maailmaa!

Tällä maailmanvalloitusmatkallani etenen aina kaikista nopeiten seuraavien kohteiden luo (kimppuun): koirien lelut ja luut, puhelimet ja kaukosäätimet, ruoka, koirien vesikippo, kaikenlaiset nauhat ja vyöt ja tietysti mattojen reunat. Mattoja on erityisen kiva tutkailla niin, että otan siitä reunasta kiinni, maistelen ja sitten nostan mattoa ilmaan ja katson, miltä maton alla näyttää. Oon jo oikea matto-expertti.

No eihän se sit mihinkään riittäny, että pääsen nyt konttaamalla tutkailemaan lattiatasoa, sit mä hokasin, et kyllähän mä haluan ylemmäksikin nähdä! Rupesin siis harjoitteleen kiipeämistä. Aika hyvin sekin jo sujuu, osaan tarrata käsillä yläpuolella olevista huonekaluista kiinni ja nousta siitä polviseisontaan.

Syömisen osalta hommat on aika bueno. Äiti ei oo enää aikoihin soseuttanu mun ruokia ja hyvä niin, koska tykkään syödä ne ihan semmoisenaan. Spagetit, risotot, puurot, hedelmät, muffinssit... Rakastan syödä ite ja otin tuossa viikon vaiheen, jolloin en todellakaan suostunut syömään aamu- ja iltapuurojani, joten äiti sai vähän soveltaa, että sai mun mahan täyteen. Mulle kelpas vaan sellaiset ruuat, joita sain syödä ite omin sormin. Mut se oli hyvä kokeilu, koska siitä äiti keksi leipaista mulle omia muffinsseja. Ja mikroleipiä. Äiti meinas jakaa reseptit teille joku päivä tänne! :) Ne on ihan parhaita ja voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon! Osaan pinsettiotteen jo hyvin.

Nyt ku oon taas terveiden kirjoissa (kop kop), niin nukun yöni syömättä. Meen kahdeksalta nukkumaan ja saatan 1-3 kertaa yöllä herätä mut yleensä nukahdan heti uudestaan kun joku on käynyt mun luona ja sitten kuuden maissa yleensä herään ja pääsen äitin ja isin viereen syömään ja sit nukun vielä kahdeksaan. Päivisin en tosiaan kerkeä nukkua, kun on niin paljon kaikkea jännää, siksipä otankin aina vain 35min tirsat. Sellaiset, että äiti ehtii ehkä just syödä siinä ajassa, mut ei mitään muuta. Niinku ei ainakaan blogata. Hahhahah. Höh.

Osaan myös istua hienosti ilman tukea! Tämänkin taidon oon tässä 8 kuukauden iässä oppinut. Joskus sitten kellahdan selälleen ja kun pää kopsahtaa matolle, niin sekös mua naurattaa (ja äitiä kummastuttaa)! Välillä teenkin sitä ihan tahallaan, että heittäydyn päistikkaa johonkin ja nauraa räkätän. Tykkään myös hakata päätä huonekaluihin, kun konttaan niitä päin. Mulla ei vissiin oo hirveän alhainen kipukynnys. Äiti mumisee välillä jotain esi-masokismista, mut sit ne nauraa isin kans sille, niin en oikein tiedä, onks se hyvä vai huono juttu.

Lempparipuuhaa on myös repiä äitiä ja isiä (ja muitaki, ketkä uskaltautuu mun näköpiiriin) nenästä. Ja kiipeillä ihmisten päälle. Ja pomppia hyppykiikussa. Ja leikkiä isin kanssa, kun se aina heittelee ja pomputtaa ja lennättää mua. Viuuuh!

En vierasta tällä hetkellä oikeastaan ollenkaan yhtään ketään. Tiedän, missä on lamppu, kun äiti kysyy sitä ruokapöydän ääressä. Osaan nostaa käden ja moikata, kun mulle sanotaan "Moooi!" ja vilkutetaan. Robin on edelleen paras ja mulla on edelleenkin kuusi hammasta.

En pidä kauheasti väenpaljoudesta. Äiti ja isi on huomannu onneksi, että jos mennään paikkaan, jossa on paljon ihmisiä ja paljon hälinää ympärillä (esim. vauvauinnissa), mua alkaa vähän ahdistamaan. Etenkin, jos en oo sen ympäristön kanssa ihan sinut. Niinku onhan se uiminen aika jännää puuhaa, vaikka vedessä olemisesta tykkäänkin! Ollaankin nyt isin kanssa käyty kahdestaan uimassa meidän läheisessä uimahallissa ihan muuten vain ja oon tykännyt siitä paljon enemmän. Toisaalta taas tykkään olla ja katella, kun ollaan valjakkokisoissa ja koirat ja ihmiset huutaa ja möykkää ympärillä.

Mulla on kaks kaveria, joita nään usein; K, joka on mua 1kk nuorempi ja on poika ja O, joka on mua nelisen kuukautta nuorempi ja on tyttö. Sit mulla on paljon aikuiskavereita, koska oon niin cool. K:n kanssa me syödään samoja leluja ja ryöstetään niitä toisiltamme ja O:n kanssa (yritetään) läpsiä toisiamme naamoihin ja höpistään.

Sinna 7kk

Moi! Tulin taas kertoon vähän kuulumisia. Nyt kun oon jo 7kk vanha, oon niin aktiivinen ja utelias, ettei mulla oo päivisin oikein aikaa nukkua, niin ehdin hyvin jutustella teille täällä! No okei, kyllä mä nukun jotain 35 minuutin päiväunia, ehkä 2-3 kertaa päivässä. Hyvin jaksaa! Sitten öisin nukun miten milloinkin. Tuossa kun täytin 7kk, niin äiti ja isi rupes pitään mulle unikoulua, ku mulla meni muka höpöksi nuo yösyömiset. Ku oisin halunnu kokoajan heräillä ja käydä hörppiin maitoa, vaikkei mulla ees ollu oikein nälkä. No ensin ne pöjät koitti kouluttaa mua niin, että söisin vaan 1-2 kertaa yössä. Enhän mää tajunnut ku heräsin yöllä, että millon se kerta on ku saan syödä ja millon se kerta, kun en saa syödä! No se meni sitten lopulta vähän pipariksi ja sit yks yö mä vahingossa nukuin aamuun asti syömättä ja varsin tyytyväisenä. Siitä ne äiti ja isi sit tajus, et hitsi vieköön, toi vauvahan pärjää ihan hyvin koko yön syömättä!

