Vauvan temperamentti

Huh hellettä! Sunnuntain kunniaksi ajattelin päräyttää tällaisen vähän diipimmän tekstin ilmoille:

Kävin tässä taannoin ystävän kanssa kirpparilla. Hänellä on lähes saman ikäinen vauva kuin mulla, joten voidaan hyvin jutella kaikista sen hetkisistä kehitysvaiheista, uusista taidoista, itkuista, you name it! Puheeksi tuli temperamenttisuus, kun mietimme, missä vaiheessa kyse on vain jostain niistä miljoonasta eri vaiheesta, joita vauvoilla näkyy olevan ja missä vaiheessa kyse on siitä, että vauva on temperamenttinen. Rupesin tuota temperamenttisuutta sitten pähkäilemään vielä lisää kotona. Toki jo koulutuksenikin puolesta kasvatukseen ja kehitykseen liittyvät asiat pitäisi olla aika hyvin tuolla selkärangassa muistissa, mutta välillä oman lapsen kohdalla teoriaa tuntuu olevan niiiiiiiin hankala soveltaa käytännöksi. ;)

Oon tarkastellut Sinnaa vähän väliä "temperamentti-silmällä"; miettinyt, mahtaako nopeasti rauhoittuminen tai kylvyn jälkeen huutaminen kertoa jo jotain. Koska kyseessä on synnynnäinen piirre/taipumus käyttäytyä ja reagoida asioihin, on sen oltava olemassa jo vauvan syntyessä. Toki temperamentti kehittyy kokoajan ja jatkuvasti ja ympäristötekijöillä voi olla suurikin vaikutus siihen, miten vauva myöhemmin oppii hallitsemaan ja käsittelemään taipumustaan käyttäytymiseensä ja reagointitapaansa.

Nyt, kun Sinna on jo useamman kuukauden ikäinen, uskoisin voivani erottaa hänessä jo erilaisia piirteitä, käyttäytymismalleja (joskin vaihtuvia sellaisia) ja reagointitapoja, jotka kertovat varmasti jotain hänen omasta temperamentistaan. Ja koska kyseessä on ensimmäinen lapseni, saanen luvan pyörtää puheeni vauvani temperamentin analysoinnista, mikäli hän päättääkin yhtäkkiä ruveta käyttäytymään täysin erilailla. ;D Ehkei näin kuitenkaan tule käymään, vaikka monenlaisia eri vaiheita Sinnallakin on jo ollut - monen viikon iltaitkuilusta monen viikon neiti aurinkoiseen. Tässä nyt kuitenkin tekemiäni havaintoja Sinnan elämästä tähän asti (ja toivon todella, että nyt kun kirjoitan kaiken tähän, kaikki ei käänny päälaelleen!):

Esimerkki 1: Sinna on suurimman osan päivästä hyväntuulinen (silloin kun mihinkään ei satu); hän herää yleensä jokeltelemalla ja kun menen hakemaan häntä sängystään, saan valtavan iloisen hymyn, joka leviää silmiin asti. Leikkimatolla viihtyy hyvin itsekseen, vaikka pidänkin hänelle suurimman osan ajasta seuraa, vähintään puoliksi keskittyen. Istuskelee sitterissäkin tyytyväisenä, jos laitan ruokaa tai täytän/tyhjennän astianpesukonetta. Hän vaikuttaa melko vähään tyytyväiseltä, eikä vaadi jatkuvasti huomiota. Viihtyy itsekseen, ympäristöään tutkaillen, mutta nauttii suuresti myös sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Esimerkki 2: Sinna nukahtaa useimmiten itsekseen ja omaan pinnasänkyynsä. Hän osaa siis melko hyvin tyynnyttää ja rauhoittaa itse itsensä (uneen asti). Näin on ollut alusta asti. Jossain kohtaa oli muutaman viikon vaihe, jolloin Sinna itkeskeli iltaisin klo 17-20. Silloin hän nukahti turvakaukaloonsa, jota mies heilutti. Silloinkin kyllä päivisin nukahti itse omaan sänkyynsä.

