Muumimainen postaus

Tämä viikko on taas vilahtanut ohi silmien, mun oli tarkoitus tulla eilen raapustelemaan tänne, mitä oon kuluneen viikon aikana touhuillut ja mitkä on fiilikset, kun mini-hiihtoloma alkaa, mutta tarkoitukseksihan se sitten jäikin... Hiihdin ympäri ämpäri koko päivän töiden jälkeen; kiertelin kaupassa ostamassa erittäin ravinteikkaat ja epäterveelliset ja herkulliset pöperöt mökkireissulle, pakkailin kotona vaatteita ja kirjoja laukkuihin, ajelin koirien kanssa puistolle riehumaan ja ehdin illan päälle mussuttaa vielä laskiaispullan ja hörppäistä kupin teetä -lempimukistani, johon rakas mieheni kaiverrutti lempinimeni monta vuotta takaperin.

Nytpä sitten istunkin jo autossa ja yritän näpytellä ihan toivottoman hitaasti padilla tätä postausta loppuun. Kuvatkin meni miten sattuu. Mulla oli mielessä paljon juttuja, joista olis ollut kiva kirjoitella, mutten muista enää kuin yhden, sekin epäolennainen ja tuli mieleen tuosta Nipsu-mukista. katsottiin miehen kanssa yks aamu muumeja aamiaista syödessä ja siinä Haisuli yritti huijata Viljonkan lapset hyppään liaanilla rotkoon. Sitten Muumipeikko posseineen tuli paikalle ja käski Haisulia näyttään mallia. No Haisulihan hyppäs ja pääty roikkumaan liaanilla rotkon ylle ja posse jätti sen sinne. End of story. Mies tokaisi lopputunnareiden soidessa, että "eihän ne nyt voi jättää sitä Haisulia tuonne!? Tosi törkeetä."

Ihan huisin hauskaa weekendiä teille! Me ajateltiin viihtyä Kuusamon talvessa keskiviikkoon saakka, niin superia!! :)

Uudet popottimet

Meikä on metsästänyt uusia popottimia iät ja ajat. Hankintalistalla on olleet sekä syysnilkkurit että talvisaappaat. Tilasin jokin aika sitten Brandokselta (toimitus kun on kerta ilmainen!) muutamat jalkineet kotiin sovitukseen ja viidestä eri kenkäparista yhdet oli just passelit. Jotenkin on tosi vaikea löytää kenkiä, jotka ois yhtä aikaa a) hyvännäköiset b) jalkaa ja askeltamista tukevat ja c) tarpeeksi leveät mun lättäjalalle - niin ja d) ei ihan jäätävän hintaiset.

Nää oli kuitenki tarpeeksi perfectot, joten löysivät paikkansa mun suppeasta kenkähyllystä. Tamaris Muscat nilkkurit. Ja kun ei tuota luntakaan oo tänä talvena oikein suotu meille, on näillä voinut hyvin käpytellä viikosta toiseen näin helmikuussakin.

On ollut kieltämättä vähän haasteita tässä arkeen paluussa, sen verran rentouttava ja mukava viikonloppu on takana. Kiitos siis ihanille ystäville sinne eteläisempään Suomeen jälleen kerran, oli ihan huippua nähdä! En edes raahannut kameraa mukanani reissuun, kun lähdin niin relax-mielellä matkaan. Vielä pitäisi jaksaa pusertaa tämä viikko tiukasti töissä ja viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä viihtymään Kuusamoon taas hetkeksi. Sitä odotellessa, takaisin töiden ja loskakelien pariin...

