11/30/2011

Tuiki tuiki paperijoulutähti..

..iltaisin sua olohuoneen sohvalta katselen. Ja niin edelleen. :D
Joulukoristeiden esittelykierroksella on siis vuorossa Clas Ohlsonilta löytynyt, hyvin valaiseva ja kauniin valkoinen sekä ahh, niin herkän kuviollinen, paperitähti. Sille löytyi paikka olohuoneen ikkunasta. Tähti valaisee tosiaan sen verran kirkkaasti ja tuo valoa niin laajalle alueelle, ettei kattolamppua tarvitse tähden palaessa laittaa päälle välttämättä ollenkaan. :)






11/29/2011

First time ever!

...Nimittäin, saanen esitellä, ihka ensimmäisen asukuvan blogissani! :D Olen kyllä usein ajatellut näpsiväni "Päivän Asu" -kuvia tai "Lähdössä Juhliin" -kuvia ja mitä lie kuvia asuista, jotka päällä pyörin tuolla ihmisten ilmoilla. Mutta; ensin en kehdannut, sitten ei ollut aikaa (olen aamuisin aina ihan tukka putkella menossa eikä iltapäivällä enää jaksanut), kunnes yhtenä päivänä sitten vain tein sen -eikä ollut edes kovin kamalaa! ;) Omaa pärstääni en kuitenkaan saa aina enkä usein edes jaksa laittaa kuvauskuntoon (ilme, hymy, action!) vaikka asu olisikin hyvä, joten mikäli näitä asukuva-postauksia tulee jatkossa blogissani näkymään, naamani tuskin tulee kaikissa näkymään. :D 

Mutta pitemmittä puheitta, ensimmäinen asukuvani, olkaatte hyvät: 

Asu on viikonlopun synttärijuhlista ja tossut eivät kuulu kokonaisuuteen, mutta varpaita paleli ja ne (tossut siis) oli niin söpöt, että ikuistin sitten nekin! :D

Mekko: VILA

Leggingsit: Sokos

Tossut: Seppälä



Mää en oikein oo ikinä oppinut käyttämään asusteita -muita kuin korvakoruja, joten niitä ei tässäkään asussa ollut. Mekoista tykkään melkoisen paljon, etenkin tähän uudehkoon VILA:n mekkoon olen aivan ihastunut, se on niin kevyt, ilmava ja mukavan tuntuinen (eikä pahan näköinenkään) päällä.


Mitäs tykkäsitte vai tykkäsittekö ollenkaan? :D

Bbbbbirthday

Juhlittiin viime viikonloppuna Rikun synttäreitä pienimuotoisesti kotosalla. Oli kiva vähän juhlistaa (vaikka mies ei muka ois edes tarvinnut mitään sen kummempaa synttäreidensä kunniaksi) ja kutsua perhettä ja kavereita kylään. :)

Ensin nautittiin sukulaisten kesken aivan älyttömän herkullista mutakakkua, jonka kummitätini oli tyttärensä kanssa leipaissut; täti sai meidän häissä tehtäväksi leipoa Rikulle synttärikakku ja eipä ois voinu sopivammalle henkilölle se tehtävä osua, tätini on nimittäin ammatiltaan kokki! Tänä vuonna siis meikäläinen säästyi kakun leipomiselta. :D Olin kyllä jo aiemmin samalla viikolla tehnyt pipareita ja ne menivätkin yllättävän hyvin kaupaksi, jee! Mutta pipareiden leipomisesta lisää myöhemmin, jahka ehdin tehdä niistä postauksen.

Tässä muutama kakku- ja tunnelmakuva:





Illemmalla puolestaan nautiskeltiin tai pikemminkin ahmittiin pienimuotoisen kaveri-veli-seurueen kanssa vähän tortilloja, nam!




Vielä seuraavana päivänäkin oli maha ihan täynnä kakkua ja tortilloja. :D

Hauskaa oli!

11/26/2011

Vielä viikko!!

TJ-kalenteri näyttää 7 päivää ja täällä aletaan olla jo ihan valmiita pienen pennun kotiin tuloon. ♥ Petipaikka ja yksi leluista odottaa jo näin valmiina:






Peti on sijoitettu ainakin näin alustavasti takapihan oven lähettyville, minkä pitäisi kaiken järjen mukaan olla kotimme viilein paikka (tosin tässäkin paikalla on patterit molemmin puolin).

11/25/2011

Jäykkis-piikillä

Kävin tänään ottamassa jäykkäkouristus(tehoste)rokotteen.