Esimerkki 3: Pääsen aika hyvin käymään asioilla Sinnan kanssa kahdestaan; hän tykkää olla autossa (tässäkin oli tosin viikon kestävä kausi, jolloin Sinna huusi aina autossa ollessaan), turvakaukalossa istuminen ja nukkuminen on jees, eikä ympäristön meteli häiritse niin paljon, etteikö väsymyksen yllättäessä siihen voisi nukahtaa. Usein kaupassa käydessäni Sinna on hereillä sen ajan, kun lappaan ostoksia koriin ja katselee ympärilleen omasta kopastaan käsin ja siinä vaiheessa, kun menen kassalle, hän sulkee silmänsä. Ympäristö ja sen tuomat ärsykkeet eivät siis tunnu ylivoimaisilta tai liian stressaavilta Sinnalle.

Esimerkki 4: Sinna ei ole itkuherkkä. Yleensä asioihin suhtaudutaan, myös uusiin asioihin, silmät ihmetyksestä pyöreinä ja välillä heti hymyillen. Harvemmin itketään. Sinna ei siis vaikuta kokevan asioita kovin herkästi viestittääkseen niistä itkulla. Mikäli Sinnalla sattuu jokin ruumiinosa kopsahtamaan johonkin (jep, joskus olen ainakin nostanut Sinnan kopastaan niin, että pää kopsahtaa kantokahvaan), hän saattaa päästää itkun, mutta rauhoittuu nopeasti syliin.

Toki Sinnallakin on huonoja hetkiä. Aina kylvyn jälkeen hän huutaa täyttä kurkkua (ilmeisesti kylvyn lopettaminen ei ole kivaa). Väsyneenä alkaa kitinä, eikä ulkovaatteita ole oikeastaan koskaan kiva laittaa päälle. Nykyään vaunuissa huudetaan lenkillä yhtenään, kun ei yhtäkkiä nukutakaan eikä kiinnosta maata kopassa, josta ei näe mihinkään. Tämän postauksen tarkoitus ei siis ollut ylistää vauvaamme (vaikka tietenkin kaikki äidit ylistävät  ja saavatkin ylistää omia murujaan!), vaan kirjoitella havaintoja hänen tähän astisista reagointi- ja käyttäytymistavoistaan. Näitä haviantoja on sitten mielenkiintoista tutkailla ja etenkin vertailla, kun Sinna kasvaa. Onko jokin piirre jatkunut, jäänyt poissa tai vaihtunut kokonaan toiseen jne.

Oli vauva temperamenttityypiltään sitten helppo, haastava tai hitaasti lämpeävä, ei niistä mikään tietystikään tee vauvasta (tai vanhemmasta) sen parempaa tai huonompaa! Lapsi oppii vanhempiensa (ja muiden aikuisten) avustuksella käsittelemään ja hyödyntämään omaa temperamenttiaan. Joissain tilanteissa helppo temperamentti on hyödyksi ja joissain tilanteissa taas toisenlaisesta temperamentti. Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja jokaisella on se oma, uniikki, persoonansa, jonka perimä ja ympäristötekijät ovat muovanneet sellaiseksi kuin se on.

Kuten sanottua, temperamentti on synnynnäistä. Emme siis voi vaikuttaa siihen, millaisen temperamentin kanssa varustettuna vauva maailmaan putkahtaa, mutta voimme kuitenkin antaa lapselle hyvät eväät temperamenttinsa käsittelyssä, ymmärtämisessä ja hyödyntämisessä. Olen tietysti valtavan iloinen siitä, mikäli Sinnan tapa suhtautua asioihin olisi avoin ja rento ja ettei hän olisi hurjan herkkä. Itse kun olen melko herkkä, ollut jo vauvasta asti, niin olisi ihanaa, jos Sinnalla olisi reippaampi (isänsä) luonne siinä mielessä. Mieheni kanssa olemme molemmat olleet vauvasta alkaen melko helppo temperamenttisia (joskin mulla on hormoneiden aka naiseksi kasvamisen myötä tuo temperamentti välillä vähän noussut haastavaksi, hehheh :D), joten liekö Sinna perinyt meidän temperamenttimme. Täysin periytyväähän temperamenttisuus ei toki ole ja se onkin kiinnostava seikka, että samoille vanhemmille voi syntyä ihan erilaiset temperamentit omaavia vauvoja!

