3/18/2013

Glo Art

Hotelliesittelyssä Helsingin Glo Art, jossa yövyimme taannoisella irtiottoreissullamme.

Tykkäsin kuin hullu puurosta Glo Kluuvista, joten ajattelin, että miksipä ei testattais (hyvän tarjouksen tullessa vastaan) toistakin Glota. Pidin paljon Glo Artin linnamaisesta ja vanhaa aikaa henkivästä ulkonäöstä & arkkitehtuurista. Huoneet puolestaan olivat enemmän tätä päivää; modernit ja tyylikkäät.






Miinusta Glo Art sai sijainnistaan (Lönnrotinkadun kaukaisessa päässä) sekä vanhalla puolella sijaitsevien huoneiden kylmyydestä. Meidän alkuperäinen huoneemme oli hotellin vanhassa päädyssä ja huone oli todella kylmä! Yhden yön siinä hytistyämme kävimme pyytämässä, josko patteria saisi millään isommalle. Eikä ainoastaan meikäläinen palellut, vaan myös kuumaverinen mieheni hytisi kahden peiton alla koko yön.

Lisäksi olimme jo aiemmin, edellisenä päivänä, pyytäneet respasta, josko voisivat vaihtaa huoneen höyhentyynyt ja höyhenpeitot tavallisiin, koska meikäläinenhän astmaatikkona on tietysti niille allerginen. Milloinkohan oikein opin, että soitan ja tarkistan hotellin tyyny- ja peitemateriaalin jo etukäteen...

Noh, respassa oltiin hyvin ystävällisiä ja ymmärtäväisiä ja meidät sijoitettiinkin juuri vapautuneeseen, uudella puolella sijaitsevaan, allergiahuoneeseen. Kuulemma vanhan puolen huoneiden lämmitykset olivat yhteydessä toisiinsa eikä niitä voinut säätää. Uuden puolen huoneissa puolestaan oli vähän uudenaikaisemmat lämmitysjärjestelmät eli huonekohtaiset ja niitä sai itse säädellä oman tarpeen mukaan.

Itse huoneet olivat aika lailla samanlaiset, joskin allergiahuoneessa oli sellainen vesisadesuihku, jollaista aina kuolaan meidänkin kotiin. ;) Kaikki alla olevat hotellihuonekuvat on allergiahuoneesta, eli uudelta puolelta.






Huoneen mielenkiintoisin ratkaisu oli suihkuseinä. Tuollainen maitolasin tyylinen lasiseinä, josta alhaalta ja ylhäältä näki suihkuun ja vessaan (kuten huomaatte), mutta keskeltä (kriittiset kohdat) ei näkynyt mitään.

Niin ja taas olis niin tehny mieli kotiuttaa tuo söpöliini tiikeri, joka sängyllä loikoili...






Palvelu Glo Artissa pelasi moitteettomasti, aamiainen oli hyvä (joskin paljon suppeampi kuin toisessa Glo -hotellissa) ja loput yöt tuli nukuttua kuin tukki!

Onko joku teistä yöpynyt Glo Artissa? Mitä tykkäsitte?

2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen huone, etenkin kylppärin osalta :) Mä asuin tuossa naapurissa aikanaan, kun tämä oli vielä Linna, ja meillä oli autopaikka siellä kellarissa, minne mentiin sen sisäpihalla olevan osan huonekäytävien läpi. Silloin käytävät olivat aika 80-lukulaisen oloiset, toivottavasti ovat uudistaneet nekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi kylppäri oli ehdottomasti paras osa huonetta (ja se suihku ;)! Jonkin verran uudistusta oli ainakin uuden puolen käytävillä tapahtunut, mutta aika mukavalla tavalla olivat saaneet sen vanhan, linnamaisen hengen, jätettyä sinne tänne persoonallisuutta tuomaan. :)

      Poista

Kiva kun kommentoit! :)