6/11/2014

Tuliaisia


Hiiohei! Täällä ollaan, reissusta rähjääntyneenä eikä ihan vielä siitä selvinneenä.. Meikäläinen toi Pariisista tuliaisina ilmeisesti kaikesta patongin ja limsan vetämisestä johtuvan mahakivun. Näytän siltä kuin olisin viidennellä kuulla raskaana ja vatsa tuntuu kokoajan ärtyneeltä, aralta ja välillä kovin kipeältäkin. Note to self: Ei kannata syödä terveellisesti koti-Suomessa ja lähteä sitten melkein viikoksi muille maille vetämään vaaleita hiilareita, rasvaisia ruokia ja hiilihapollisia juomia. Yllättävän pitkään silti tuntuu kestävän tämä toipuminen, selvästi herkkä alue tuo vatsan seutu.

Oon siis tässä viikon verran odotellut, että olo helpottuisi ja että pystyisin keskittymään reissukuvien läpikäymiseen, muokkaamiseen ja tänne kirjoitteluun, mutta nyt päätin tarttua härkää sarvista ja kirjoitella tämän postauksen vaikka sitten muutamassa osassa välillä huilien, jos ei muuta.

Suurimmaksi osaksi itse matka oli hyvin onnistunut ja päästiin näkemään just niitä paikkoja ja asioita, joita toivottiinkin. Onneksi tämä mahakipu iski vasta paluulennolla, eikä Pariisin nähtävyyksiä kolutessa! Reissun jälkeen pidettiin heti seuraavana viikonloppuna grillibileet, juhlittiin samalla kesän alkamista ja mun synttäreitä pienellä kaveriporukalla. Masu parka ei tykännyt grilliruuista, joten tyhmästä päästä kärsi kipuillen koko ruumis seuraavan yön ja päivän ajan. Nyt olen ollut fiksumpi ja nauttinut vain "neutraaleja" ruokia ja juomia. Jospa se siitä. Tulevana viikonloppuna puolestaan olisi lähtö Etelä-Pohojammaalle ystävien hoiteisiin ja yksiin näyttelyihin pyörähtämään. Kiirettä on siis riittänyt kotiin paluun jälkeen.

Oli melko outo kokemus, että Pariisissa nautittiin just passelista matkailusäästä; puolipilvistä ja +20 lämmintä, kun taas kotiin palattua meitä vastassa oli hirmuinen helle. No joskus näinkin päin. :D Viime viikon ajan näyttikin ihan siltä, että kesä on tullut jäädäkseen, mutta sitten se käänsikin kelkkaansa ja nyt on ollut taas normi kesäkuisen viileää. No, ainakin meidän nurmikko-projekti on vähän edistynyt sateisten päivien ansiosta. Mutta nyt täytyy päästä taas makuuasentoon, reipasta loppuviikkoa ja toivottavasti palaan pian astialle reissukuvien ja -kertomusten kanssa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit! :)