105 sivua

Uskomatonta, mutta totta; nyt se on kansissa! Gradu siis. Kaikkiaan 105 sivua kirjallisuuskatsausta, empiriistä koetta ja tutkimuksen luotettavuuden pohdintaa. Fiilikset on vähän kaksijakoiset. Toisaalta tekisi niiiin mieli mäiskiä uunituoretta kirjaani pitkin seiniä ja lopuksi polttaa se takapihan nurtsilla (ja mahdollisesti levittää siinä hötäkässä nuotiota vähän naapureillekin...). Toisaalta taas tekisi mieli kaapata kirja kainaloon ja lähteä ihmisten ilmoille heiluttelemaan sitä ylpeänä ja ehkä välillä vähän sivellä sen kantta ja huokaista syvään; nyt se kaikki gradun parissa huhkiminen, turhaantuminen ja stressaaminen on viimeinkin ohi!

Varmaan sieltä ruudun takaa löytyy edes joku hengenheimolainen, joka on valmistuttuaan kokenut samankaltaisia kaksijakoisia tuntemuksia? Se aika ja työmäärä sekä voimavarat, jotka tämänkin kaltaiseen projektiin käyttää, nostattavat maalisuoralle päästyä väkisinkin monenlaisia tunteita pintaan. Etenkin kaikki ne epätoivon, ahdistuksen ja stressin hetket, joita koki työtä tehdessä, vyöryvät mieleen valtoimenaan. Vaikka valmiin, kansitetun, pro gradu -tutkielman pitäminen käsissä tuntuukin uskomattoman hienolta, on olo samaan aikaan myös jollain lailla tyhjä. Voisi kai sanoa, että on takki tyhjä olo. Mitäs nyt tästä eteenpäin? Tässäkö tämä nyt todellakin oli? Ei enää tuskastuttavia sähköpostiviestejä ohjaajalta koskien tutkielman kymmeniä "pienen pieniä" korjauskehotuksia. Ihmisten kysellessä gradun kuulumisista ja valmistumisaikataulusta, ei tarvitse enää kiemurrellen vastata "Pikkuhiljaa..".

Mutta kaiken sen tyhjän olon keskelläkin voi aistia ne sydämestä kumpuavat, lämpimät, tunteet; ylpeyden ja onnistumisen riemun! Onnistumisen riemun suuresta saavutuksesta ja ylpeyden tehdystä työstä. Sen lisäksi, että pro gradu -tutkielma on nyt taskussa, on tänään sujahtanut toiseen taskuun maisterin paperit. Joten kyllähän se on juhlan paikka!