Lastenvaatehulluus

Raskaana ollessa opin uuden ihmisryhmän; lastenvaatteisiin hurahtaneet äidit. Ensin ajattelin, että mitä hitokseen, miten joku nyt lastenvaatteisiin voi hurahtaa? Että sen nyt ymmärtää, jos itselleen haalii vaatteita ja stailaa itseään omaksi huvikseen jne. Sitten ajattelin taas, että mitä hitokseen, noi lastenvaatteethan maksaa enemmän kuin vaatteet, joita ostan itelleni?! Päätin, että musta ei voi tulla sellaista äitiä, joka hurahtaa lastenvaatteisiin, koska ei yksinkertaisesti olisi varaa Gugguun triljoonan euron hintaisiin jumpsuiteihin enkä kyllä ikinä raskisi sellaisia ostaakaan, vaikka rahaa olisikin enemmän. Kyllä meikästäkin sitä piheyttä nimittäin löytyy. ;)

No mutta nyt. Mitä olenkaan mennyt pääni sisällä sanomaan ja lupaamaan... Syytän tapahtuneesta ystävääni, jolle myös syntyy pieni tyttönen piakkoin ja joka esitteli mulle Facebookin Pop-kirppisryhmän (Pop eli Polarn O. Pyret, mikäli joku on yhtä ulalla kuin mä olin vähän aika sitten) ja pari muuta koukuttavaa lastenvaateryhmää. Ystävä kyllä varoitteli, että vaatteiden ostamiseen kirppisryhmistä voi jäädä koukkuun ja päättelinkin asian siitä, kun ystäväni postilaatikkoon kolahteli harvase viikko (päivä) vauvan vaatteita. :D Mutta tokihan minäkin sinne kirppisryhmiin sitten menin katselemaan ja oi että mitä ihanuuksia sieltä löytyi!

(Kuvituksena mitäs muitakaan kuin nettikirppiksiltä tekemiäni löytöjä. ;)

Olen nyt ehkä kuukauden päivät pörrännyt facen kirppisryhmissä (niissä harvoissa ja valituissa, joissa on mielestäni ihania vauvanvaatteita) ja ehkä kymmenisen vaatetta olen sieltä ostanut. Tulevia kokoja, kesää ja ensi syksyä ja alkutalvea ajatellen. Ostamistani vaatteista suurin osa on ollut moitteettomassa kunnossa ja vain parissa on ollut kunnolla pesuhaitua/kulumista havaittavissa. Olen siis ollut todella tyytyväinen kauppoihin ja tämähän tietysti ruokkii hurahtamistani ja ostosvimmaani. :D Olen perustellut itselleni ostamiani vaatteita sillä, että vauvat kasvavat ja tarvitsevat toki uusia tai "uusia" vaatteita! Tottakai. Meillä on, kuten monella muullakin, äitiyspakkauksen ansiosta muutamia isompia vaatteita odottamassa Sinnan kasvamista. Lisäksi meillä on ystävieni, Sinnan kummien, lapsen pieneksi käyneitä vaatteita. Niissä on oikein hyvä perusta vauvan vaatteille. Näiden lisäksi olen tässä kuukausien aikana huomannut kaipaavani muutamia omia ja itse valitsemiani vaatteita. Sellaisia, jotka on mun (ja miehen) mielestä kauniita ja söpöjä, jotka ollaan itse bongattu ja hypistelty ja ostettu, jotka on laadultaan "melkein uusia" tai "uusia". Kuulostaako järkeenkäyvältä? :)

Viime aikoina en olekaan juuri ostellut vauvanvaatteita kaupoista. Toki olen käynyt hypistelemässä ja ihastelemassa kesäuutuuksia KappAhlissa ja Lindexillä, joissa on mielestäni suloisimmat kohtuuhintaiset vauvanvaatteet. Täytynee vielä odotella tovi, ennen kuin uskallan ostaa Sinnalle muutaman kesäasun (lyhythihaisen bodyn, sortsit yms. helteeseen sopivaa), meillä kun ei ole vielä yhtään helteille passelia vaatetta tytölle eikä muuten hellehattuakaan. Haluan kuitenkin olla varma oikeasta vaatekoosta, etten osta jo nyt jotain, joka ehtii jäädä jo pieneksi ennen helteitä, Sinna kun tuntuu nyt kasvavan ihan hurjaa vauhtia pituutta. Suuntaan siis kaupoille vasta niiden lämpimien säiden oikeasti alkaessa.

