9/26/2011

Haikeutta

Tänään hyvästelin yli vuoden mittaisen bloggaus-projektini, nimittäin Ever Ours -hääblogini. Yllättävän haikein ja liikuttunein mielin kirjoittelin Farewell -postausta. En oikein tiennyt, mitä sanoisin enkä oikein edes, että mitä haluaisin sanoa. Nyt oli kuitenkin aika jättää hääblogin kirjoittaminen, sillä häistäkin on kulunut jo kohta kaksi (!!) kuukautta aikaa, eikä uusia juttuja häärintamalla näin ollen ole ollut aikoihin.

Mutta, niin. Niisk! Suotakoon tämä haikea fiilis minulle tänään -ainakin hetken verran. Luvassa olisi nimittäin ihanaa, innostunutta ja toivon mukaan myös innostavaa juttua viikonlopun Helsingin-reissulta, jonka tein mieheni kanssa osana huomenlahjaani. ;)

ps. Pakko sanoa: Maitosuklaavanukas ja TUC-suolakeksit EI oo mitenkään makuhermoja kutkuttava yhdistelmä. Yhh, äklö olo. :D

9/22/2011

Satsumaa pöytään!

Nammmm! Satsuma-kausi on avattu! Ainakin meillä. ;) Löysin alkuviikosta Stockalta satsumia ja päätin heti ostaa ja kokeilla, josko olisivat jo hyviä. Olivat! Ja nyt olenkin herkutellut niillä oikein urakalla. Satsumakausi kun tuntuu aina olevan ihan liian lyhyt ja nopeasti ohi.




Nämä kaksi ovat tämän hetken lemppareitani (joskaan eivät oikein passaa yhtä aikaa nautittaviksi, tai no miksei, mutta omat makunystyräni eivät oikein tykkää niiden yhteismausta :D):

Pirkan Choko Cappuccino ja satsumat. ♥




Katsoin muuten tänään uusimman Unelmien Poikamiestyttö -jakson ja JESS!!! Vihdoinkin se Jillian tajus lähettää sen tollon urvelo-pelimiehen kotia! Joo niimpä, pikku juttu, mut piristi kyllä mun päivää kummasti! :D

Onkos täällä ketään muita tähän aivottomaan, mutta ahh, niin romanttiseen (tai ainakin sen näköiseen) tosi-tv-ohjelmaan koukussa olevia? :)

9/20/2011

DANGER! Ompelukone.

Pidin tänään ekan käsityöntunnin. Ja varmaan viimeisen kans.. En nimittäin oo mikään näppärä sormistani -en edes kohtuu hyvä. En pitänyt ala- enkä yläasteella käsityöntunneista enkä ole tähänkään ikään mennessä oppinut kutomaan (vai virkkaamaan? no what ever!) villasukkia ja -kaulahuiveja, niinku muut kaverit. NOH, tänään sitten jouduin kuitenkin luokanopettajan toimessani pitämään käsityötunnin oppilailleni. Aiheena oli ompelukoneen alalangan laittamisen harjoittelu ja parit rataharjoitukset ylä- ja alalangalla. Joo niimpä. Voisko olla yksinkertaisempaa? Oppilaat toimivat ompelukoneilla pareittain. Ekan 5 minuutin jälkeen yks oppilas oli ajanut toisen oppilaan sormen päältä, kun tämä oli ollut laittamassa lankoja koneeseen. Sillä lailla. Pienimuotoisen paniikin (sekä ope että oppilas, jonka sormesta sojotti kaksi katkennutta neulanpätkää) jälkeen reipas oppilas nyppäsi itse neulat irti sormestaan ja laitoimme siihen laastarin. Tapauksesta tuli mieleen hyvinkin eläväisesti omat yläasteen kässäntuntien kokemukset siitä, kun itse ajoin oman sormeni päältä. Hrr.

Kuva Googlesta.

Mikä oli tämän tositarinan opetus?
- En edelleenkään pidä käsitöistä. :D

9/19/2011

Tekstejä osaksi kodin sisustusta?

KYLLÄ kiitos! Ainakin minä tykkään very mycket kaikenlaisista osuvista, nasevista, söpöistä, ajatuksia herättävistä ja piristävistä teksteistä. Aika ajoin etsiskelen ja katselen netissä (ja muutamissa harvoissa liikkeissä) niin postikortteja, julisteita kuin tarrojakin, joissa on jokin minuun iskevä tekstipläjäys. Viime aikoina olen ihastellut mm. Tarravimman (joka on jo ilmeisen tunnettu, ainakin sisustusbloggaajien keskuudessa) tarjontaa sisustustekstitarroista. Tällaisia ihanuuksia voisin hyvin kuvitella meidän kotiin hankkivan (tai ainakin haaveilevan!) :











Tarravimmasta saa sisustustarrojen lisäksi myös paljon muita tuotteita. Itsehän ihastuin täysin tähän pehmoleluun, johon saa painattaa haluamansa tekstin tai vaikkapa kuvan.

Eikö olekin IHANA? ♥


Tänne siis shoppailemaan: http://www.tarravimma.fi/

9/16/2011

Ffffff-FRIDAY!

..Mitenkään The Rasmukseen liittymättä.. Perjantai on taas koittanut, hurraa! Tästäkin (työ)viikosta siis selvitty ja nyt saa toivon mukaan hengähtää ja rentoutua pari päivää. Niin ja viettää aikaa miekkosen kanssa, joka on tällä viikolla ollut superkiireinen ja jota ei pahemmin ole kotona näkynyt.
Jebou.

 Kuva kuukauden takaisista häistämme. <3 © Juha Kinnunen

Tilasin (kyllä, täysin tietoisena sen seurauksista) miehelleni yllätykseksi NHL 12 -pelin. Riemuhan siitä syntyi, kun paketti tänään tuli postissa ja soitin lankoni (HAHAHAHH, mikä sana!) eli mieheni pikkuveljen pelikaveriksi. :D Tuossa ne nyt sitten huudahtelevat, intoilevat ja kiroilevat pelin tiimellyksessä ja minä saan/joudun seikkailla netissä. Mutta; mies happy, minä happy. :)




Tänään vois nautiskella jotain roskaruokaa ja katella digiboksilta kaikkia elintärkeitä ohjelmia, joita ei olla viikolla ehditty livenä kyylätä. Digiboksilta löytyy mm. seuraavia ohjelmia: BB, Amyn lailla, Samaa sukua, Kiinteistökuningatar Kaisa, Salkkarit, Chuck... Eli siis erittäin asiallisia ja kehittäviä ohjelmia! ;) But I don't care! Minä kaipaan telkun tuijotukselta rentouttavia, viihdyttäviä ja aivot narikkaan ohjelmia. :)

Kaks viimeistä kuvaa Googlesta.

Tässä yksi telkusta tällä hetkellä tulevista suosikeistani. Esitysaika ei ole privaattipaikalla (klo 23:30 Subilla), mutta suosittelen tsekkaamaan, tänään se tulee!


Rentouttavvaa ja virkistävvää viikonloppua!