Yes! Pitkä odotus on viimein palkittu, kun tänään aamulla kävin kipaisemassa ENSIMMÄISENÄ asiakkaana sen keskustan Anttilasta : Nälkäpeli Blueray-DVD-SpecialExtras-Hässäkkä-Kompleksin! Huikeeta. Jos jollekin on jäänyt vielä epäselväksi (nearly impossible), niin tämänhetkinen ykkössuosikkini ja fanitus-stalkkauskohteeni on ilmiö nimeltään The Hunger Games. Sekä kirjoina että elokuvina.
Mietiskelinkin tässä aamusella, kun into pinkeänä kipitin kassalle leffa hyppysissäni, että mikä saa ihmiset koukuttumaan, fanittamaan, eläytymään ja seuraamaan jotain, sanotaan nyt vaikka elokuva-ilmiötä? Onko se itse tarina? Vai päähenkilöt tai näyttelijät? Samaistuminen tarinan henkilöihin tai itse tapahtumiin? Vai nämä kaikki yhdessä? Vai jokin ihan muu tekijä?
Muistan fanittaneeni viimeksi näin innoissaan jotain ilmiötä silloin, kun Sinkkuelämää oli vuosia sitten suosionsa huipulla ja myöhemmin, kun siitä oli elokuvakin kehitteillä. Ja sitä ennen taisin olla ihan liekeissä Spaissareista. Näiden fanittamiseen vaikuttivat varmaan ilmiöiden raikkaus, tyttömäisyys/naisellisuus sekä (aikansa) rohkeus ja erilaisuus. Ne puhuttelivat jollain tasolla, juuri minua. Samalla tavoin Nälkäpelikin puhuttelee, muttei ehkä niin suurelta osin viihteen tasolla, vaan pikemminkin tämänhetkisen ja tulevan elämän, maailman sekä ihmisten ja yhteiskuntien kehittymisen ja muuttumisen tasolla.
Ihmettelin (ääneen), kun Taru Sormusten Herrasta, Harry Potter ja Twilight nousivat kansan suosioon. Ei mennyt jakeluun, mikä niissä oli niin hienoa. Jos joku ei ollut kyseisiä elokuvia nähnyt tai kyseisiä kirjoja lukenut, shame on that person. Blaah, sanoin minä ja pyörittelin silmiäni mieheni ja äitini hehkutuksille uusimmasta Potterista. Ja sitten tuli Nälkäpeli ja minusta tuli ihan samanlainen innokas ja hörhö fanittaja kuin muistakin. :D Kohde vain oli eri.
No, anyhow, tarkoitus ei suinkaan ollut kritisoida edellä mainittuja ilmiöiksi nousseita elokuvia (saagoja), vaan lähinnä todeta se fakta, että me kaikki fanitamme jotain ja usein jopa samalla tavalla, vain kohde saattaa erottaa meidät toisistaan.
Muistan peruskouluajoilta hyvin sen normiksi muodostuneen käsityksen siitä, että fanittaa sai ihan vapaasti ja julkisesti, kunhan se kohdistui yleisesti hyväksyttyyn ja cooliksi todettuun henkilöön/bändiin/elokuvaan tms. Olihan se pienille ihmisille rankkaa, jos itsetunto ja itsevarmuus eivät olleet sitä luokkaa, että olisi kehdannut koko luokan edessä puolustaa kaukoraukkauden kohdettaan Antti Tuiskua (tai muita uncooleja tapauksia). Ei, piti fanittaa salaa ja julkisesti tunnustaa niitä "oikeita" kohteita. Onneksi näin aikuisena saa fanittaa mitä tai ketä haluaa eikä tarvitse miettiä, mitä koulukaverit tai bestikset ovat siitä mieltä. ;)
Mutta menipäs vähän raamien ulkopuolelle tämä postaus! :D
Nyt se on kuitenkin seinällä, kaikkien (meillä vierailevien) nähtävillä, minun tämän hetken ykkössuosikkini:
Oikein leppoisaa lauantaita! :)
