Oltiin jo kauan odotettu ja toivottu miehen kanssa, että jonain päivänä voitaisiin ottaa oma koira (minä oon koira-allergia -taustainen). Viime syksynä selvisi eri sattumien kautta, että en reagoi allergisesti samojedinkoirien läheisyydessä. Ihastuimme molemmat tähän erittäin pörröiseen, kilttiin ja energiseen rotuun niin täysillä, että kerroimme löytämillemme ihanille kasvateille toiveemme siitä, että haluaisimme heidän seuraavasta pentueestaan itsellemme pienokaisen.
Ja niinhän siinä kävi, että vuosi sitten syntyi pieni, pallosilmäinen ja utelias söpöläinen, joka hyvin pian vei minun sydämen ja toi läsnäolollaan aivan uudenlaista sisältöä elämään.
Tässä vuoden aikana Cirasta on kasvanut niin kiltti ja hieno neiti, että siitä saa kyllä olla niin ylpeä! Sanat kiltti, omaperäinen jutustelija, kuunteleva päänkääntelijä, herkkusuu, iloinen, innokas leikkijä ja samalla siten ohitusvaikeuksien kuningatar ja kaikkien kanssa toimeentuleva kuvailevat hyvin Ciran luonnetta. Lempparipuuhailuja puolestaan ovat takaa-ajoleikit, metsässä vapaana juokseminen ja tajuttoman isojen keppien kantaminen (raahaaminen) mukana, syönnin jälkeen karvamatolla möyriminen, nakkien syöminen ja valjakointi.
Empä olisi alkujaan arvannut, kuinka hirrrrmuisen tärkeä ja rakas Cirasta mulle tulee. Lausahdus "Sehän on kuitenkin vain koira" pyöri aika ajoin päässä ennen koiran hankintaa, mutta eipä tuo meidän karvapallero ihan "pelkäksi koiraksi" ole jäänyt, vaan siitä on tullut erittäin rakas (ja sotkeva) perheenjäsen!
Mulla ja Ciralla on jokin sanomaton yhteys ja sellainen klikki, jollaista ei oikein osaa selittää. Sen vain tuntee. Minun kallein aarre ja paras karvainen ystäväni! ♥
Synttäreiden kunniaksi neiti pääsee tänään valjakoimaan ja saa illalla herkuteltavakseen suosikkejaan nakkia ja jogurttia! Onnea mamin vauvalle (joo, aina se on mulle vauva)!
