Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eläimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eläimet. Näytä kaikki tekstit

11/26/2011

Vielä viikko!!

TJ-kalenteri näyttää 7 päivää ja täällä aletaan olla jo ihan valmiita pienen pennun kotiin tuloon. ♥ Petipaikka ja yksi leluista odottaa jo näin valmiina:






Peti on sijoitettu ainakin näin alustavasti takapihan oven lähettyville, minkä pitäisi kaiken järjen mukaan olla kotimme viilein paikka (tosin tässäkin paikalla on patterit molemmin puolin).

11/22/2011

Cira ♥

Nyt on meidän pikku mössykällä ihan oma nimi: Cira (lausutaan "Sira"). ♥


11/20/2011

Köh köh ja ätsiih!

Jep, täällä on oltu torstaista saakka kipeenä. Muhun iski jonkinmoinen allergia-flunssa; oon aivastellu ihan hulluna ja pärskiny ja siitä sitte flunssaksi kehkeyty. Nyt alkaa jo helpottamaan, mutta tästä on johtunut hiljaisuus täällä blogin puolella -ei ole jaksanut keskittyä oikein mihinkään ku töitten jälkeen on ollu niin tukossa ja väsynyt.

Viikonloppuna käytiin siitä huolimatta Rovaniemellä yökylässä hyvän ystäväni luona ja vietettiin huippu perjantai-ilta ja lauantai-aamupäivä. ♥ Ikean kautta ajettiin sitten kotiin ja ilta menikin sitten levähdellessä ja teetä juodessa. Tänään on onneksi ollut jo parempi olo ja ollaan vietetty melkeempä koko päivä koiranpentujen kanssa Kempeleessä. Saatiin myös tietää, kumpi tyttökoirista on meidän!! Niinkuin vähän jo ehdittiin veikata, oranssi tyttö tulee meille. Oranssi oli tyttö-koirista se pikkuisen kontaktin hakuisempi ja itsenäisempi (eli helpompi kouluttaa ja pärjää paremmin yksin). Ollaan täällä nyt ihan täpinöissään miehen kanssa, kun vihdoin saatiin alkaa kohdistamaan näitä pentu-innostus-tunteita johonkin tiettyyn koiraan! :D

Tässäpä pari kuvaa meidän ihanasta mössykästä (jota me ei siis vielä olla nimetty):


Tässä ikää on vasta 18 päivää..



...mutta tässä on jo 5 viikkoa :)

(Kuvat Hangenhelmen Kennelin luvalla)


Meidän ihanuus, Hangenhelmen Enate

11/11/2011

Rakkautta

Käytiin keskiviikko-iltana ihka ensimmäistä kertaa katsomassa koiranpentuja. Olivat niiiiin älyttömän suloisia, hyvän tuoksuisia ja ihania! ♥ Jos olisin jo tällä ekalla kerralla tiennyt, kumpi tyttöpennuista tulee meille, olisi varmaan mielessä käynyt hauvelin kaappaaminen kainaloon ja autolla hurauttaminen kotiin sen kanssa! :D Pennut on kuitenkin vasta vähän reilut 4 viikkoa vanhoja, joten vielä pitäisi malttaa odottaa melkein kuukausi. Ja nyt se aika vasta mateleekin, kun sai live-kokemuksen niistä ihanuuksista! Täytynee siis koittaa keskittyä töihin ja lähestyvään jouluun, jotta aika kuluisi.. :)

Täältä voi käydä katsomassa kuvia pennuista (en kehtaa kasvattajien omia kuvia tänne liittää):
Hangenhelmen Kennel - ja tuolta yläpalkki "Uutiset".

Mitä sanotte, eivätkö olekin suloisia?!


ps. Luvassa onkin jo pian jouluaiheisia postauksia -en ole yhtään malttamaton joulutunnelman jahtaamisessa ja sen luomisessa (tai ainakin yrittämisessä!) meille kotiin.. ;D

10/29/2011

Maailman ihanin Mantra

...oli meillä taas yökylässä. ♥ Mantra pääsi nautiskelemaan rapsutuksista ja lenkityksistä ja me puolestaan koiran kanssa touhuamisesta ja sellaisen läsnäoloon kotonamme tottumisesta. Oli taas ihana herätä aamulla siihen, kun ihana koiruus tulee läähättämään makuuhuoneen ovelle ja lopulta tassuttaa nuolaisemaan kättä herätyksen merkiksi. :)







10/20/2011

Tämän viikon puuhailuja

Tällä viikolla olen puuhastellut (siis töiden lisäksi) lähinnä vain koirakirjojeni ja häävalokuvien parissa. :D

Oli kiva päivittää seinällä komeilevaa valokuvakollaasia hääkuvilla:





Myös olohuoneen lipaston päällä oleva simpukkakehys sai hääkuvan esiteltäväkseen:



Alkuviikosta posti toi tullessaan Tuire Kaimion Pennun kasvatus -kirjan. Olen lukenut sitä alleviivaustussien kanssa ja pakko myöntää, että on ihan sellainen "innokas opiskelija" -fiilis. :D Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä ja opittavaa asiaa on PALJON. Mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä enemmän innokkuus koiran koulutusta kohtaan vain kasvaa - kuten tietysti myös itse pennun odotus. (Kuvassa myös muut ostamani koiran koulutuskirjat)


Mitenkäs teidän viikko on sujunut? :)

10/13/2011

MEILLE TULEE HAUVA!!