Kyllähän mää nykyään syönkin (aika) reippaasti viidesti päivässä kiinteitä, joten hyvinhän mää pärjäänkin ilman yömaitoja! Nyt oon viimeisen viikon ajan nukkunut melkein täysiä yöunia klo 20-06 ilman vastarannan kiiskeilyä. Katotaan, kauanko jatkan semmosta upeeta nukkumista, en oo vielä päättänyt. ;) Mutta takaisin siihen ruokaan, ku se on mun lemppari puheenaihe! Aamulla syön aamupuuron hedelmä- tai marjasoseella (äitin tekemällä tai kaupan). Sitte lounaaksi syön jotain lihaa/kalaa/kanaa, vihanneksia ja pottua/riisiä/bataattia (äitin tekemää). Välipalaksi jotain makeaa sosetta tai sormiruokailuna hedelmiä. Sitte päivällinen sama ku lounas mut ei lihoja. Sit vielä iltapalaksi iltapuuro makealla soseella. Nyt oon viime viikkoina saanut melkein joka ruualle mukaan jotain, mitä voin ite napsia. Tykkään tosi paljon banaanista, satsumasta ja kurkusta sekä ruisleivästä. Niitä saan jo aika hyvin ite syötyä. No okei, banaani muussaantuu nyrkkiin, mut muista selviän jo ite! Jopa pinsettiote alkaa olla aika hyvä. Enkä oo kuulemma sihtikurkkukaan. Sit hörpin myös vettä nokkamukista aterioiden yhteydessä, jos kiinnostaa.

Oon oppinut ihan kunnolla komentamaan äitiä ja isiä. Jos mua vaikka tympii istua rattaissa, niin rupeen kiljumaan ja sit ku ne alkaa viihdyttään mua, nii irvistelen ja nauran niille. Hahhaha, ne on niin helppoja huijattavia! Äiti kyl monesti sanoo mulle ensin, et "Älähän nyt Sinna, eihän sulla oo edes mitään hätää siinä." No sit pitää vähän lujemmin kiljua ja yrittää tekoitkua, niin jo alkaa tapahtumaan. Myös ruokaillessa pitää välillä vetää sellaiset kiljukonsertit ja sit voi taas avata suun ruualle.

Kävin ekaa kertaa saunassa tuossa toissalauantaina. Oli ihan jees. Olin aika coolisti siinä isin sylissä vaan, alalauteilla hengaillen. On silti kylpeminen ja suihkussa käyminen kivempaa. Ja uiminenkin on ihan jees, jos en oo liian väsyneellä tuulella. Ens kerralla vauvauinnissa mun ois tarkoitus sukeltaa, en tiiä mitä se tarkoittaa, mut äitiä näyttää se jänskättävän aikalailla.

En oo vieläkään ryöminyt (jotku kuulemma on ryöminy tässä vaiheessa jo hyvän tovin!), ainoastaan pyörinyt kaikkialle, mihin haluan. MUTTA viime viikolla oon älynnyt mennä konttausasentoon! Äiti ja isi on siitä hurjan innoissaan ja ne aina taputtaa mulle, ku meen siihen asentoon heilumaan... Öö okei. Katotaan taputtaako enää sit, ku lähen liikkeelle eikä ne saa mua kiinni hahah!

Irvistelen ja pidän sellaista hauskaa ääntä (vähän niinku possut) ja saan sillä ihmiset nauramaan. Hymyilen paljon ja paljastan mun hienot kuusi hammasta. Jep, mulla on jo aika monta legoa suussa. En enää hirveesti vierasta (paitsi väsyneenä ja tosi isossa porukassa), en edes mummia enää!

Musta on tosi kivaa, kun tartun johonkin esineeseen (tai äitin hiuksiin) kiinni ja sit äiti tai isi sanoo mulle "Sinna, irti!" ja yrittää repiä sitä esinettä (tai hiuksia) mun nyrkeistä pois. Vitsi mä nauran aina. En taatusti päästä helpolla irti. Vetoleikkiä parhaimmillaan! Toinen hauska juttu on ku isi hyppyyttää mua ja tekee semmosia äkkipudotuksia kun oon sen sylissä. Et mä vähän niinku putoaisin mut en kuitenkaan, kun isi pitää kokoajan musta kiinni. Hankala selittää, mut se on tosi hauskaa! Hyppykiikussakin tykkään jo pomppia, nyt kun osaan jo vähän paremmin varata jalkojeni varaan.

Heippa!

Sinna 5kk

Moi vaan! Oon tässä lomaillut äitin (ja isin) kanssa, niin en oo joutanut tulla kirjoittelemaan kuulumisia. Täytin siis tuossa heinäkuun alussa jo viis kuukautta ja oon taas muuttunu vähän.

Mulla on uus harrastus, jota tykkään toteuttaa etenkin sillon, kun käyn vähän kierroksilla. Äitin tai isin sylissä ollessa rupean nipistelemään sormilla ja kynsillä niitä tuosta kaulasta tai naamasta. Tarraan nenästä tai niskavilloista kiinni ja alan kiljumaan ilkikurisesti kun äiti/isi huutaa kivusta. Hihhih! Se on tosi hauskaa, kokeilkaapa tekin!

Haluaisin hengailla kokoajan alasti, siiiiiis ihan alasti. Noi yhet ei meinaa vaan millään ymmärtää vihjettä, kun vaippaa vaihtaessa oon ihan mielissään ku saan nakuilla, mut heti ku vaippaa ruvetaan kiskomaan päälle, rupeen ärtsyileen. Sama homma aamuisin, kun mulle puetaan päivävaatteet päälle. En tykkää!

