Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pienet tavarat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pienet tavarat. Näytä kaikki tekstit

12/07/2012

Sisustuslahjoja

Sisustukseen liittyviä lahjoja on joskus aivan mahdottoman vaikea ostaa. Itse olen aina ensin yrittänyt miettiä, että kerääköhän lahjan saaja jotain sisustukseen liittyvää sarjaa. Tai että millaisista materiaaleista hän mahtaa sisustusesineissä pitää; lasista vai puusta vai jostain aivan muusta.
Jos en tunne lahjan saajaa kovin hyvin enkä tiedä hänen sisustusmakuaan, en lähde kurkottamaan kuuta taivaalta, vaan ostan jotain muuta.

Itse voisin sekä antaa lahjaksi toisille että hankkia itselleni näitä Iittalan ihanuuksia:


Vitriinejä! Isompi harmaana ja pienempi kirkkaana. Ja niissähän voisi säilyttää vaikkapa lempparikoruja...

Kynttilälyhtyjä! Aalto harmaana on aika jees, mutta sitäkin kivemmat on nuo Kivet. Harmaatahan sen olla pitää, mutta silmää hivelevän kokonaisuuden kannalta pari kirkastakin voisi hankkia.

3/31/2012

Pääsiäistä kotiin!

Eilen jo ehdinkin sen verran hihkua, että olen laittanut kotiimme vähän pääsiäistunnelmaa. Kunhan rairuohot vielä nousevat mullasta ja saadaan muutamia (= ainakin tusinan verran!) pääsiäismunia hankittua (vink vink pääsiäispupu! ;), niin homma ois ihan bueno!



Värkkäilin itse kehyksissä olevan "julisteen" läppärillä, tulostin ja leikkasin kehyksiin sopivaksi. Tuli yllättävän hieno sisustustaulu, vaikka ite sanonki! :) Itse teksti ja sen asettelun idea on röyhkeästi lainattu (pöllitty) Therese Sennerholtin yhdestä tunnetusta sisustustaulusta, löytyy täältä.


Pajunkissoja (vai pajunoksia?) haettiin Ciran kanssa lähimetsästä. Ei muuten ollu kovin helppo eikä nopea reissu -ja lisäksi neiti yritti vimmatusti saada suuhunsa näitä oksia koko kotimatkan ajan. :D
 

Keltainen kynttilä on uusi, valkoinen Pentikin pupu (meidän pääsiäispupu ;) ja muu kuvassa näkyvä on "vanhaa" tavaraa.


"Mami, leikittäskö jo?"
 

Myös olohuoneen sohvalla on jotain uutta ja pirteän väristä... Niistä lisää tuonnempana!


Intouduin sitten tekemään myös toisen sisustustaulun (sitä en pöllinyt mistään, melko tunnettu on sana ennestäänkin jo, hehh!). Kuvassa näkyvä ihanan herkkä ja kaunis valkoinen kori on löytö Stockmannilta. Siihen piti tietysti jo hommata pääsiäiskarkkejakin! :P
 


 Myös alla oleva keittiön pöytä sai koristeekseen keväisiä oksia. Huomenna niitä tulee tähän maljakkoon varmaan jonkin verran lisää (ja värikkäämpinä), mikäli pikku-noidat eksyvät ovellemme.

 


 Ja tietysti pääsiäiseen kuuluvat myös keltaiset kukat, näin ensalkuun narsisseja.

 

Joko te ootte ihan pääsiäisfiiliksissä? Minä oon ja etenkin niitten suklaamunien takia! ;D

10/31/2011

Hopeista joulua IKEAsta

Joulu on lapsuudesta asti piirtynyt mieleeni punaisena ja vihreänä värinä; punaisia tonttukoristeita seinillä ja pöydillä ja vihreänä joulukuusena runsaine koristeineen. Punainen ja vihreä väri tuovat mieleeni lapsuuteni joulut, lämmön, rauhallisuuden ja onnen. Joululoman, jännityksen pukkia odotellessa, uusilla leluilla leikkimisen pikkuveljien kanssa, pörrösukat ja uudet tuoksuvoiteet. Suklaan ja hyvän ruuan, jota ahmittiin aina vähän liikaa. Sen tunteen, kun ei ollut kiire mihinkään ja sai kerrankin vain olla yhdessä perheen kesken, oli se sitten äitin luona tai iskän luona. ♥

