Löysin tällaisen söpön joulu-tyynyn Kärkkäiseltä. Punainen ei ehkä oo se mun lemppari jouluväreissä, mutta ihan kivasti se tuo väriä olkkarin joulutunnelmaan. :)
12/15/2011
12/14/2011
Joulutorttuja
Pahoittelut blogi-hiljaisuudesta! Olen ollut melkoisen väsynyt viime ja tällä viikolla, kun on ollut kaikenlaista työ-, koira-, kyläily- ja joulutohinaa meneillään. Olen vain lueskellut teidän blogejanne, mutta on niin laiskotuttanut, että omat postaukset on jääneet tekemättä.
Nyt näitä kuitenkin taas tulee! :)
Leivoin jokunen aika sitten miehen ollessa töissä jouluisia torttuja. Nautiskelin omasta rauhasta ja omasta seurasta (tämä tapahtui siis ennen Ciran kotiutumista ;D). Oli aika terapeuttista itse asiassa! Kuuntelin youtubesta joululauluja leipomisen ohessa -ja kehtaan myöntää, että suurin osa jouluisista kipaleista tuli herra Antti Tuiskun kokoelmista. Muistan, kuinka teini-iässä oli tosi out tunnustaa kuuntelevansa Antti Tuiskua. Näin teini-iän ohittaneena voin tuumata, että olihan se typerää yrittää mennä valtavirran mukana. :D
Minä oon kyllä aina tykännyt Antista ihmisenä -siis siitä kuvasta, joka hänestä julkisuuteen välittyy. Kaikista kipaleista en pidä, mutta jotkut niistä kolahtaa. Erityisesti tykkään Antin rehdistä, reippaasta ja aidosta tyylistä ja etenkin hänen omat ja oma-sovellukset vanhoista joululauluista iskevät kyllä minuun. Hänhän on tunnetusti oikein kunnon jouluihminen -ja sen kyllä kuulee kipaleista!
Antti Tuisku : Oi Jouluyö
Antti Tuisku : Sydämeeni Joulun Teen
Mutta nyt niihin joulutorttuihin!
Itse tykkään tortuista enemmän kuin pipareista, joten aika vesi kielellä näitä leivoinkin sitten. :D
Käytin luumuhillon sijasta tätä vadelma-mansikkamarmeladia, joka maistui kyllä tosi hyvältä tortuissa. :)
Ihan hyviä tortuista tuli, ei onneksi ykskään palanu (sen verran kyllä tuota kananmunaa niihin sivelinkin, että outoa ois ollu jos oisivat palaneet :D) ja hyville maistuivatkin, namm!
Ehkäpä leipaisen lisää torttuja vielä jouluksi! ;)
Joko siellä ollaan leivottu torttuja?
12/09/2011
How about a cup of tea?
En juo kahvia. Yritin joskus kyllä kovasti aloittaa kahvinjuontiperinteen, mutta en onnistunut. Kahvi ei vaan oo mun juttu. Tee sen sijaan on! Päivä lähtee käyntiin kofeiinillisella mustalla teellä ja illan tullen voi rauhoittua yöpuulle kofeiinittoman teen kera.
Juon monenlaisia eri teelaatuja. Lempparini vaihtelevat aika lailla ja aika usein. Tällä hetkellä varastostani löytyy tällaisia tee-tuttavuuksia:
Yleensä säilytän tee-kokoelmaani tässä äiskältä saadussa Muumi-teepurkissa:
Juon teeni yhden makeutusaineen kera ja mielellään jonkin syötävän kanssa (leivän tai herkun, hihh!). Tänään voisin nautiskella Vanilla-teestä, mmm..
12/07/2011
Leikkejä ja lepohetkiä
Nyt on kyllä pakko sanoa, että mökkihöperyys meinaa alkaa vaivaamaan! En oo ollut vielä edes viikkoa kotona (= poissa töistä) ja alkaa olla pikku hiljaa sellainen olo, että pitäis päästä käymään jossain ihmisten ilmoilla ja olla vähän erillään Cirasta. Ettei mee ihan symbioosiksi tää homma. ;)
Ens viikolla on onneks paluu työrintamalle, ettei ihan pääse juurtumaan tänne kotiin. :D Vaikka välillä pieni ahdistus kotona möllöttämisestä hiipii mieleen, on silti ollut myös mukava olla kotona ja touhuta Ciran kanssa. Täytyy tosin myöntää, että on tämä pienen pennun kanssa "oleskelu" ollut rankempaa kuin olin kuvitellut! Onneksi meitä on suurimman osan ajasta täällä kaksi ihmistä sitä hoitamassa. Eli siis ruokkimassa, pissittämässä, leikkimässä ja kouluttamassa.
Päivät ovat muodostuneet (koulutus- ja ruokkimishetkien lisäksi) pääosin näistä hetkistä:
1. Leikkimistä ja touhuilua
2. Levähtelyä ja unia
Mitenkäs siellä "ihmisten ilmoilla" on alkuviikko sujunut? :D
12/06/2011
Muutama vuosi on vierähtäny siitä, kun Nylon Beat oli ykkös-lemppari-ihanin-ikinä -bändi meikäläiselle. Kavereiden kanssa leikittiin Jonnaa ja Eriniä ja mä olin aina Erin tummien hiusteni takia ja siksi että se oli mun lemppari. Sitten Naikkarit pisti pillit pussiin, minä kasvoin siitä musiikki-kaudesta ohi ja nyt, TATTADADAA, he ovat tulleet takaisin, mutta yksilöinä! Musiikki on kummallakin melko lailla erilaista kuin Naikkareiden aikoihin ja hyvä niin: tykkään molempien tyylistä ja lauluäänistä, eikä sitä (nykyään ajateltuna) kamalaa nasaali-ääntäkään kunnolla erota näiden uusien biisien lomasta. ;D
Eritoten muhun on iskenyt eräs biisi, jonka halusin teillekin jakaa -olette sen varmaan radiosta jo kuulleet, mutta ei haittaa, tässä se tulee taas. :) Etenkin tämän kipaleen kertsi on musta soooooo beautiful.
Erin : Vanha Sydän
Kyllä suomen kieli on kaunista.
Rauhallista itsenäisyyspäivää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















