Asuntoautolla Ruotsin poikki - matolääkkeitä ja karavaanialueita

Vauva-arjen vastapainoksi otetaampa tähän väliin viimeinen katsaus meidän syksyn asuntoautoreissulle! Edelliset osat löytyvät täältä: 1, 2, 3, 4, 5. Viimeksi köröteltiin Norjan ja Ruotsin rajamailla ja nyt ollaankin jo Ruotsin puolella. Koska tää mun muisti on pettänyt mut viime aikoina turhan usein, ei se tälläkään kertaa tuota sen suhteen pettymystä - en enää muista, missä yövyttiin. :D

Anyhow, saavuttiin Ruotsin puolelle iltahämärällä, bongattiin melko lyhyen etsinnän jälkeen karavaanarialue ja pistettiin yöpuulle. Aamulla lähdettiin kuuliaisina kansalaisina metsästämään paikallista eläinlääkäriasemaa matolääkkeiden takia. Tää oli kyllä niiiiiiiin helpommin sanottu kuin tehty! Jostain turisti-infosta selvisi lopulta, että kaupungin (?) ainoa eläinlääkäri löytyi jostain raviradan liepeiltä. Sinne siis.

Ensin ei meinattu saada koko matolääkkeitä, kun aiemmasta informaatiosta poiketen meidän olisikin pitänyt varata eläinlääkärille aika, että saadaan tytöille napit naamaan ja laillinen exit Ruotsista Suomeen. Onneksi vastaanotossa tultiin vastaan ja lyhyen odottelun jälkeen saatiin napit naamariin ja leimat lappuihin. Ja tietysti maksaa mukavat summat tästä lystistä.

Koska lekurin etsintään oli vierähtänyt hyvä tovi, päätettiin lähteä hissun kissun etenemään seuraavaa pysähdyspaikkaa kohti. Ei oikeastaan tiedetty, missä nukuttaisiin seuraava yö, mutta kun sattuman kautta päätettiin koukata sellaisen "kivan idylliseltä näyttävän" kylän poikki ja kun vielä hoksattiin siellä olevan nätillä paikalla karavaanialue, niin tottahan me sinne sitten jäätiin. Kaikki tämän postauksen kuvat onkin otettu tältä karavaanialueelta.

Käytiin tutkailemassa ympäristöä koirien kanssa, ihasteltiin idyllisiä maisemia, kuvailtiin, tehtiin rauhassa ruuat ja katsottiin läppäriltä leffoja. Alueella oli pari muutakin asuntoautoporukkaa meidän lisäksi ja oli aika hassua, ettei nähty kertaakaan alueen omistajia. Respassa ei ollut ketään kun saavuttiin, soitettiin ovessa näkyvään numeroon, ok - saadaan yöpyä täällä ja omistajat tulevat päivän aikana takaisin niin voidaan maksellakin. No mutta kun ei tulleet. Aamulla lähdettiin aika aikaisin liikenteeseen, käytiin vielä varmaan viidennen kerran koputtelemassa respan oveen; ei ristin sielua. Jälkikäteen meitä untuvikkoja valaistiin, että tuollainen on varsin tyypillistä karavaanaritoimintaa. Ai niin ja myöhemmin saatiin tekstiviesti, jossa ihmeteltiin, kun ei oltu maksettu yöpymisestä... Selitettyäni tilannetta sovittiin, että laittavat sähköpostiini laskun ja maksan yöstä sitä kautta. Arvatkaapa, tuli mitään laskua koskaan sähköpostiini... Uskomatonta. :D

Kun matkaan lähdettiin aamuvarhain, saavuttiin Haaparantaan ja Ikean parkkipaikalle aika tarkalleen just, kun ovet avattiin. Parin tunnin shoppailukierros Ikeassa ja auton nokka kohti Oulua - oikein bueno reissu paketissa!

Uuden äärellä

Moikat täältä vauvalandiasta! En edes tiedä, mistä aloittaisin kuulumisten kertomisen, kun tuntuu, että on niin paljon havaintoja ja ajatuksia, joista haluaisi höpötellä. Aivotkaan ei toimi ihan kauheen letkeesti, joten täräytän tähän nyt satunnaista ajatusvirtaa. :D

Meidän vauva on ihana! Obviously. Sillä on ihan mahtavia ilmeitä ja suloisia ääntelyitä. Tähän mennessä neiti on ollut varsin tyytyväinen vauva ja sitä on tietysti ihmetelty ja kiitelty joka päivä miehen kanssa.

Tänään kirjoitettiin suloisuuden nimi papereihin. Meikäläinen on jahkannut nimen päätöksen suhteen ihan liikaa, miettinyt, mitä jos en tykkääkään nimestä sitten jossain vaiheessa tai mitä jos vauva ei näytäkään sen nimiseltä. Kamala miten vaikeaa on toisen ihmisen nimen päättäminen!

Miksei kukaan kertonut, ettei synnytyksen jälkeen liihotetakaan kevyenä ja hyvävointisena ilman painavaa masua ympäriinsä ja normaalina, vanhana itsenään? Mulla oli tällainen lievä väärinkäsitys synnytyksen jälkeisestä ajasta ja "shokki" olikin melkoinen, kun synnytyksen jälkeen olo oli ku junan ja lentokoneen alle jäänyt.. :D Kohta on kolme viikkoa paranneltu sotahaavoja, enkä vieläkään voi istua kunnolla, saati sitten syöttää istualtaan!