Auts! Heti piikin pistämisen jälkeen alkoi kättä jomottaa, särkeä ja puuduttaa. Ehdin jo siinä miettiä, että ei kai nyt himskatti soikoon tuu samanlaiset oireet kuin siitä ekasta sikapiikistä toissa vuonna. Se oli jotain ihan hirveetä kipua -ja sitä kesti monta päivää. Mutta onneksi tuntemukset sitten helpotti parin tunnin jälkeen ja nyt tuntuu kädessä ja pistokohdassa aika lailla samalta kuin influenssa-piikin jälkeen.

Huhh, melko monta rokotusta on tullut viime vuosina otettua, nyt kun rupesi miettimään. Seuraavan kerran jäykkistä vasta 10 vuoden päästä, haa!

Tällä kerralla ei pistettykään pakaraan niinku pienenä, vaan käsivarteen! :D

 
Nyt taidankin siirtyä lepäilemään (=laiskottelemaan) sohvalle miehen kainaloon ja herkutella telkun ääressä. :)


Leppoisaa perjantaita!

Tonttujen koti

Kynttiläpostaus jatkuu! Löysin Prismasta tällaisen ihanan mökin, jonka sisälle voi laittaa tuikkukynttilän. Tällaiset tuikku-talot ja -mökit ovat selvästi tämän syksyn ja joulun hittejä, joten (kerrankin) myös meikäläinen on trendi-ilmiöissä mukana! :D

Minulla on tosin ihan oma tarina sille, miksi halusin meidän kotiin tällaisen pikku kodin: Meillä on kotona ollut jo vuosia sellainen joulukoriste-mökki, jonka sisällä on poltettu kynttilää. Äiti sanoi aina, että tontut on kotona, kun mökissä palaa valo. Tämän tunnelmallisen ja perinteisen joulu-tradition halusin meidänkin kotiin, joten - Äiskä hoi! Nyt on meilläkin tontut kotona! ;)






Ostin myös melkoisesta alennuksesta (5 eurolla!!) tämän, varmasti kaikille tutun, pienen Iittalan Aalto-maljan:



Tein siihen(kin) pienen jouluasetelman valkoisista koristekävyistä ja -kivistä sekä tuikkukynttilästä:






Tunnelmaa..




Työhuoneesta olohuoneeseen siirtynyt pikku-lipasto näyttää nyt siis kokonaisuudessaan tältä:




11/24/2011

Let there be...candle light!

Joulusisustuksen esittelyvuorossa ovat ehdottomasti tunnelmallisimmat joulun tuojat, nimittäin kynttilät. Rakastan kynttilöitä ja erilaisia kynttiläkippoja -niin roikkuvia kuin maassa olevia kynttilälyhtyjä, kauniita tuikkukippoja, kynttilä-asetelmia ja niin pieniä kuin suuriakin kynttilöitä ja niiden rekvisiittoja.

Lienee siis sanomattakin selvää, että jouluksi täytyi saada jotain uutta kynttilöihin liittyvää.. ;)
 
Tein kotoa löytyvälle kynttiläalustalle jouluisen asetelman, johon laitoin ison kynttilän, häistä jääneitä valkoisia koristekiviä ja Prismasta löytyneitä ihania koriste-käpyjä (koriste-käpyjä olisi tietty voinut tehdä itsekin, mutta en ehkä oo tarpeeksi näppärä ja kärsivällinen siihen hommaan ;). Kävyt on naruista päätellen tarkoitettu kuusenkoristeiksi, mutta miksipä eivät soveltuisi tällaiseenkin tarkoitukseen! :D






Tässä vielä tunnelmakuva asetelmasta (kynttilän palaessa):


11/23/2011

Jouluvalot

Joulua ja yleistä tunnelmaa on nyt tässä loppusyksyn ajan tullut mietittyä, shoppailtua, kokeiltua, väkslättyä ja aseteltua siihen malliin, että alkaa jo pikku hiljaa olemaan valmista -tai no, niin valmista kuin kodin sisustus nyt yleensäkään voi olla! ;D

Ensimmäisenä esittelyvuorossa jouluvalot:


Näitä tähtivaloja on meillä kahdet kappaleet; toiset ovat tällä hetkellä olkkarin lipaston päällä ja toiset eteisessä. Näitä esittelinkin jo aiemmin; kätevät paristoilla toimivat, sopivan pienet, mutta silti riittävästi tunnelmallista valoa luovat jouluvalot.




Eteiseen vähän valoa :)



Työhuoneen dvd-tornin päällystää koristaa jouluvalopallo, jonka sain äiskältä pari (?) vuotta sitten.



Joko teillä on laitettu jouluvalot esille? :)

11/22/2011

Cira ♥

Nyt on meidän pikku mössykällä ihan oma nimi: Cira (lausutaan "Sira"). ♥


11/21/2011

...

