4/19/2012

Ongelmallinen yhteiskuva

Ollaan tämä ilta oltu Ciran kanssa ihan kaksistaan kotona, kun mies on paiskimassa töitä. Yritin kauniin auringonlaskun valossa ottaa meistä tytöistä yhteiskuvan. Krhm. Helpommin sanottu kuin tehty! Räpsin varmaan 30 kuvaa, kun jo tympäännyin ja hikeennyin koko touhuun. Eiiiiii millään onnistunut! :D

Joko Cira liikkui kuvassa (tai haukotteli tässä tapauksessa, nice)..



Ilmeissä oli vikaa...



Sain pusupesun (tää näyttää kyllä enempi puremiselta mutta ihan hellyyden osoituksista oli kyse :D)...



tai kuvassa oli selkeitä lahjonnan merkkejä...



No, kuvista löytyi kuitenkin lopulta muutama ihan ok-kuva:



Mutta kuvien ottamisesta ja etenkin koko homman vaikeudesta tuli mieleen, ettei minusta, Rikusta ja Cirasta mahda olla yhtään kunnon yhteiskuvaa! Pitänee pyytää jotakuta kuvaamaan meitä, niin saatais edes yks perhekuva siltä ajalta kun pöppis on vielä pentu (no okei, pennuhko).

Sain muuten tänään kuulla, että pääsin erääseen jo kauan haaveilemaani osakoulutukseen (eli siis yksi valitsemani osa koulutustani), joka alkaa ensi syksynä ja kestää melkeimpä vuoden. Sanomattakin lienee selvää, että oon aika happy! :)

Iloista torstaita ja kivaa viikonlopun odotusta!

8 kommenttia:

  1. Ihana nalle tuo teidän vauva! Ei auttanu tän lukeminen koirakuumeeseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihh, kiitos! :) Ei varmaan auttanu kyllä, on tää meiänki neiti niin valloittava tapaus! :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tattista! Oli kyllä huipputunne, kun kuulin että olin päässy opintoihin! :)

      Poista
  3. Ihania kuvia! Repesin kohdalle "tai kuvassa oli selkeitä lahjonnan merkkejä..." ai miten niin? :D
    Mä voin ilmoittautua vapaaehtoiseksi valokuvaajaksi, kun nähdään viikon päästä! Eiköhän me teistä edes yksi onnistunut perhekuva saada! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeehh, nii ei suotta käessä ollu nakki jota Cira yritti syyä eehei.. :D Joo kiva, katotaan jos jaksettas sillon laittautua edustavan näkösiksi nii vois ottaa! ;D

      Poista
  4. Ihania kuvia! Lahjonta toimii aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin se näyttää vaan olevan, että ei muuta ku lahjomaan jatkossakin! ;D

      Poista

Kiva kun kommentoit! :)