Tässä näätte nyt kuvia musta viiden kuukauden ikäisenä. Oon mielestäni aika söpö ja mulla on kuulemma ihanat makkarajalat ja hymyilen kauniisti. Äiti meinas turhautua, kun se yritti kuvata näitä alla olevia 5kk-kuvia musta, ku enhän mää jaksa enää olla aloillaan poseeraamassa! Vähintään piti tunkee pupu tai omat varpaat suuhun. Ja yrittää kokoajan kääntyä mahalleen.

Äiti on sanonu mua jo viikon ajan ärtsy pörtsyksi. En ihan tiiä mitä se tarkottaa, vaikka kuulostaa kyllä tosi hauskalta, mutta oon huomannu sen sanovan sitä sillon, ku mua alkaa nyppimään ja alan kitisemään. No mulla nyt vaan on sellainen kausi, että tuun tosi helposti ärtyisäksi, oon pitkin päivää aika väsynyt ja mun pinna on yhtä lyhyt ku mun pikkuvarvas. Joskus äiti ja isi yrittää kurkkia mun suuhun ja kyselee multa "Onko sulle tulossa hammas, kun oon niin ärtynyt?" mutta enhän mä osaa tommoseen vastata! Enhän mää edes tiedä, mikä on hammas... Tänään asia kuitenki ilmeisesti selvis, ku äiti ei enää kyselly siitä hampaasta vaan hihkas isille "Sinnalle ON tullu hammas! Sitäkö se ärtsyily on ollut!?". Kai se ny lopettaa sen jatkuvan kyselyn ja mun suuhun kurkkimisen.

Aloitin tän ärtsy pörtsyilyn, kun mun kummiperhe lähti meiltä takas kotiinsa tonne etelään päin. Mulla on niitä jo ikävä, koska oli niin kivaa, kun ne oli täällä. Kummitäti otti musta hienoja kuvia ja leikki mun kans semmoista laululeikkiä, josta tuli heti mun suosikkileikki. Äiti ja isi yrittää sitä samaa leikkiä mun kaa, mut ei se oo sama ku kummitätin kanssa... Joku "Jättipiirakoita" se taitaa olla se laulu? Kummisetän kanssa leikittiin ja kateltiin maisemia. Se päästeli aina hassuja ääniä ja ilveili mulle, siinä vasta hauska tyyppi! Ja mun kummien lapsi A - se se vasta oli jännä! Sen touhuja oli niin kiva seurailla ja sain siltä monta halia ja pusuakin. Se on mun idoli!

No sitten unijuttuihin. Nykyään nukun unipussissa kaikki yöt (joskus päivisinkin). Vaikka on kesä, en läkähdy siinä pussissa. Se on oikeestaan ihan kiva, kun se estää mua unissaan kääntyilemästä niin kovasti mahalleen. Kun mä aina herään mahalleni käännyttyä enkä pääse siitä omin avuin toistepäin. Oon nyt pari viikkoa nukkunut paljon paremmin ja yöheräilyt on taas siinä 1-2 kerrassa. Äiti vaikuttaa aika tyytyväiseltä. Päivisin mua ei enää raahata yhtä usein sänkyyn nukkumaan kuin ennen. Ennemminkin käyn nukkumassa pari kertaa aamupäivän aikana ja kerran illemmalla. Noin niinku ideaalisesti. Kyllä mä silti torkahtelen autossa, jos käydään äitin kanssa jossain asioilla.

Kun mää täytin 5 kuukautta, mä rupesin saamaan soseita! Ensin olin ihan, että mitä halvattua tää shaisse oikeen on, mut sit pikkuhiljaa hiffasin mistä on kyse ja rupesin tykkäämään soseiden syömisestä. Oon nyt maistellut porkkanaa, bataattia, mangoa (piltti), kaurapuuroa, banaania, persikka-banaania (piltti), kukkakaalta ja jauhelihaa. Tuossa järjestyksessä. Eniten tykkään mangososeesta ja puurosta. Uusin hitti on maissinaksut, joita äiti ja isi osti mulle kaupasta. Ne on aika jees! Ai niin ja mun kakka on muuttunu kiinteiksi pökylöiksi. Senhän te halusitte kuulla.

En osaa vielä ryömiä, mutta yritän kovasti! Nostan pyllyä ylös, kurottelen käsillä, työnnän jaloilla, mutta eeeei mitään. Mutta en aio luovuttaa, kyllä mä vielä joku päivä pääsen liikkeelle! Oon kuitenki siinä sivussa oppinu pyörimään puolikaaren muotoisesti leikkialustalla. Ja edelleen tykkään hengailla masultaan, selällään oleskelu on iha pöljää, paitsi sillon ku oon vaipanvaihtoalustalla ilman vaippaa. Sillon tykkään olla selällään ja syödä varpaitani.

Se kiljuminen. Siitä voisin vinkata teille muilleki vauvoille vähän enempi. Se on tosi kätevää, kun oon nyt oppinut kiljumaan eri tavoilla; osaan kiljua ilosta, mutta nyt myös sillain vaativasti. Jos mua vaikka ärsyttää, kun äiti laittaa astioita koneeseen ja mä oon sitterissä, nii alan vaan kiljumaan tosi kovaa ja vaativalla äänensävyllä, nii johan äiti tulee mun luo nopeesti. Sit ku se on siinä mun naaman eessä, nii alan nauraan ja hymyileen sille.

En tykkää vieläkään olla vaunuissa. En, vaikka mun kummit toi mulle sellaisen hienon istuinosan noihin vaunuihin ja vei sen himskatin pikkuvauvoille tarkoitetun vaunukopan mennessään. Äiti ja isi innoissaan mua laittoi siihen istuimeen ja lähettiin ulos, nii enhän mää siellä ruvennu olemaan! Siis ihan kaamee paikka! Matkustan siis jatkossakin mun turvakaukalossa matkarattaissa. Se on iha paras paikka musta.

Ei kait tässä sit muuta, mut kattokaa vielä toi alla oleva kuva, siinä näätte kuin kivasti oon taas saanu pituutta lisää ja etenki noita makkaroita, jess! Moikka!

Haaste blogilemmikeille!

