1/23/2015

In slow motion


Haaaaauuukooooiiiituuuus. Heräsin just päikkäreiltä. Ai miten niin oon äitiyslomalla? ;) 

Vaikka on jo pikku hiljaa tottunut tähän joutilaaseen aikaan ja verkkaisesti kuluviin arkipäiviin, sitä alkaa jo toivomaan jotain actionia - siis synnytysactionia. Viime öinä oon nähnyt mitä ihmeellisimpiä synnytykseen ja raskauteen liittyviä unia, oon tehnyt (miehelle) sairaalakassin pakkauslistan ja koirien hoitokassien pakkauslistan valmiiksi, tuijottanut pinnasänkyä kauhun ja odotuksen sekaisin tuntein ja vahdannut peilistä, josko tänään maha (ja vauva) alkaisi laskeutua valmiusasemiin. Niin, meneilläänhän on kuitenkin jo vasta raskausviikko 37 + 5... :D


Mulla oli oikeasti mahti aikomus tulla kertoilemaan yleisesti kuulumisia ja rajata siitä pois raskaus-synnytys-vauvahössötykset, kun näitä vauva-aiheisia postauksia on viime aikoina ollut melkein luvattoman paljon. Tiedän, ettei kaikkia lukijoita kiinnosta ihan kympillä tämä aihe ja trust me guys, mustakin olis ihanaa kirjoitella välillä jostain muusta! MUTTA. Nää hormonit! Kai. No jokin tämän aiheuttaa, kun en pysty oikein ajattelemaan tai keskittymään muuhun, kuin edessä olevaan actioniin, tämän päiväisiin tuntemuksiin ja vaivoihin kehossa ja siihen tärisyttävään faktaan, että kohta me ollaan miehen kanssa vastuussa jostain niin hennosta ja hauraasta ja mua vaan pelottaa, että me hajotetaan se raasu!

Joten toivottavasti kestätte näitä meikän tämänhetkisiä haparoivia ja kapea-aiheisia juttuja. ;)


Kuvituksena on kuitenkin nyt kaikkea muuta kuin vauvamaista. Eräs kylmä talvipäivä sain ajatuksen hampaita harjatessa, että hei, nyt vois pestä kaikki meikkivälineet! Meikkailtuahan tässä äitiyslomalla tulee ehkä sen 1-2 kertaa viikossa, kun käy ihmisten ilmoilla. Sekin menee sellaisella onks pakko hei -asenteella ja naamaa pääsee koristamaan ehkä just ja just meikkivoide ja ripsiväri. Hiusten laitosta en viitsi edes puhua. Kun on muutenkin niin valasmainen ja mökkihöperöinen olo, ei hirveästi kiinnosta panostaa ulkonäköön.

No, samalla tuli tehtyä pientä siivouksen poikasta meikkikaappiin; kaikki vanhat, huonoiksi todetut ja muuten vaan käyttämättä jääneet meikit, hajusteet ja hiusvempaimet surutta roskiin. Johan tuli siistimpää!

Eilen oli vähän huono päivä, vaikka aurinko paistoi hetken tosi nätisti. Kaikki jotenkin ärsytti. Lopulta tajusin ärtymyksen johtuvan siitä, etten ollut moneen päivään käynyt missään. Juuri ja juuri hönkäissyt takapihan ovella jäätävää ilmaa koiria huudellessa sisälle. Niimpä uhmasin eilen pakkasta (astma + pakkanen + loppuraskaus = very bad combination) ja lyöttäydyin miehen ja koirien mukaan iltalenkille. Löntystelin ulkona noin varttitunnin, palasin kotiin ja mieli oli niiin paljon parempi.

Tänään päätin jo heti aamusta uhmata edelleen paukkuvaa pakkasta ja ajelin Ideaparkiin (ihmisten ilmoille!) metsästämään imetystoppia (noup, en omista vielä yhden yhtäkään). Oli jotenkin ihan huippua kävellä lyllertää siellä kaupoissa muiden ihmisten joukossa, tuli ihan typerä olo. :D Toppi löytyi, enkä päässyt kassalle ilman yhtä tosi söpöä bodya ja housuja... Miksi vauvan vaatteet on kassojen vieressä?! Arnoldsin perjantaiherkut ja vaateostokset kätösissä suuntasin hyvillä mielin takaisin kotiin. Illalla ehkä vielä Makuuniin, jos vointi antaa myöten. Huisia!

