4/08/2013

Vanhat astiat

Uuden ja vanhan yhdistäminen on kiehtovaa ja kaunista. Esimerkiksi kattauksissa vanha ja moderni näyttävät yhdessä oikein toimivalta kokonaisuudelta. Menneiden vuosikymmenien takaisiin aarteisiin voi liittyä tunnesidoksia ja mitä mielenkiintoisimpia tarinoita.

Usein vanhat esineet kulkeutuvat tällaisten nuorten aikuisten (kuten minä ja mieheni) kotiin  perintönä.  Niin myös nämä alla olevat aarteet, jotka ovat päätyneet meille muistoksi mieheni jo pois nukkuneelta mummulta. Näihin astioihin ja esineisiin liittyy sekä tunnearvoa että muistoja. Nämä kulkeutunevat aikanaan meiltä myös seuraaville sukupolville. Kauniita, herkkiä ja vanhaa aikaa huokuvia, vai mitä sanotte?




Olemme keränneet Kastehelmen kauniita ja perinteisiä kattausastioita, joita on vuodesta 2010 valmistettu uudistuotantona -tarkemmin sanottuna ainoastaan sarjan suosituimmat osat palasivat markkinoille. Nämä kuvissa näkyvät osat, kerrostarjotin sekä kynttiläalustat, ovat Kastehelmen tuotantoa vuosilta 1964-1988, eikä niitä enää tänä päivänä valmisteta.





Myös nämä astiat henkivät vanhaa, kultaista, aikaa. Pidän niiden koristeellisista yksityiskohdista ja kirkkaudesta. Todella kauniita!

Onko teille kulkeutunut perintönä astioita tai muita esineitä? Millaisia tarinoita ja tunteita niihin liittyy?


2 kommenttia:

  1. On kyllä kerrassaan nättejä! Minulla ainakin on jotain mummun vanhoja astioita ja Kastehelmi on kyllä ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks oo! Mummujen (koska harvemmin kai niiltä papoilta tulee perintönä astioita) vanhoissa esineissä on sitä jotakin! Historian havinaa ja menneiden aikojen muistoja.

      Poista

Kiva kun kommentoit! :)