10/17/2014

Living room dreams...


Jess, perjantai koitti! Ostin aamusella kaupassa käydessä hillomunkit, saadaan sokerisesti viikonloppu käyntiin. ;) Jospa vielä jaksaisin siivota kodin päivän päätteeksi (mutta miehen jobi on luututa lattiat), niin vapaapäivien vietto starttaisi entistä kivemmin.
 
Mutta tässäpä nyt niitä edellisessä postauksessa mainitsemiani olohuoneen haaveita ja ideoita nyt olisi kollaasin muodossa. Toiveissa olisi siis avartaa olohuonetilaamme (eli tilaa, jossa vietämme vuorokaudesta eniten aikaa hereillä ollessamme) siten, että roudaisimme tummat huonekalumme (senkki + leveä tv-taso) muualle säilöön ja hankkisimme tilalle esimerkiksi Ikeasta pienen ja näppärän tv-tason valkoisena. Mikäli saan miehen samoille linjoille kanssani ja mikäli huonekaluliikkeiden sohva-valikoimasta jokin yksilö tärppää, sanoisin ehdottomasti yes uudelle sohvalle.

Nykyisestä, muodottomasta ja täysin susi-ostoksestamme en halua edes puhua, niin surkea siinä on istua ja maata(etenkin nyt raskausaikana). Olemme kyllä onneksi jo vuosia sitten pistäneet säästöön rahat uutta sohvaa varten ja alunperin olikin tarkoituksena hankkia sellainen uuteen kotiin. Mutta kun sitä uutta ei nyt tunnu löytyvän, niin joskos sen jo tänne hankkisi... Haaveissa olisi hieman nykyistä suurempi laiskanlinna, joskin tällä kertaa kulmasohva. Alla yksi esimerkkivaihtoehto (joskaan ei tuon värisenä).

Lisäsin tuon keinutuolin tänne olohuoneen kollaasiin, vaikka tarvittaessa/halutessa sen paikka voi olla myös Nipsun huoneessa. Keinutuolia olen metsästänyt käytettynä ympäri ämpäri ja vihdoin se löytyi! Mies löysi kelpo yksilön Oulun SPR:n myymälästä. Väri oli aivan kamalan ruskea, mutta sillähän ei ole mitään väliä, kun tuoli kuitenkin hiotaan ja maalataan valkoiseksi.

Eli summa summarum olohuoneen toiveista; lisää avaruutta, valoisuutta ja yhteneväisyyttä. :)





2 kommenttia:

Kiva kun kommentoit! :)