Ihanaa ja leppoisaa viikonloppua muruset!


1/19/2015

Isyyspakkaus


Kirpeää uutta viikkoa! Täällä on pakkaset taas hivunneet kohti korkeuksia eikä aamulla meinannut auton ovet aueta sitten millään. :D Eilen oli tämän talven ensimmäiset rekikisat ja niiden sujumista jännitin koko pitkän sunnuntain -meikäläinen kun ei oikein enää tässä vaiheessa voinut lähteä körryyttelemään parin tunnin ajomatkan päähän koko päiväksi. Hienostihan siellä meni; mies ja koirat kotiutuivat mitalin kanssa ykköstuloksin. :)

Eilen myös hehkuteltiin miehen kanssa sitä, että vauva on nyt täysiaikainen eli 37 viikkoa on täynnä, wihii! Syntyä saa siis heti kun Nipsusta siltä tuntuu. ;) Jokseenkin nämä postauksetkin ovat tällä hetkellä vauvapainotteisia... Mulla on esimerkiksi vielä kokonaan esittelemättä teille isyyspakkaus, jonka miehelleni väkersin. Kertoilin jo syksyllä, että kokosin miehelle "tulevan isän selviytymispakkauksen"ja etten malttanut odottaa isänpäivään tai miehen syntymäpäivään asti sen antamista, vaan innosta puhkuen ojensin isyyspakkauksen hänelle heti, kun sain sen täysin valmiiksi.. :)

Tätä oli tosi mukava tehdä, rakastan yllätyksiä sekä vastaanottavana että antavana osapuolena, ne on vaan niin parhaita! Etenkin se hetki, kun näkee toisen iloisen ja yllättyneen ilmeen.

Haalin aluksi netin syövereistä erilaisia listoja (taas näitä listoja! :D) isyyspakkausten sisällöistä ja poimin sieltä muutamia tärppejä ja vinkkejä, joita sitten sovelsin juuri tuolle mun miehelle sopiviksi.



"Iskä on ♥" : Mies hypisteli joskus alkuraskauden tienoilla tuollaisia pörröisiä teddypukuja ja tuumasi, että "Meidän vauvallekin tämmöinen pehmoinen nallepuku". Se oli siis ihan must hankkia isyyspakkaukseen. :)

"Iskä oppii uutta" : Halusin hankkia pakkaukseen jonkinlaisen kirjan liittyen vauvan tuloon, mutten kuitenkaan mitään tiiliskivimäistä kasvatusraamattua. Tämä Vauvojen elekirja on kuulemma ollut hauska, mutta kuitenkin opettavainenkin.






"Samikset collegehousuissaan!" : Lyhyesti ja ytimekkäästi, mieheltä löytyy samannäköiset collegehousut. :D

"Iskä juhlii Nipsun syntymää!" :  Koska mies ei oikein ole innostunut sikareista tai muistakaan höngittävistä myrkyistä, oli Kipparin lakritsipiippu hyvä korvike. ;) Jägermeister puolestaan on miehen suosikki alkoholillisten juomien joukosta. En raaskinut ostaa isoa pulloa, kun kotoa löytyy sellainen vielä kaapin uumenista (tässä huomaa taas sen, kuinka vähän meillä nautiskellaan alkoholijuomia). Anyhow; skool ja piippua huuleen!






"Köllitään yhdessä yöasuissa ja luetaan iltasatuja." : Vauvan ja miehen iltahetkiin; söpö yökkäri ja ensikirja.

