12/27/2015

Joulun parhaita paloja


Toivottavasti teidän joulu sujui rennosti ja rauhallisesti. Me vietettiin aatto kotona ihan vain oman perheen kesken. Herättiin aamulla availemaan lahjoja kuusen äärelle, syötiin aamupalaksi riisipuuroa ja joulusaunottiin aamupäivän pulkkaretken jälkeen koko porukka. Sitten vähän nukuttiin päiväunia ja nautittiin jouluateriaa. Leikittiin, pyyhittiin pientä nuhanenää, kuunneltiin joululauluja ja herkuteltiin suklaalla. Sinnan mentyä nukkumaan katseltiin miehen kanssa leffaa ja lueskeltiin kirjoja. Oli oikein rauhallinen aatto. :)



Joulupäivä aloitettiin pistäytymällä lääkärin vastaanotolla. Käytiin varmistamassa, ettei flunssapotilaallamme ole korvissa tai silmissä tai suussa mitään tulehdusta, kun (kuumeeton) flunssa oli tuossa vaiheessa kestänyt jo yli viikon. Parempi katsoa kuin katua, meidän mielestä! Mitään tulehduksia ei löytynyt ja Sinnan yleiskunnon ollessa hyvä lähdettiin käymään miehen äidin luona. Istahdettiin sielläkin joulupöytään ja ahdettiin kuvut täyteen kinkkua ja lammasta. Kotiin palatessa vietettiin vielä aikaa sisarusten kanssa, kun mun vanhin veli ja miehen veli kihlattunsa kanssa tulivat meille kylään. Illalla pelailtiin miehen kanssa pitkästä aikaa lautapelejä (note to self: mä voitin Trivial Pursuitin!) ja maisteltiin juustoja. 

Tapaninpäivä hengailtiin vain kotosalla. Mun iskä, veli ja kummitäti perheineen kävivät pyörähtämässä ja viihdyttämässä Sinnaa. On ollu oikein mukavat joulunpyhät ja koska on otettu niin rennosti, odotan jo sormet syyhyten, että pääsen tänään shoppailemaan ystävän kanssa. ;)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit! :)