4/12/2014

Lauantai meitsin kelkassa


Tää ei nyt ihan mee genreen "Päivä mun kanssa", koska a) en kiikuttanut kameraa joka paikkaan mukaan ja b) mun supervanhassa kännykässä on supersumea kamera, joten en voinut silläkään kuvailla sekä c) päiväkin on vasta aluillaan :D

Eilen vieteltiin firman kanssa virkistyspäivää, käytiin töiden jälkeen seinäkiipeilemässä (niin parasta!) ja ruokailemassa pitkän kaavan mukaan ravintola Pannussa (niin parhaat pannupizzat!). Loppuillasta löydettiin itsemme 1barista "yhiltä". Tämä siis pienenä johdantona tähän lauantai-aamuun. Heräsin mitä miellyttävämmästä unikoomasta klo 5.30 kellon soidessa. Hetki meni kiroillessa mielessä, että "Mitä perrrr, nythän on viikonloppu!", mutta sitten kun mies kampesi itsensä ylös ja lähti kahvin keittoon, muistin että "Ai niin, se hullu meinas lähteä pelaan kiekkoa lauantaina klo 5.30.." Kemiin asti siis, johonkin turnauspäivään, don't ask me, en tiedä siitä sen enempää. Käänsin siis kylkeä ja jatkoin unia klo 7.30 asti, jolloin vierestä alkoi kuulua kaksosten (meidän Filjan ja sen äidin Sohvin joka on meillä hoidossa ja jotka käyttäytyy ihan samalla tavalla) läähätys ja vaativa tuijotus. Kohotin päätäni ja näin, kun F ja S tapitti mua innoissaan sängyn vieressä, taaempana selvä mamin tyttö Cira veteli vielä hirsiä. Yritin vielä ummistaa silmäni hetkeksi, mutta siinä vaiheessa kun Filja hyppäsi sänkyyn (ja toi sata kiloa irti lähteviä karvojaan mukanaan), luovutin ja nousin ylös.

Aamupalaa laittaessa mietin, että "Hitto soikoon, nythän on lauantai ja mun viikon herkkupäivä, pitänee tehdä jotain ekstra-hyvää." En sitten muuta siihen nälänhätään keksinyt kuin väsätä kaksi leipää yhden sijaan ja sulattaa pakkasesta vadelmia. Toimi silti.

Aamiaisen jälkeen järjestelin ja siivoilin keittiön kaappeja (Filja auttoi tunkemalla itsensä joka kaapin väliin) ja sitten olikin jo aika pakata koirat autoon ja lähteä koirapuistolle purkamaan eräiltä vähän energioita pois. Siellä oli sellainen kiva ja iso koira, joka otti aina täydet vauhdit ja juoksi mua päin ja lopulta hyppäs päälle. Jee. Se tais tosissaan tykätä musta. Puiston jälkeen kurvasin kauppaan ja lappasin teemapäivän mukaisesti ostoskoriin nollat taulussa vain ja ainoastaan herkkuja... Varmaan kassatäti ajatteli, että "Jaa, tytöllä on vissiin karkkipäivä..".


Kaupasta kotiin prum prum, koirille ruokaa ja itselle varsin maittava lounas. Mmmm... Pannupizzaa eiliseltä, täytteenä pepperonia, katkarapuja, parman-kinkkua ja rucolaa. Kyytipojaksi cokista, koska eihän herkkupäivää voi tuhlata siihen, että juo ruuan kanssa tavalliseen tapaan maitoa. Ei tietenkään.

Sitten leffa pyörimään ja lemppari-karkit bydeen sohvalle. Hiljaisuutta ja rauhaa kestää noin kaksi sekuntia ja sittempä koirat aloittavat taas leikin. Johan me tultiin puoli tuntia sitten puistolta. Kone esille ja postausta väsäämään. Nyt ne on tietysti koko kirjoittelun ajan olleet ihan hiljaa ja nukkuneet. Oottakaas vaan, kun laitan tämän läppärin pois. ;)

Täällä paistaa aurinko ja on melekosen hyvä sää, mutta mä meinaan eilisillasta väsyneenä (en missään nimessä krapulaisena) köllötellä neljän seinän sisällä ja nauttia omasta ajasta siihen asti, että mies kotiutuu. Sitten vois saunoa ja katsoa joku leffa yhdessä. Ois mulla kyllä joku miljoona kuvaa käsittelemättä vielä, joten ehkä koitan jotain järkevää tehdä ennen kuin heitän aivot totaalisesti narikkaan.

Toivottavasti siellä päässä on ollut kiva viikonlopun aloitus! Niin ja onhan kaikki hankkineet herkkuja huomisia virpojia varten (ainakin toivon, että muistan oikein ja se päivä on huomenna :D)? Mä kyllä hankin, en vaan tiedä jääkö niitä huomiselle asti, ups..
ps. Pakko vielä hehkuttaa, että tuo uus Jacky minttusuklaavanukas on ihan törkeen hyvää! t. ikuinen lapsi ja herkkuperse
pps. Jaksoiko joku lukea tämän postauksen loppuun asti? :D




2 kommenttia:

  1. Jaksoin lukea loppuun asti :) Lapsuudesta tuttu minttusuklaavanukas maistui tosiaan ihan yhtä hyvältä kuin lapsenakin, olenkin odotellut tuon paluuta kaupan hyllylle jo pitkän tovin :D

    VastaaPoista
  2. :) Ai mä en oo edes tiennyt, että tuota minttusuklaata on joskus ollut tarjolla! :D Miksi ihmeessä sen ylipäänsä sitten lopettivat, höh. :O

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! :)