Aika usein vauvan temperamenttisuus liitetään siihen, kuinka helppo tai vaikea vauva on. Temperamentti ja helppous/vaikeus eivät tietenkään kulje käsi kädessä, vaikka voivatkin vaikuttaa toisiinsa; vauva, joka vaatii asioita nopeammin ja äänekkäämmin, voidaan mieltää työteliäämmäksi vauvaksi kuin sellainen beibi, joka tuijottelee tyytyväisenä ilmapalloa eikä ole liiemmin mitään vailla. Kyseessä voivat kuitenkin olla myös vaikkapa vatsakivut, joiden takia esimerkin ensimmäinen vauva on vaativampi ja kärkkäämpi odottamaan asioita tapahtuvaksi. On myös hyvä osata ilmaista oman tahtonsa ja mielipiteensä asioista, niistä taidoista on tulevaisuudessa hyötyä.

Mielenkiintoinen asia siis tämä temperamenttisuus! Ja ylipäänsä on mielenkiintoista seurata ja katsella oman lapsensa kehitystä ja tutkailla, millainen hän on nyt ja miettiä, millainen hänestä mahtaa tulla kasvaessaan isommaksi. Heräsikö ajatuksia tästä tekstistä? Oletteko huomanneet temperamenttisuutta omissa vauvoissanne/lapsissanne?

Juhannustunnelmia

Huhhuh, olipas rankka juhannus, kun meni koko alkuviikko siitä toipuessa..! ;) Ei vais. Vaikka kyllähän tuo reissaaminen väsyttää. Sitä enemmän mua on kuitenkin väsyttänyt tuo meidän yöhöpöttelijä-jumppaaja-maitohirmu, joka nyt ties monettako viikkoa on heräillyt öisin parin tunnin välein. Milloin siis nälkäänsä, milloin siihen, että on unissaan ährännyt itsensä mahalleen, milloin aamuyön pirteyteen ja milloin jumppaamaan varpaitaan suuhun. Ou jea.

Tässä muutama kuva onnettomasti myöhässä meidän mökkijuhannuksesta. Sadettahan se lupasi koko viikonlopuksi, mutta vain kerran taisi oikeasti sataa. Muuten paistoi aurinko tai oli muuten vain lämmin, pilvinen sää. Oikein mukava siis. :)

Oltiin mökkeilemässä miehen veljen ja tämän kihlatun (aka Sinnan kummien) kanssa. Tutulla ja turvallisella, hyväksi havaitulla, porukalla. Grillailtiin useaan otteeseen, katsottiin leffoja, saunottiin (siinä maailman parhaassa puusaunassa) ja laulettiin Sing Staria (okei, pojat pelas laulamisen sijasta sitä tylsää änäriä). Mä kävin pariin otteeseen soutelemassa kalastuksesta innostuneen lankoni kanssa ja mukaan napattiin myös meidän yhteinen lellari, neiti laivakoira Cira, mukaan nauttimaan hiljaisuudesta ja aaltojen liplatuksesta. Rauhallisuuden katkaisi lopulta mulle tullut viesti, jossa luki "tissiä". Hätähuuto mieheltä, joka oli jäänyt Sinnan kanssa mökille. Taisin tehdä siinä henkilökohtaiset ennätykset soutamisen nopeudessa, kun kiirehdin takaisin. Nälkähän neidillä ei ollut (ihmekö tuo, kun olin juuri puoli tuntia sitten antanut apetta), mutta itku rauhoittui, kun pääsi äidin syliin. Nyt alkaa selvästi olla siis jokin "vain äiti kelpaa, kun väsyttää/kiukuttaa/mitä vaan" -vaihe. Ou nou.

Pikkuneiti tuntui nauttivan mökkeilystä, sillä kun oli nyt tuplamäärä viihdyttäjiä seuranaan. Lisäksi kun pääsi ulkoilemaan useamman kerran päivässä, niin ai että kelpas. Koirat tietysti nautti täysin siemauksin vapaudesta, etenkin Cira, joka huiteli jokaisella lenkkireissulla omilla teillään (kävi pari metsähiirtäkin pyydystämässä reissun aikana, hyihyihyiii!) ja oli aina iltaisin niin poikki ja jumissa, että hyvä jos pystyi ja jaksoi ruokakupille kävellä. :D

Meidän juhannusresepti oli tänä vuonna hyvä ruoka, loistava seura ja rento ympäristö. Mitäpä sitä muuta tarviskaan. :) Toivottavasti teilläkin oli kivaa ja sää suosi!

