12/14/2011

Joulutorttuja

Pahoittelut blogi-hiljaisuudesta! Olen ollut melkoisen väsynyt viime ja tällä viikolla, kun on ollut kaikenlaista työ-, koira-, kyläily- ja joulutohinaa meneillään. Olen vain lueskellut teidän blogejanne, mutta on niin laiskotuttanut, että omat postaukset on jääneet tekemättä.
Nyt näitä kuitenkin taas tulee! :)


Leivoin jokunen aika sitten miehen ollessa töissä jouluisia torttuja. Nautiskelin omasta rauhasta ja omasta seurasta (tämä tapahtui siis ennen Ciran kotiutumista ;D). Oli aika terapeuttista itse asiassa! Kuuntelin youtubesta joululauluja leipomisen ohessa -ja kehtaan myöntää, että suurin osa jouluisista kipaleista tuli herra Antti Tuiskun kokoelmista. Muistan, kuinka teini-iässä oli tosi out tunnustaa kuuntelevansa Antti Tuiskua. Näin teini-iän ohittaneena voin tuumata, että olihan se typerää yrittää mennä valtavirran mukana. :D

Minä oon kyllä aina tykännyt Antista ihmisenä -siis siitä kuvasta, joka hänestä julkisuuteen välittyy. Kaikista kipaleista en pidä, mutta jotkut niistä kolahtaa. Erityisesti tykkään Antin rehdistä, reippaasta ja aidosta tyylistä ja etenkin hänen omat ja oma-sovellukset vanhoista joululauluista iskevät kyllä minuun. Hänhän on tunnetusti oikein kunnon jouluihminen -ja sen kyllä kuulee kipaleista!


Antti Tuisku : Oi Jouluyö



Antti Tuisku : Sydämeeni Joulun Teen



Mutta nyt niihin joulutorttuihin!

Itse tykkään tortuista enemmän kuin pipareista, joten aika vesi kielellä näitä leivoinkin sitten. :D 



Käytin luumuhillon sijasta tätä vadelma-mansikkamarmeladia, joka maistui kyllä tosi hyvältä tortuissa. :)



Ihan hyviä tortuista tuli, ei onneksi ykskään palanu (sen verran kyllä tuota kananmunaa niihin sivelinkin, että outoa ois ollu jos oisivat palaneet :D) ja hyville maistuivatkin, namm!




Ehkäpä leipaisen lisää torttuja vielä jouluksi! ;)

Joko siellä ollaan leivottu torttuja?

4 kommenttia:

  1. omnom mitä herkkuja!!!! :)

    mitenkäs penskan kanssa on sujunut? :)

    VastaaPoista
  2. ihan hyvin on sujunut, kiitos kysymästä! :) näykkiminen on ehkä se ongelmallisin ja ikävin juttu. Yöt saadaan melko hyvin jo nukuttua ja tarpeet myös melko hyvin jo ulos tehtyä kokonaan. jee! :D

    VastaaPoista
  3. ihanaa, näykkiminen loppuu aikanaan :) ennikin lopetti sen sitten vaan kun seinään, sehän on niille leikkiä, ja onneksi niillä hampailla ei haavaa tee ! :P

    VastaaPoista
  4. Mullahan ei aiemmin oo koiraa ollut, niin välillä mietin että "Apua, mitä jos se näykkii vielä sittenki ku se on iso!".. :S :D Mutta hyvä tietää, että se loppuu joskus! Melko kipeetä se tekee ku kovaa näykkäsee, mutta onneks ne hampaat on nii pienet ja pentu niin "voimaton". :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! :)