Jos tässä höyrähtämisessä jokin hyvä puoli nyt on, niin se, etten osta niitä vaatteita läheskään alkuperäisillä hinnoilla! ;) Tässä vaiheessa kuitenkin lienee parasta tunnustaa tosiasiat ja myöntää: "Hei, olen äiti ja olen hurahtanut lastenvaatteisiin." 

Oh noes.

Ei niin ankea maanantai

Maanantaita vaan kaikille! Mulla on jotenkin tosi pirteä ja energinen olo, vaikka on maanantai. Varmaan tuo mennyt viikonloppu oli sopivassa suhteessa palauttava ja voimia antava. :) Siivoiltiin, käytiin kaupassa, mä leivoin pari piirakkaa tulevia synttäreitäni varten ja lenkkeiltiin eilen pariin otteeseen pitkät pätkät, kun oli niin kaunis sää. Katsottiin miehen kanssa Kesäkaverit -leffa ja mutusteltiin poppareita cokiksen kanssa. Saunottiin ja kylvetettiin Sinnaa. Piipahdettiin naapurissa lasten synttärijuhlissa. Kokeilin uutta reseptiä; yrttistä jauhelihamureketta. Käytiin metsästämässä VIHDOINKIN olohuoneeseen uutta mattoa. Hypin tasajalkaa riemusta, kun löydettiin uusi matto ja mies näytti vihreää valoa sen ostamiselle!

Hyvä ja virkistävä viikonloppu takanapäin siis. :) Tänään käytiin Sinnan kanssa pyörähtämässä työpaikalla; mies vahti torkkuvaa vauvaa sillä välin, kun mä heitin tunnin työkeikan. Käyn aina välillä tarpeen mukaan tekemässä tunteroisen mittaisia työkeikkoja. Ihan mukavaa, sillä se pitää mut sopivalla tavalla kiinni työympyröissä ja ihmisten parissa, ei pääse tatsi ihan unohtumaan. Sen jälkeen tein pikaisen salin, kun Sinna oli niin hyvällä tuulella kaukalossaan. Sitten ajeltiinkin kotiin ja laitoin juuri väsyneen pienen päiväunille. Nykyään ei voi enää tietää tai edes veikkailla, kauanko Sinna nukkuu päiväuniaan. Aiemmin rytmi oli selvä; aamupäivällä nukutti 2 tunnin verran putkeen. Nyt saattaa nukuttaa jotain 20 minuutin ja 2 tunnin välillä. Ilmeisesti nuo uudet kääntymistaidot on niin jännittäviä, ettei malta oikein nukkua. No, pääasia, että öisin (taas) nukutaan paremmin - kop kop!

Tälle päivälle aikeissa olisi vielä käydä ruokakaupassa ostamassa viikon ruokatarpeet. Niin ja koiratkin pitäisi lenkittää, taidetaan siis käydä alkuillasta vaunulenkillä. Nämä maanantait on aina vähän erilaisia arkipäiviä siinä mielessä, että mies on iltavuorossa töissä. Muuten hän on yleensä aamuvuorossa. Nyt mä mutustelen tämän suklaakeksin loppuun (ööö nyt ei oo kyllä mitään tekosyytä tälle keksille, teki vaan mieli ja ehkä salilla käynti suo yhden keksin syömisen ;) ja rupean lajittelemaan ristiäiskuvia valokuva-albumiin. Niin, sikäli mikäli kun tuo murunen suvaitsee nukkua vielä. ;)

Kuvat äitienpäivältä. :)

Synnytyskertomus osa 2

Ensimmäisen osan voit lukea täältä.

Unohdin ensimmäisessä osassa mainita erään tärkeän seikan, joka varmasti vaikuttaa tapaani kirjoittaa ja muistella synnytystapahtumaa: Olin etukäteen aika paljonkin pelännyt ja jännittänyt synnytystä. Aikoinaan ajattelin, että jos joskus haluaisinkin lapsia, niiden hankkiminen jäisi varmaankin kiinni siitä, että pelkään niin paljon synnytystä. Pelkäsin sitä, että kuolen synnytykseen ja pelkäsin sitä, etten kestä kipua. Eli tää koko synnytysruljanssi oli mulle aika iso juttu, omat pelot oli pakko kohdata ja voittaa.