"Ei rakettitiedettä, vaan vaipanvaihdon abc." : Mitä tarvitaan vaipanvaihtoa varten? Ainakin vaippoja, kosteusliinoja, talkkia ja sinkkivoidetta. Eiköhän näillä päästä hyvään alkuun! ;)




"Yhteisiin kylpyhetkiin.." : Kylvettämisestä tulee toivon mukaan miehen ja vauvan oma juttu. :) Hankin sitä varten kylpyammeen, kylpyöljyä, kylpylelun ja iiiihanan Finlaysonin norsukuosisen (taas tätä mun norsumaniaa..) huppupyyhkeen.

"Avuksi energiavajeeseen ja aikaisiin herätyksiin.." : Unihiekkojen karistamiseen vähän parempaa kahvia ja töissä hereillä pysymisen avuksi energiajuomia.





"Iskän ja Nipsun herkutteluhetkiin.." : Mikäli meikäläinen sattuu jossain vaiheessa käymään vaikkapa kampaajalla ja pullon tarve iskee sillä välin (vauvalle, ei miehelle, hehh..), on sitä varten Lifefactoryn kehuttu lasipullo sekä kuola- ja ruokalappuja valmiina odottamassa. Ja jottei mieskään jäisi ihan tyhjin suin, saa hän vetäistä huiviinsa lempparisuklaataan ja tsemppaavia pastilleja; "Sisulla siitä selvitään!".

Tällainen oli meikäläisen loihtima isyyspakkaus. Mukaan pääsi myös isyyspakkausta esittelevä kortti. Onkos siellä joku koonnut miehelleen vastaavanlaista pakkausta? Millaisen isyyspakkauksen teitte? :)


1/16/2015

Baby Showerit


Voi onnenpäivää! Viime sunnuntai oli melko unohtumaton, kun kesken aamupäiväloikoilun ovikello soi ja oven takaa paljastui iso joukko ystäviä + meikän mama mukanaan lahjuksia ja herkkuja. Olipahan sen luokan yllätys, että meikäläisen hormoneista pehmenneet kyynelkanavatkin aukes. Ihanat tytöt! Ennen kuin ehdin kunnolla tajuta edes, mistä on kyse, juhlaseurue lipui sisään kantamuksineen ja mies sieppasi valjakkoreenivarusteet ja koirat mukaansa ja lähti reenailemaan. Huikkasi vielä ovelta, että "Pidä hauskaa!" ja mä vain mumisin "Joo, mitähäh, siistiä, joo heippa!".

Kaikki tietää mun persouden sokeriin ja meidän ruokapöytään olikin taiottu melkoinen läjä mun suosikkiherkkuja; mokkapaloja, pannukakkua, juustoa ja viinirypäleitä, karkkia ja kakkua. Pöytää koristi myös ystävän tekemä upee vaippakakku (en oo vieläkään raskinut avata sitä kääreistä!). Heheh, kun illalla tokaisin miehelle, että "Eikö oo hieno tuo vaippakakku?", niin vastaus oli ihmettelevä "Siis onko tuon sisällä kakku?!". Eeehheh :D



Herkuttelutuokion jälkeen leikittiin muutamia juhlien aiheeseen kuuluvia leikkejä, sain muun muassa maistella silmät kiinni sidottuina erilaisia vauvapöperöitä. Taisin arvata tyyliin yhden oikein. :D Parhaat naurut saatiin siitä, kun tytöt arvioi narun avulla, mikä mun mahan koko mahtaa olla siinä vaiheessa kun synnytys käynnistyy. Kokoarvaukset oli ihan hillittömiä! :D

Sain myös juhlissa mukana olevilta sekä muutamalta ystävältä, jotka eivät päässeet juhliin, yhteisen lahjakortin erääseen vauvatarvikeliikkeeseen, jotta voisin "ostaa niistä Manducan kantorepuista sen mieluisimman". :) Ihan huippua!





Juhlat  ja ystävien seura piristi kyllä niiiin paljon, oon vieläkin hymy korvissa, kun muistelen tuota päivää. Ihanat ystit, kun järkkäsivät juhlat mulle (ja vauvalle)! Ja ihana mies, kun oli ollut juonessa mukana. ;)

Loppuun vielä ryhmäpotretti, joukko iloinen (ja meikä edustaa), ja kameran takana vielä yksi ystäväni, joka kiitos tuhannesti! toimi kuvausmestarina päivän ajan. Itsehän en olisi tajunnut räpsäistä kuvan kuvaa, kun olin niin innoissani!