Ekat kaksi viikkoa vauvan syntymän jälkeen oli rehellisesti sanottuna välillä aika kamalia. Tässä tulee toinen juttu, johon en ollut osannut yhtään varautua etukäteen; hormonimyrskyt aka baby blues. Iski kyllä meikäläiseen oikein olan takaa! Alkoi, kun päästiin sairaalasta kotiin ja kuljin tyhjässä kodissa ja etsin koiria. Nehän siis lähtivät synnytyksen alkaessa kasvattajille hoitoon ja jatkoivat sieltä Ruotsiin valjakkokisoihin. Oltiin siis ilman koiria melkein kaksi viikkoa, joista viisi päivää sairaalassa. Itkin joka päivä vuolaasti tyttöjen perään, oli niin kamala ikävä enkä osannut olla kotona ilman niitä. No sitten, kun ne vihdoin kotiutui reissusta, itkin sitä, ettei vieläkään tunnu normaalilta ja että en osaa tätä äiti-hommaa yhtään. Luojan kiitos mieli ja olo alkoivat tasoittumaan jotakuinkin siinä parin viikon tietämillä. Samoihin aikoihin saatiin lupa aloittaa ulkoilu ja se teki niiiiiiiiin hyvää! En oo varmaan ikinä nauttinut kävelyllä käymisestä niin paljon kuin oon tällä viikolla tehnyt! Meinasin tulla hulluksi neljän seinän sisällä, vaikka mies kotona mun ja vauvan seurana olikin.

Aluksi en voinut keskittyä oikein mihinkään; en avannut telkkaria kertaakaan ekan viikon aikana (yleensä se huutaa vähintään taustalla puolet päivästä). Ruokakaan ei maistunut, joten söin puoliväkisin sen, mitä mies milloinkin eteeni laittoi.

Nyt menee aivot solmuun, joten lisää toisella erää. Halusin lähinnä vain tulla moikkaamaan teitä ja kertomaan, että täällä ollaan vielä - toivottavasti sielläkin on vielä joku! :)

Nipa Nipsutin

Moikat täältä sängyn pohjalta!

Maanantaina makoilin tuttuun tapaan sängyssä ja katsoin Netflixiä Filja kainalossa, kun yhtäkkiä... Mä valun, apua! Nousin ylös ja kiirehdin vessaan, jossa huomattuani faktat, aloin hokemaan mantraa "Oh fuck, apua, ei vielä ei vielä!". Auttoi tosi paljon asiaan. :D

Siispä ambulanssia tilaamaan (vauva ei ollut kiinnittynyt) ja soittamaan miestä kotiin Niinku olis jo! Hirviä tärinä ja vapina päällä makasin tässä samaisessa kohdassa sänkyä kuin nytkin ja mietin, että miten mun käy. Jännitti ja pelotti.

Viisi päivää myöhemmin kun taas makoilen tässä niin mietin, että Voi vitsi, tässä mä nyt taas makoilen ihan pokkana niinku ei mittään ois tapahtunutkaan ja ois ihan tavis päivä, mutta mahakumpu on kadonnut ja vieressä pinniksessä tuhisee vauva.

Älytöntä! Ja hän on niin suloinen ja siro pieni neiti, meidän oma Nipsu - tuttavallisemmin Nipa (note to self: pitää päättää neidin oikea nimi ennenkuin lisää mahtavia lempinimiä ilmaantuu). Kattokaa nyt toista! <3

Maaginen kasi ja laulu raikaa!

Meillä tuli viime viikolla miehen kanssa täyteen 8 (!!) vuotta yhteiseloa. Voi juku, se on monta vuotta jo se! Tänä vuonna jopa muistettiin meidän merkkipäivä (okei, viime vuonna se olin minä joka sen unohti..), lahjoja ei jaeltu yhteisestä sopimuksesta, mutta mä leipaisin juhlan kunniaksi korvapuusteja ja illalla saunottiin. Oli oikeen hyvä merkkipäivä. :)

Lahjojen jakamisesta itsensä lahjomiseen... PS4:lle on julkaistu uusi SingStar -peli, jossa on huikee määrä biisejä meikäläisen mieleen. Kirosin pidemmän aikaa, että miksei tuota peliä oo voitu julkaista pleikka kolmosellekin, kunnes tuossa yks päivä hokasin sattumalta, että ei jukoliste, onhan se julkaista kolmosellekin! Lahjoin sitten itseäni muuten vain, tai vaikkapa tämän painavan vauvamahan kantamisesta ;), ja ostaa päräytin pelin. Uijjui, että on biisit paukkuneet! Jostain syystä tosin koirat pakenee toiselle puolelle taloa aina siinä vaiheessa, kun kaivan mikrofonit esiin. Ehkä soitan biisejä liian kovalla...tai jotain..

Se oli pitkästä aikaa pizzaviikonloppu, kannatti jaksaa leipaista perjantai-iltana pari pellillistä. Mums. Ite tehty ku on aina ite tehty.

Alkaa pikkuhiljaa jo jännittämään, enää viikko laskettuun aikaan, huih.. Koitan vielä ottaa rennosti ja tehdä kivoja juttuja tässä "odotellessa", Netflixistä Suitsia ja Orange is the new blackiä pyörimään, koirat kainaloon (ja mieskin, aina kun se sattuu olemaan kotona) ja jätskiä naamariin. Joskin tuo keskiraskaudessa vaivannut pahoinvointi on tullut yllättäen takaisin ja viimeksi lauantaina piti syödä aamiainen kahteen kertaan, kun ensimmäistä aamupalaa vauva ei huolinut, yngh.. No, eihän tätä raskautta enää hurjan kauaa kestä (vaikka yli menisikin komiasti). Energistä viikkoa kaikille, koitetaan selvitä noista lumivuorista, ne kenen huudeilla niitä riittää!