Mutta jatketaan nyt siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Eli olin juuri päässyt synnyttäjien vastaanottoon. Kätilö alkoi samantien tutkimaan, löi ihme härpäkkeitä mun mahan päälle ja mittaili sykkeitä ja verenpaineita. Tarkisti vauvan asennon ja paikan. Kun oli varmistettu, ettei sieltä mikään pikku käsi tai napanuora pääse muljahtamaan esiin, sain luvan käydä vaihtamassa sairaalavaatteet päälle. Sen jälkeen menin taas käyrille makaamaan hetkeksi. Ihmettelin ääneen, että "Mikä tuo on, kun monitorissa näkyy välillä luku, joka kasvaa ja sitten taas häviää?". Kätilö kollegoineen naurahti ja sanoi sen mittaavan supistuksia. Ai oliko mulla supistuksia?! :D Aika pian vesien menon jälkeen ne sitten alkoivat. Ensin en tosiaan tajunnut tuntemuksia supistuksiksi, mutta melko nopeasti ne muuttui kivuliaiksi.

Kun pääsin vastaanottohuoneesta pois, pääsin (jouduin) osastohuoneeseen kahden muun isomahaisen odottajan kanssa ja vieläpä keskipetiin. Mainittakoon tässä vaiheessa, etten koskaan ollut viettänyt sairaalassa osastolla aikaa, siis potilaana, joten jo sairaalavaatteissa olo ja sairaalasängyllä makoilu verhot ympärilläni oli itsessään uusi (ja stressaava) kokemus. Siitäpä sitten läksin syömään päivällistä, joka oli juuri tarjoiltu. Kätilö kävi huikkaamassa, että miehen pitää parin tunnin päästä lähteä (!!), kun vierailuaika loppuu. Tässä vaiheessa rupesin panikoimaan ja yritin hoputtaa vauvaa, että supistukset lisääntyisivät. En voinut enkä vieläkään voi käsittää, että synnyttävän naisen mies heitetään ulos osastolta, kun vierailuaika päättyy! Ihan käsittämätöntä!

Ruoan jälkeen olin vähän väliä käyrillä; katseltiin, miten vauva voi ja millä lailla supistukset tulevat. Käyrillä ollessa piti tietysti maata kokoajan ja jossain vaiheessa se alkoi olla melko tuskallista lisääntyvien ja koventuvien supistusten takia. Kävin välillä miehen kanssa kävelemässä käytävillä. Itkunkin tirautin, kun en todellakaan halunnut jäädä yksin supistusten ja etenevän synnytyksen kanssa osastolle tuntemattomien ihmisten keskelle. Mies aika lahjakkaasti pidensikin kokoajan "vierailuaikaansa" osastolla sanoen hoitajille "Lähden tämän käyrilläolon jälkeen". Mulle ehdotettiin kuumaa suihkua (jonne en päässyt, kun piti olla käyrillä taas miljoonannen kerran), tens-laitetta (jota en saanut kun piti maata käyrillä) ja särkylääkettä (jonka sain käyrillä maatessa). Paracetamol ei ihan hirveästi auttanut oloon. :D Käyrät todistivat, että supistukset lisääntyivät ja kovenivat. Hoitaja kuitenkin ilmoitti, että valitettavasti synnäri on tällä hetkellä ihan täynnä, joten pitää vielä odotella. Kiva! Välillä mut passitettiin tutkimushuoneeseen ja tarkasteltiin tilannetta. "Oot ehkä parille sormelle auki" oli joka kerta kommentti. Ärräpäät lenteli mun suusta sen kuultuani.

Lopulta rupesin puuskuttamaan niin kovasti iltapala-aikaan, että kaikki hoitajat kopissaan varmasti huomasivat. Supistuksia oli alkanut tulemaan välillä minuutinkin välein ja piti tosissaan keskittyä, että pysyy tolpillaan. Hoitaja tuli sanomaan iltapalapöytään, että on soittanut uudestaan synnärille ja siellä saivat järjestettyä mulle huoneen. Luojan kiitos! Mieskin oli vielä mukana, vaikka hoitajat olivat sitä jo vähän pahalla katsoneetkin. Ei muuta kuin kävelemään kohti synnäriä...

"Huone 1". Katsoin huoneen ovea ja mietin, että tässä huoneessa mä synnytän mun vauvan. Huone oli hämärästi valaistu, sieltä löytyi keinutuolia, pitkää pehmeää penkkiä (ilmeisesti isiä varten, että voivat nukkua odotellessa :D), kylppäri ja tietysti sairaalasänky vempeleineen. Kun saavuttiin huoneeseen, meille kerrottiin, että kätilöistä on tällä hetkellä pula ja kaikki ovat synnyttämässä viereisissä huoneissa, joten voi olla vähän härdelliä ja kätilöt voi olla joka kerta eri ihmisiä, jotka käy meidän luona. Nice! No, joku niistä kätilöistä näytti mulle nopeasti, miten ilokaasu toimii ja hävisi sitten sen siliän tien. Meikäläinenhän rupesi heti imppaamaan, laitoin opetetusti maskin naamalle aina kun tunsin supistuksen olevan tulossa ja hengitin. Jossain vaiheessa mietin, ettei siitä nyt hirveästi hyötyä ollut ja siirryin keinutuoliin. Tuolin keinuminen liikkeenä auttoi hieman, joten otin aina hurjat vauhdit kun supistus tuli. :D

