10/31/2013

Kirjoja pukinkonttiin

 
Tänä vuonna meikäläisen pukinkonttiin voisi mieluusti päätyä kirjoja. Sellaisia, joiden parissa joululoma vierähtää kuin huomaamatta, sellaisia joita ei malta laskea käsistään ja sellaisia, jotka jättävät lukijaan jälkensä.

Luin tuossa syyslomalla kirjan, jota äiti suositteli kovasti. Vähän epäröiden siitä, kolahtaako kirjan aihe minuun, avasin mökillä takkatulen ääressä ensimmäisen sivun ja päätin, että luen kirjasta ainakin pari kappaletta nähdäkseni, onko teos minua varten vaiko ei. Viitisentoista sivua myöhemmin en voinut enää lopettaa lukemista. Jäin pahasti, pahasti, koukkuun ja ahmin koko kirjan muutamassa päivässä. Kirja on varmasti monelle tuttu (vähintäänkin kansikuvastaan), Khaled Hosseinin maailmanlaajuiseen suosioon yltänyt Tuhat loistavaa aurinkoa. Teos herätti minussa melkoisen tunteiden kirjon; järkytystä, pelkoa, jännitystä, surua ja toivoa. Lukiessa tuntui melkein siltä kuin olisin itse ollut päähenkilöiden vierellä seuraamassa tapahtumia.


Maanantaina, kun aloitin uutta luku-urakkaa erään uutuus-pokkarin parissa, en saanut mielestäni tätä Hosseinin mestariteosta. Palasin siihen yhä uudelleen ja uudelleen. Siksipä otin selvää kaikista miekkosen tekeleistä ja haaveilen pääseväni niiden puuttuvien palasten pariin viimeistään jouluna; Ja vuoret kaikuivat ja Leijapojan.

Koukkuun jäin myös aiemmin tänä syksynä, kun lukaisin Gillian Flynnin tiukasti otteessaan pitävän teoksen Kiltti tyttö. Harmikseni huomasin, että Flynnin muita teoksia ei ole suomennettu, mutta onneksi Dark places ja Sharp objects ovat molemmat englanninkielisiä. Kutkuttaisi lukaista molemmat.

Flynnin ja Hosseinin kirjoja etsiessäni, törmäsin netissä pariin muuhunkin mielenkiintoiselta vaikuttavaan teokseen. Toinen niistä oli Hélène Grémillonin Uskottuni ja toinen S. J. Watsonin Kun suljen silmäni.


Kuvat täältä.

Myönnettäköön, että yhden näistä kollaasin kirjoista olen jo hankkinut itselleni, kärsivällisyys kun ei ole vahvoja puoliani... Olkoon se joululahja minulta itselleni. Toivottavasti posti tuo sen pian, sormeni jo syyhyävät, palan halusta päästä lukemaan sitä!

Onkos lukijoiden joukossa kirjaihmisiä? Entä millaisia kirjoja luette mieluiten? Kirjasuosituksia otetaan vastaan!

4 kommenttia:

  1. Luin Leijapojan lopun lentokoneessa istuen rivin keskellä tuntemattomien välissä. Kyyneleet kasteli paidan.

    -Miessisustaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varaudun siis nenäliinoin tuotakin Hosseinin teosta lukiessa!

      Poista
  2. Voi kun olisi kiva lukea taas kirjoja, jotain muutakin siis nyt taas kuin koulukirjoja! Viisi vuotta koulukirjoja päntätessä ei tullut mieleenkään lukea enää mitään muuta, mutta nyt sitä voisi taas kokeilla! Tuo Tuhat Loistavaa Aurinkoa voisi olla ekana listalla :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on Nanna ollu ihan sama! Melkeimpä koko yliopistoajan luin sen verran paljon opiskelukirjoja, ettei kiinnostanut pätkän vertaa tarttua vielä vapaa-ajallakin kirjaan, olkoonkin, että se kirja olisi voinut olla kaunokirjallisuutta. Mutta nyt, kun yliopisto"ura" on takanapäin, oon jälleen löytänyt sisäisen lukutoukkani ja suorastaan ahmin kirjoja! :D Suosittelen ehdottomasti tuota Tuhat Loistavaa Aurinkoa, ihan huikea teos! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! :)