4/23/2014

Köh köh


Palattiin jo eilen takaisin kotiin, meikäläiselle iski mökillä joku hassu lentsun poikanen; välillä olo on jopa touhukas ja välillä vetää ihan sippiin peiton alle. Hölmö minä, kun eilen siivoilin miehen apuna mökkiä, enkä malttanut levätä, niin tänään onkin sitten ollut astetta kehnompi vointi. Ja heti kun meinaa vähänkin helpottaa, alan viikkaaman pyykkiä, vastailemaan työsähköposteihin, täyttämään tiskikonetta jne... Mikä siinä on, ettei malta kunnolla levätä sitä lentsua pois?? Sapettaa, kun en mökillä ehtinyt kuin kerran lumikenkäilemään, ennen kuin tauti iski päälle. Ja salillekin hinguttaisi! Mutta oishan se ollut kumma, jos ei muhun mikään tauti ois iskenyt - sen verran kauan on viimeisestä flunssasta aikaa. Ei siis muuta kuin kuumaa mustikkamehua, lohileipiä ja strepsilsejä huiviin ja sohvan nurkkaan lempparisarjojen ääreen! That's the spirit.

Mun kukkanen oli mökkireissun jäljiltä melkein yhtä nuutunut kuin meikäläinen. ;)
Miten teidän päästäinen sujui? Onneksi jo ensi viikolla on vappu, toivottavasti paranen nyt viimeistään siihen mennessä, polttelis jo ruveta tuon takapihan kimppuun. Siitä muuten lisää tuonnempana, kunhan ensin saadaan The Backyard Plan lyötyä lukkoon miehen kanssa. ;) Nyt päästän nuo riiviöt sisälle tuolta takapihalta uikuttamasta (tietäähän kaikki, että puhun meidän koirista, hahaah..) ja laitan Klikkaa Mua pyörimään. Pysykäähän terveinä!

4 kommenttia:

  1. Meidän pääsiäinen meni kyläillen ja ulkoillen :) Toi on kyllä jännä, että jos malttais levätä siinä vaiheessa kun olo alkaa tuntua kipeältä, välttäisi isommat kipuilut, mutta kuinkas usein sitä ajoissa tulee levättyä... ;D No, pikaista parantumista sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta pääsiäiseltä :) No joo niimpä..pöljä mikä pöljä, siinäpähän kärsin peiton alla flunssasta! :D Kiitos!

      Poista
  2. Lumikenkäilyä? :) En olekaan koskaan kokeillut.. Oikeastaan olen kai luullut, että sitä harrastetaan vain sarjakuvissa! :) Se on kyllä totta, että pitäisi vaan kunnolla levätä.. Kannattaa nyt relata, jotta vappu ei mene punkan pohjalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi se on niin kivaa! Mennä järven jäälle tai oikein lumiseen metsään käppäilemään lumikengillä ja ottaa vähän kuumaa kaakaota ja eväsleipiä mukaan. Voi että, kannattaa kyllä kokeilla! :) Joo ei se varmaan muu auta ku levätä kunnolla, ettei tarvi päivätolkulla lahota täällä sisällä. :D

      Poista

Kiva kun kommentoit! :)