11/05/2012

Itävalta, day 6, part 3

Nämä matkapostaukset ovat vähän venyneet ja vanuneet tässä kiireisen syksyn lomassa,
mutta eiköhän näistä ennen joulua päästä eroon! ;D

Innsbruckin vanhalta kaupungilta lähdimme iltapäivän puolella takaisin Mayrhofeniin päin, mutta matkan varrella pysähdyttiin vielä kristallien maailmassa; Swarovski Crystal Worldissa.



Sisällä "museossa" melkein kaikki teokset olivat jollain lailla kristallien kanssa tekemisissä;
osa taideteoksista oli kokonaan kristalleista tehtyjä.




Nämä alla olevat rakennukset oli aika erikoisia; niiden sisään kun katsoi, pystyi näkemään sellaisia liikkuvia ihmisanimaatioita,
jotka oli ikään kuin teljetty rakennusten sisään.





Jotkut teokset olivatkin sitten hivenen outoja ja olisi ollut hauska kuulla, millainen tarina esimerkiksi tuolla kengässä liikkuvalla seepralla on.



Nämä tanssivat aurinko ja kuu oli aika sympaattisia.




Toi yllä oleva pyörä oli aika helmi ja tuollaisia alla olevia valoteoksia löytyi paikan päältä useita, nekin oli melko upeita.


Nii ja olihan paikan päällä myös sellainen bling bling -harakan unelmien liike, jossa myytiin meleko tyyriitä koruja. Siellä ne aasialaisturistit heiluivat setelitukkojen kanssa innoissaan. Kiva et jollain oli varaa! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit! :)