Huh hellettä! Sunnuntain kunniaksi ajattelin päräyttää tällaisen vähän diipimmän tekstin ilmoille:
Kävin tässä taannoin ystävän kanssa kirpparilla. Hänellä on lähes saman ikäinen vauva kuin mulla, joten voidaan hyvin jutella kaikista sen hetkisistä kehitysvaiheista, uusista taidoista, itkuista, you name it! Puheeksi tuli temperamenttisuus, kun mietimme, missä vaiheessa kyse on vain jostain niistä miljoonasta eri
vaiheesta, joita vauvoilla näkyy olevan ja missä vaiheessa kyse on siitä, että vauva on temperamenttinen. Rupesin tuota temperamenttisuutta sitten pähkäilemään vielä lisää kotona. Toki jo koulutuksenikin puolesta kasvatukseen ja kehitykseen liittyvät asiat pitäisi olla aika hyvin tuolla selkärangassa muistissa, mutta välillä oman lapsen kohdalla teoriaa tuntuu olevan niiiiiiiin hankala soveltaa käytännöksi. ;)
Oon tarkastellut Sinnaa vähän väliä "temperamentti-silmällä"; miettinyt, mahtaako nopeasti rauhoittuminen tai kylvyn jälkeen huutaminen kertoa jo jotain. Koska kyseessä on synnynnäinen piirre/taipumus käyttäytyä ja reagoida asioihin, on sen oltava olemassa jo vauvan syntyessä. Toki temperamentti kehittyy kokoajan ja jatkuvasti ja ympäristötekijöillä voi olla suurikin vaikutus siihen, miten vauva myöhemmin oppii hallitsemaan ja käsittelemään taipumustaan käyttäytymiseensä ja reagointitapaansa.
Nyt, kun Sinna on jo useamman kuukauden ikäinen, uskoisin voivani erottaa hänessä jo erilaisia piirteitä, käyttäytymismalleja (joskin vaihtuvia sellaisia) ja reagointitapoja, jotka kertovat varmasti jotain hänen omasta temperamentistaan. Ja koska kyseessä on ensimmäinen lapseni, saanen luvan pyörtää puheeni vauvani temperamentin analysoinnista, mikäli hän päättääkin yhtäkkiä ruveta käyttäytymään täysin erilailla. ;D Ehkei näin kuitenkaan tule käymään, vaikka monenlaisia eri vaiheita Sinnallakin on jo ollut - monen viikon iltaitkuilusta monen viikon neiti aurinkoiseen. Tässä nyt kuitenkin tekemiäni havaintoja Sinnan elämästä
tähän asti (ja toivon todella, että nyt kun kirjoitan kaiken tähän, kaikki ei käänny päälaelleen!):
Esimerkki 1: Sinna on suurimman osan päivästä hyväntuulinen (silloin kun mihinkään ei satu); hän herää yleensä jokeltelemalla ja kun menen hakemaan häntä sängystään, saan valtavan iloisen hymyn, joka leviää silmiin asti. Leikkimatolla viihtyy hyvin itsekseen, vaikka pidänkin hänelle suurimman osan ajasta seuraa, vähintään puoliksi keskittyen. Istuskelee sitterissäkin tyytyväisenä, jos laitan ruokaa tai täytän/tyhjennän astianpesukonetta. Hän vaikuttaa melko vähään tyytyväiseltä, eikä vaadi jatkuvasti huomiota. Viihtyy itsekseen, ympäristöään tutkaillen, mutta nauttii suuresti myös sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Esimerkki 2: Sinna nukahtaa useimmiten itsekseen ja omaan pinnasänkyynsä. Hän osaa siis melko hyvin tyynnyttää ja rauhoittaa itse itsensä (uneen asti). Näin on ollut alusta asti. Jossain kohtaa oli muutaman viikon vaihe, jolloin Sinna itkeskeli iltaisin klo 17-20. Silloin hän nukahti turvakaukaloonsa, jota mies heilutti. Silloinkin kyllä päivisin nukahti itse omaan sänkyynsä.
Esimerkki 3: Pääsen aika hyvin käymään asioilla Sinnan kanssa kahdestaan; hän tykkää olla autossa (tässäkin oli tosin viikon kestävä kausi, jolloin Sinna huusi aina autossa ollessaan), turvakaukalossa istuminen ja nukkuminen on jees, eikä ympäristön meteli häiritse niin paljon, etteikö väsymyksen yllättäessä siihen voisi nukahtaa. Usein kaupassa käydessäni Sinna on hereillä sen ajan, kun lappaan ostoksia koriin ja katselee ympärilleen omasta kopastaan käsin ja siinä vaiheessa, kun menen kassalle, hän sulkee silmänsä. Ympäristö ja sen tuomat ärsykkeet eivät siis tunnu ylivoimaisilta tai liian stressaavilta Sinnalle.