Ihan mahtipäivä kaiken kaikkiaan. Illalla särki tietysti selkää, mutta oli ne juhlat ehdottomasti selkäkivun arvoista! Kai sitä on jotakin tehnyt oikein, kun on noin kultaisia ystejä. :)


1/08/2015

Norjan upeutta


Mui mui kuomaset! Isken tähän väliin muutamia upeita maisemia Norjan huudeilta. Edelliset kertomukset meidän viime syksyiseltä ruskareissulta löydät täältä: osa 1, osa 2, osa 3 ja osa 4.






Ajeltiin Norjan Narvikista kiemurtelevia, melko kapeita, vuoristoteitä pitkin. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja vieläpä melko lämpimästi eikä tuulikaan pahemmin vihmonut, joten pysähdyttiin pariin otteeseen ihastelemaan (kamera kourassa) Norjan maisemia.

Oli aika upean näköistä tuolla vuorten keskellä. Oli sinistä vettä, pilvetöntä taivasta, jykeviä kallioita, vehreää kasvillisuutta. Ja me, epätoivoisesti yrittämässä saada onnistunutta perhepotrettia koirien kanssa. :D No, ainakin jäi hauskat (kuva)muistot tältä etapilta!











Voi kun mun raskausmahanikin oli tuolla reissulla vielä niin pieni! Vaikka silloin se tuntui jo aika isolta ja näkyvältä.

Juuri ennen Norjan ja Ruotsin rajaa, kun oltiin jo ohitettu yllä olevat upeat maisemat, huomattiin yhtäkkiä olevamme keskellä ei mitään. Täysin äkillinen muutos ympäristössä; ei juurikaan vesistöä eikä kasvillisuutta. Kuin erämaahan olisi eksytty! Kallioiden laelle oli rakennettu muutamia hökkeleitä, pysähdyttiin laittamaan ruokaa eräälle alueen monista suurista hiekka-alueista. Aika upeen näköistä oli kieltämättä tuolla "aavikollakin":








Ennen pimeän laskeutumista jatkettiin vielä matkaa Ruotsin puolelle, josta löydettiin melko pikaisella etsinnällä karavaanarialue yöpymiseen. Tästä lisää myöhemmin!

Lomalta lomalle

Testailen tässä aikani kuluksi sängyn pohjalta käsin bloggeria puhelimen kautta. Johan se meikäläinenkin tajus ladata tämän sovelluksen luuriin.. :D

Tässä vielä muutamia kuvia taannoiselta joululomalta, laatua puhelimen kamera.


1: Uuden vuoden aattona / 2: Maha alkaa tulla mun ja telkkarin tielle / 3: Pupuset unten mailla <3 / 4: Näkymät mökin ikkunasta / 5: Tea time uudesta, ystävältä saadusta, mukista :)

Nyt kun arki on taas koittanut eli mies palannut töihin, menee varmaan hetki totutellessa siihen, ettei itse tarvitse miettiä työasioita. Että voi vaan haahuilla koko päivän pyjamassa, hörppiä teetä, silittää vauvan vaatteita, siivota kaappeja, katsoa lempparisarjoja niin kauan että päätä alkaa särkemään. No, tässä olotilassa se meikäläisen arki taitaa olla lähinnä makoilua ja syömistä. Niin ja veden kittaamista; kokoajan on hirveä jano. Toisaalta on niin leppoisaa, kun ei pidä mennä orjallisesti aikataulujen perässä tai stressata töistä, mutta toisaalta on jotenkin tyhjä olo; joulun jälkeinen musta aukko ja ehkä vähän yksinäistä ihmetellä yksinään päivät pitkät kotona. Mutta eiköhän se fiilis tästä tasoitu, kun pääsee taas siis arkeen kiinni, joskin nyt uudenlaiseen sellaiseen.

Mitä te ootte äitiyslomalla tehneet (siis ennen vauvan syntymää) vai pystyittekö touhuilemaan mitään?