12/20/2013

20: I'M LISTENING TO


Tähän aikaan vuodesta tykkään kuunnella sellaista melko rauhallista ja ehkä vähän melankolistakin musiikkia. Esimerkiksi Didon levyjä tulee kulutettua aika paljon. Lisäksi tietenkin kuuntelen jouluista musiikkia. Mulla on yksi ainoa joululevy ja se on Antti Tuiskun laulama. Etenkin miekkosen veto biisistä Varpunen Jouluaamuna on yksi suosikeistani (vaikka suurin osa suomalaisista taitaakin fanittaa kyseistä biisiä Loirin esittämänä enemmän). Kaikenlaiset joululaulut menevät, kunhan ne ovat kotimaisia eivätkä niitä iänikuisia ränkytyksiä, mitä koulussa aina veisattiin. Yleensä kuuntelen joululauluja YouTubesta. Etenkin tällaisen kevyen 11 tuntisen työpäivän jälkeen on hyvä heittää aivot narikkaan ja rentoutua musiikki taustalla soiden. Se ois kuulkaa loma ny!

12/19/2013

19: THIS SEASON


Huhh mikä työpäivä! Nukahdin kotiin tultua sohvalle ja nyt olo on kuin talvihorroksesta heränneellä karhulla... Illan päälle pitäisi vielä kyetä ajelemaan valjakkoreeneihinkin. No, mutta asiaan! Niinkuin jo aiemmin mainitsin, oon tänä jouluna villiintynyt ihan täysin noista sarvipäistä. Siksipä suurimmassa osassa meidän joulutauluista nähdäänkin poroja ja hirviä. Niinkuin esimerkiksi tässä postauksessa näkyvässä. Vielä voisi kehitellä jonkun jouluisen tekstitaulun sarvipäiden kaveriksi...


12/18/2013

18: ELF


Tontuthan kurkkii jo hyvin ahkerasti ikkunoista. Meilläkin on oma pottunenäinen tonttu, tuttu jo parin vuoden takaa. On punaista lakkia ja harmaata nuttua sekä tietysti kunnon parta. Siellä se hyllyn päällä kuuntelee ja tarkkailee, ollaanko kiltisti. Tuleeko risuja vai lahjoja. ;)

Eilinen (työ)päivä venyi kaikessa kiireellisyydessä ilta kymmeneen asti, joten tänään on ollut ihanan leppoisaa töiden jälkeen. Suunniteltiin ystävän kanssa tulevan joulu menua ja hoilotettiin SingStaria naapureiden iloksi. Sitten vielä illan päälle miehen kanssa Greytä. Ja hei, enää kaksi päivää loman alkuun!!


12/17/2013

Viikonlopun saldo: 2 x pikkujoulut


Jälleen viikonloppu, joka vain hurahti ohitse. Vaikka se olikin täynnä kaikkea kivaa puuhaa, oli olo eilen aamulla töihin herätessä silti kaikkea muuta kuin levännyt. Ehkä sitä jo tässä jouluhässäkässä kaipaa sellaista rauhallista viikonloppua. Meikäläinenkään kun ei ole mistään bilehileimmästä päästä, niin ottaa veronsa tuollaiset juhlahumuiset viikonloput.. ;)

Lauantain iltapäivän vietin Sokeri-Jussin Kievarissa appiksen järjestämillä jouluillallisilla. Aterioitiin joulumerkeissä jo nyt, appis puolisoineen kun viettää tämän joulun onnekkaasti Uuden Seelannin maisemia ihastellen. Oih ja voih tätä kateutta! No, ehkä jonain päivänä mekin! Herkuttelemasta jatkoin suoraan ystävän luokse pikkujouluilemaan vanhan kunnon tyttöporukkamme kesken. Käytiin hohtokeilaamassa illan päälle ja minä, joka isoon ääneen toitotin etukäteen tytöille surkeuttani keilaamisessa, olinkin illan paras. Hoh, melkoinen tuuri-ilta!

Päälle valkkasin ainoan (edes osittain) mustan mekon, jota en vielä tällä pikkujoulu-kaudella ole käyttänyt. Seuraksi simppelit helmikorvikset ja -rannekoru, jalkaan mustat sukkahousut ja hiukset...no, miten ne nyt suostui asettumaan.

Ja kun ei rapsan poikasesta joutunut sunnuntaina kärsimään, niin jäätävästä lihasspasmista, jonka seuraksi otin vähän vahvempaa särkylääkettä. Tulos oli aika pian Meikä 0 - Särkylääkkeet 1, kun makasin suurin piirtein kuola suusta valuen, reporankana, sohvalla viltin alla. No, onneksi toivuin siitä iltapäivään mennessä, sillä pidimme ystiksen kanssa perinteiset teetä ja sympatiaa -treffit meillä. Vaihdettiin samalla joululahjoja ja iik, kuinka voikaan vielä tämän ikäinen olla niin täpinöissään joululahjoja avatessaan..! No, ei pidä kadottaa lapsenmielisyyttään, niinhän sitä sanotaan. ;)

Mutta hei hulinaa, sitähän täytyy jatkaa iltapuuhasteluja, jos mielii jossain vaiheessa nukkumaankin ehtiä. Kivat illanjatkot sinne!

17: TREE


Ostin etupihalle joulufiilistä tuomaan ison sypressin. Olisin kaivannut sille sellaista pyöreää, rottinkista, koria ympärille, mutta en ole löytänyt mistään. Menköön nyt siis tuossa tummanpuhuvassa ruukussa. Ja etupihan jouluvalot ripustin tänä vuonna tuohon sypressiin, näyttää aika kivalta (joskaan tuo punainen väri jouluvaloissa ei ihan oo mun juttu).