3/24/2014

Viikon aloitus puhtaalta pöydältä


Kirjaimellisesti. Hipsin tänään röihin vasta yhdentoista maissa, joten aloitin aamun (ja samalla tämän viikon) siivousprojektilla. Jo oli taas aikakin päästä lattialla leijuvista villakoirista ja tasojen päälle kertyneistä pölykerroksista eroon. Hyhh, on se tämä kevät ja sen aurinko armotonta aikaa. ;) Ja oli mukava siivoilla, kun pitkästä aikaa taas pystyi kunnolla heilumaan imurin ja luutun kanssa. Mulla on jo parin viikon ajan ollut toinen puoli niska-hartiasta niin juntturassa, etten oo oikein mitään voinut sen kanssa tehdä. Siksi kamerakin on lojunut kaapissa tyhjän panttina ja postaukset on olleet sen mukaisia. Mutta jospa tämä lihaskramppi pikkuhiljaa tästä lutviutuisi!

Pari viikkoa sitten vietettiin valjakkoporukan kanssa sunnuntaita metsän keskellä; vedätettiin mönkkärillä koiria ja istuskeltiin makkaratikut ojossa notskilla. Lumesta ei sinä päivänä voinut juuri puhuakaan, kuten kuvistakin näkee. Nyt on sentään takapihalla pienet loskakinokset koirien iloksi.




Kyllä oli leppoisa ulkoilupäivä ja eväät maistu tietenkin ihan parhaalta raikkaassa ulkoilmassa. Kotiin päästyä piti ottaa ihan päikkärit, oli se ulkona istuskelu ja kuvaaminen sen verran rankkaa. ;)

Tästä viikosta on tulossa taas asteen verran kiireisempi iltaan painottuvien töiden ja muiden sovittujen iltamenojen vuoksi. En tiedä mikä siinä on, mutta mun on tosi vaikea saada vapaa-aamuina mitään järkevää tehtyä (tämä aamu lienee poikkeus!). Koko vapaa-aika menee vaan ympäri taloa yövaatteissa hihhuloiden ja telkkua tuijottaen. No mutta, kiireistä viikkoa seuraa viikonloppu ihan parhaassa paikassa, missäs muuallakaan kuin Kuusamossa. Tällä kertaa meillä on mökkeilyyn toinenkin syy kuin pelkkä rentoutuminen ja aivojen tuuletus, nimittäin valjakkokauden päätöskisat pidetään Kuusamon perukoilla. Aktiivinen viikonloppukin siis tiedossa!

Mutta ei se auta kuin ruveta valmistautumaan töihin, peilistä kurkkii joku mörökölli, joten lienee aiheellista vähän laittautua. Syödäkin voisi. On kai se kiva tulla illalla kotiin kun on siistiä ja tuoksuu puhtaalta! :) Kivaa viikkoa muruset!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit! :)