Fazerinakakku & Porkkanakakku

Ensimmäiset reseptit, joita lupailin teille tuossa taannoin, tulevat tässä. Valitsin tähän juhannuksen kynnykselle oikeita superherkkuja, mikäli jollain on vielä mietinnässä jälkkärit tai vierastarjottavat. ;) Kuten kerroin, olen bongannut blogeista monta monituista hyväksi ellei peräti loistavaksi osoittautunutta reseptiä niin leivonnaisten kuin arkiruokienkin joukosta. Nämä ensimmäiset reseptit saattavat olla jo monen teistä tiedossa (etenkin tuo porkkanakakku), ne kun on varsin tutuissa blogeissa olleet esillä.

PORKKANAKAKKU

POHJA:

6 dl jauhoja

4,5 dl sokeria

1 rkl leivinjauhetta

1 rkl soodaa

1 rkl kanelia

1 rkl vaniljasokeria

2 rkl kardemummaa

6 munaa

noin 9 dl porkkanaraastetta

KUORRUTUS:

noin 8 dl tomusokeria

4 tl vaniljasokeria

100 g voita

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1. Pohjan teko: Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon varovasti sekoittaen keskenään sekoitetut kuivat ainekset. Lisää öljy ja vielä viimeisenä porkkanaraaste. Kumoa seos uunipellille ja paista 200 asteessa 30-40 minuutin ajan uunin keskitasossa.

2. Kuorrutuksen valmistus: Sekoita keskenään voi ja tuorejuusto. Siivilöi seokseen mukaan tomusokeri ja vaniljasokeri ja sekoita tasaiseksi.

3. Kakun kokoaminen: Kumoa kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Koristele halutessasi nonparelleilla tms.

Tosi hyvää! Kuorrute on tooooooodella makeaa ja pohja suussasulavaa. Enpä olisi uskonut, että kakku, jossa porkkana on pääroolissa, voisi olla näin hyvää! Bongasin porkkanakakun ohjeen Jonnamaista -blogista. :)

No sitten toiseen reseptiin! Tästä kakusta tuli niin hyvää, että meinaa alkaa kuola valumaan jo pelkästä kakun ajattelusta... Kokeile tätä, oikeesti! Jos oot suklaan ystävä, etenkin fazerinan ystävän, tää tulee olemaan niin sun juttu. Slurps.

FAZERINA-KAKKU

POHJA:

20 kpl Fazerina keksejä (melkeimpä koko paketillinen)

reilu 100 g voita

TÄYTE:

400 g Fazerina suklaata (tmv. appelsiinilla maustettu suklaa)

400 g tuorejuustoa (200g appelsiinin makuista, 200g maustamatonta)

4 dl vispikermaa

3,5 dl tomusokeria

1,5 dl kaakaojauhetta

0,5 dl vahvaa kahvia

3 liivatelehteä

1. Pohjan teko: Hienonna keksit muruiksi ja sekoita niihin sulatettu voi. Rasvaa irtopohjavuoan reunus ja jauhota se tomusokerilla. Voit asettaa reunuksen suoraan tarjoiluastialle ja tehdä kakun siihen. Painele keksimuru-voi -seos tasaiseksi pohjaksi ja laita tarjoiluastia reunuksineen ja pohjineen jääkaappiin.

2. Täytteen valmistus: Sulata suklaa ja liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto notkeaksi ja lisää  tomusokeri ja kaakaojauhe joukkoon. Sulata liivatelehdet kuumassa kahvissa ja lisää ne (vähän jäähdyttyään) ohuena nauhana seokseen, samoin sula suklaa. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita tasaiseksi.

3. Viimeistely: Kaada seos keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Kopauta irtopohjavuoan reunusta hieman, jotta pahimmat kuplat poistuvat. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 4 tuntia. Koristele oman makusi mukaan.