Tällaiseen jouluun on ihana käpertyä tunnelmoimaan joka vuosi, kun käyn äitini luona nautiskelemassa joulurauhasta ja -ruuista. Ja siksi voinkin turvallisin ja hyvin mielin luoda oman näköistä joulua meidän kotiin; tiedän, että siellä äitin (ja iskän) luona se perinteinen ja turvallinen joulu odottaa tänäkin vuonna. :)

Olen nyt siis mennyt ihastumaan totaalisesti hopeiseen ja valkoiseen jouluun. Periaatteessa siis aika lailla vastakohtaiseen värimaailmaan kuin mihin olen aiemmin joulussa tottunut. Mutta ehkäpä juuri siksi? Selaillessani IKEAn "joululehteä", löysin valikoimasta melko nopeasti ehdottomat suosikkini -ehkäpä jokin näistä pääsee luomaan joulutunnelmaa ihan meille kotiin asti.. :)






Nuo piparkakkumuotit on niiiiin ihania ja hellyyttäviä, että haluaisin ne vaikken ees tykkää piparkakuista! Tuollaisilla muoteilla niitä ois vaan niin kiva tehä! :D Ehkä joku muu vois hoitaa sitte sen syömisosuuden? ;)

6/27/2011

Pieniä sisustuslöytöjä

Tein tänään ihania löytöjä Stockmannin alennusmyynneistä:


Sohva, jonka sisään kätkeytyy korurasia ja peili.


 


Koristeellinen valokuvakehys.

 
 


Taannoisella Helsingin reissulla tein puolestaan löytöjä Sokoksen alennusmyynneistä:


Vintage-tyylinen kerrostarjotin.



Puinen tarjotin.



Tiimarin alennusmyynneistä löysin tällaisia eri kokoisia, kultaisia säilytyslaatikoita:


6/23/2011

Verraton -verkkokauppa

Sisustukseen ja käyttötavaroihin painottunut verkkokauppa Verraton tarjoilee herkullisen värisiä, upean muotoisia ja pirteitä, arkea ilostuttavia sisustustarvikkeita.

Tässä muutama sivustolta bongaamani ihanuus:

Verraton: Kierre hedelmäkori. 42€

Verraton: Karahvi. 33€

Verraton: Kierre-vaasi. 32€

Verraton: Kierre kynttilänjalka. 25€

Verraton: Pullonavaaja Kukinto. 14€

6/22/2011

Koti

Olemme asuneet nykyisessä kodissamme kohta kaksi vuotta. Se on rivitalon päätykolmio ja meidän ikioma (tai no, pankinhan se oikeasti on). Talomme on rakennettu vuonna 2006, joten se on melko uusi. Koska emme ole talomme ensimmäisiä asukkaita, emme ole myöskään saaneet olla päättämässä talon rakennusvaiheessa kylpyhuoneiden kaakeleita, keittiön kaapistoja, lattian materiaalia yms. talon yleisilmeeseen vaikuttavaa seikkaa. Kotimme on kuitenkin todella ihana ja alkuperäiset asukkaat ovat tehneet loistavia ratkaisuja muun muassa keittiön kaapistojen, vetimien, lattioiden ja kylpyhuoneiden laatoitusten suhteen. Talo on meidän näköinen ja viihdymme täällä todella hyvin.

Mutta...parin vuoden aikana on into- ja kunnianhimo ihan omaa, alusta loppuun itse päätettyä ja valittua ja suunniteltua kotia kohtaan kasvanut. Haaveilen omakotitalosta, joka on sekä ulkoa että sisältä meidän näköinen ja joka on kaikin puolin kodikas ja viihtyisä paikka elää ja oleskella. Ja koska tiedän, ettei meillä ole vielä mikään kiire alkaa rakentamaan (pikemminkin rakennuttamaan) omakotitaloa, voin rauhassa aloittaa fiilistelyn ja katsastelun ja suunnittelun siitä, miltä unelmiemme koti näyttäisi, tuntuisi ja kuulostaisi.

Tässä pieniä ihania yksityiskohtia nykyisestä kodistamme, jotta edes jonkinlainen sisustusmakumme hiven ponnahtaisi esiin lukijoillekin.