Omaa aikaa

Kävin viikonloppuna ystävän kanssa leffassa. Ihan siis leffateatterissa. Oli aika luksusta. Vauva jäi isinsä kanssa touhuamaan, kävivät autopesulassa, koirapuistolla ja kaupassa. Olin pumpannut jääkaappiin maitoa ja pakkasestakin löytyi lisää varmuuden vuoksi. Leffaan meno oli ajoitettu päivänäytökseen, eli ajankohtaan, jolloin vauva yleensä vetelee herkästi hirsiä. Kaikki oli siis suunniteltu hyvin ja hyvin kaikki menikin. Ei niinkään jännittänyt jättää pikku murua miehelle, vaan enemmänkin se, miten lie itse pystyisin keskittymään elokuvaan. Sekin meni yllättävän hyvin! Vain yhden viestin laitoin kesken elokuvan - "Kaikki ok?". Elokuva oli muuten Divergent -trilogian kakkososa, tykkäsin! :)

Pikku muru & iso muru

Mies on jo kovasti kärkkynyt, koska mentäisiin kahden kesken tekemään jotain; leffailemaan tai syömään. Myönnettäköön, että musta tuntuu vielä vähän hankalalta ajatus jättää vauva jollekin muulle kuin miehelle. Ehkä äidit siellä ruudun toisella puolella ymmärtävät? Oon kuitenkin päättänyt, että piakkoin se laastari on repäistävä, etten vallan omi tuota murua itselleni enkä raaski sitä sitten ikinä jättää kellekään. :D Vielä pari viikkoa kuitenkin näin... Tällä viikolla mulla on nimittäin luvassa molemmille viikonlopun päiville menoa. Lauantaina on kauan odotetut ja suunnitellut tyttöjen treffit ja sunnuntaina sovittua kyläilyä. Meinasi vähän kirpaista omatuntoa, kun huomasin, että kummatkin menot sattuu olemaan samana viikonloppuna. Vaikka tuskin vauva edes huomaa mun parin kolmen tunnin poissaoloa, iskän kanssa on aina niin kivaa. <3

Asiaan kuuluvat leffaeväät :P

Oma aika vauva-arjen keskellä on tärkeää. Tosi tärkeää, ainakin mulle. Arvostan kovasti omaa aikaani, rauhallista hetkeä, sitä että saan olla ihan yksin (okei, koirat voi olla kotona) ja tehdä jotain mukavaa itsekseni. Toiset saa sen fiiliksen juoksulenkillä tai kaverin kanssa kahvilassa rupattelemalla, mutta mä saan sen yksin ollessa. Tarvin sitä aikaa päivittäin.

Miehen kanssa puhuttiinkin tästä jo raskausaikana. Mä murehdin, että mitä jos musta tuntuu siltä, että tukahdun, kun en saa enää omaa aikaa. Mies lupasi, että kun vauva syntyy, hän vie vauvan vaunulenkille tai hoitaa vauvaa kotona niin, että saan olla itsekseni tai kaverin kanssa tai vaikka shoppailla rauhassa. Se oli ihanasti luvattu ja onneksi se lupaus on pitänytkin. Parhaillaan tätä kirjoittaessakin (ke ilta) mies, vauva ja koirat ovat iltalenkillä ja mä saan hetken omaa aikaa kotona.

Lämpimänä nautittu lounas. :)

Mieskin saa tietenkin aikaa omille jutuilleen, kun tarvitsee. Viime viikonloppuna hän kävi pelaamassa jäkispelin ja sillä välin me vauvan kanssa shoppailtiin Zeppeliinissä. :D Tänä aamuna lähti kotoa hyvissä ajoin ennen töiden alkua, että ehti käydä salilla. Mies on kuitenkin melko seurallinen ja sopeutuvainen tapaus, eikä omien sanojensa mukaan kaipaa sitä omaa aikaa samalla tavalla kuin minä. Mullekin tuntuu ainakin tässä vaiheessa riittävän hyvin se, että saan vauvan nukkuessä päiväunia puuhastella jotain (vaikka sitten kotitöitä) itsekseni ja se, että vauvan mentyä yöunille saan rentoutua telkun ääressä miehen viekussa.

Muistakaa vaalia omaa aikaa, oli se sitten viiden minuutin lämmin suihku hiljaisuudessa tai herkkukaakao ystävän kanssa kahvilassa. :) Heräskö ajatuksia?