6/30/2013

Tyttöjen ilta

Vietettiin eilen piiitkästä aikaa lapsuuden ystävien kanssa iltaa hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Oli ihana nähdä tyttöjä ja vaihtaa kuulumisia samalla, kun herkutteli Olimpoksen pippuripihvillä, parilla kuohuvalla ja valtavalla jätskiannoksella. ;) Eilinen oli sään puolesta vielä todella lämmin ja aurinkoinen (tänään onkin sitten ukkostanut puolet päivästä), että valitsin ravintolaan päälle tämän kesän luottoasuni. Asu ei puristanut, eikä tullut liian kylmä tai kuuma. Sopivan rento mutta tyylikäskin se oli. Aivan passeli siis tällaiseenkin tilaisuuteen!





Paita : Vero Moda / Sortsit : Holly & Whyte (Lindex) / Korut : Snö of Sweden / Sandaalit : K-Kenkä

Tänään on tosiaan ukkostanut oikein urakalla. Aamulla heräsin siihen, kun ulkona jyrisi ja Filja pomppas lattialta ylös ja kipitti kiireen vilkkaa kauemmas ikkunasta. Kaatosadetta ja salamointia kesti monta monituista tuntia ja oi että se raikasti! Tehtiin aamupuuhia ovet ja ikkunat selällään ja annettiin talon tuulettua. Cira ja Filjakin näyttivät nauttivan, kun edes hetken oli vähän viileämpää.

Tänään ollaankin sitten "huonon" sään vuoksi puuhasteltu sisätiloissa; on käyty ruokakaupassa, siivoiltu ja tehty kunnon satsi lihapullia kastikkeineen ja perunamuuseineen. Äsken katsottiin Bruce Willisin ja Joseph Gordon-Levittin tähdittämä Looper, oli aivan katsottava pätkä. Nyt taitaa kutsua kirja ja sohvannurkka, moi moi!

6/28/2013

Päättäjäiskekkerit

Pidettiin pikkuveljeni V:n kanssa tänään hoitoviikon päättäjäiskekkerit. Paisteltiin lättyjä ja ämpättiin niihin ihan hulluna kermavaahtoa, tuoreita mansikoita ja suklaakastiketta (kiitti ihana M, kun halusit jättää suklaakastikkeesi meille! ;). Oli siinä naurussa pitelemistä, kun yritettiin tunkea lättyjä suuhun; puolet täytteistä taisi valua lautaselle. Hirveä sotku, mutta oli kyllä hauskaa!





Tähän viikkoon on mahtunut yhtä sun toista kivaa (kesä)tekemistä, aina puistoilusta musiikin kuunteluun ja uintireissuihin, mutta tänään vietettiin melkein koko päivä sisällä. Oli nimittäin hoitopäivien ainoa sadepäivä ja se toisaalta passaskin kuin nenä päähän, sillä päivän ohjelmaamme kuului paljon kokkailua (tai no, minä kokkailin ja V leikki ;). Toki tuli puuhasteltua muutakin siinä ruuan laiton ja syömisen lisäksi, sadepäivän "aktiviteetteina" toimivat muun muassa lego-leikit, Ankronikan katselu ja koirien kanssa leikkiminen, kuten alla olevat kuvatkin kertovat.



Päättäjäiskekkereiden lounaaksi valikoitui V:n toiveesta siskon eli allekirjoittaneen tekemät hampurilaiset. Namm. Massut täynnä murkinaa ajeltiin vielä uimaan lähirannalle ennen kotiin paluuta (okei, tänään mä en tarennut uida vaikka hurjapää aallokosta huutelikin mua mukaansa).

Tämä ilta ollaankin sitten miehen kanssa vietelty takapihalla ilta-auringosta nauttien ja lueskellen. Ihanan hiljaista. Tästä se loma alkaa! :)



6/27/2013

Asu viileänä kesäpäivänä

 
Nythän tuo aurinko porottaa ja hellii meikäläisiä oikein mukavasti, mutta abouttiarallaa viikko sitten oli vähän viileämpi kesäpäivä ja päälle täytyi kiskoa ihan pitkähihaista ja pitkälahkeista. Kuvatkin on ihan pimeitä kun aurinko oli pilvessä ja hovikuvaaja töissä.



