12/04/2013

4 : TINY


Eilen ehdin paketoimaan ensimmäisiä joululahjoja ja listalla numero ykkösenä olivat nämä pienet paketit, jotka kulkeutuvat pukin mukana ilahduttamaan erästä pientä, ihanaa neitiä. Ja kattokaa, siellä se pukki porojensa kanssa jo viilettää menemään!


Eilen ostelin jo joulukarkkeja kotiin, en vaan malttanut enää odottaa, kun kauppojen hyllyt pursusivat toinen toistaan herkullisemman näköisiä rasioita! Meillä on miehen kanssa perinteenä hankkia itse lemppari-joulusuklaamme. Harvemmin niitä herkkuja enää nykyään tulee joulupukin kontista ja hyvä niin, sillä on kiva ostaa just sitä joulusuklaata, josta ite eniten tykkää! Isommassa lasipurnukassa yksiä meikäläisen lemppareita; Fazerinoja ja pienemmässä lasipurkissa Säästä & Punnitse -liikkeestä viikonloppuna ostettuja jogurtti- ja suklaapäällysteisiä rusinoita ja karpaloita. Nams!

Nyt alkaa olla jo kiire ruuanlaittoon, sillä lähden kohta puolin katsomaan kamujen kanssa Nälkäpelin Vihan Liekit jo toistamiseen, jospa tällä kertaa en olis enää niin täpinöissään, että pystyisi jopa rentoutumaan leffan ajan. :D Huomenna puolestaan vietellään firman pikkujouluja, joten kiirettä pitää - onneksi kuitenkin kivaa sellaista! Kivaa keskiviikon jatkoa, illalla Grey! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit! :)