Tänään on äänessä toinen meidän karvaisista kamuista. Nimittäin, meidän nelijalkaiset kun on aika olennainen osa tätä blogia ja tietysti meikäläisen elämää, niin innostuin kovasti tästä haasteesta, jonka Nooran Eppu-koira heitti kaikille blogimaailman lemmikeille (haasteen bongasin taannoin Minnan blogista).

Vastoin ehkä yleistä olettamusta, valitsin tähän haasteeseen vastaajaksi Filjan, meidän hönökin. Cira on päässyt blogissani enemmän ääneen (johtuen jo tietysti siitä, että Cira tuli taloon ensin ;), joten nyt päästetään Filjamus valloilleen!

1. Olen... Filjamus Maximus, Pöhti, Fiiatti, Kuutti, Filija...mitä näitä lempinimiä nyt onkaan! Oon ihan supersöpöliini, kaikkia ja kaikkea (paitsi pelottavia ääniä) rakastava koira. Nautin huomion keskipisteenä olemisesta. Rodultani olen samojedi. Kukaan ei voi vastustaa mua, koska oon nii hönö! En oikein viihdy yksin ja siks onkin hyvä, että mulla on sisko. Oon ollut pennusta asti termiitti ja tykkään pureskella seiniä. Siks kai vietän ne hetket isossa häkissä, kun mami ja iskä on poissa kotoa. Mut oon mä pureskellut mun häkin kaltereitakin, sekin on kivaa! Muuten oon kuulemma maailman kiltein koira.

2. Parhaat päikkärit nukun... Mää nukun missä vaan, miten vaan! Mutta hmm, ehkä Cira-isosiskon vieressä, tai siis ihan siinä kiinni. Tai makuuhuoneessa yhtä kulmaa vasten. Sillain selällään sitä kulmaa vasten, ketarat ojossa. Joskus myös parhaat unet tulee mamin tai iskän vieressä sängyssä. Mutta aika harvoin mä sinne pääsen, varsinkaan enää kun joku pieni ja haiseva tuhisija on vallannut sen sängyn.

3. Paras kaverini on... Kaikki on mun kavereita! Mutta jos vaikka kerron ne, kenen kanssa leikin eniten niin mun velipoika Leevi Lepa Lepatius ja tietty Cira. Tykkään myös körmyyttää yhtä pikku Olgaa ja painia Ciran siskon Ellun kanssa.

4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina... niitä hammaspuruluita krokotiilina ja siilinä, nakkeja, makupaloja ja suursuokkina joulukinkkua!

5. Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen... pallon. Rakastan  palloja! Mami ja iskä sai mut jopa houkuteltua pelokkaana pienenä uimaan pallon avulla. Tykkään eniten, kun palloja heitetään, niin että saan hakea ne kaukaa tai sitten niin, että pallo heitetään ilmaan niin että saan ottaa siitä kopin. Oon taitava kopin ottaja!

6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu? No mulla on jo jonkin verran menestystä noista näyttelykehistä, mutta en oo nyt hirveesti joutanut niitä kiertämään vaikka tykkäänkin hulluna siitä huomiosta ja niistä muista koirista (vaikken tajuu, miksei ne halua alkaa mua siellä kehässä), kattokaas kun mulla on tää kilpaharrastus eli valjakointi. Se vie suurimman osan mun ajasta. Että ehkä oon sekä näyttelyiden prinsessa että rekikisojen tykki!

7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen? No ekana tulee mieleen se, kun käytiin mamin ja iskän ja Cira-siskon kanssa semmosella toooosi isolla autolla jossaki aika pitkän aikaa. Pääsi aina uusiin maastoihin lenkille ja haistelemaan. Sitte kävin aika vasta juoksemassa Ruotsissa tooooosi pitkät rekikisat, seki oli aika huikeeta. Ja muistan ku muutin kotiin mamin ja iskän luo, että olin vähä pelokas, nii Cira aina suojeli mua ja mä näykin sitä hännästä ja korvista.

8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata? No mä en kyllä tunne oikein ketään täältä mamin blogimaailmasta, mutta ei se haittaa, mää voin leikkiä kaikkien kanssa, ketkä haluaa! Joko mennään?!

Mikäli sulta löytyy blogi ja lemmikki, nii nappaahan tästä haaste! :) Ja jos ei löydy blogia, niin kerro tämän postauksen kommenttikenttään lemmikistäsi, olis kiva lukea!

In slow motion

Haaaaauuukooooiiiituuuus. Heräsin just päikkäreiltä. Ai miten niin oon äitiyslomalla? ;) 

Vaikka on jo pikku hiljaa tottunut tähän joutilaaseen aikaan ja verkkaisesti kuluviin arkipäiviin, sitä alkaa jo toivomaan jotain actionia - siis synnytysactionia. Viime öinä oon nähnyt mitä ihmeellisimpiä synnytykseen ja raskauteen liittyviä unia, oon tehnyt (miehelle) sairaalakassin pakkauslistan ja koirien hoitokassien pakkauslistan valmiiksi, tuijottanut pinnasänkyä kauhun ja odotuksen sekaisin tuntein ja vahdannut peilistä, josko tänään maha (ja vauva) alkaisi laskeutua valmiusasemiin. Niin, meneilläänhän on kuitenkin jo vasta raskausviikko 37 + 5... :D

Mulla oli oikeasti mahti aikomus tulla kertoilemaan yleisesti kuulumisia ja rajata siitä pois raskaus-synnytys-vauvahössötykset, kun näitä vauva-aiheisia postauksia on viime aikoina ollut melkein luvattoman paljon. Tiedän, ettei kaikkia lukijoita kiinnosta ihan kympillä tämä aihe ja trust me guys, mustakin olis ihanaa kirjoitella välillä jostain muusta! MUTTA. Nää hormonit! Kai. No jokin tämän aiheuttaa, kun en pysty oikein ajattelemaan tai keskittymään muuhun, kuin edessä olevaan actioniin, tämän päiväisiin tuntemuksiin ja vaivoihin kehossa ja siihen tärisyttävään faktaan, että kohta me ollaan miehen kanssa vastuussa jostain niin hennosta ja hauraasta ja mua vaan pelottaa, että me hajotetaan se raasu!

