6/17/2014

Piknikillä Louvren kupeessa


Taas vierähti viikonloppu, enkä ehtinyt eksyä tänne päinkään. Vieläkin meinaa olla reissun jälkeisiä vatsavaivoja ja tosi väsynyt olo viikonlopun reissauksista. Olo on kuin milläkin zombiella. Kannatti silti reissata (ihan jo tietysti sen takia, että näki ihanat ystävät!), Cira ja Filja sai nimittäin hyvät arviot näyttelyistä, jee. :) Me tosin miehen kanssa onnistuttiin polttamaan naamamme Kauhajoen "helteessä". Ollaan nyt kuin kaks inkkaria.

Nyt kuitenkin vihdoin ja viimein niiden Pariisi-postausten kimppuun! Ajattelin perinteiseen tapaani käydä reissun läpi päivä kerrallaan, sillä nähtävää ja koettavaa (kuvien määrästä puhumattakaan) oli niin paljon.

Saavuttiin Pariisiin puolenpäivän maissa kiroiltuamme hetken aikaa lentokentän läheisyydessä olevan juna-aseman (etenkin lippujen) kanssa. Ei meinattu saada automaatista lippuja, lopulta se masiina suostui ottamaan yhden maksukorteistamme vastaan. Lennot sujui muuten hyvin, mutta jotain hämminkiä paineistuksessa oli molemmilla meno-lennoilla, sillä meikäläisen korvat meinas räjähtää kivusta. Mieskin sanoi, ettei ole noin kovaa ottanut aiemmin korviin lennoilla. Noh, matkustuksesta kun päästiin, niin seuraava "ou nou" -fiilis syntyi, kun päästiin hotelliimme - vai pitäisikö sanoa "hotelliimme". Oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun varaan reissuhotellin näkemättä kunnolla hotellin kuvia. Meidän huone oli niin pieni, ettei melkein mahduttu kääntymään siellä, sängyssä ei ollut lainkaan sijauspatjaa, vaan sängyn (tosi kovat) jouset tuntui kipeästi läpi, kun sängyllä makoili. Ekana yönä ei juuri nukuttu sängyn ja ulkoa kuuluvien metelien vuoksi. Mä voin kyllä myöntää reilusti, että oon hotellien suhteen jokseenkin nirso ja vaativa, mutta kun mieskin sanoi aamulla, ettei tänne voi jäädä, pakkasin ilomielin laukut ja kirjauduttiin ulos. Saatiin onneksi toisesta hotellista huone loppuajaksi ja siihen oltiin kaikin puolin tyytyväisiä (jopa minä;).










Joka tapauksessa, ensimmäisenä päivänä lähdettiin laukkujen jättämisen ja pienen huilitauon jälkeen seikkailemaan hotellin lähistölle. Käytiin ostamassa patonkia, hedelmiä ja muita piknik-tarpeita ja mentiin syömään niitä Jardin de Tuileriesiin, paikalliseen puistoon, jonne moni muukin oli eksynyt viettämään perjantai-iltapäivää. Käveltiin sitä ristiin rastiin ja jossain vaihessa mietittiin, että eikös sen Louvren pitäisi olla tämän puiston lähellä... Sitten lähdettiin ja palaamaan takaisin puiston alkuun, kun yhtäkkiä huomasin kyltin, jossa luki "Louvre" ja joka osoitti päinvastaiseen suuntaan puistosta. Käveltiin muutama kymmenen metriä ja siinähän se oli! Louvren puolelta näki myös Eiffel-tornin. (Oli pakko ottaa kuva myös patsaasta, jossa mies näyttää suukottavan omaa hauistaan. :D)

Louvren liepeillä oli paljon katukauppiaita ja ihmisiä, moni heistä oli koiransa kanssa siellä. Ihmeteltiin reissun aikana, kuinka ihmeen monta koiranulkoiluttajaa oikein nähtiinkään, joiden koirat oli ihan vapaana ja tassutteli vain kiltisti omistajiensa vierellä tai edessä. Uskomatonta, ei meidän koirat vaan. ;) No, tuona päivänä kun piknikeiltiin Louvrella, erään miehen toinen pikkukoira lähti omille teilleen ja nähtiin miehen huhuilevan koiraansa. Bongattiin karannut karvaotus ja minä jäin vahtimaan koiraa ja mies kävi hakemassa ranskiksen, joka ei ilmeisesti ymmärtänyt miehen englantia "We found your dog, it's over there", mutta lähti silti koiraansa kohti ja mutisi "Merci". Että niin me maailmanmatkaajat vaan autoimme täkäläisiä! :D









2 kommenttia:

  1. Minä olen havainnut hyväksi käydä lukemassa Tripadvisorista hotelliarvosteluita, ennekuin teen valinnan hotellista. Siellä on usein turistien itseottamia kuvia ja rehellisiä arvosteluita hotellista.

    Onneksi pääsitte toiseen hotelliin, ettei tarvinnut kotiin palata jousen kuvat selässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ens kerralla pitää ehdottomasti syynätä tarkkaan kaiken maailman hotelliarvostelut! No niimpä, onneksi päästiin vaihtamaan, en tiiä mitä reissusta ois tullut siinä hotellissa majaillessa.. :D

      Poista

Kiva kun kommentoit! :)