1/19/2015

Isyyspakkaus


Kirpeää uutta viikkoa! Täällä on pakkaset taas hivunneet kohti korkeuksia eikä aamulla meinannut auton ovet aueta sitten millään. :D Eilen oli tämän talven ensimmäiset rekikisat ja niiden sujumista jännitin koko pitkän sunnuntain -meikäläinen kun ei oikein enää tässä vaiheessa voinut lähteä körryyttelemään parin tunnin ajomatkan päähän koko päiväksi. Hienostihan siellä meni; mies ja koirat kotiutuivat mitalin kanssa ykköstuloksin. :)

Eilen myös hehkuteltiin miehen kanssa sitä, että vauva on nyt täysiaikainen eli 37 viikkoa on täynnä, wihii! Syntyä saa siis heti kun Nipsusta siltä tuntuu. ;) Jokseenkin nämä postauksetkin ovat tällä hetkellä vauvapainotteisia... Mulla on esimerkiksi vielä kokonaan esittelemättä teille isyyspakkaus, jonka miehelleni väkersin. Kertoilin jo syksyllä, että kokosin miehelle "tulevan isän selviytymispakkauksen"ja etten malttanut odottaa isänpäivään tai miehen syntymäpäivään asti sen antamista, vaan innosta puhkuen ojensin isyyspakkauksen hänelle heti, kun sain sen täysin valmiiksi.. :)

Tätä oli tosi mukava tehdä, rakastan yllätyksiä sekä vastaanottavana että antavana osapuolena, ne on vaan niin parhaita! Etenkin se hetki, kun näkee toisen iloisen ja yllättyneen ilmeen.

Haalin aluksi netin syövereistä erilaisia listoja (taas näitä listoja! :D) isyyspakkausten sisällöistä ja poimin sieltä muutamia tärppejä ja vinkkejä, joita sitten sovelsin juuri tuolle mun miehelle sopiviksi.



"Iskä on ♥" : Mies hypisteli joskus alkuraskauden tienoilla tuollaisia pörröisiä teddypukuja ja tuumasi, että "Meidän vauvallekin tämmöinen pehmoinen nallepuku". Se oli siis ihan must hankkia isyyspakkaukseen. :)

"Iskä oppii uutta" : Halusin hankkia pakkaukseen jonkinlaisen kirjan liittyen vauvan tuloon, mutten kuitenkaan mitään tiiliskivimäistä kasvatusraamattua. Tämä Vauvojen elekirja on kuulemma ollut hauska, mutta kuitenkin opettavainenkin.






"Samikset collegehousuissaan!" : Lyhyesti ja ytimekkäästi, mieheltä löytyy samannäköiset collegehousut. :D

"Iskä juhlii Nipsun syntymää!" :  Koska mies ei oikein ole innostunut sikareista tai muistakaan höngittävistä myrkyistä, oli Kipparin lakritsipiippu hyvä korvike. ;) Jägermeister puolestaan on miehen suosikki alkoholillisten juomien joukosta. En raaskinut ostaa isoa pulloa, kun kotoa löytyy sellainen vielä kaapin uumenista (tässä huomaa taas sen, kuinka vähän meillä nautiskellaan alkoholijuomia). Anyhow; skool ja piippua huuleen!






"Köllitään yhdessä yöasuissa ja luetaan iltasatuja." : Vauvan ja miehen iltahetkiin; söpö yökkäri ja ensikirja.

"Ei rakettitiedettä, vaan vaipanvaihdon abc." : Mitä tarvitaan vaipanvaihtoa varten? Ainakin vaippoja, kosteusliinoja, talkkia ja sinkkivoidetta. Eiköhän näillä päästä hyvään alkuun! ;)




"Yhteisiin kylpyhetkiin.." : Kylvettämisestä tulee toivon mukaan miehen ja vauvan oma juttu. :) Hankin sitä varten kylpyammeen, kylpyöljyä, kylpylelun ja iiiihanan Finlaysonin norsukuosisen (taas tätä mun norsumaniaa..) huppupyyhkeen.

"Avuksi energiavajeeseen ja aikaisiin herätyksiin.." : Unihiekkojen karistamiseen vähän parempaa kahvia ja töissä hereillä pysymisen avuksi energiajuomia.





"Iskän ja Nipsun herkutteluhetkiin.." : Mikäli meikäläinen sattuu jossain vaiheessa käymään vaikkapa kampaajalla ja pullon tarve iskee sillä välin (vauvalle, ei miehelle, hehh..), on sitä varten Lifefactoryn kehuttu lasipullo sekä kuola- ja ruokalappuja valmiina odottamassa. Ja jottei mieskään jäisi ihan tyhjin suin, saa hän vetäistä huiviinsa lempparisuklaataan ja tsemppaavia pastilleja; "Sisulla siitä selvitään!".

Tällainen oli meikäläisen loihtima isyyspakkaus. Mukaan pääsi myös isyyspakkausta esittelevä kortti. Onkos siellä joku koonnut miehelleen vastaavanlaista pakkausta? Millaisen isyyspakkauksen teitte? :)


2 kommenttia:

Kiva kun kommentoit! :)