Joten toivottavasti kestätte näitä meikän tämänhetkisiä haparoivia ja kapea-aiheisia juttuja. ;)

Kuvituksena on kuitenkin nyt kaikkea muuta kuin vauvamaista. Eräs kylmä talvipäivä sain ajatuksen hampaita harjatessa, että hei, nyt vois pestä kaikki meikkivälineet! Meikkailtuahan tässä äitiyslomalla tulee ehkä sen 1-2 kertaa viikossa, kun käy ihmisten ilmoilla. Sekin menee sellaisella onks pakko hei -asenteella ja naamaa pääsee koristamaan ehkä just ja just meikkivoide ja ripsiväri. Hiusten laitosta en viitsi edes puhua. Kun on muutenkin niin valasmainen ja mökkihöperöinen olo, ei hirveästi kiinnosta panostaa ulkonäköön.

No, samalla tuli tehtyä pientä siivouksen poikasta meikkikaappiin; kaikki vanhat, huonoiksi todetut ja muuten vaan käyttämättä jääneet meikit, hajusteet ja hiusvempaimet surutta roskiin. Johan tuli siistimpää!

Eilen oli vähän huono päivä, vaikka aurinko paistoi hetken tosi nätisti. Kaikki jotenkin ärsytti. Lopulta tajusin ärtymyksen johtuvan siitä, etten ollut moneen päivään käynyt missään. Juuri ja juuri hönkäissyt takapihan ovella jäätävää ilmaa koiria huudellessa sisälle. Niimpä uhmasin eilen pakkasta (astma + pakkanen + loppuraskaus = very bad combination) ja lyöttäydyin miehen ja koirien mukaan iltalenkille. Löntystelin ulkona noin varttitunnin, palasin kotiin ja mieli oli niiin paljon parempi.

Tänään päätin jo heti aamusta uhmata edelleen paukkuvaa pakkasta ja ajelin Ideaparkiin (ihmisten ilmoille!) metsästämään imetystoppia (noup, en omista vielä yhden yhtäkään). Oli jotenkin ihan huippua kävellä lyllertää siellä kaupoissa muiden ihmisten joukossa, tuli ihan typerä olo. :D Toppi löytyi, enkä päässyt kassalle ilman yhtä tosi söpöä bodya ja housuja... Miksi vauvan vaatteet on kassojen vieressä?! Arnoldsin perjantaiherkut ja vaateostokset kätösissä suuntasin hyvillä mielin takaisin kotiin. Illalla ehkä vielä Makuuniin, jos vointi antaa myöten. Huisia!

Ihanaa ja leppoisaa viikonloppua muruset!

Perusotos

Blogeissa on aika ajoin pyörinyt pieleen menneitä otoksia - lähinnä asukuvista ja muista pärstäpainotteisista otoksista, joten meikä tahtoo kans! Näin viikonlopun kynnyksellä on varmaan oivallinen hetki huumorikuvan väläyttämiseen. Tää on aika perusotos meikäläisestä (ja koirista) kameran edessä. 

Miehellä on tapana aloittaa kuvien räpsiminen ennenkuin olen asettunut paikalleni, suoristanut vaatteeni, oikaissut ryhtini jne. Näin kävi myös meidän ruskareissulla; tässä kuvassa me ei ihan Filjan kanssa ehditty kuvaajan mukaan..

Ja ei, en kaiva ahteriani tässä kuvassa (vaikka se ois kyllä kruunannut otoksen epäonnistumisen). :D Ilmekin on aika mielenkiintoinen. Nää on näitä kuvia, joille saa nauraa monet kerrat vedet silmissä! Alla on vertailuna onnistuneempi (ja blogiin päätynyt) otos. ;)

Huippuja viikonlopun päiviä! Me nautitaan rauhasta ja hiljaisuudesta täällä mökillä. Ahh.

Oon jo 3-vuotias!

Moi, vuff! Mun nimi on Cira ja täytin eilen 9.10.2014 jo 3 vuotta. Tai niin noi sanoo, mun mielestä se on enemmänki vasta 3 vuotta, oon kuitenki ikäisekseni niin aikuismainen ja kypsä. Jos vertaa esim. tohon mun Filja-siskoon, joka on 2-vuotias ja vielä ihan pentu. Mut mä oonki vähä kovempi muija!

Mami ja iskä kutsuu mua yleensä Ciraksi, erilaisilla äänenpainoilla tosin, mutta joskus oon myös Cira Perrrrkele! tai Cirppa tai Pupu tai Pöppänä. Mami sanoo monesti tosi nolosti mua Mamin rakkausvauvaksi. Siis hei oikeesti...

Mä oon luonteeltani aika omapäinen. Jos haluun ulos mun omaan valtakuntaan eli meidän takapihalle, niin mä teen sen kyllä selväksi. Ja äänekkäästi. Jos mua ei kiinnostais tulla sisälle sieltä, niin annan Mamin ja Iskän huudella mua tovin ennenku meen. Mut meen silti aina, koska mut on pienestä asti opetettu siihen, että käskyjä totellaan aina, ei vaan sillon ku mua huvittaa. Koska eihän mua useinkaan huvittais! No sit ne kehuu mua ku tottelen ja se on iha jees, kuhan eivät liikaa lääpi. Mä oon nimittäin myös tosi itsenäinen ja oman tieni kulkija. Tykkään vaellella omia reittejäni ja seikkailla ja nuuhkia hajuja, ku ollaan metässä tai mökillä Kuusamossa. Yleensä vaan mun Filja-sisko tuppautuu mun seuraan, ku se ei oikeen osaa olla yksin. On se välillä ihan jeeskin mennä yhessä metissä.  