Miten teidän viikko on lähtenyt rullaamaan? Masentaako muita kuin mua tämä sää? Tosi monet tuntuu olevan sitä mieltä, että lähtis loputkin lumet ja tulis kevät, mutta mä haluaisin kyllä ne kunnon hankikelit ja pakkaset ensin! :D

Uudet eteiskalusteet

Tilasin marraskuussa Jyskiltä uudet eteiskalusteet tuohon meidän mini-eteiseen. Aiemminhan eteistä asutti pelkkä yhdistetty kenkäteline-penkki eikä se enää tuntunut oikein käytännölliseltä meidän tarpeisiin. Aina kaipasi laskutilaa tavaroille; postille, avaimille, laukulle. No, saatiinkin samantien liikkeestä mukaan tuo valkoinen lipasto. Se odottelikin sitten eteisen ulkopuolella kaveriaan aina tammikuun loppuun asti, jolloin eteishylly saapui. Olin mitannut kalusteet tooooodella tarkasti, ne mahtuivat nipin napin vierekkäin eteiseen, näyttävät siis melkeimpä siltä, kuin olisin ne teetättänyt juuri meidän eteistilaan sopiviksi. ;)

Halusin eteiseen nimenomaan valkoiset kalusteet (likaantumisenkin uhalla), koska tila on niin pieni ja kaipasin avaruutta ja valoisuutta tuohon pimeään ja ankeaan kopperoomme. Seinäthän maalailin jo syksyllä, näissä kuvissa väri taittuu sinertäväksi, luonnossa seinä on kuitenkin vaalean harmaan sävyinen, ei noin sinertävä.

Oli muuten ihan mahdottoman hankala saada kuvia eteisestä, kun se on niin pieni ja hankalassa paikassa kuvaamisen kannalta. Koitan joku päivä valoisaan aikaan räpsäistä laajemmalta alueelta kuvan, nyt joudutte tyytymään näihin lähikuviin.

Herkkua on siinä monenlaista...

Ollaan otettu vanhan ystävä-köörin kanssa tavaksi istua iltaa yhdessä aina kuukauden tai kahden välein, niin että ollaan kaikki koolla (tai ainakin suurin osa). Käydään ravintolassa syömässä, drinkuilla ja keilaamassa tai vietetään nyyttäreitä jonkun luona. Nyt ystävänpäivän viikonloppuna oli meikäläisen vuoro emännöidä illanistujaisia ja sovittiin, että jokainen tuo jotakin herkkua mukanaan, että saadaan pöytä koreaksi juhlan kunniaksi. Vähän meni ehkä överiksi, kun jopa meidän suuri ruokapöytä alko notkumaan siihen malliin, ettei montaa lautasta olisi enää mahtunut mukaan. :D

Siinä sitten illan emäntääkin muistettiin ihanilla lahjoilla, mm. kasvonaamioilla, kosmetiikalla ja kynttiläalustalla. Minä ihan otettuna tarjoilin ysteille vastavuoroisesti mokkaisia suukkoja, juustoja viinirypäleiden kera ja itse tekemääni lohipiirakkaa. Katosivat kaikki illan aikana parempiin suihin, joten ei ihan pieleen mennyt meikäläisen eka lohi-leipomus, jes!

Muutkin olivat intoutuneet leipomaan; yksi toi suklaamuffinsseja, toinen kinkkurullia ja kolmas nakkipiiloja (älkää kysykö mistä nimi tulee, ei mitään hajua :D). Syötävää jäi kuitenkin sen verran illasta, että kutsuin koko alkuviikon ystäviä kylään auttamaan herkkujen kanssa. Ettei olisi tullut ihan kaikkea itse ahmittua...

Huomenna vähän niinkuin jatkoillaan ystävänpäiviä, kun körötellään miehen kanssa meidän ystävien hoiteisiin viikonlopuksi, nähdään taas piiiiitkästä aikaa. Enpä voisi mieluisampaa tapaa viikonlopun viettoon tällä hetkellä keksiä, ihana päästä vaihtamaan kuulumisia ja nähdä ystävien suloista tyttöäkin!

Onko teillä viikonlopuksi suunnitelmia?

