11/06/2013

Järvellä


Ei voi kuin hymyillä kaihoisasti ja huokaista syvään, kun katselee näitä parin viikon takaisia Kuusamon mökkeilykuvia. Vaikka ensimmäiset lomapäivät keskellä ei mitään olivat jokseenkin jäisiä ja pimeitä, niin loput päivistä kyllä korjasivat tilanteen. Koko lähiseutu peittyi korkeita kuusenhuippuja ja matalia marjavarpuja myöten valkeaan lumipeitteeseen. Ihan kuin olisi ollut keskellä talvea! Sillä erotuksella, että ilma ei ollut kylmän pureva eikä järvi ollut vielä jäässä. Mutta siellä me nautittiin näkymistä, hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä. Toivottavasti tekin pääsette ihanan talviseen fiilikseen näiden kuvien välityksellä - nimittäin ainakaan täällä Oulun korkeuksilla ei ole havaittavissa minkäänlaista talvifiilistä ulos kurkkiessa, pelkkää loskaa ja pimeyttä.










Eilen aamulla hihkaisin innosta, kun ikkunoiden takaa heijastui valkoinen maa. Lunta! Sitä riemua ei kuitenkaan kauan kestänyt, sillä päivän edetessä lumi muuttui sohjaksi ja loskaksi ja vetistä lunta tuli taivaan täydeltä. Mutta sen pienen hetken ajan, kun maa oli valkoisenaan, koko ympäristö näytti  paljon kauniimmalta ja valoisammalta.

Kuusamossa puolestaan ei tarvinnut lumen tulon jälkeen pelätä sitä, että se sulaisi pois; niin paljon sitä yön aikana satoi. Ja voi veikkoset, kuinka mielissään Cira ja Filja olivat lumesta! Sitä piti nuuhkia ja maistella, siinä piti möyriä ja painia ja tietysti juosta ympäriinsä lumi pöllyten. Onneksi sentään malttoivat aina välillä leikkiä (parin sekunnin ajan) supermodeleita. ;)








Se ois taas keskiviikko ja illalla tulee parhautta teeveestä! Sitä ennen pitäisi kuitenkin käydä kaupungilla asioilla - niinkin tärkeillä ja kiireisillä kuin uuden kalenterin metsästysreissulla. Samalla voisi toki katsella isänpäiväksi jotain kivaa iskälle, niin ja miehelle synttärilahjaa. Lahjoja on niin kiva antaa, etenkin jos on onnistunut hankkimaan toiselle jotain tosi mieluista! Saas nähdä, mitä keksin...

Meillä on ollut kyläilemässä kaksi karvaista hoitolaista parin yön verran, joten voitte varmaan kuvitella, millainen meno ja vilske täällä on aamusta iltaan (ja välillä yölläkin) ollut, kun neljä vilkasta samojedia pistävät leikiksi! :D Senpä vuoksi (niin, kuten myös pitkien työpäivien ja valjakointireenien vuoksi) en ole ehtinyt tänne blogin pariinkaan aiemmin.

Ja nyt takaisin pyykkivuoren kimppuun... Oikein energistä pikkulauantaita teille, kuomaseni!

6 kommenttia:

  1. Onpas kauniita valkoisia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nanna! Oli puitteet kohillaan kuvaamista varten. ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikö! Tuollaisista näkymistä saa vain haaveilla täällä meitien huudeilla. No, jospa se talvi tulisi koko maahan jouluun mennessä. :)

      Poista

Kiva kun kommentoit! :)