Kakusta riittää noin 12 hengelle. Itse tein pohjan alkuperäiseen reseptiin nähden tuplana, sillä en meinannut saada seosta riittämään koko vuoan leveydelle. Mikäli teet pohjan pieneen irtopohjavuokaan, voi vähempikin määrä keksimuruseosta riittää. Tämän superherkullisen kakun ohjeen sieppasin Uusi Kuu -blogista. :)

Nyt pitäisi alkaa viimeistelemään pakkailuja, mieli ja keho haluaisi kyllä ennemmin päikkäreille tsiljoona herätystä sisältäneen yön jäljiltä, mutta ei auta - tänään kutsuu Kuusamo ja mökkijuhannus! :) Mitäs juhannussuunnitelmia teillä on? Mua vähän jännittää, miten mökkeily sujuu nyt, kun vauva on mukana. Tiedättehän, ne automatkat, nukkumiset vieraassa paikassa jne...

Toivomuslista kesälle

Voi kuinka intouduinkaan nyt itsekin väsäämään listaa juuri alkanutta kesää varten, kun lueskelin blogeista tämän kesän to do ja bucket -listoja. :) Jotenkin ei ole edes tuntunut siltä, että olisi vielä kesä (koska viileä sää ja koska Oulun jäätävä tuuli), vaikka tässä mennä porskutetaan jo pian heinäkuuhun, huhh! No tänään oli kuitenkin ensimmäinen oikein kunnon kesäpäivä täälläkin päin Suomea; aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta, elohopea hipoi yli kahtakymmentä astetta ja se tuuli, se oli paaaaaljon lämpimämpi kuin aikoihin. Sanomattakin lienee selvää, että ollaan vietetty koko perheen voimin tätä sunnuntaita takapihalla auringonpaisteessa (no okei, mies makoilti Tex Willerinsä kera Sinnan vieressä varjoisella piknik-huovalla mutta anyways). Mä taisin pikkiriikkisen jopa ruskettua, wou.

Aamupäivällä käytiin juhlistamassa mun pikkuveljeä, joka pääsi tänään ripiltä. Sinna edusti pikku prinsessana kaunis juhlamekko (joka just ja just peittää enää pepun, mutta oli pakko saada se vielä kerran käyttöön!) ja kummeilta saatu helmikaulanauha yllään (kuva alla). ♥ Rippileiri oli velipojan mielestä ollut ihan ahterista, mutta mulla nousi kyllä hymy korviin asti, kun muistelin omaa rippileiriäni... :) Ei siitäkään nyt niiiiiiin kauan ole, kun itse pääsin ripiltä, mitä nyt vaivaiset 12 vuotta.........

No mutta siihen toivomuslistaan! Mies pitää tänä kesänä vain 2 viikkoa lomaa (jotka nekin puolitettu periaatteella viikko heinäkuussa, viikko elokuussa), joten mitään hurjia reissuja me tuskin tullaan tänä kesänä tekemään (ei sillä että pitkät matkustamisajat nelikuisen touhuajavauvan kanssa houkuttelisivatkaan...). Jotain kivaa yritetään kuitenkin kehitellä miehen lomien ajaksi ja tokihan mä voin Sinnan kanssa touhuilla kesäisiä juttuja miehen ryöskennellessä. :) Listalle pääsi aikalailla samoja juttuja kuin mitä ollaan viime kesinäkin touhuttu:

• Piknikkejä
• Ainolanpuistoilua
• Pannukakkutalossa herkuttelua
• Tuoreita mansikoita ja niistä tehtyjä mansikkatorttuja
• Mökkeilyä
• Shoppailua all by myself
• Leffassa käyntiä
• Auringon palvomista kera kylmän cokiksen ja hyvän kirjan
• Sidukka!
• Koirien uittamista ja ehkä jopa itsekin voisi käydä pulahtamassa ehkäehkäehkä
• Rullaluistelua
• Itse tehtyjä, kiireettömiä, brunsseja ja tietysti grillailua