Älliäki multa löytyy melkosesti. Tai niin ne aina sanoo. Oon nopee oppimaan uusia asioita. Ja mulla on aika isot korvat, jotka sain perintönä mun Mantra-mummulta ja oon aika hoikkeli niinku mun Wilma-äiti, mut ei noi jutut vissiin haittaa, ku Mami ja Iskä sanoo aina, että oon silti tosi kaunis. En pärjää näyttelyissä Filja-siskolle, mut se ei kyllä mua yhtään haittaakaan ku noi valjakkotouhut on enemmän mun juttu ku turhanpäivänen pööpöily kehässä. Tosin tykkään poseerata sillon ku Mami tulee semmosen mustan kapistuksen kanssa lähelle. Se piippaa ja inisee ja kehuu hulluna aina ku vähä väläytän hymyä sen kapistuksen eessä. Mami on välillä vähän outo. Mut se on mun Mami ja vaikka mua välillä vähän ärsyttää, kun se kaappaa mut rapsutukseen syliinsä, nii se on mulle ykkönen. Iskä ja Filjaki on mun laumaa ja mä puolustan aina mun laumaa.

Lenkeillä käynti on huippua, mä aina väijyn, että tulisko joku neighbourhoodin dogi jostain vastaan, että voisin vähä haastatella sitä. Mami ja Iskä ei tykkää siitä yhtään, mut ne ei vaan tajuu. Mä tykkään vähä haastatella muita koiria ja joskus mun pitää iha vaa komentaa niitä pysymään kaukana, että ne ei tuu liian lähelle mun laumaa. Mun tehtävä on suojella myös Filja-siskoo, ku se on pienempi ja se on vähä urvelo. Niinku puistollakaan se ei oikeen uskalla puolustaa itteensä niiltä poikien humpsutuksilta, nii mä meen sit aina väliin ja ärjyn niille pojille.

Mun parhaita kavereita on Filjan lisäksi Sohvi (se on Filjan äiti ja aika pähee muija), mun sisko Ellu (me aina rakastetaan ja vihataan vuorotellen), Leevi (se on Filjan veli ja tosi kesy poitsu) ja Urho (se on mun poikakaveri, jota en oo tosin nähny pitkään aikaan, ku se muutti kauemmas). Mä tykkään leikkiä jahtausleikkiä, painia ja vetoleikkejä. En tykkää tapella, mutta piän kyllä omat puoleni jos joku alkaa ärhenteleen mulle.

Mun herkkua on kala ja lätyt. Tykkään siitä, ku iskä venyttää ja hieroo mua jos oon jumissa. Kynsien leikkaaminenki on kivaa ja pesulla käyntiki iha ok. Mä nukun öisin aina omassa huoneessa joka on kuulemma myös vaatehuone. Valikoin huoneesta nukkumispaikaksi aina sen puolen, missä Mami nukkuu. Se luulee, että nukun sen vieressä lattialla siks ku mä haluan, mut oikeesti oon siinä koska siitä se on kivaa. Mä oon kuullu ku se on sanonu, että oon sen Elämän Koira. En oo iha varma, mitä se tarkottaa, mut sen mä tiiän, että oon kyllä iha Mamin koira. Siks kai mää tottelenki sitä parhaiten. Ja huuan aina sen perään (jos huuan). 

Mut nyt mä en jouda enempää kertoileen, vaikka oonki kova tyttö jutteleen, ku mä haluun takapihalle hengaan. Meikä muuten sai synttärilahjaks ton kuvissa näkyvän rapisevan lelun ja illalla syötiin Filjan kanssa synttärikakkua eli ruokaa nakeilla ja jogurtilla ja jälkkäriks vielä possunkorvat. Oli aika mellevää. Moi nyt!

Miehen suusta

Aamulla päätin, että tästä tulee hyvä päivä! Mielessä kodin puunaus viikonloppua varten ja vihdoin paneutumista (ajan kanssa) blogiin. Miehellä on ollut tosi rankka työviikko; pitkiä työpäiviä ja niiden päällekin pakollisia menoja, joten haluan, että hän voi tulla tänään töistä putipuhtoiseen kotiin rentoutumaan. Siivoilut on nyt hoidettu, eihän siihen mennytkään kuin puoli päivää, kun piti vähän väliä levätä tän flunssan takia..! Nyt olisi välipalatauon ja bloggailun aika. :) Kuvituksena erään päivän välipala, koska oon ollu niin antiaktiivinen kuvailemaan ettei mitään järkeä.

Pakko kertoa eilisillasta, kun oltiin alkamassa nukkumaan ja mies päätti, että nyt hän alkaa vähän jutustelemaan Nipsulle (=maha-asukki)... Alku oli niin koominen: "Hei Nipsu, iskä täällä...... (puolen minuutin miettivä tauko :D) Sitten kun tuut ulos sieltä, niin vien sut oluelle. (tässä vaiheessa mä repeän ja kysyn MITÄ?!) Eiku siis... Äh!" Ei vitsi mä nauroin... :DD On varmaan vaikeaa ensimmäistä kertaa alkaa puhumaan toisen mahalle ja miettiä jotain järkevää sanottavaa. Voi ei tuota höpsöä.. Ehkä otetaan tänä iltana uudestaan vauvalle sopivammalla tatsilla. ;)

Aasinsiltana toiseen alkoholiin liittyvään juttuun: Oltiin neuvolassa ja neuvolatäti otti puheeksi alkoholinkulutukseen liittyvän kyselylomakkeen. Todettiin, että juu ollaan täytetty ne ja olin juuri ojentamassa lomakkeita, kun mies heitti hauskan läpän: "Joo tuo vaimo saiki nii hurjat pisteet että on kyllä kunnon juoppo!" ........ Tuli vähän hiljaista! Eihän neuvolatäti voinut tietää, että oltiin juuri edeltävänä iltana naureskeltu sille, että mä sain hurjat 2 pistettä ja mies peräti 7 pistettä. :D Siinäpä sitten rupesin selittelemään heh heh meiningillä hämillään olevalle tätille, että eipä meidän taloudessa oo ikinä tullut tuota alkoholia kulutettua kuin hyvä jos sitä minimimäärä viikossa...

