12/26/2012

Jouluruoka

Vai pitäisikö sanoa jouluruuat? Niitä nimittäin nautittiin kolmessa eri osoitteessa; ensin äitini luona, sitten kotona ja joulupäivänä vielä anoppilassa. Kaiken lisäksi ostettiin täksi jouluksi oikein iso kinkku, että siitä varmasti riittäisi useammaksi päiväksi naposteltavaa. Kyllähän sitä tosiaan on riittänyt, pikkuhiljaa alkaa jouluruuat ja suklaat tulemaan korvista ulos, täytynee lähteä kuluttamaan niiden aiheuttamia ylimääräisiä tonnikaloreita alennusmyynteihin. ;)

Tässä vielä joitain tunnelmakuvia oman kodin jouluateriasta:





Sen lisäksi, että kinkku oli tänä vuonna valtava, tuli siitä myös ekstra-murea. Kinkun lämpötilat hipoivat loppupeleissä sataa astetta (hups!) eikä siivuiksi leikkaamisesta tullut täten yhtään mitään. :D Erittäin maukasta ja mureaa se onneksi kuitenkin oli!




Tämän vuoden joulupöytään halusin ostaa tulppaaneita ja koska valkoisia ei kaupasta löytynyt, päätyivät joulunpunaiset tulppaanit joulupöytäämme koristamaan.





Jo muutaman vuoden ajan olemme miehen kanssa laittaneet itse jouluruokaa sen sijaan, että saisimme nautiskella niitä vain vierailla. Tietenkään emme pistä pahaksi sitä, että joka joulu meidät silti kutsutaan syömään myös vanhempien luokse. Mikäs sen mukavampaa kuin herkutella useaan eri otteeseen! ;)

Minun ja mieheni joulupöydän pääruokarooleissa loistavat kinkku, mäti ja graavilohi. Mätiä nautitaan smetanan ja sipulin sekä mustapippurin kera. Kinkku pistellään poskeen ihan vain sellaisenaan ja graavilohi pääsee useimmiten ruislimppusiivun päälle. Nam! Lisäksi joulupöydästämme löytyy perinteisiä laatikoita ja erilaisia täyttäviä salaatteja, kuten peruna- ja italiansalaattia.

Mitä herkkuja teidän joulupöydistänne löytyi tänä vuonna?

2 kommenttia:

  1. hieno blogi, ja jouluruoat näyttää herkullisilta ! käy katsomassa mun blogi, jos kiinnostaa:) http://kiiaboss.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! :)