Reeniviikot

Aattelin kirjoitella taas vähän reenijutuista. Oon tänä vuonna käynyt vain salilla eli reeneistä puhuttaessa kyse on lähinnä hauiksen ja pehvan kasvattamisesta. ;) Toki oon lenkkeillyt koirien kanssa, mutta ne nyt on semmosia hippasu-kävelyitä, ettei niitä lasketa reeneiksi. Tai siis, mä en laske.

Tammikuussa reenailu ja ruokavaliossa pysyminen oli vähän haasteellista, koska melkeimpä joka viikonloppu oltiin jossain reissussa. Viikonloppuisin tuli siis syötyä vähän mitä sattuu (muulloinkin kuin sallittuna herkkupäivänä lauantaina) ja reeneille jäi aikaa vain arkipäiviin. Kävin tammikuussa normaalisti sen 2, maksimissaan 3 kertaa viikossa salilla. Nyt helmikuussa oon tsempannut ja reissaaminenkin on tasoittunut, niin oon ehtinyt käydä vähintään 3 kertaa ja jopa neljästi heiluttamassa käsipainoja ja kyykkäämässä.

Motivaatio on siis jälleen kohdallaan ja ruokavaliotakin on ollut suhteellisen helppo noudattaa eikä ole tullut mitään hulluja mielitekojakaan keskellä viikkoa. Poikkeuksena tämä viikko, kun meidän kaappeihin jäi viikonloppuisen tyttöjen illan jäljiltä pyörimään jos minkälaista herkkua.. Oon yrittänyt syöttää niitä kylässä käyneille kavereille, etten ite sortuisi napsimaan. :D Mutta anyways, toiveena ja tavoitteena tämän kevään aikana olisi siis edelleen kiinteytyä ja tiristää ne itseä vaivaavat rasvat pois tuolta vyötäröseudulta. Lisäksi yritän saada lihasmassaa lisää. Helpommin kuitenkin sanottu kuin tehty, sillä vaikka syön paljon proteiinia ja pumppaan lihaksia ahkerasti, laihduttaessa on vaikea saada lihasta lisää. Välillä keho ja sitä kautta tulokset heittää härän pyllyä ja rasvan sijaan painoa onkin lähtenyt lihaksista. Välillä taas paino tippuu oikeasta paikasta ja joskus sitä lihasta on jopa tullut muutama gramma lisää. Mutta tämmöstähän se on ja pitää vain yrittää olla kärsivällinen, vaikka joskus tuntuiskin tämän projektin kanssa että "Nyt mie romahan..". ;)

Ja yks parhaista fiiliksistä reenauksen suhteen on se, kun huomaa jaksavansa tehdä suuremmilla painoilla kuin aiemmin! Niin ja tietty se voittajafiilis rankan reenitunnin jälkeen.

Sunnuntain kevennys

NOH, meidän tytöt kun aina pitää huolen siitä, ettei tuu liian tylsää tai rauhallista, niin tänä viikonloppuna tällaista:

"Mami! Iskä! En se ollu mää! Hei ei teillä oo mitään todisteita mua vastaan..."

"En tunnusta."

Filja pieni multasormi kävi vähän kaivelemassa kuoppaa takapihalle. Vissiin se kevät sitten on jo tuloillaan, kun puutarhahommiinkin voi jo ryhtyä. Kyllä reipasta puutarhuria kirpas, kun pääsi joutui pesulle työprojektinsa päätteeksi. Nii ja eihän sitä kerrasta voi oppia, pesulla käytiin kahdesti saman päivän aikana. Näillä mennään, hauskaa illanjatkoa! :D

Päivä ystävien

Ystien päivä! Valentine's Day! Suomessa kirjaimellisesti ystävänpäivä, rapakon takana enemmänkin loversday. Huomenna nostetaan maljaa kuppia ystävien kanssa täällä meillä, herkutellaan ja vaihdetaan kuulmisia. Rennosti, vanhalla tutulla porukalla. Tänään puolestaan on herkuteltu hyvällä ruualla ja mansikka-juustokakulla miehen kanssa.