En mä näköjään sen kummempia tälle kesälle vaadi enkä odota. Viime kesä kun meni enemmän ja vähemmän sumussa ensin yllättävän raskausuutisen ja sen jälkeen auringosta yltyvän raskauspahoinvoinnin myöt, niin taidan tänä vuonna nauttia ihan vain kesästä, lämmöstä ja siitä, ettei ole raskauspahoinvointia. ;) Tietysti Sinnan ehdoilla mennään, mutta suurin osa listalla olevista toiveista onkin sellaisia, joita voi (ja onkin tarkoitus) tehdä yhdessä Sinnan kanssa. Jotain pientä olisi kiva päästä itsekseenkin touhuilemaan (kuten nyt vaikkapa shoppailemaan) ja suunnitteilla on ollut myös elokuvahetkiä ja terassilla käyntiä ystävien kanssa. Saa nähdä mitä kesä tuo tullessaan, toivottavasti tulee mukava sellainen! :)

Ai niin ja loppuun vielä OOTD, eli tämän päivän asukuva. Tosin Sinnan, ei mun koska olin aika säädyttömästi takapihalla sortseissa ja topissa.  ;) Sinna on muutenkin meikäläistä parempi kameran edessä, melkoinen linssilude tuo meidän kesätipunen!

Olohaalari : Name It / Hellehattu : Polarn O. Pyret

Kiljuva ja kääntyilevä nelikuinen

Taas on kuukausi vierähtänyt ja Sinna on jo 4kk vanha! Kolmen kuukauden kynnyksellä alkoi selkeästi vaihe, jolloin kehitystä tapahtui ihan hurjaa vauhtia niin fyysisessä kasvussa kuin motorisessa kehityksessä ja vuorovaikutustilanteissa. Katsotaampa, mitä kaikkea nelikuisemme elämään kuuluu:

Sen jälkeen, kun opin kääntymään selältä mahalleen (eka vasemman, nyt myös oikean kautta), oon tykännyt olla paljon enemmän masullaan. Ennen en oikein tykännyt hengailla sillain, mutta nyt se on kivaa. Tykkään katella mahallaan semmoista lelua, joka on piiiitkä ja jossa on kuvia. Tai sit hypistelen jotain lelua. Pään kannattelukin on jo onneksi helpompaa, mulla on aika iso pää koska äitin mukaan siellä on niin isot aivot kehittymässä, niin sitä on aika raskas ollut kannatella. Nyt mulla on kuitenki jo hyvät lihakset siellä alla, niin ainaki iskä kovasti kehuu.

Kun kävin lääkäri-tätillä ja neuvola-tätillä tuossa yks päivä tarkastuksessa, niin se lääkäri-täti heilutteli ja pumppas ja testaili mun lonkkaa tosi kauan. Meinasin jo ihan hermostua! Sitte joku toinenki lääkäri-täti tuli tekeen samaa. Kuulin, että äiti kyseli lääkäreiltä jotain ja kuulosti vähän huolestuneelta, mutta lääkäri-tätit sitten loppujen lopuksi vaan hymyili äitille, niin sitten äiti ei enää ollutkaan huolestuneen näköinen. Myöhemmin äiti sitte pahoitteli mulle, että on tainnut siirtää perintönä mulle löysät aka yliliikkuvat nivelet. Vissiin mun lonkat on sitte vähän niinkö löysät. Mutta ei se haittaa, iskä aikoo kuulemma pitää huolen, että mulle tulee vanhvat lihakset siihen ympärille!

"Äiti kauan mun pitää tässä pönöttää?"

Itehän alan jo kaljuuntua.

Lääkäri-tätin mukaan oon myös kasvanut hyvin. Sitten se kehu mua söpöksi ja iloiseksi, kun mää vähän jokeltelin sille. Oikeesti yritin kysyä siltä, että voitaisko jo päästä lähteen, kun mua alkaa kohta väsyttään. Mut ei se tajunnu, hymyili vaan mulle.

Mun lempparilelut on tällä hetkellä tuo Sofie-kirahvi, koska siitä on niin hyvä ottaa kiinni ja sen jalat saa kivasti suuhun. Omnomnom. Ja sitten toinen on mun norsu-unilelu, jonka kanssa nukun aina. Heitän sen yleensä naamani päälle ja rupeen koisimaan. Tutti suussa nukkumaan mennessä on aika must myös!

