12/19/2015

Joulua tupaan


Ihanaa, lempparivuodenaikani, joulu, on vihdoin täällä! Onhan se vähintäänkin oikeus ja kohtuus nimittää joulu yhdeksi vuodenajoista, niin pitkään ja hartaasti sitä odotetaan ja siihen valmistaudutaan. Jotkut vaan enemmän into pinkeänä kuin toiset. ;)

Meidän syksy on hurahtanut ihan älytöntä kyytiä ja se näkyy pahana damagena blogissa. Arjen ovat täyttäneet vauvajumpat, esikkokerhot ja kyläilyt sekä tietysti ne ihan tavallisetkin arjen askareet. Viikonloppuisin ollaan puolestaan käyty reenailemassa koirien kanssa, siivoiltu, otettu miehen kanssa vuorotellen omaa aikaa ja ladattu akkuja koko perheen voimin. Blogi on näissä hulinoissa ja vilskeissä jäänyt hetkeksi taka-alalle, mutta en minä täältä mihinkään kadota kuitenkaan aio! Eiköhän tämä bloggaaminenkin asetu jossain vaiheessa taas omiin uomiinsa. :)

Mutta palataan lempivuodenaikaani! Perinteisesti sain mieheltä marraskuussa luvan laittaa kotiin jo vähän talven tunnelmaa. Tiedättehän, ei niitä jouluisimpia koristeita, vaan yksi pieni poro sinne ja pari talvista tekstitaulua tuonne. ;) Pienistä koristeista lähdettiin siis liikkelle ja näin joulun kynnyksellä meillä näyttääkin jo tältä:






Okei, myönnän, otin nämä kuvat aiemmin tällä viikolla eräänä valoisana päivänä ja tänään meillä näyttää jo vähän eriltä. :D Olin aluksi ajatellut, ettei tänä vuonna vielä tuoda isoa kuusta taloon, vaan mennään tuolla pienellä pöytäkuusella. MUTTA. Naiset (ja etenkin äidit) saavat muutta mielipidettään ja niin eräänä päivänä köröttelinkin oman äitini luokse Sinna kyydissä ja survoin heidän vanhan ja perinteisen tekokuusensa meidän takakonttiin. Pitäähän Sinnan nyt kuusi saada ensimmäisenä joulunaan! Oikeaa kuusta en sentään uskaltanut ajatellakaan, kun mieleeni hypähti heti kuvia Sinnasta miljoona havunneulasta nyrkissään ja suussaan. :D Kuusikuvia siis luvassa myöhemmin!

Tuo Annon kuusi-aiheinen tyynynpäällinen on i-h-a-n-a ja sopii mun makuun kuin kuusi jouluun. Joko sanoin sanan kuusi tarpeeksi monta kertaa? Sori. Jouluhypetys purkautuu nyt tähän postaukseen näköjään kamalana oksennusryöppynä. :D

Toinen tänä jouluna hankittu koriste-tilpehööri-sisustuselementti on tuo viimeisessä kuvassa näkyvä pikkuruinen valkoinen kuusi kynttilöiden keskellä. Sekin on niin söpö. Ostin mä tänä jouluna ekaa kertaa myös hyasintteja. Sit aivastelin kolme päivää ja heitin ne mäkeen. Oli tosi kivat siis. Eilen hain kaupasta punaisia tulppaaneita. Paljon siedettävämpiä. Ehkä rohkenen hankkia ens viikolla vielä joulukukankin.

Me vietellään tänä vuonna joulua kotosalla. Viime vuonnahan meikäläinen makasi maha pystyssä Kuusamon mökin sohvalla. Hehheh, voi niitä aikoja. Nyt olis siis suunnitelmissa viettää aatto ihan vain kotosalla oman pikku viisihenkisen perheemme kesken. Jännittävää, Sinnan ensimmäinen joulu ja meidän ensimmäinen yhteinen joulu ihan vain oman ydinperheen kesken! Missä te vietätte tänä vuonna joulua? Onko täällä mun blogin äärellä enää edes ketään? :'D








5 kommenttia:

  1. onpa teillä nätti koti! Me mennään perinteiden mukaisesti meidän porukoille ja sinne tulee sitten koko sisarusparvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi thanks Tiina! :) Perinteet on ihania, me luodaan nyt sit vissiin ihan uus perinne tänä jouluna, meidän oman pikku perheen perinne. <3

      Poista
  2. Täällä ollaan yhä :) Ekkö sääki asunu Oulussa? Missä täällä on vauvajumppia? entä nuo esikkokerhot, onko ne niitä MLL:n vai? Mää päätin ens vuonna kunnostautua noissa aktiviteeteissa, jottei olis niin pitkiä päivät kotona kyläilyjä lukuunottamatta :D muskariin on jo paikka onneks:)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! :)