Jossain vaiheessa keinuttelua tuli toinen kätilö sisään. Hän olisi nyt kuulemma se meidän kätilö. Kysyi, olenko ottanut ilokaasua ja ehdotti, kokeillaanko uudestaan. Antaessaan maskia mulle kätilö katsoi kummissaan seinää, jossa ilokaasumaskin johto oli kiinni ja totesi "Aijaa, eihän tämä ole ollut edes päällä!". Voi vvvvvvvvv! teki mun mieli siinä vaiheessa huutaa. :DD Kumma homma, ettei siitä suurta hyötyä tuntunutkaan olevan... Nyt toisella, onnistuneella, kerralla kaasun hengittämisen kyllä tunsi ja välillä meinas alkaa huippaamaan. Ei se edelleenkään mun lemppari kivunlievityksistä ollut, mutta kyllä sitä välillä imppaili keinutuolissa heiluen.

Niin lähti ilta muuttumaan yöksi. Välillä keinuttelin, välillä olin käyrillä, välillä otin ilokaasua. Kun supistukset alkoi käydä taas hankalimmaksi, hälytin kätilön paikalle ja hän ehdotti kuumaa suihkua. Tuumasta toimeen. Mulla yleensäkin keho reagoi kipuillessaan hyvin lämpöön ja auttoihan se lämpö tähänkin vaivaan. Toi ainakin jonkin verran helpotusta pahimpaan supistuspiikkiin. Näky oli varmaan koominen, kun supistuksen tullessa minä seisoin suihkussa ja suihkuttelin mahaa ja mies seisoi kauempana ja suihkutteli käsisuihkulla selkään. Kunnon vesitykitystä. :D

Tunnit kuluivat taas, kävin yhteensä muistaakseni kolme kertaa suihkussa. Yritin olla siellä ainakin 20 minuuttia kerrallaan, jotta lämpö auttaisi aukeamisessa. Alkuyön tunteina aukeaminen tuntui tyssäävän kokonaan, mutta kun vihdoin sain ahkeralla suihkussa ramppaamisella sen vaadittavat 4cm auki, kätilö suostui kutsumaan anestesialääkärin paikalle laittamaan epiduraalin. Mainittakoon, että mulla ei ollut mitään kunnianhimoisia tavoitteita selvitä mahdollisimman pitkään ilman kivunlievitystä. Tavoitteena oli selvitä synnytyksestä hengissä ja ottaa vastaan kaikki, mitä tarjotaan. :D Epiduraalin laittaminen ja sen jälkiseuraukset olikin sitten niin "hauska" juttu, että jatketaan siitä seuraavalla kerralla. ;)

Rentoilua ja porkkanakakkua

Moikka moi! Luonnostelin tuossa synnytyskertomuksen kakkososaa, mutta halusin tulla päivittelemään ihan tavallisia kuulumisia ennen sen julkaisemista. On muuten ollut ihan älyttömän kiva saada palautetta tuosta ensimmäisestä osasta synnytyskertomusta, että ootte tykänneet lueskella sitä! :) Muutenkin nyt kevään aikana on kommentointi blogissa taas lisääntynyt, en tiedä johtuuko se siitä, että olen itse nyt postaillut useammin vai siitä, että kevät tekee ihmisistä aktiivisempia vai jostain meikäläiselle tuntemattomasta syystä. Anyway, oli asia kuinka hyvänsä, niin tosi mukavaa, että ootte linjoilla ja kommentoineet ahkerasti! <3

Viikonloppuna rentoiltiin oikein kunnolla. Mä kävin (ikkuna)shoppailemassa itsekseni ja sen jälkeen leivoksella ystävän kanssa. Käytiin kyläilemässä ja siinä samalla lähes extempore päätettiin miehen kanssa käydä läheisessä hampurilaispaikassa ihan kaksistaan. First time ever Sinnan syntymän jälkeen!! Murunen jäi siis tunteroiseksi hyvään hoitoon ja vaikka meikäläisellä oli pala kurkussa ja mietin, oonko nyt huono äiti ja mitä jos se vain itkee siellä ja tarvis mua, niin hyvin oli mennyt ja meidän tullessa takaisin Sinna koisasi tyytyväisenä päiväunilla. Ens kerralla uskaltaudutaan ehkä jo vähän pidemmän kaavan mukaan ruokailemaan! ;)

