11/29/2013

Puolikas viikonloppu

 
Hellurei! Ihana perjantai! Ryöskentely lopetettiin tänään ajoissa ja vuokrattiin Makuunista komedia iltaa varten. Ehkä voisi leffan seuraksi nappasta muutaman Hopeatoffeen tuosta purkista.. Rentoututuminen ja huiliminen olisi illan päälle ihan plussaa, sillä huomenna on poikkeuksellisesti työpäivä miehen firman synttäreiden merkeissä, joissa siis meikäläinenkin häärii. Tästä viikonlopusta tuli siten vähän niinkuin puolikas. ;) Mutta ensi viikonloppu onkin sitten onneksi tavallista pidempi. Palaamisiin! Älkääkä jäätykö pystyyn ulkona, melkoisen vihmainen tuuli se vain jatkuu..


11/28/2013

Joululahjaideoita osa 4


Eilinen hujahti miehen vanhenemista juhlistaen ja tänään höpöttelin ystävän kanssa koko illan joulukarkkien ja pipareiden äärellä. Ehdimpäs kuitenkin pikaisesti täälläkin pyörähtämään. Menoja ja puuhattavaa on näin joulun alla (niin kuin varmasti muillakin), mutta kun kiire koostuu (pääosin) mukavista asioista, pysyy stressikin loitolla. :)

Tänään katsellaan taas vähän joululahja-ehdokkaita. Onko näistä muuten kukaan kokenut hyötyvänsä? Toivottavasti siellä edes joku on löytänyt apua joululahjapulmaansa näistä ideoista. :D Tänään on siis vuorossa katseen kestäviä astioita ja sisustustuotteita.


1 : Nappulaa on siinä monenlaista... Näiden kynttiläjalkojen kerrotaan olevan todella käytännöllisiä ja klasikkoita jo syntyessään. Kukapa ei olisi nähnyt blogeissa Nappuloita pyörimässä - etenkin tuota syksyn himotuinta, messinkistä yksilöä? Nappulat on kivoja, nappulat on nättejä ja ennen kaikkea käyttötarkoitukseensa täysin passelit. Näitä varmasti moni availisi joulupaketista riemusta kiljahdellen.

2 : Sarpaneva Steelin teräslautasesta on moneksi; sitä voi käyttää niin koristeiden (kuten kynttilöiden) alustana tai syötävien (kuten hedelmien) ja juotavien (kuten kuohuviinilasien) tarjoiluastiana. Ajaton, moderni ja saatavilla montaa eri kokoa. Mii laik!

3 : Jars-purnukat. Taas mä päädyin hehkuttamaan näitä.. Käteviä, sopuhintaisia ja katseen kestäviä purkkeja, joihin voi säilöä vaikkapa mausteita, irtoteelaatuja, rusinoita, puurohiutaleita - you name it! Näitä oon tänä syksynä (vasta) alkanut keräilemään ja käytössäkin ovat osoittautuneet toimiviksi ja näppäriksi säilytysratkaisuiksi.


Aiemmat joululahjaideat löydät täältä: osa 1, osa 2 ja osa 3.

11/26/2013

Puolukkapullia


Ai että näistä tuli herkkuja! Vaikka ite sanonkin. Meikäläisen makunystyrät oli ihan taivaissa tästä kirpeän puolukan ja kotoisen pullan yhdistelmämausta. Mmmmmm... No joo, valmistuivathan nämä jo muutama viikko sitten, mutta joka viikonloppu on kaivettu pakkasen uumenista pulla tai pari ja mutusteltu kylmän maidon tai kuuman teen kera. Nämä olkoon mun joululeivonnaiset tänä vuonna! Pitänee silti leipoa vielä pari pellillistä lisää, että riittää jouluun asti. :D

Tässäpä teillekin reseptiä, mikäli joku mielii kokeilla! Otin reseptin alun perin netistä, mutta loppujen lopuksi muokkailin ja kääntelin ja vääntelin sitä niin paljon, että otin oikeudeksi nimetä sen omakseni. ;) Se sanottakoon heti kärkeen, että mitä enemmän tykkäät puolukan mausta pullassa, sitä enemmän lätki niitä taikinaan!


Pullataikina (pullia noin 20kpl)
5 dl maitoa
2 pss hiivaa
2 dl sokeria
1 muna
2-3 tl kardemummaa
150 g voita
10-14 dl vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa

Puolukkatäyte
400-600 g puolukoita
2.5 dl fariinisokeria
2 tl kanelia
4,5 rkl perunajauhoja 

Muruseos
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria


1. Valmista pullataikina. Liota kädenlämpöiseen maitoon hiiva, lisää muna, sokeri ja kardemumma ja sekoita.

2. Lisää noin puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon pehmeä voi ja lisää vähitellen loput jauhot ja suola samalla taikinaa vaivaten.
3. Kohota kaksinkertaiseksi noin 30 minuuttia.

4. Jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse taikinan osat pöydällä vajaan sentin paksuisiksi suorakaiteen muotoisiksi levyiksi (n. 50 x 40 cm).

5. Sekoita puolukkatäytettä varten kaikki ainekset kulhossa. Voit painella puolukoita hieman rikki, jotta neste sitoisi hieman sokeria ja perunajauhoja. Ripottele täyte levylle.
 
6. Rullaa levyt tiiviisti rullalle ja leikkaa paloiksi (noin 10 per pötkö). Nosta pullapalat leivinpaperin päälle kierrepuoli ylöspäin ja anna kohota 10 minuuttia.
7. Valmista muruseos. Sulata voi ja sekoita joukkoon vehnäjauhot ja sokeri.

8. Voitele pullat kananmunalla. Nostele päälle muruseos. Voit hieman painaa muruseosta, jotta se jää hyvin pullan pinnalle.

9. Paista pullia uunin keskitasolla 225 asteessa 14 - 17 minuuttia.



11/25/2013

Hiiriä ja siivousmaniaa


Hellurei! Nyt on ihan pakko jakaa teille mun lauantainen karmiva ja puistattava fiilis... Mies oli hakemassa kiekkokamppeitaan ja huomasi, että ulkovarastomme hyllyillä vipelsi pari hiirtä... Hyihyihyi!! Pisti niin puistattamaan! Käytiin heti ostamassa rautakaupasta hiirenloukkuja ja lisäksi ihana naapurimme tarjoutui antamaan kissaansa varastoomme hiirijahtiin. Toivottavasti päästään niistä kaikista pikku vipeltäjistä eroon! Varaston raivaus ja kaikkien mahdollisten siemenpussien hävitys on kyllä edessä tämän ruljanssin jälkeen... Ajatella, että tämmöiseenkin ongelmaan piti törmätä! Onko teillä ollut hiiriongelmia?

Varmaan oli osansa noilla epähygieenisillä jyrsijöillä, kun sunnuntaina oli kunnon siivousmaniat päällä. Koti puunattiin lattiasta kattoon, pyykkejä pyöritettiin monta koneellista ja petivaatteita tuuletettiin ja vaihdettiin samalla puhtaisiin lakanoihin. Niin, ehkä sitä jotenkin alitajuntaisesti pelkää, että ne hiiret löytävät tiensä meille kotiin tuolta ulkovarastosta.. Hrr!





Neiti kävi vähän kaivelemassa meidän kukkapenkin harsoja... Suussa ei siis komeile rotan tai oravan raato. Joskin ihan yhtä luvaton saalis! Ja jos ei harsoja revitä ylös, niin sitten kaivellaan tuota yhtä aidan vierustaa, siitä saa kivasti mullat esiin ja semmoisen sopivan kokoisen poteron, jossa maata ja väijyä. Kyllä ne keksii kaikenlaista puuhaa, kun silmä välttää!

Niin kuin kuvista voi päätellä, viikonloppuna satoi ihan kivasti lunta ja nyt ollaankin saatu nauttia valkoisesta maisemasta. Koirat on ihan villinä, haluavat kokoajan takapihalle ja vetävät siellä rallia ja tunkevat kuonojansa lumihankeen ja kierivät siinä. Ihanuudet!




Minkäslainen viikko teillä on edessä? Kiireitä töissä, pikkujouluja, opiskeluhommia? Meillä on synttärijuhlia; sekä mies että miehen yritys viettävät tällä viikolla syntymäpäiviään, joten juhlintaa on tiedossa sekä kotona että töissä - tottahan toki kuuliainen vaimo auttaa yrityksen synttäreillä talkoohengen mukaisesti koko lauantain. ;) Olen tietysti suunnitellut jotain pientä kivaa myös tuolle armaalle miehelleni, vaikkei hän kuulemma välittäisi edes juhlia "turhaa välinumeroa", kuten hän numeroa 26 kutsuu. Well, we'll see about that! ;)

11/24/2013

Joululahjaideoita osa 3


Sunnuntai-päivän ratoksi kollaasin täydeltä joululahjaideoita! Aikaisemmat vinkit elokuvista ja kirjoista sekä tekniikasta löytyvät linkkien takaa. Nyt olisi vuorossa pelit; niin pelikonsoleilla pelattavat kuin perinteiset lautapelitkin. Mun lemppareita lautapelien joukossa on ehdottomasti kaikenlaiset (sana)selityspelit (kuten Alias ja Alias Party), sellaiset seurapelit, joissa pelaajat pääsevät kertomaan omia ajatuksiaan tai mielipiteitä asioista (kuten Parisuhde-peli) ja legendaariset lautapelit Trivial Pursuit ja Scrabble. Konsoleilla pelailen lähinnä SingStaria. Siksipä valitsin tähän kollaasiin pelejä sellaisista aihealueista, jotka herättivät meikäläisen kiinnostuksen.