Ai niin! Ja yks ilta, kun mun maha oli hyvin syönyt (heh heh) ja siis kerännyt iltaturvotusta, mies katsahti siihen ja tokaisi: "Sun maha on nyt yhtä iso ku S:llä (ystävämme) sillon ku se oli viimesillään!" Olin että WHAT!? Sanoitko oikeasti noin?? Vitsi mitä heittoja. Onneksi mulla ei ainakaan vielä heitä hormonit sikana, olisin varmaan muuten alkanut itkemään tai raivoamaan. :D

Kertokaa tekin, mitä hauskoja tai "hauskoja" heittoja teidän miehet on laukoneet suustaan (joko raskaana ollessanne tai muuten vain!), kerätään tähän "miesten kootut möläytykset". :D Huikeeta viikonloppua!

Ei niin mutaista kakkua

Mennään suoraan asiaan: Oon kaks kertaa yrittänyt (paino sanalla yrittänyt) tehdä mutakakkua. Mutta EI. Perssilmä sentään, kun en osaa! Mun pro kummitäti teki viime vuonna mun valmistujaisjuhliin aivan taivaallista mutakakkua (ja taivaallista suklaajuustokakkua, mutta sen tekoa en oo vielä uskaltanut yrittää) ja oon siitä asti himoinnut sellaisesta makuelämyksestä. Mmm. Ensimmäisellä kerralla tein mutakakun maitosuklaaseen, koska mies on jokseenkin allerginen tummalle suklaalle (voi sitä aivastelun määrää!). Not very good. Toisella kerralla (josta todistusaineistona alla olevat kuvat) tein viisaampana mutakakun tummaan suklaaseen (eikä mies aivastellut ollenkaan, liekö allergeeni hävinnyt uunissa paistuessaan) ja kaikki meni muuten suht. hyvin, mutta ohjeen mukainen paistoaika oli totaalisen pielessä. Kakku siitä tuli, mutta mudat jäi puuttumaan - if you know what I mean. Kuivakakkua, nam. En tykkää kuivakakusta pahemmin, joten herkuttelin omat palaseni vain kakun keskustasta popsien (joka oli edes vähän mutakakun makuinen), mies tuntui tykkäävän koko kakusta. Vieraille en edes tohtinut tarjota tekelettäni.

Kattokaa nyt tuota mun "muka-mutakakkua"! :D Melkonen Leipuri Hiiva taas ollut asialla. Toivottavasti äiskä ei lue tätä, koska muuten se pyörittelee päätään tai ehkä jopa hakkaa päätään seinään. Ja toivottavasti myöskään mun S-ystävä ei lue tätä, koska muuten se pakottaa (sanan varsinaisessa merkityksessä) mut leipaisemaan kesällä mutakakkua. ;)

Tästä tappiollisesta kokeilusta nro 2 viisastuneena note to self: "Ota ensi kerralla kakku ulos uunista ennemmin vaikka täysin raakana kuin ylikypsänä!"

Mites teitien viikko on lähteny rullaamaan? Rullaamisesta tulikin mieleen, että toivottavasti huomenna ei enää sada, niin pääsis taas rullaluistelemaan. Niin, jos vaan jalat kantaa, oli sen verran hapokas salireissu tänään...

Uuteen laskuun

Toiset ne lähtee uuteen nousuun (ehkei sentään ihan maanantaina?), mutta meikäläinen se lähtee uuteen laskuun. Meinaan tän painoni kanssa - toivottavasti. ;) Tuli pientä takapakkia tuossa sairastellessa reilun parin viikon ajan, eikä pelkästään reenittömyyden vuoksi, vaan itsekurin puutteen takia... Ne pääsiäis- ja vappuherkut, mmm.. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun kipeänä jostain syystä kuvittelee, että on pakko (saada) syödä herkkuja. Aivan niin kuin sitä tervehtyisi nopeammin mättämällä suklaata ja colaa naamariin. Eilen piti ottaa ihan tietoinen valinta ja iskostaa se pääkoppaan; maanantaina koittakoon taas (karu) paluu arkeen, pääsiäis- ja vappuhulinoista kertynyt turvotus ja jäljellä olevat ylimääräiset kilot on saatava taas laskusuuntaan.

Kesän ekat omassa grillissä valmistuneet hampparit!

Tänään oonkin kitannut 3 litraa vettä, popsinut munia, raejuustoa ja maitorahkaa ja ollut toooosi väsynyt. Toisin sanoen - back to basics. Nuutunut olo voi kyllä johtua monen päivän ulkona riekkumisesta, meillä kun tosiaan laatta lensi takapihalla koko viikonlopun ajan, heh heh. Huomenna meinasin olla jopa niin hurja, että käyn kokeileen, joko sitä vois reenailla salin puolella. Veikkaan, että lihakset huutaa armoa jo ekoissa toistoissa, mut hei, jostainhan se on taas lähdettävä vai mitä!

Kuvituksena ihania herkkuja, joita vielä vapun ajan mussutin menemään. Nam nam. Ihan vähän vaan alkoi kuola valumaan, mutta pitäydyn tässä vihreässä teessäni enkä juoksi jääkaapille.. Ääh, miksi mä kiusaan itteäni näillä kuvilla.. Noh, saahan noita tietty halutessaan herkutella taas lauantaina, kun on herkkupäivä. ;)

Jälkkäriä.. ;)

Maistuu muuten herkkuruuat ja -jälkkärit paljon paremmalta, kun on vähän aikaa ollut ilman. Nimimerkillä kun on vetänyt monta päivää putkeen hamppareita (ite tehtyjä, mmm!) ja jätskiä, ei ne enää neljäntenä päivänä maistuneet juuri miltään. Joten ehkä se itsekuri sieltä jostain taas löytyy, niin maistuu lempparijätskikin taas lempparilta!

Miten muilla "kesäksi kuntoon" tyyliset projektit etenee? Vai joko ootte ihan kuosissa biitsikelejä varten?

Loppuun maanantain kevennys. Mä en oo ainoa, joka meillä on herkutellut. Näiden kahen ei vaan tarvi vahtia linjojaan... ;) Reipasta viikkoa muruset!

"Ooo! Lempparii! Vaniljavaahtoa! Ollaan ihan paikallaan, eyes on the prize!"

"Omnomnomm.. Kannatti odottaa!"

