8/31/2013

Kesäkollaasi

Havahduin tänään siihen väistämättömään tosiasiaan, että huomenna on ihan oikeasti jo syyskuu. Kesä jää taakse ja on aika suunnata katse kohti ruska-aikaa. Huomaatteko, yritän ajatella syksyn tuloa positiivisesti maalailemalla siitä kaunista ruska-aikaa mieleeni ja yrittäen painaa taka-alalle sen ikävän, jokavuotisen, hyytävän kylmän sadekauden.

Jotenkin on niin haikeaa sanoa menneelle kesälle "Hei hei, nähdään taas ensi vuonna!", ihan kuin se lämpöinen vuodenaika olisi taas vain vilissyt silmien ohi ja vaihtunut lennosta syksyyn. Mutta eihän se ole, sen pystyin varmistamaan ihan jo vilkaisemalla kesällä otettuja kuvia. Tänä(kin) kesänä on ehtinyt ja pystynyt tehdä vaikka ja mitä mieluista! Siispä, ennen kuin ne syyslätinät kunnolla alkavat (ei sillä, on mulla tuolla luonnoksissa vielä vaikka ja kuinka monta kesään liittyvää postaustakin vielä tuloillaan :D), niin tässä muutama kollaasi kuluneesta kesästäni:

Herkutteluhetkiä, ihania hellepäiviä & tunnelmallisia sadesäitä.



Kesän perinteisiä mansikkapiirakoita tuli tehtyä muutama kipale ja kyllähän ne aina upposivat parempiin suihin ihan viimeistä murua myöten. :) Grillailtua tuli tänä kesänä yllättävän vähän, mutta aamiaisbrunsseja ja piknik-retkiä toteutettiin senkin edestä!

Kauniina poutapäivinä käytiin uimassa, torilla, jätskillä tai ihan vaan oleiltiin omalla pihalla. Sadesäät puolestaan houkuttivat sohvan nurkkaan hyvän kirjan ääreen tai viettämään leffailtaa - joko leffateatteriin tai ihan vain kotosalla.


Rakkaiden kanssa vietettyjä kesäpäiviä.
 

Alkukesällä vietin paljon aikaa nuorimman veljeni kanssa ja puuhastelimme kaikkea kivaa aina lättykesteistä jalkkispeleihin ja uintireissuihin. Kotimaan lomareissullamme päästiin kyläilemään kovasti ikävöityjen ystäviemme ja heidän valloittavan lapsensa luokse. Muidenkin läheisten ihmisten kanssa päästiin viettämään kesäpäiviä ja -iltoja. Tehtiin miehen ja koirien kanssa monta monituista mukavaa reissua; ajeltiin ympäri Suomea, uitiin ja veneiltiin, retkeiltiin.


Juhlia ja oma pihan & kodin laittamista.


Kesällä löytyi aihetta juhlaan -useaan otteeseen. Alkukesästä nostettiin maljaa meikäläisen kaksvitos-synttäreille, juhannuksena yöttömälle yölle ja pari viikkoa sitten 2. hääpäivän kunniaksi. Yritän pitää yllä mottoa "Aina on aihetta juhlaan!", sillä se tuo paitsi piristystä arkeen niin kokoaa myös hyvin ystäviä ja perhettä saman pöydän ääreen.

Alkukesällä laiteltiin jonkin verran takapihamme istutuksia ja koristeita kuntoon, mutta mitä pidemmälle kesä eteni, sitä enemmän puutarhainto haihtui tuulen mukana ja kukkapenkit alkoivat rönsytä yli äyräiden. Ehkä ensi vuonna sitten! ;) Kotona touhusin sisustuksen parissa oikeastaan vain sen hetken, kun maalailin huonekaluja uuteen uskoon (niistäkään en ole vieläkään saanut aikaiseksi postailla teille!).


Marjojen ja D-vitamiinien tankkausta.


Pakkanen sai täytettä talveksi niin mansikoista, mustikoista kuin vadelmistakin. Melko hyvin tuli näitä kotimaan terveyspommeja popsittua koko marjakauden ajan. Vielä olisi aikomuksena lähteä puolukkametsälle. Pakkasen lisäksi yritin täyttää myös omaa D-vitamiinivarastoani nauttimalla auringon paisteesta ulkona -joko urheillen, aurinkoa ottaen tai torilla pörräillen.


Matkailua kotimaassa ja ulkomailla.
 

Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä asiana kesällä, pääsimme reissaamaan! Miehen lomaillessa kävimme mutkan Etelä-Suomessa ystäviemme luona, pyörähdimme (minulle ensimmäistä kertaa) Vaasassa, rentouduimme mökillä Kuusamossa ja kesämatkailumme huipentui viime viikkoiseen Lontoon reissuumme. Ihanaa, ihanaa, matkailu todellakin avartaa ja tuo uutta puhtia arjessa jaksamiseen. Mietittiinkin miehen kanssa Lontoosta palattuamme, että pitäisikö jo alkaa suunnittelemaan uutta ulkomaan reissua, että olisi pitkän talven ajan jotain, mitä odottaa

Tällainen oli meikäläisen kesä, ei siis yhtään hullumpi! Mikäs sun kesässä oli parasta? Mulla ne tais kyllä nuo koti- ja ulkomaan reissut kruunata koko ihanan kesän. :)

4 kommenttia:

  1. Varmaan yks tän kesän parhaimmista muistoista oli Lontoon matka! :)

    VastaaPoista
  2. Ps. Tää päivitys on tosi kiva! Tosi kivasti sommiteltu eri aiheet ja ihanat kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! Tällaisia kollaaseja tulee harvemmin tehtyä, mutta kiva oli näperrellä -sekä kuvia kollaasiin että itse postausta. :)

      Poista

Kiva kun kommentoit! :)