Viime aikoina blogissani on vilissyt enemmän matkailuun liittyviä postauksia kuin koskaan aiemmin. Syynä siihen on tietysti se, että olen viime aikoina matkustellut enemmän -ja kauemmas. Aina ei näin kuitenkaan ole ollut, ja haluaisinkin tällä postauksella hieman valottaa omaa henkilökohtaista matkailuintoani ja sen taustaa.
Koko lapsuus- ja nuoruusikäni olen pelännyt lentämistä yli kaiken. Ajattelin aina, että matkailu on ihan tyhmää ja että en edes haluaisi käydä missään armaita naapurimaitamme kauempana. Lyhyestä virsi kaunis, en siis reissannut (lentäen) ulkomaille laisinkaan. Yläasteella teimme luokan kanssa autolla ja laivalla reissattavan matkan akselilla Saksa-Luxemburg-Ranska. Se oli ehdottomasti nuoruusaikani kohokohta; en ikinä unohda sitä kokemusta enkä varsinkaan sitä intoa ja kihelmöivää jännitystä, jota reissulla tunsin! Sen Eurooppa-reissun jälkeen oli enää turha yrittää huijata itseään siitä, etteikö matkustaminen olisi jotain aivan huippua.
Lentopelon vuoksi matkustushaaveet kuitenkin painuivat mielen perukoille, kunnes ne niin sanotusti olosuhteiden pakosta nousivat taas ajankohtaisiksi. Pari vuotta sitten, kun mieheni kosi minua, havahduin ajattelemaan häämatkaa ja etenkin häämatkakohdetta. Halusimme molemmat, että matkasta tulisi ainutlaatuinen ja unohtumaton. Sanomattakin on siis selvää, että ei paljon houkuttanut lähteä viettämään honeymoonia autolla huristellen tai laivalla reissaten Lappiin, Ruotsiin tai Viroon. Oli siis viimein aika tarttua härkää sarvista ja hoitaa lentopelko pois alta -ennen häitä ja ennen matkaa.
Nyt olenkin jo reilun vuoden ajan lennellyt kuin vanha tekijä, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Eikä pelota yhtään! Fiilis on mitä mahtavin ja pelon voittamisen myötä, sekä etenkin taannoisen Itävalta-honeymoon-reissumme jälkeen, matkakuumeeni on noussut aivan uusiin sfääreihin.
Koluan viikoittain läpi kaikenlaisia matka-aiheisia kilpailuja, tarjouksia, diilejä, paketteja, suosituksia, joita internet on pullollaan. Ja koska rahaa ei koskaan ole meikäläiselläkään liikaa, tykkään seurailla eritoten matkatarjouksia ja -kilpailuja. Tällä viikolla törmäsin muun muassa PokerListingsin järjestämään kipailuun, jossa joku onnekas Hannu Hanhi voi päästä Maltalle (Hiltonin luksushotelliin) laiskottelemaan ja nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Oi että ois huippua päästä tätä kylmenevää syksyä pakoon etelän lämpöön! Että ei muuta kuin osallistumaan täältä!
Seuraava matkakohde (kun joskus saataisiin sitä matkakassaakin kerrytettyä! :D) voisi olla Italia, edellä mainittu Malta, tai Portugali -lämpöasteiden ja kauniin luontonsa puolesta. Toisenlaisesta vinkkelistä katsottuna reissukohteeksi voisi valikoitua myös Lontoo, Pariisi tai Rooma - ostospuitteiden ja nähtävyyksien puolesta.
Tämän matkaintoiluni myötä varmaan myös blogissani tulee näkymään tulevaisuudessa enemmän matka-postauksia -edellyttäen tietysti, että sinne reissuihin aina silloin tällöin ajan, rahan yms. puitteissa päästään! ;)
Minne te aiotte seuraavaksi matkata?
Tällaisena aloittelija-matkustelijana ottaisin kyllä erittäin miellelläni teiltä matkakohteisiin, reissaustapoihin yms. matkailuun liittyviä suosituksia ja vinkkejä vastaan! :)
Tällaisena aloittelija-matkustelijana ottaisin kyllä erittäin miellelläni teiltä matkakohteisiin, reissaustapoihin yms. matkailuun liittyviä suosituksia ja vinkkejä vastaan! :)













