Opin tässä pari viikkoa sitten kiljumaan. Se on niin kivaa! Tykkään kiljua joka asialle. Jos oon iloinen, kiljun, jos mua naurattaa, kiljun, jos haluan huomiota tai mua väsyttää tai nälättää, kiljun. Tosi hauskaa pystyä näin kovalla volyymilla käyttämään omaa ääntä! Kyllä mä välillä jokeltelenkin. Ja joskus itkenkin, jos oikein ottaa kupoliin.

Mulla on nyt niin paljon tekemistä, kun oon oppinut kääntymään ja haluan katella maailmaa kokoajan, etten aina malttaisi nukkua. Sit jos oon tosi kauan putkeen hereillä, niin menee vähän huutamiseksi ja itkemiseksi hommat. Onneks ei kuitenkaan hirveen usein. Kaikki on vaan niin mielenkiintosta ja mä haluan reenata kääntyilyä ja mahallaan oloa ja miettiä, miten pääsisin eteenpäin. Sit joskus ne jutut tulee öisinkin mun mieleen ja heräilen tavallista useammin puhelemaan itsekseni ääneen. Tai pyörimään. Tai sit syömään, kun yleensä herätessä tulee sit nälkä. Nyt oon pitäny semmosia maraton-öitä, että oon heränny 5-6 kertaa. Sit välillä oon heränny vaan kerran, ku ei sitä iha joka yö jaksa herätä noin usein.

Istumaankin pitäis päästä. Aina kun mua pidetään sylissä, niin yritän punnata siitä istuma-asentoon. Sillain vaan näkee niin paljon paremmin ja enemmän ympärilleen! Ja vitsi kun vielä keksisin, miten pääsis ryömimään tai edes hiissaamaan itteä eteenpäin, niin ois tosi jees. Välillä meinaa turhauttaa, kun en pääse eteenpäin, vaikka kuinka nostan peppua ylöspäin ja revin käsillä matosta vauhtia. Phuuh. Niin joo ja opin tässä just ottamaan kii omista varpaista! Vähänkö siistiä!

En kutia vielä(kään), mutta oon oppinut nauramaan. Eniten mua naurattaa, kun iskä höpöttää mun kanssa. Esimerkiksi leikkii semmosta Kukkuu! leikkiä, jossa oon piilossa harson alla ja sit en yhtäkkiä ookaan. Seki välillä naurattaa, kun mun mahaa päristellään.

Oon vieläki pelkällä maito-ruokavaliolla. Äiti sanoo, että ehkä sitte ku täytän 5 kuukautta, aletaan maisteleen pikkuhiljaa soseita. Aiko kuulemma ite tehä niitä mulle yhessä mun isotätin kanssa, joka on kokki. Ku äiti on vähä urpo noissa ruuanlaittopuuhissa välillä. No, maito siis maistuu mulle ja hotkasen sen yleensä 5 minuutissa huiviin. Sit taas leikkimään!

"Say whaaaaaat?!"

Kehityskaarta 2-4 kk :)

Tykkään käydä lenkillä yhdessä äitin ja/tai iskän ja siskojen kanssa. MUTTA en tod. halua enää olla vaunuissa, ne on ihan tyhmät, kun ei sieltä näe mitään! Niimpä mut lykätään nykyään lenkeille turvakaukaloon ja matkarattaisiin. Saan sieltä pällistellä maisemia ja joskus jopa torkahtaa, jos vaan maltan. Äiti sanoo, että onneksi mun kummit tuo kesällä vaunuihin jonku ihme osan, että voin sitte taas mennä vaunuissa. On kuulemma rasittavaa lenkkeillä matkarattailla ku ne on nii köppänät. Hehee musta kait se on hauskaa!

Oon aika iloinen tyttönen, aamuisin herään jokeltelemaan ja hymyilemään, äiti ja iskä tykkää siitä tosi paljon. Yleensä aamuisin herään klo 7.30-9 välillä ja iltaisin meen nukkumaan jo klo 19 paikkeilla. Ei vaan jaksa enää valvoa, ku tää kaikki tekeminen väsyttää niin kovin. Päikkäreitä nukun millon mitenkin, yleensä vähintään 20min ja maksimissaan 1h ja ehkä 3-5 kertaa päivässä. Nyt mä meen  taas nukkumaan, moikka kaikille!

Terkuin,

Sinna