Jipiiiiiii!! Meille tulee ihan oma pieni koiranpentu!!! ♥ Oon ollut niin onnessaan, innossaan ja mielissään, etten oo oikein paikoillani pysynyt -saati sitten pystynyt kirjoittamaan asiasta tänne. :D Perhe (kennel), josta olimme koiranpentua haaveilleet ja toivoneet, valitsi meidät ilmeisesti aika monien "hakijoiden" joukosta yhden pennun "saajiksi". Oltiin niin otettuja miehen kanssa, me vaikutetaan siis ilmeisesti melko lupaavilta koirankasvattajilta. :)
 
Eilen kävin kirjastosta rohmuamassa koiran koulutukseen liittyviä kirjoja ja tänään huristelin heti töiden jälkeen Suomalaiseen kirjakauppaan, ja ostin sieltä pari koirakirjaa kotiin. Nyt oonkin kovasti lueskellut ja opiskellut, miten pentukoiran kanssa ollaan ja eletään.
 
Voi että me ollaan Rikun kanssa niin onnekkaita! Ja oon niiiiiiin kiitollinen ja iloinen siitä, että juuri meidät valittiin toisen tyttö-pennun omistajiksi. Ihanaa!
 
Joulukuuta odotellessa! :)

Kuva: Googlen kuvahaku

10/11/2011

Jännittäviä aikoja

Meikä tyttö ei oo meinannu pysyä aloillaan, kun on niin jännittävät hetket meneillään! Sunnuntaina nimittäin syntyi pentuja!! Iiiiiks! Ollaan täällä oltu miehen kanssa niin innoissaan ja niin odottavilla fiiliksillä, että josko me saataisiin yksi niistä pennuista omaksi. Vielä ei ole kuulunut mitään, ja rehellisesti sanottuna koko eilinen päivä meni viestiä odottaessa, enkä oikein voinut keskittyä mihinkään. Ihan hyvä, että eilinen ja tämä päivä on vapaata, sillä en varmaan pystyisi töihinkään kunnolla keskittymään tässä mielentilassa! ;D

Toivon mukaan sieltä tulis meille sellainen suloinen pieni tyttö-koira. Oijoijoi, en malta odottaa, että saan tietää, odottavan aika on niiiiiiiiiiin pitkä!

10/09/2011

Koiramainen viikonloppu

Täällä on eletty jännittäviä, innokkaita ja huippuja hetkiä viikonloppuna, saimme nimittäin Mantra-koiran yökylään lauantaina! :) Oli tosi jännittävää ja vähän pelottavaakin viettää kokonainen vuorokausi Matran kanssa, koska tarkoituksena oli tehdä viimeinen, pitkä, altistuskokeilu. Kaikki meni kuitenkin hyvin, enkä oireillut ollenkaan, joten nyt sitä sitten ollaankin ihan into pinkeänä! :D Tämähän nimittäin tarkoittanee sitä, että me voidaan ottaa oma samojedinkoira!! ♥

On kuitenkin vielä vähäsen vaikea uskoa, että kaikki meni niin hienosti ja että vaikka nuuhkin ja rapsuttelin ja lenkitin ja harjasin ja syötin Mantraa, en huomannut minkäänlaisia allergiaoireita ilmaantuvan. Niin huippu fiilis! Mantra oli kyllä maailman kiltein ja tottelevaisin koira, mihin olen ikinä törmännyt; lenkeillä ei haukkunut yhdellekään räksyttävälle koiralle, osas palloleikit hienosti, totteli käskyjä ja oli kaikin puolin aivan edustuksellinen sammari-koira. :)

Nyt täällä kotona onkin sitten aika hiljaista ja yksinäistä, kun ei kukaan pyöri ja läähätä vieressä. Että ei muuta kuin jännäämään, josko pian saatais oma hauva ilostuttamaan meidän elämää! :)

10/07/2011

Haastepäivä nro 10

1 asia, minkä haluaisin unohtaa


Tää oli vaikee! Mietin tätä kauan, koska vaikka elämän aikana yleensä tapahtuukin joitain vähemmän ihania asioita, niistä yleensä aina oppii jotain -ennemmin tai myöhemmin.


1. Lapsuuteni aikana vallalla olleen allergiakäsityksen

Eli kun olin lapsi, oli lääketieteessä vallalla käsitys, jonka mukaan allergeeneja tulee välttää mahdollisimman paljon. Tästä syystä olen koko ikäni ollut siinä uskossa, että minun pitää kaikin keinoin vältellä niitä eläimiä ja ruoka-aineita, joille olen allerginen. Vasta pari vuotta sitten olen alkanut havahtumaan allergia-asiantuntijoiden täyskäännökseen, jonka mukaan allergeeneja ei ehdottomasti pitäisi vältellä (ellei vaarana ole se anafylaktinen sokkitila), vaan niille pitäisi parhaan mukaan pyrkiä altistumaan. Kiva juttu hei! Ehkä mulla siis olisi paljon vähemmän allergioita nykypäivänä, jos lekurit ois olleet tuolla kannalla jo 20 vuotta sitten... Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan! Huomenna meille saattaa tulla yksi ihana sammari-neiti yökylään altistus-kokeilua nro 2392830548350 varten. ;) Toivottavasti kaikki menee hyvin ja ilman allergiaoireilua! Voi koiruus sentään, kun nää karvapallerot on niiiiin ihania. ♥

 
Kuva: Google