Pitkin päivää on lähetelty ystävien kanssa asiaan kuuluvia viestejä. Kun pääsin töistä kotiin, sytytin kynttilän ystävälleni pilven päälle ja kippistin hänelle mukillisella teetä (hörpittiin aina toisiamme tavatessa teetä). Kyllä ystävät on sitten tärkeitä -niin ilon kuin surunkin keskellä!

Leipasin äsken elämäni ensimmäisen lohipiirakan (taitavan kummitädin ohjeen mukaan) ja ostimpa ystävilleni suklaasuukkojakin herkuteltavaksi. Suukko ystävälle! ;)

Lähetän myös teille; ihanille ja sympaattisille lukijoilleni virtuaaliset suklaasuukot. Kiitos, että olette siellä! Viettäkäähän mukava viikonloppu! Näihin kuviin ja tunnelmiin, toivottelen teille:

Blasco peittää ja pelittää!

Lähdin katsastamaan Stockalle Joe Blascon meikkivoiteiden valikoiman, kun sain suosituksia meikkivoiteen hyvästä peittävyydestä ja sopivuudesta rasvaisellekin iholle. Kappas vain, kuin tilauksesta Blascon hyllyjen luona päivysti meikkisarjan asiantuntija. Hän pyysikin, saisiko kokeilla kasvoilleni paria eri sävyä, jotta nähdään, kumpi on minulle parempi (ja kumpi enemmän mieleeni, toinen kun oli vaaleampi ja toinen tummempi). No, kiire kun ei ollut, niin suostuin ja istahdin penkkiin. Siinä vierähtikin sitten reilu puoli tuntia... Kasvoilleni loihdittiin nimittäin kaikki mahdolliset Blascon tökötit, olisin voinut lähteä sillä meikillä vaikka juhliin. :D Siinä meikkihuumassa "hairahduin" sitten ostamaan meikkivoiteelle kaveriksi tuollaisen kuvissakin näkyvän valopuuterin. Ei mikään huono tuote tuokaan, muttei ihan niin tuiki tarpeellinen kuin se meikkivoide.

Päädyin niistä vaaleammasta ja tummemmasta meikkisävystä siihen tummempaan -ettei varsinkaan kevättä kohti mentäessä iho näyttäisi liian kalpealta. Meikkaaja vinkkasi myös, että kannattaa kokeilla meikin levitystä sekä kastellulla että kuivalla meikkisienellä ja tarkastella eroja. Olenkin tykännyt sutia kostealla sienellä vähintäänkin nuo leuan rajat ja aina silloin kun naama ei kuki mitään näppyjä, riittää sellainen ohuempi "vesi-meikki"kerros hyvin koko kasvoille.

Meikkivoide on toiminut tässä kuukauden käytössä oikein hyvin, peittää kuin unelma. En tiedä johtuuko puuterin ja/tai kosteusvoiteen heikkoudesta, kun kiilto meinaa vieläkin aika herkästi puskea meikin alta esiin. Meikäläisellä on sellainen tosi ärsyttävä iho naamassa; rasvoittuu ja kiiltää herkästi.

Valopuuteria en ole arkipäivisin jatkuvasti käyttänyt, pitänee vielä opetella sen käyttöä täsmäpaikkoihin, kuten silmien ulkoreunoille, nenän viereen jne. Ettei ihan koko kasvot loista. ;)

Onkos siellä muita Blascon tuotteita fanittavia? Oman Lumenen puuterini loppuessa ajattelin kokeilla sitä Blascon jättikokoista (ja jättiriittoisaakin toivon mukaan) puuteria. Oli se kyllä ihan tajuttoman iso purnukka, ei tarvi edes haaveilla semmosen mahtumisesta pieneen laukkuun mukaan. ;)

Reheveille

Ihanaa, viikonloppu! Olin ihan äimänä, kun heräsin aamulla ilman kellon pirinää siihen, että on jo valoisaa. Nukahdin eilen illalla jo ennen yhtätoista, vaikka suunnitelmissa oli maraton How I Met Your Mother 7. tuotantokauden kanssa (joka tipahti eilen postiluukusta). Noh, siinä tuli sitten nukuttua ilmeisesti kertyneitä univelkoja pois, kun silmät auki saatuani katsahdin kelloa ja se näytti jo yhdeksää.

