8/18/2013

Sokos Hotel Arina

Vietettiin viime viikolla miehen kanssa hääpäivää. Haluttiin tänä vuonna tehdä jotain muutakin kuin käydä syömässä ja mennä sitten kotiin nukkumaan, joten varattiin keskustan Sokos Hotel Arinasta hotellihuone -ihan sellainen tavallinen huone. Respassa juttelin erään työntekijän kanssa odotellessani miestä ja kun puhelimme keskustan remonttimyllerryksestä, kävi ilmi, että en ole lomareissaaja muilta mailta, vaan ihan paikallinen kaduntallaaja. Kerroinkin, että tuntuu vähän hassulta omassa kotikaupungissa tulla yöpymään hotelliin, kun oma koti on tuossa muutaman kilometrin päässä, mutta että halusimme miehen kanssa hääpäivänämme jotain ekstrakivaa. Jatkoimme sitten kallioparkista puhumista ja kohta työntekijä alkoikin näpyttelemään konettaan ja sanoi; "Nyt kun mainitsit, että olette hääpäivää viettämässä, niin buukkasin teidät vähän kivempaan huoneeseen, kun meillä on tänään sen verran tilaa". Olin ihan että "!!???!!" ja sopersin vain hämilläni kiitoksen. Pian mieskin saapui hotellille ja menimme uteliaina katsomaan, millaisen huoneen saimme. No hmm, katsokaas!







Sellainen kiva "pikku" sviitti! Oltiin ihan äimänä miehen kanssa ja hän tokaisikin, että "Kannatti ilmeisesti lörpötellä hotellin respan kanssa ja mainita, että on hääpäivä!". No ilmeisesti. :D Eipä olisi voinut olla mieluisampi yllätys.

Kylpyhuoneen nähtyäni hihkaisin onnesta; siellä oli kylpyamme, mun ehdoton favourite number 1 hotelleissa. Siellä me sitten kylpyvaahdon keskellä siemailtiin kuohuvaa pariinkin otteeseen ja illalla kellahdettiin suuren parivuoteen pehmoisten tyynyjen ja peittojen sekaan ja hyvät oli unet hotellissa!







Ja mitäpä olisi sviitti ilman omaa parveketta? Niimpä. Keitettiin monet kupit kahvia, kaakaota ja teetä ja tepasteltiin saunatakeissa ja tohveleissa kuin mitkäkin oikeet turistit partsille katsomaan keskustan hiljentymistä illalla ja puolestaan heräämistä aamulla.

Mukana partsilla myös leffasta jääneitä poppareita. :D Elokuvateattereiden popparit on vaan niin parhaita! Nyt sinne oli taas pitkän tauon jälkeen ilmestynyt niitä huippuja popparimausteita. Survoin meidän popparikipon täyteen sitä voinmakuista maustetta ja oli miehen mielestä kuulemma niin pahaa, että jouduin sain syödä yli puolet yksinäni... Hups.







Ei ollut myöskään hotellin aamiaisessa moittimista, Fransmanni tarjosi parastaan ja saatiin kyllä niiin mahat täyteen. Puolen päivän maissa kirjauduttiin vähän vastahakoisesti ulos hotellista, olishan sinne kylpyammeeseen voinut jäädä vielä toiseksikin päiväksi lillumaan. :D

Oi että oli huippu päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit! :)