1/05/2012

Uusi päiväpeitto

Ostimme miehen kanssa noin vuosi sitten uuden sängyn -tai no oikeastaan ensimmäisen oikean sängyn, jossa on muutakin kuin patja ja jalat. Tähän asti olemme (lue: minä olen, koska eihän miestä tollaset asiat niin kiinnosta :D) kärvistelleet vanhalla 120cm sänkyyn tarkoitetulla päiväpeitolla. Eihän se riittänyt mitenkään peittämään uutta 180cm sänkyämme. Melko luovasti olen yrittänyt vanhan päiväpeiton ja koristetyynyjen avulla saada pettauksen näyttämään edes jokseenkin hyvältä.

NOH, vihdoin ja viimein saimme (eli raskimme) ostettua uuden päiväpeiton eikä se ollut alkuunkaan sellainen, jota olin sänkyymme ajatellut! Olin nimittäin melkeimpä koko kevät-kesä-syksy -ajan haaveillut tästä Finlaysonin Coronna-päiväpeitosta:


Alkutalven aikana mieli alkoi kuitenkin muuttua ja ajattelin, että haluaisin ehkä sittenkin jotain vaaleampaa ja yksinkertaisempaa. Meillä kun on sängyn runko jo musta, niin yleisilmeestä olisi tullut todennäköisesti himpun verran liian synkkä tuon Coronna-päiväpeiton kanssa.

Tällä viikolla sen sitten löysin, Stockmannilta -alennuksessa!! Päiväpeiton oikea hinta hipoi pilviä meikäläisen kukkaroa ajatellen, joten olin melkoisen innoissani tekemästäni löydöstä. ;)
Olen tainnut jopa kerran elämässäni ostaa päiväpeiton ja olin silloin vielä teini-ikäinen, hehh. :D Ehkä siis tuli jo ihan tarpeeseen päivittää uuteen!


Päiväpeite on siis Villa Stockmannin ja väri taitaa olla vaalea beige (kuvien tummuus vähän hämää):






Samalla ostin uuteen päiväpeittoon mätsäävät koristetyynynpäälliset (jo olemassa oleviin koristetyynyihin). Nekin löytyivät alennuksesta, Stockalta.




Mitäs tykkäätte? :)

1/04/2012

Jouluinen alelöytö!

Löysin Stockan joulutavaroiden alesta tämän kauniin joulu(valo)koristeen, joka pääsi heti koristamaan lipaston päällystä:







Tää on kyllä ihana! En raskinut ostaa tätä ennen joulua alkuperäisellä hinnalla, joten oli aika huippua löytää tämä -50% alennuksesta. ;)

Uuden vuoden aatto

Viimeinen päivä vuodesta 2011 sujui melko rauhallisissa, rennoissa ja herkullisissa tunnelmissa: Vietettiin miehen kanssa uutta vuotta kotosalla ja seurailtiin Ciran reaktioita rakettien paukkumiseen. Kun niitä ei pahemmin tullut, käytiin ulkona katsomassa ja jopa ampumassa niitä. Herkuteltiin ja katsottiin meidän hömppä-lempparisarjan One Tree Hillin vanhoja jaksoja. :)

Oli oikeastaan melko mukavaa vaan olla kotona ilman suurempia paineita siitä, että "pitäisi" olla jossain nimenomaisesti juhlimassa uutta vuotta. Koska myönnettäköön, että kyllähän niitä paineita välillä tulee sellaisina päivinä, jolloin etenkin nuorten ihmisten (joihin kait miehen kanssa vielä lukeudutaan ;D) odotetaan ja oletetaan juhlivan (railakkaasti) ja viilettävän menemään bileissä, baareissa, kaupungilla yms. Nyt kun oikeasti täytyi olla kotona Ciran kanssa ja yrittää sopeuttaa sitä rakettien ääniin, niitä paineita ei ollut; oli hyvä ja oikeutettu syy jättää se juhliminen väliin. Älysköhän kukaan, mitä yritin sanoa?? :D

No joka tapauksessa, tässäpä muutama kuva meidän uuden vuoden vietosta:

 Oonko vähän hölmön näkönen?! :DD
 
 Pusu-Hyökkäys..


 Yyyyyhh!


 Iso ja Pieni Rakkaus.


"Ei jaksa. Missä mun tassut on?"


 Uuden Vuoden "perhekuva", jossa Cira ei oikeen tajunnu olla mukana :D


Tämmöstä täällä, mites uusi vuosi sujui siellä? :)

1/02/2012

Upouusi pesukone!

Vihdoin ja viimein meidän vanha "pikapesu 2.5 tuntia" pesukone vaihtui uuteen "pikapesu 0.5 tuntia" koneeseen!! Kuulostaa ehkä pieneltä "vialta" tuo vanhan koneen pesutahti, mutta pyykkipäivän aikana ei oikein ehtinyt tehdä muuta kuin pestä pyykkiä. Lisäksi vanha kone oli paljon pienempi tilansa puolesta, joten nyt voi pyöräyttää isomman satsin pyykkiä kerralla -ja paljon nopeammassa ajassa. Vanha kone oli lisäksi tosi monta vuotta vanhakin jo, joten pesutuloskaan ei ollut ihan niin hyvä kuin luulisin sen pitävän olla. Joten lienee aika selvää, että meitsi on niin mielissään! :)

Tässäpä muutamia kuvia uudesta pesukoneesta (ohan se meinaan paljon hienompi ja tyylikkäämpi kuin vanha pesukone! ;) ja Cirasta, joka tykkää nukkua usein kodinhoitohuoneen lattialla:




 Uni tuli ♥

Uusi pesukone on LG:n ja on kyllä vaikuttanut tosi hyvältä valinnalta. Toisaalta mää nyt oon niin tyytyväinen jo siihen, että pesukone pyörittää pyykin nopiammin (ja paremmin) ku ennen. :)


ps. Mitä tykkäätte blogini uudesta ilmeestä??
Itse oon tosi tyytyväinen; nyt kuvat ei veny tai litisty niinku vanhassa mallissa isot kuvat monesti teki, ja ulkoasukin on tässä paljon selkeämmän näköinen ja helppokäyttöisempi (ainakin mun käytössä!).  :)

Muutoksia

Päivitän blogini ulkoasua, joten koittakaa kestää mahdollista sekavuutta! ;)