 Pitkähihainen paita : ENY / Hiaton paita : Vero Moda / Housut : Dr. Denim

Joko siellä ollaan ihan lomalla? Itse hoidan pienintä pikkuveljeäni V:tä tämän viikon ja sen jälkeen meillä alkaa miehen kanssa 3 viikon yhteinen kesäloma, ihanaa! Oon tuon 6-vuotiaan sähköjäniksen kanssa uinut joka päivä ja herkutellut jätskillä, pelannut palloa, rakennellut leegolinnoja ja juossut ympäri pihamaata. Sen verran energinen pakkaus tuo veljeni on, että olen joka ilta ollut ihan naatti. :D 

Huomenna olis kuitenkin jo perjantai ja viikonlopun alku. Ja loman alku! Huippua!

6/25/2013

Kupliva juhannus

 
Moimoi! Miten teidän juhannus sujui? Olihan kaikilla rentouttava viikonloppu? Täällä oli ainakin tosi kiva jussi, vaikka sitä kaupungissa vietettiinkin (kyllä se mökkijuhannus vaan on paras!).

Keskikesän juhlaan sopi erinomaisesti kupliva juoma, jota nautiskeltiin lämpimässä kesäillassa omalla takapihalla. Siihen vielä kaveriksi makeaa ja raikasta vadelmatuorejuustopiirakkaa. Mmm.








Koiratkin viihtyivät, kun saivat köllötellä luonnon helmassa, metsästää öttiäisiä, kuulostella juhannusjuhlien ääniä ja lammastella (kiitos laiskojen ruohonleikkaajien). Päivällä käytettiin tyttöjä uimassa ja meikäläinenkin intoutui hyppimään ja kiljumaan aaltojen sekaan. Oli niin keveä ja iloinen fiilis, että otin oikein kunnolla ilon irti! Voi että oli mukavaa! Tiedättekö sen fiiliksen, joka valtaa mielen ja kehon, kun innostuu jostain kuin pieni lapsi? Tuli ihan sellainen pikku tyttö -fiilis. Mies sanoikin, kun palasin koirien kanssa rantaan, että taisivat vierestä pyöräilleet ihmisetkin huomata mun ilakoinnin (ja metelöinnin) siellä meressä...

Sunnuntaina(kin) otettiin rennosti ja katseltiin vuokra-elokuvia ja syötiin juhannusherkkujen tähteitä. Sen verran tuli ämpättyä viikonloppuna, että vielä tänäänkin on olo ollut sen mukainen. Kauden hedelmät ja marjat pelastaa. ;) Eilen ostin muuten tämän kesän ensimmäisen laatikollisen mansikoita pakkaseen! Oi että. Mä sitten niin rakastan tuoreita, kotimaisia, mansikoita!

Alla vielä kuvia meidän valkeista juhannushönöistä ja takapihan vehreydestä (vol. tsiljoona) ilta-auringossa.








6/22/2013

Kesän ensimmäinen mansikkapiirakka

Venyi ja vanui juhannukseen asti, että sain tehtyä kesän ensimmäisen mansikkapiirakan. Toisaalta, tällä viikollahan ne kotimaiset mansikatkin vasta tekivät isomman ryntäyksensä kojuille. On niissä vaan ihan eri maku kuin niissä ulkomaisissa. Paljon makeamman ja paremman makuisia. Mmm.

Mansikkapiirakan lisäksi juhannuskattausta värittävät tänä vuonna pinkit kukkaset. Tuo Annon vesikarahvikin piti saada mukaan kuviin, uutukainen, jonka muotoiluun (ja hintaan) tykästyin Kodin Ykkösessä piipahtaessani.










Mansikkapiirakan päälle höystin vielä suklaata, siitä sottainen ulkomuoto. Oli pakko ostaa kaupasta sitä Fazerin uutta appelsiinista maitosuklaata. Eipä kyllä ollut meikäläisen mielestä kovin häävin makuinen, appelsiinin kirpeä maku peittyi liiaksi tumman suklaan alle. Ei ole (vielä) Fazerin Vadelma-Karpalon voittanutta! ;)

Tänään nukuttiin ihan super-myöhään ja nautiskeltiin aamupalaksi muun muassa tuota mansikkaista herkkua. Istuskeltiin päiväseltään laiturilla, kahlailtiin iltapäivällä meressä koirien kanssa ja nautiskeltiin kuohuvaa kotosalla. Ihana päivä kerrassaan! Näihin kuviin ja tunnelmiin: