9/12/2012

Itävalta, day 3, part 1

Ja matka jatkuu!

Kolmantena päivänä tihkutti vielä aika ajoin vettä, joten päätettiin lähteä ajelemaan vuokra-autollamme pitkin poikin Itävaltaa.
Lähinnä ajeltiin ylös alas pieniä vuoristoteitä ja ohitettiin pikkukyliä.



Ei huipannu yhtään, ehei! ;D



Ylhäällä vuorilla oli paikoin tosi sumuista, hyvä että eteensä näki ajaa. Mutta ne maisemat, ahh





Tällaisia ristejä (usein Jeesus ristiinnaulittuna niissä) tuli vastaan vaikka millä mitalla -ja vaikka minkälaisiin paikkoihin pystytettynä.
Myös kirkkoja näkyi paljon.




Nää lehmät oli kyllä niin hulvattomia veikkoja; kilikellot kaulassaan köpöttelivät milloin niityillä, milloin keskellä autoteitä. Eikä miiiihiiiinkääään kiiiiireeee. Lisäksi bongattiin ihan ylhäällä vuorilla lammaspari, joka makoili keskellä autotietä. Ihan olivat sen näköisenä siinä, että "Ja mehän ei tästä liikaheta mihinkään!". Käännyttiin sitten suosiolla ympäri. :D




Tiet oli paikoin erittäin kapeita, niinkuin kuvistakin sen voi jotenkuten huomata. Pudotus autotien vieressä saattoi olla aivan äkkijyrkkä, eikä teiden reunoja oltu suojattu minkään valtakunnan aidoilla tai edes kepeillä. Oli aika hurja olo auton kyydissä hurruutellessa... Nimimerkillä, Korkeanpaikan Kammoinen. ;)


Ajelureissun jälkeen päädyttiin takaisin hotellille lepäilemään -iltapäivällä olikin sitten vuorossa vielä korkealentoisemmat koitokset! ;)
Niistä lisää myöhemmin.

6 kommenttia:

  1. Kauniita maisemia! :)) Kunpa joskus pääsisi itsekin käymään tuolla päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ja Saksankin puolella oli niin kaunista (joskin maasto oli tasaisempi). :) No onneksi Itävalta ei aivan toisella puolen maapalloa ole, niin matkakohteena se on kyllä melko nopeasti ja helposti saavutettavissa. Ja niin kiva paikka, että! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No eikö! Kyllä siellä täytyi välillä ihan hieroa silmiä ja tarkistaa, että näenkö minä nyt todellakin kaiken tämän ihan livenä -ja noin kauniina!

      Poista
  3. Ihanan näköistä, tässä tulee itsellekin kamala matkakuume kun kaikki bloggaajat matkustelee niin upeisiin paikkoihin :) Huikeet maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehh, minäkin olen jo pidemmän aikaa ihastellut kanssabloggaajien upean näköisiä ja kuuloisia reissuja, vihdoin oli sitten oma vuoro päästä reissun päälle -ja kyllä kannatti odottaa! :) Eiköhän se kohta ole sitten sun vuoro kans! ;) Ja se on kyllä noissa matkoissa "pahis" juttu, että kun sieltä reissusta kotiutuu, alkaa uus matkakuume ja usein jopa kovempana kuin aikasempi. :D

      Poista

Kiva kun kommentoit! :)