 
1 : iKNOW on uudenlainen pelikokemus, jossa yhdistyy perinteisyys ja modernius. Peli on lanseerattu jo viime vuoden puolella, mutta itse ainakin olen törmännyt tähän vasta tänä syksynä. iKNOW:n nettisivuilla kerrotaan pelistä seuraavanlaisesti: "Nopeatempoinen. Näyttävä. Nerokas. iKNOW on astetta interaktiivisempi lautapeli, joka käärii tiedon, taidon ja tuurin tyylikkääksi kokonaisuudeksi. Laita yleistietosi, päättelytaitosi ja ihmistuntemuksesi peliin, jonka panoksesta päätät sinä.".


2 : Sano suoraan! vaikuttaa hauskalta ja mukaansatempaavalta seurapeliltä, jossa pelaajat saavat sekä vastailla kysymyksiin, että myöskin arvata ja lyödä vetoa. Tacticin sivuilla kuvataan peliä näin: "Mitä ystäväsi sanoisivat? Sano suoraan! on peli, jossa kannattaa käyttää mielikuvitusta! Vuorotellen jokaiselta pelaajalta kysytään kysymys, mutta vastaaja ei olekaan itse pelaaja: muut vastaavat kysymykseen pelaajan puolesta! Ennen kuin pelaaja paljastaa mieleisensä vastauksen, muut pelaajat saavat vielä lyödä vetoa sen vastauksen puolesta, jonka he uskovat hänen valitsevan. Yksinkertaisen asettelusta ja peli-ideansa ansiosta Sano suoraan! on peli, joka on helppo oppia ja jota on hauska pelata. Sano mitä tahansa ja voit voittaa pelin!".


3 : SingStar Suomihelmet saapuu passelisti joulumarkkinoille kaikkien laulupelien ystävien iloksi. Suomihelmet on SingStarin uusin, kotimaisia biisejä, sisältävä PS3-peli ja mukana on artisteja aina Apulannasta Cheekiin ja Irinaan. SingStarin sivuilla kerrotaan uudesta pelistä näin: "Karaokekansan on syytä etsiä mikrofonit käsiinsä, sillä niille on jälleen käyttöä. Erittäin suosittu SingStar-pelisarja saa jatkoa, kun uusi SingStar SuomiHelmet rantautuu marraskuussa PlayStation®3:lle. Seurapelien ykkönen on järjestyksessään jo seitsemäs kotimainen SingStar-julkaisu ja ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa kappalelista sisältää vain suomenkielistä laulettavaa. Kappaleita on tarjolla moneen makuun, sillä mukana ovat ajankohtaisimmat yleisösuosikit niin rockin, popin kuin rapinkin osalta.".


4 : Haaste soveltuu niin lapsille kuin aikuisillekin ja tätä lautapeliä onkin varmaan hauskinta pelata juuri perheen (tai ystävien) kanssa. Pelissä annetaan ja otetaan vastaan haastetehtäviä, eli pelkkää pepun kuluttamista penkissä ei tämä peli tarjoa. Tacticin sivuilla kerrotaan Haaste-pelistä seuraavaa: "Lyödäänkö vetoa, että perheesi pitää tästä pelistä? Tässä huvittavassa perhepelissä pelaajien tarkoituksena on suorittaa erilaisia tehtäviä. Ennen tehtävän suoritusta muut pelaajat lyövät vetoa, onnistuuko tehtävää suorittava pelaaja haasteessa vai ei. Jos muut arvaavat haasteen tuloksen oikein, he voittavat panostamansa määrän pelirahaa palkkioksi, ja mikäli tehtävä onnistui, suorittanut pelaaja saa myöskin palkkion. Haaste tarjoaa hauskaa hupia koko perheen peli-iltoihin. Hullunkurisen ja sosiaalisen sisältönsä ansiosta se on sekä aikuisten että lasten suosikkipeli!".


