12/18/2012

Takapihan joulu

Takapihamme jouluilme koostuu lähinnä jouluvaloista ja kynttilälyhdyistä -niin ja parista pörröisestä tontusta. ;)




Cira mökötti tonttulakki päässä, kun ei saanutkaan nakkeja ennen kuvien ottamista. SupaModelimme on tainnut tottua liian hyvälle kuvauksissa..! Filja puolestaan koki tonttulakin oikein maukkaaksi välipalaksi ja kivaksi leluksi, joten se siitä meikäläisen huippuidiksestä ikuistaa kaverukset tonttulakit päässä, iloiset virneet naamalla. What was I thinking..



12/17/2012

Oi (mini)kuusipuu

Ei vielä tänäkään jouluna sitä suurta joulukuusta meidän residenssiin, noup.
Onneksi tämä pikkuinen joulukuusikin tuo jouluiloa kotiin, vaikkei se havuille ja joululle tuoksukaan.





Ehkäpä ensi jouluna uskallettaisiin kokeilla jo sitä aitoa ja oikeaa kuusta, kun C ja F ovat vähän vanhentuneet ja viisastuneet. ;)




ps. Meikäläisellä oli tänään viimeinen työpäivä tälle vuodelle. Enää pari päivää gradun kanssa taistelemista ja sitten joululoman viettoon! Wuppiduu!

12/16/2012

3. adventin tunnelmaa

Se ois sitten ihan pian joulu ovella, kuulkaas! Huippua!

Täällä odotellaan jo kovasti joululoman alkua ja sitä, että jouluinen rauha valtaisi kodin ja mielen. Koti on puettu jo jouluiseen sisustukseen, enää olisi joulusiivous tehtävä (yhh).

Näihin kuviin ja tunnelmiin: Oikein rauhallista kolmatta adventtia!




Joko siellä odotellaan malttamattomina joulua?

12/15/2012

Tonttuilua

Tänään meillä oli miehen kanssa pitkästä aikaa yhteinen vapaapäivä (kummallakaan ei ollut yhtäkään sovittua menoa kalenterissa), joten käytiin heti aamupäivästä kaupungilla hoitamassa viimeisetkin joululahjaostokset. Huhh! Nyt senkin homman voi ruksia pois joulun To Do -listalta. Samoin kuin lahjojen paketoinnin -johon tosin nakkisormi-mieheni ei osallistunut. Mä en ole mikään himopaketoija enkä osaa (saati sitten viitsi) taikoa mitään hurjan ihmeellisiä lahjapaketteja, mutta ihan leppoisaa joulupuuhaahan tuo paketointi on -kun sitä saa rauhassa tehdä.






Valmista kuitenkin tuli ja nyt tällä tontulla lienee paikallaan pieni huilitauko. ;)


Oikein leppoisaa lauantaita!

12/13/2012

Lahjaksi kulttuuria

Yksiä joulun suosituimmista lahjoista mahtavat olla Finnkinon joululahjaliput. Ne ovat ainakin meikäläisen henkilökohtaisia suosikkeja, sillä leffassa käynti nyt vaan on niin himskatin mukavata ja arjesta irtauttavaa puuhaa.

Muita kulttuurilahjoja voisi olla vaikkapa jokin loistava elokuva tai kirja taikka liput teatteriin tai balettiin.

Tässäpä minun valintani:


Leffalippuja Finnkinoon! Humisevan Harjun DVD:nä (sillä kirjan olen jo ahminut läpi) ja vanhan kunnon suosikkini Jane Austenin teoksen Persuasion (in english) omistaisin mielelläni ja ne laitoinkin miehelle menneeseen lahjatoivelistaan ylös. ;)

Tänään mulla onkin ollut vähän erilainen työpäivä, sillä olin poikkeuksellisesti illalla "töissä", nimittäin joulujuhlassa. Oppilaat olivat valmistelleet ja harjoitelleet aivan upeita esityksiä! Minä tuijotin monttu auki lavalle ja mietin, että miten noin pienet voivat osata niin hienoja tanssikoreografioita ja räppipläjäyksiä ja muistaa pitkiä vuorosanoja ulkoa.. Taitavia!

Nyt taitaa sohva ja telkku kutsua, siellä taitaakin jokin kiekonhakkauspeli jo pyöriä. Mmoi!