Köhä jatkuu ja tuntui itse asiassa vähän pahentuvan tänään töiden jälkeen, kun jouduin koko päivän puhumaan (kovaäänisestikin..). Pitänee nyt miettiä, pystyykö sitä huomenna menemään edes töihin, jos ei ääni kulje ja köhä vaan pahenee. :<

Mutta ettei menisi ihan köh köh -postaukseksi, niin jotain iloisempaakin juttua on onneksi tähän heittää. Nimittäin, ostoksilla on tullut käytyä viime aikoina vähän normaalia enemmän, koska noh, pennullehan nyt täytyy hommata kaikenlaista (ei-niin-välttämätöntäkin) ennen joulukuuta.. ;) Olen ostanut pennulle talutushihnan ja pari pyyhettä kurakelejä varten (ja muutenkin lenkkien jälkeen lienee hyvä pyyhkiä tassut). Lisäksi löysin kivan tähden olohuoneen ikkunaan joulun tunnelmaa  tuomaan ja luomaan! :) Ostoksista kuvia myöhemmin, kun jaksan laittaa sen roikkumaan ja ottaa kuvia siitä.


Mukavaa ja terveempää maanantaita teille, lukijat!

Terkuin: Niiskuneiti viltin ja nessujen alta, teekuppi kourassa ja Mynthonit vieressä.

11/20/2011

Köh köh ja ätsiih!

Jep, täällä on oltu torstaista saakka kipeenä. Muhun iski jonkinmoinen allergia-flunssa; oon aivastellu ihan hulluna ja pärskiny ja siitä sitte flunssaksi kehkeyty. Nyt alkaa jo helpottamaan, mutta tästä on johtunut hiljaisuus täällä blogin puolella -ei ole jaksanut keskittyä oikein mihinkään ku töitten jälkeen on ollu niin tukossa ja väsynyt.

Viikonloppuna käytiin siitä huolimatta Rovaniemellä yökylässä hyvän ystäväni luona ja vietettiin huippu perjantai-ilta ja lauantai-aamupäivä. ♥ Ikean kautta ajettiin sitten kotiin ja ilta menikin sitten levähdellessä ja teetä juodessa. Tänään on onneksi ollut jo parempi olo ja ollaan vietetty melkeempä koko päivä koiranpentujen kanssa Kempeleessä. Saatiin myös tietää, kumpi tyttökoirista on meidän!! Niinkuin vähän jo ehdittiin veikata, oranssi tyttö tulee meille. Oranssi oli tyttö-koirista se pikkuisen kontaktin hakuisempi ja itsenäisempi (eli helpompi kouluttaa ja pärjää paremmin yksin). Ollaan täällä nyt ihan täpinöissään miehen kanssa, kun vihdoin saatiin alkaa kohdistamaan näitä pentu-innostus-tunteita johonkin tiettyyn koiraan! :D

Tässäpä pari kuvaa meidän ihanasta mössykästä (jota me ei siis vielä olla nimetty):


Tässä ikää on vasta 18 päivää..



...mutta tässä on jo 5 viikkoa :)

(Kuvat Hangenhelmen Kennelin luvalla)


Meidän ihanuus, Hangenhelmen Enate

11/15/2011

Joulukoristeita

Se aika vuodesta on jo ihan käsillä, kun niitä jouluisia sisustus- ja koriste-esineitä alkaa vilisemään joka kaupassa. Myös meikäläinen on ihan into pinkeänä kahlannut mm. Stockan ja KodinYkkösen jouluhyllyt läpi. Jotain sieltä on jo löytynytkin, mutta jotain olisi vielä hankintalistalla jäljelläkin. (Niistä luvassa juttua lähempänä joulukuuta! :)

Aina on kiva kartuttaa joulukoristevarastoa isommaksi, vaikka mulla onkin jo ennestään muutamia joulukoristeita. ;) Tämän hetkinen, "vanha", saaliini koostuu lähinnä joulukuusen koristeista, koska vasta viime vuonna havahduin tähän valkoisen ja hopeisen joulun yhdistelmään. 

Tässäpä ne kuitenkin ovat:


Aina täytyy yks lumisadepallo löytyä jouluna kotoa :)



Ja tietenki kuusenkoristeita!
 





Tonttu Torvinen. :D Tää oli nii hupaisa, et oli pakko ostaa, vaikka onkin vähän "väärän" värinen. Mut (ainaki yks) tonttu-koriste kuuluu myös mun näköiseen jouluun. Ihana!
 



Joulukuuta odotellessa! ;)