Ja se, miksi olin herätessäni ihan äimänä, johtunee siitä, että kaikki tammikuun viikonloput menivät reissatessa tai aamu-menoissa, joten oli kummallista herätä kotona omassa sängyssä piiiiiitkästä aikaa ihan rauhassa. Jatkoin siis samalla mentaliteetilla ja söin raaaaaaauhassa aamiaisen, puin hitaaaaasti vaatteet päälle ja lähdin maleksimaan koirien ja miehen kanssa lähimetsään. Ulkona oli kunnon lumipyry, mutta melko lauhaa. Just passeli keli metsälenkille.

Lenkin jälkeen olen selaillut netistä muutamia lentoja kahdelle eri reissulle, jotka olisi tarkoitus huomenna lyödä lukkoon - toinen tyttökavereiden kanssa ja toinen sukulaisten kanssa. Matkojen suunnittelu ja odottaminen on niin kutkuttavaa!

Päätettiin viime viikonlopun Lappeenranta-reissun jälkeen miehen kanssa, että tänä lauantaina lähdetään kaksistaan treffeille -reheveille oululaisittain. Käydään syömässä jossain ja katsastamassa komedia leffapoppareiden kera.

Seuraavaksi pitäisikin alkaa laittautumaan edustuskelpoiseksi ihmisten ilmoja varten - vaikkakin näissä pinkeissä pyjamahousuissa on just kivan rento istuskella sohvalla. ;) Huippista lauantaita teillekin ihanat!

Kuvat on Kuusamosta.

Uuden vuoden häissä

 

Vilautampas tässä vihdoin ja viimein muutaman kuvan ystävieni häistä, joita tanssittiin uuden vuoden aattona. Nuoripari sanoi tahdon kauniissa Oulun Tuomiokirkossa, jossa allekirjoittanutkin on lausunut tuon maagisen sanan. Oli siis vähintäänkin nostalgista ja tunteita nostattavaa kävellä jälleen noita käytäviä pitkin. Nyt sain istua vieraana penkkiin ja kuvitella morsiamen jännitystä ennen h-hetkeä ja fiilistä alttaria kohti kävellessä.

Harmillisesti sää ei ihan suosinut hääparia (tai lähinnä heidän kuvaustoiveitaan), sillä uusi vuosihan oli meillä(kin) päin lähes lumeton. Ystävämme olisivat halunneet ottaa hääkuvat ulkona, kaunista lunta ja talvea vasten, mutta kun hääpäivä koitti, maa oli musta. Onneksi kuitenkin päivällä alkoi sataa lunta ja alkuiltaan mennessä sitä oli tullut sen verran, että hääpari oli kuvaajansa kanssa käynyt ottamassa muutaman ulkokuvan.

Itse seremonia kirkossa oli yllättävän lyhyt siihen nähden, että veikkaan sen kestäneen suunnilleen saman verran kuin meidänkin vihkiminen. Ehkä se aika sitten tuntuu jähmettyvän, kun seisoo kaikkien nähtävillä kirkon edessä ja sydän hakkaa kurkussa asti ja kädet hikoaa. :)

Morsian oli ihan huikean kaunis hääpuvussaan! Sulhanen puolestaan oli pukeutunut komeaan poliisien juhla-asuun. Itse hääjuhlista en montaa kuvaa räpsinyt ja nekin varsin kehnoja. Häitä vietettiin Toppilassa Allin Matala nimisessä ravintolassa, joka oli tunnelmaltaan ja valaistukseltaan mitä otollisin uuden vuoden häitä ajatellen; sisällä oli lämmin ja himmeä valaistus ja ulkona vilvoitellessa näki hyvin raketit. Alla valokuvaajan ottama kuva tutuista tyypeistä, jotka muka hempeili tanssilattialla. ;)