Perjantain pelastus

 

Nyt en puhu perjantaipullosta, vaan räkätautilaisen järeistä aseista tervehtymistä kohti taistellessa. Täällä siis yhäkin podetaan flunssaa ja ai että tää on just meikäläiselle kohdistettu flunssan oire, kun mun ääni on lähtenyt huitelemaan. Tää puhumattomuus on tämmöselle hölöpöttäjälle ihan kauheeta, jostain kai mua nyt rangaistaan, kun ääni vietiin! Oon kyllä viekkaasti, "viekkaasti", yrittänyt houkutella sulosointuista viserrystäni (krhm) takaisin muutamin poppakonstein (suom. ihan perusmetodein), mutta tää fifty-sixty särkyvä bassoääni sen kun pysyy. Mies soitti mulle töistä tänään ja kun vastasin puhelimeen mitä miehekkäimmällä mörinällä "Jo--oo", linjalla oli vähän aikaa hiljaista, kun mies kuulemma tarkisti puhelimen näytöltä, oliko vahingossa soittanut jollekin miehelle korkeaäänisen vaimonsa sijaan. Hohhoo. Yritin vielä äsken, kun mies palasi töistä, liehitellä häntä heittämällä muutaman teinipojan kiekaisu-örinän ja heilautin vielä kaupan päälle rasvaisia hiuksiani. Voitte uskoa, että olin varmaan melko vastustamaton näky pyjama päällä, petteri punakuonon nenällä varustettu naama pöhöttyneenä ja jatkuvasti yskien ja röhien. Ai että.

Mutta siihen perjantain pelastukseen, eli flunssan selättäjiin. Tässä ne tulee:

 

Number one. Aloita aamu kuumalla kaakaolla. Mitä enemmän kaakaojauhetta, sitä enemmän. Niin ja sitä parempi. Ja kupin on oltava iso, ettei tarvi heti nousta vaivalloisesti sohvalta hakemaan santsikupillista.

Number two. Nyt kun oot päässyt herkuttelun makuun (vaikka tässä yhteydessä se kaakao on tietysti lääke haloo, ei herkku), vedä huiviisi tuore munkki, jonka joku ihana ihminen on sinulle kaupasta tuonut/tehnyt itse. Koska ethän kipeänä voi itse raahautua mihinkään kauppoihin. Jos sulla on ihanan rasittavia kuolaajakavereita siinä liepeillä (yleensä ottaen karvaisia otuksia), voit antaa heillekin pikku pikku palaset munkista. Ja hillosta, jos et pidä siitä niin hirveesti, niinku en mäkään.

 

Number three. Ota välissä vähän oikeetakin droppia. Strepsils on hyvä. Ja Läkerol. Ja Bafucin, mutta sitä ei meidän kaapista nyt löytynyt. Älä kuitenkaan syö liikaa, ettei tuu flunssan lisäksi mahataudin alkiota. 

 

Number four. Nauti useita kertoja päivän aikana kuumaa teetä ja mustikkakeittoa tai vastaavaa. Ja juomingeille tietty asiaankuuluva muumimuki. Huomaathan, että olennaista on myös punaiset kynnet. Ne kutsuu luokseen terveyttä ja pitää pöpöt loitolla. Toimii vähän valkosipalin tavoin. Ja kyllä, kirjoitin todellakin valkosipali. Musta se on paljon hauskempi noin. Ja vissiin muodissakin?

Number five. Nauti pitkin päivää suklaata. Ihan sama mitä suklaata, kunhan se on suklaata. No okei, pikku vinkkinä, että se vois mielellään olla joko Fazerin marjasuklaata tai Maraboun minttukrokanttia. Niinku mulla tänään. Ja suklaan kanssa on hyvä tietty nauttia taas jotain kuumaa; kaakaota, teetä tai mustikkakeittoa.

Tämmönen kevennys tälle perjantaille. Pakko myöntää, että hohottelen kirjoitukselleni säröbassollani täällä itsekseni, ymmärtänette, mitä sosiaalisten kontaktien puute voi ihmisille neljässä päivässä tehdä... Tai onhan mulla ollut päivisin seurana Salkkari-hahmot (digiboksilla, ei sentään hallusinaatioina). Ehkä se selittää jotain. Mutta, pahoittelen, mikäli tämä pöhöttynyt ja tukkoinen huumorini ei auennut, nyt menen kiltisti peiton alle suklaalevyni kanssa. Pysykää terveinä ja pitäkää kiva viikonloppu!

Sunnuntain kevennys

NOH, meidän tytöt kun aina pitää huolen siitä, ettei tuu liian tylsää tai rauhallista, niin tänä viikonloppuna tällaista:

"Mami! Iskä! En se ollu mää! Hei ei teillä oo mitään todisteita mua vastaan..."

"En tunnusta."

Filja pieni multasormi kävi vähän kaivelemassa kuoppaa takapihalle. Vissiin se kevät sitten on jo tuloillaan, kun puutarhahommiinkin voi jo ryhtyä. Kyllä reipasta puutarhuria kirpas, kun pääsi joutui pesulle työprojektinsa päätteeksi. Nii ja eihän sitä kerrasta voi oppia, pesulla käytiin kahdesti saman päivän aikana. Näillä mennään, hauskaa illanjatkoa! :D

Huumoria tiistaihin

Tänään ajattelin vaihtaa raskaasta aiheesta iloisempaan ja mikäs toisi paremmin hymyn (ainakin meikäläisen) huulille, kuin meidän ihanat Cira ja Filja -ja tämän talven ajan tietysti myös ihana Sohvi (Filjan äiti), joka kyläilee meillä valjakkokauden ajan. Nämä kuvat on otettu viime mökkireissulta, parin viikon takaa. Pääosassa Cira.

Tässä kuvassa oleellista ei ole se, mitä näkyy etualalla, vaan se, mikä kaivautuu taka-alalla lumihankeen..

Höhhöhhöö, kaverit ei löydä mua täältä hangesta...

Yy kaa koo nyt... Kaveriiiiiit, wädzääm!

Heeei, mihin te meette, mä oon täällä! Kukkuu!

Etteks te nähny mun piiloutumistemppua... Kamut hei..?

Huoh.