Tällä viikolla oon ehtinyt jo käymään salilla, treffaamaan piiiitkän kävelylenkin merkeissä vanhaa ystävää, käymään kirppiksellä (lähes tyhjin käsin) kaverin ja Sinnan vauvapoitsukamun kanssa. Sinna nukkui näiden kaikkien reissujen ajan melkein kokoajan, oli vissiin aika tylsät puuhat mulla kun uni vei... Heeehh. Tänään leipaisin sitterissä istuskelevan apukokkini kanssa porkkanakakkua! Ajattelin pakastaa sen siitä suurimman osan tulevia synttäreitäni varten. Nekin on muuten jo parin viikon päästä! Tämä kevät on ollut kyllä juhlia täynnä. :)

Tänään saatiin Sinnan kummitäti J kylään, koemaistatin porkkanakakkua hänellä ja hyvää kuulemma oli, jes! J laulee aina Sinnalle Disneyn elokuvien musiikkia ja pelleilee hassuilla ilmeillä. Pikku muru on tietysti ihan myyty ja naureskelee onnellisena. Ihana, kun joku käy välillä viihdyttämässä vauvaa, niin mun ei ihan kokoajan tarvi. ;)

Oltais käyty J:n kanssa reippailemassa ulkona, mutta tietysti vettä tuli taas kuin saavista kaatamalla.. No, parempi onni illemmalla, kun mies tulee töistä.  Kävelyllä on kyllä niin paljon mukavampi käydä, kun on seuraa. Koiria ja vauvaa ei lasketa. Oi jes ja tänään tulee Grey!

Mitä teille kuuluu?

Siivous-siisteys-vimma

Sunnuntaita kamut! Blogin puolella on ollut vähän hiljaiseloa, kun miehellä oli pidennetty viikonloppu ja ollaan otettu vapaapäivistä kaikki irti. :) Tänään on muun muassa siivottu kotia ja kyläilty. Tuossa siivoilun lomassa heräsi sitten ajatus tällaisen postauksen tekemisestä.

Meillä on yleensä aina (kun vieraat tulee) melko siistiä. Ei hullua tiskivuorta keittiön pöydillä, ei likaisia vaatteita ympäri olohuoneen sohvaa eikä viittäkymmentä koiranlelua lattioilla pyörimässä. Toki niinkin pääsee joskus käymään - yleensä silloin, kun laiskuus tai flunssa on iskenyt. Mutta nyt äitiyden myötä (lue: synnytyksen jälkeen) mut on vallannut joku ihan megalomaaninen siivous-siisteys-vimma! Mun on kertakaikkiaan pakko pitää keittiö siistinä, pestä, kuivata ja viikata pyykit heti kun ehdin, kerätä lattioilta ylimääräiset tavarat pois, jopa pedata sänky (en tainnut pedata sänkyä päiväpeitolla viimeisen vuoden aikana kuin pari kertaa!). En ymmärrä.

Tyynyt ojennukseen ja silleen...

Pölyt hus pois!

Muistan, kun taannoin ystäväni kertoi omasta pakkomielteestään siistiä keittiö iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Mietin, että mulle ei varmaan vois koskaan tulla sellaista tarvetta siivota iltaisin. Vaikka siis yleensä ottaen oon aika siisteys-ihminen olevinani. No, niin siinä sitten näköjään kävi, että ollaan ystävän kanssa tätä nykyä ihan samassa veneessä! :D Että terkkuja vaan! ;)

Kun päivittelin kavereiden kanssa treffatessa tätä ihmeellistä friikkiyden huipentumaa, ne naurahti ja kysyi "Miten teillä vois olla yhtään siistimpää?". Niiiiiiiin! Behind the scenes täällä ei ennen kiillellyt jatkuvasti pöydät, mutta nykyään useimmiten kiiltelee. Vaikkei meillä kukaan käviskään kylässä.

Syytänkö tästä äitihormoneita? Vai lisääntynyttä aikaa kotona? Muutenkin tuntuu, että oon kokoajan tekemässä ja touhuamassa jotain. Tietysti oon tosi iloinen, että virtaa riittää ja olo on energinen, tilanne kun saattaisi hyvin olla aivan toinen, mutta jotenkin tämä ylenpalttinen vimma touhuta kokoajan kummastuttaa. :D

Onko siellä kohtalotovereita??

Ystäväni The Täsmäaseet.