Huumoria tiistaihin

Tänään ajattelin vaihtaa raskaasta aiheesta iloisempaan ja mikäs toisi paremmin hymyn (ainakin meikäläisen) huulille, kuin meidän ihanat Cira ja Filja -ja tämän talven ajan tietysti myös ihana Sohvi (Filjan äiti), joka kyläilee meillä valjakkokauden ajan. Nämä kuvat on otettu viime mökkireissulta, parin viikon takaa. Pääosassa Cira.

Tässä kuvassa oleellista ei ole se, mitä näkyy etualalla, vaan se, mikä kaivautuu taka-alalla lumihankeen..

Höhhöhhöö, kaverit ei löydä mua täältä hangesta...

Yy kaa koo nyt... Kaveriiiiiit, wädzääm!

Heeei, mihin te meette, mä oon täällä! Kukkuu!

Etteks te nähny mun piiloutumistemppua... Kamut hei..?

Huoh.

Elämästä

Vaikka pyrinkin pitämään tämän blogini aihepiiriltään kevyenä ja tunnelmaltaan iloisena, ei tietenkään aina voi välttyä surua tai stressiä kohdatessa tarpeelta purkaa ahdistusta tänne. Onhan tämä oma blogi kuitenkin eräänlainen päiväkirja, joskin sen sisällön näkyessä kaikille tulee enemmän miettineeksi, mitä uskaltaa, kehtaa ja haluaa kirjoitella. Nyt kuitenkin halusin muutamalla rivillä kertoa omia alkuvuoden mietteitäni ja arvannettekin, että tarkoitan sillä läheisen ystäväni poismenoa.

En ollut ennen tätä menettänyt aikuisiällä ketään itselleni todella läheistä ihmistä (mummuni lähti jo kun olin lapsi ja sen surun käsittelin lapsen tavoin), joten en tiennyt yhtään, miten olisin suru-uutisen jälkeen ollut; tuntui väärältä katsoa telkkaria, tuntui väärältä vain itkeä ja tuijottaa seiniä, tuntui väärältä iloita ja väärältä valittaa surusta. Onneksi pystyimme tukemaan mieheni kanssa toinen toisiamme, sillä ystävä oli yhteinen ja puhuimmekin paljon siitä, mitä ystävämme haluaisi meidän tekevän. Muistelimme, mitä kaikkia muistoja meille oli ehtinyt kertyä ja mitä kaikkea ystävämme oli meille opettanut.

Pari päivää suru-uutisen jälkeen kuulimme, että ystävämme oli sanonut ennen ikiuneen nukahtamistaan, että "Elämistä ei saa lopettaa, elämän tulee jatkua.". Lausahdus sopi niin hyvin ystäväni suuhun ja kunnioittaakseni hänen toivettaan ja häntä, olen yrittänyt muistaa nämä sanat silloin, kun ikävä ja suru tuntuvat suurelta. Kuvittelen, että hän katselee tänne alas meitä hymyssä suin ja seuraa, kun jatkamme hänelle(kin) tärkeitä koiraharrastuksia ja pidämme huolta toinen toisistamme.

Yritän ottaa ystäväni rohkeudesta ja elämänilosta mallia ja pyrin katkeruuden sijaan ajattelemaan, kuinka onnekas olinkaan, kun ehdin tutustua häneen ja olla osana hänen elämäänsä - ja hän minun.

Tämän kaiken kirjoittaminen tuntuikin itse asiassa vallan terapeuttiselta. Tähän on hyvä lopettaa, kiitos vielä teille tuestanne, jota osoititte taannoiseen kirjoitukseeni aiheesta! ♥