2/29/2012

Bbbbblogeja

Sain JM-:ltä haasteen mainita alle 200 lukijan blogeja. Valitsemani blogit ovat idearikkaita ja pieniä-suuria kertomuksia ihmisistä, elämästä ja unelmista & haasteista. Pitemmittä puheitta, tässä muutama oma suosikkinini alle 200 lukijan blogeista:



 

Minna kirjoittelee omasta elämästään, urheilusta, valloittavasta koirastaan Ennistä ja milloin mistäkin arjen asioista. Tykkään Minnan mutkattomasta tavasta kirjoittaa -sekä tietysti hänen aiheistaan ja tavastaan katsoa elämää. :) 



 

Krista kirjoittelee blogissaan pääosin tulevista häistään, mutta sivuaa myös muita aiheita -lähinnä omasta elämästään ja ajatuksistaan. Kristan kirjoitustapa on erittäin viihdyttävää ja mukaansatempaavaa luettavaa ja pidän hänen tyylistään kirjoittaa pilke silmäkulmassa. Kun Krista jonkin asian ottaa esille, hän kertoo rehellisen ja konstailemattoman mielipiteensä asiasta. Häpeilemättä mahdollista erilaisuuttaan asiaa kohtaan. And I like that!


Cinco meses en Valencia


Ystäväni Neean blogi siitä, kun hän asusteli perheensä kanssa melkein puoli vuotta Espanjan Valenciassa. Blogi sisältää pääasiassa juttua Valenciasta, sen ympäristöstä sekä kulttuurieroista. En tiedä, miten blogin käy nyt, kun Espanjasta on jo kotiuduttu takaisin Suomeen, mutta toivon mukaan Neea jatkaa vielä postailuaan -vaikka sitten tästä Suomen arjesta! ;)


Annin Häähelmiä

 
Annin tapa kirjoittaa on rehellistä ja mielenkiintoista ja hänen bloginsa aihepiirit liippaavat hyvin läheltä omaa elämääni; mies, koira, opiskelu, arki ja juhla. Pääosin Anni kirjoittelee kuitenkin tulevista häistään. Koen jonkinnäköistä samaistumista Anniin (ollaanhan me samalta paikkakunnaltakin, hehh!), joten hänen postauksiaan on aina yhtä mukavaa ja "tuttua" lueskella.


Tarttukaahan Minna, Krista, Neea ja Anni haasteeseen (ellette ole sitä vielä tehneet) ! :)

5 kommenttia:

  1. ihana oot<3 pitää tällanen kyllä väsätä kun saa oman nettiyhteyden! :D

    VastaaPoista
  2. oijoi miten kauniisti kirjoitat, kiitos ihana <3 :)

    VastaaPoista
  3. Oiiih! Ihanaa palautetta, kiitos! :) Ja totta muuten tuo, minäkin tunnen samaistumista sinun blogiasi lukiessa ;D

    Tosi mielenkiintoinen haaste, laitanpas heti tämän postauslistalle :)

    VastaaPoista
  4. Jee, kiitti haasteesta & ihanista sanoista :) Pitää toteuttaa omassakin blogissani, kunhan kerkeää!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! :)