Esimerkki 4: Sinna ei ole itkuherkkä. Yleensä asioihin suhtaudutaan, myös uusiin asioihin, silmät ihmetyksestä pyöreinä ja välillä heti hymyillen. Harvemmin itketään. Sinna ei siis vaikuta kokevan asioita kovin herkästi viestittääkseen niistä itkulla. Mikäli Sinnalla sattuu jokin ruumiinosa kopsahtamaan johonkin (jep, joskus olen ainakin nostanut Sinnan kopastaan niin, että pää kopsahtaa kantokahvaan), hän saattaa päästää itkun, mutta rauhoittuu nopeasti syliin.
Toki Sinnallakin on huonoja hetkiä. Aina kylvyn jälkeen hän huutaa täyttä kurkkua (ilmeisesti kylvyn lopettaminen ei ole kivaa). Väsyneenä alkaa kitinä, eikä ulkovaatteita ole oikeastaan koskaan kiva laittaa päälle. Nykyään vaunuissa huudetaan lenkillä yhtenään, kun ei yhtäkkiä nukutakaan eikä kiinnosta maata kopassa, josta ei näe mihinkään. Tämän postauksen tarkoitus ei siis ollut ylistää vauvaamme (vaikka tietenkin kaikki äidit ylistävät ja saavatkin ylistää omia murujaan!), vaan kirjoitella havaintoja hänen tähän astisista reagointi- ja käyttäytymistavoistaan. Näitä haviantoja on sitten mielenkiintoista tutkailla ja etenkin vertailla, kun Sinna kasvaa. Onko jokin piirre jatkunut, jäänyt poissa tai vaihtunut kokonaan toiseen jne.
Oli vauva temperamenttityypiltään sitten helppo, haastava tai hitaasti lämpeävä, ei niistä mikään tietystikään tee vauvasta (tai vanhemmasta) sen parempaa tai huonompaa! Lapsi oppii vanhempiensa (ja muiden aikuisten) avustuksella käsittelemään ja hyödyntämään omaa temperamenttiaan. Joissain tilanteissa helppo temperamentti on hyödyksi ja joissain tilanteissa taas toisenlaisesta temperamentti. Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja jokaisella on se oma, uniikki, persoonansa, jonka perimä ja ympäristötekijät ovat muovanneet sellaiseksi kuin se on.
Kuten sanottua, temperamentti on synnynnäistä. Emme siis voi vaikuttaa siihen, millaisen temperamentin kanssa varustettuna vauva maailmaan putkahtaa, mutta voimme kuitenkin antaa lapselle hyvät eväät temperamenttinsa käsittelyssä, ymmärtämisessä ja hyödyntämisessä. Olen tietysti valtavan iloinen siitä, mikäli Sinnan tapa suhtautua asioihin olisi avoin ja rento ja ettei hän olisi hurjan herkkä. Itse kun olen melko herkkä, ollut jo vauvasta asti, niin olisi ihanaa, jos Sinnalla olisi reippaampi (isänsä) luonne siinä mielessä. Mieheni kanssa olemme molemmat olleet vauvasta alkaen melko helppo temperamenttisia (joskin mulla on hormoneiden aka naiseksi kasvamisen myötä tuo temperamentti välillä vähän noussut haastavaksi, hehheh :D), joten liekö Sinna perinyt meidän temperamenttimme. Täysin periytyväähän temperamenttisuus ei toki ole ja se onkin kiinnostava seikka, että samoille vanhemmille voi syntyä ihan erilaiset temperamentit omaavia vauvoja!
Aika usein vauvan temperamenttisuus liitetään siihen, kuinka helppo tai vaikea vauva on. Temperamentti ja helppous/vaikeus eivät tietenkään kulje käsi kädessä, vaikka voivatkin vaikuttaa toisiinsa; vauva, joka vaatii asioita nopeammin ja äänekkäämmin, voidaan mieltää työteliäämmäksi vauvaksi kuin sellainen beibi, joka tuijottelee tyytyväisenä ilmapalloa eikä ole liiemmin mitään vailla. Kyseessä voivat kuitenkin olla myös vaikkapa vatsakivut, joiden takia esimerkin ensimmäinen vauva on vaativampi ja kärkkäämpi odottamaan asioita tapahtuvaksi. On myös hyvä osata ilmaista oman tahtonsa ja mielipiteensä asioista, niistä taidoista on tulevaisuudessa hyötyä.
Mielenkiintoinen asia siis tämä temperamenttisuus! Ja ylipäänsä on mielenkiintoista seurata ja katsella oman lapsensa kehitystä ja tutkailla, millainen hän on nyt ja miettiä, millainen hänestä mahtaa tulla kasvaessaan isommaksi. Heräsikö ajatuksia tästä tekstistä? Oletteko huomanneet temperamenttisuutta omissa vauvoissanne/lapsissanne?
