Pari viime päivää olen ollut enemmän tai vähemmän stressaantunut, ahdistunut, huolestunut, väsynyt ja nälkäinen. Tällä meidän jääkarhunpoikasella on nimittäin ollut silmät turvoksissa, sitten kuono turvoksissa ja sitten hirveää kutinaa, jota on tietenkin seurannut kova tassujen jyrsiminen ja rapsuttaminen. Cira sai jostain allergisen reaktion ja tottakai loppiaisen kynnyksellä niin, ettei mikään eläinlääkäriasema ole auki. Kyytabletin puolikkaita on mennyt ja vielä viime yönäkin valvoin alkuyöstä kuunnellen huolestuneena, kun Cira uikutti ja rapsutteli itseään levottomana ympäriinsä kuljeskellen. Allergian syytä olen miettinyt pääni puhki ja järkevimmät vaihtoehdot, mitä mieleen on tullut, ovat muutama päivä sitten ostetut uudet koulutusnaput, kongo-lelu ja kongon täyte; maksatahna. Ilmeisesti niissä on jokin/jotain lisä- tai säilöntäaineita, joihin Cira reagoi. Olo on ollut kyllä välillä tosi avuton, kun ei ole oikein voinut helpottaa Ciran oloa muuten kuin olemalla vieressä ja viemässä ulos vähän väliä (turvotus ja kutina tuntui helpottavan kylmässä).
Kauheeta, miten sitä voi olla eläimestä näin huolissaan! Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi oma lapsi, mutta tuntuu yhtä aikaa oudolta, hassulta ja pelottavalta, kuinka vahvaa myötätuntoa, menetyksen pelkoa ja - ei sillä että olisi kokemusta, mutta veikkaisin että:- äidillistä huolestumista olen kokenut Ciraa kohtaan. Ilmeisesti siitä on tullut mulle tärkeämpi kuin osasin ikinä odottaa. Ja ajatella, että teini-ikäisenä piut paut välitin mistään eläimistä enkä ikinä olisi halunnut itselleni moista.
Loppiaisen vietto on siis mennyt tuota karvapalloa tarkkaillessa, mutta onneksi myös (oireettomina hetkinä) rentoutuneissa ja mukavissa merkeissä kotosalla. Eilen nuorin pikkuveljeni oli meillä yökylässä ja puuhailimme kaikkea lumileikeistä aarteen etsintään ja iltasadun lukemiseen.
Onneksi on satanut paljon lunta, niin on ollut kivempi touhuilla ulkona, muun muassa tällaisissa merkeissä:
Mäki olin viikolla huolesta soikenana ku meidän poikakisu kävi eläinlääkärillä kastroitavana, olin ite vielä töissä sen päivän... Niin se vaan on että omaan lemmikkiin kiintyy yllättävän paljon, se on kun oma lapsi ;)
VastaaPoistavoe mikä mussukka :) lumen tulo on täälläkin saanut haun ihan innosta pyörälleen.
VastaaPoistaennillä tuli toissa kesänä kuonoon sellainen paukura, siis koko kuono näytti vähän muodottomalta ja turposi. se oli kans joku pyhä, olisko ollut vappu tms. kun ei ollut kun yksityinen päivystys auki. sinne sitten, hirveillä hinnoilla. saatiin kortisonipiikki jota ilmankin kuulemma oltais pärjätty, ilmeisesti jostain myyrän kolosta sai vähän jotain allergista reaktioo, vaaraton ja menee ohi hoitamattakin...
mutta siis, ymmärrän huolesi, kyllä niistä eläinlapsista vaan on ihan yhtä huolissaan kun ihmis-lapsistakin :)
tsemppiä teille, toivottavasti menee pian ohi <3
Toivottavasti karhunpoika paranee pian. ♥ Suloinen hän on kuin mikä! Ihanan paljon lunta siellä - kateeksi käy. :)
VastaaPoistaNonna: Omalta lapseltahan se kieltämättä vähän jo tuntuu.. :) Toivottavasti kisulla meni lääkärireissu hyvin!
VastaaPoistaMinna: Kiitos tsempistä! <3 Näköjään tuollaisia reaktioita voi tulla vaikka ja mistä! Onneksi meni Ennilläkin ohi. :)
Minna: Kiitos! Karhunpoika vaikuttaa jo melko lailla omalta riehakkaalta itseltään. :) Joo, lumi on kyllä ihana juttu ja valaisee niin paljon tätä pimeyttä. Ei passaa kyllä valittaa nyt kun sitä on -ja runsaasti vieläpä! :)