5 : Terapia vaikuttaa juuri meikäläisen huumorintajulle ja psyykelle sopivalta lautapeliltä. ;) Tässäkin pelissä päästään käsiksi pelaajien ajatuksiin ja mielipiteisiin eri aihealueista. Erittäin hauskan ja mielenkiintoisen kuuloinen seurapeli. Tactic kertoo uudistetusta toiveklassikko-pelistään näin: "Miten hyvin tunnet ystäväsi? Entä miten hyvin tunnet itsesi? Tämä terapiaistunto sopii mainiosti hauskaan illanviettoon ystävien kesken. Käy läpi kuusi elämänvaihetta ja vastaa hauskoihin ja valaiseviin kysymyksiin jokapäiväisestä elämästä. Saatat joutua muiden pelaajien kanssa ryhmäterapiaan ja kuulla yllättäviäkin paljastuksia. Pelin voittaa pelaaja, joka onnistuu voittamaan aivolohkon jokaisesta elämänvaiheesta ja ehtii ensimmäisenä maaliin.".


6 : Rappakalja Extreme on yksi versio Rappakalja-pelien sarjasta ja siinä saa huijata kanssapelaajiaan sen minkä ehtii. Jotenkin tämä lautapeli muistuttaa MTV3:n Totuuden Torvet -ohjelmaa, jossa selitetään hassuja sanoja ja arvaillaan, kuka puhuu totta ja kuka palturia. Peli muistuttaa selittämis-osionsa puolesta myös klassista Aliasta. Vaikuttaa tutustumisen arvoiselta seurapeliltä! Tacticin sivuilla kuvaillaan lautapeliä näin: "Rappakalja Extreme taas sisältää viisi täysin uutta ja hervotonta aihealuetta: Päivämäärät, Fiktiiviset hahmot, Lääketiede ja fobiat, Ruoka ja juoma sekä Ulkomaiset sanat ja sanonnat. Huiputa kanssapelaajasi uskomaan hullut selityksesi! Rappakaljassa saat hämätä ja huijata niin paljon kuin uskallat! Pelissä on 400 korttia, joissa on sanoja viidestä eri aihealueesta. Sinun tehtäväsi on selittää, mitä nämä usein omituiset ja hassut sanat tarkoittavat. ".


Löytyikö varteenotettavia pelejä pukinkonttiin tai muuten vain? Mua jäi kyllä tuo Terapia mietityttämään.. ;) Ja tietysti tuota uutta SingStar-peliä olis ihan huippu kokeilla!

11/22/2013

Friday Flowers

 
Tänään ohjelmistossa on ollut muun muassa siivoilua, kukkia ja viikonloppuun valmistautumista. Nukuin äsken niin sikeät päikkärit, että meinaan vieläkin olla ihan pihalla. Mikä maa, mikä valuutta... Meillä on satanut luntakin yöllä! Nyt maa on valkoinen ja pimeyskään ei tunnu lumen kera niin synkältä. Millaisia suunnitelmia teillä on viikonlopun varalle? Mulla on vielä vähän auki, tosin huomenna vois reenien jälkeen kutsua joulukaupat ja donitsit ystävän kanssa. ;)

Nyt ei irtoa tämän enempää, täytyy varmaan lähteä ulkoilemaan, että aivot käynnistyis jollekin taajuudelle. Mieli tekisi puolukkapullaa pakkasesta, se sopisi hyvin tähän talvi-fiilistelyyn lumineen kaikkineen. Hmm.. Oikein kivaa perjantaita! Nauttikaa!



11/20/2013

Asu Vihan Liekit -leffan ensi-iltaan


Niin se päivä vihdoin ja viimein koitti! Tänään on Suomen ensi-ilta Nälkäpelin kakkososalle Vihan Liekit. Ehkä himpun verran kismittää, että Oulun leffateatteri ei järjestänyt Vihan Liekit -leffan ensi-iltaa puolen yön maissa niinkuin muutama muu teatteri teki. MUTTA, mennään nyt virkeinä ja hyvin nukuttuina Oulun ensi-iltaan, joka on siis jo nyt iltapäivällä. Ihanaa, huippua!



 Paita : Vero Moda / Housut : Soyaconcept / Korvakorut : Ystävältä

Ensin mietin pukeutumista Nälkäpeli-tyylisesti -tai no lähinnä mallin ottamista Katniss Everdeeniltä, mutta päädyin kuitenkin vain jäljittelemään Katnissin tavaramerkki-kampausta; pitkää lettiä etukiharoineen. Ettei porukka siellä leffateatterissa pidä mua ihan kahjona. Tai no, sitähän mä kyllä olen tämän faniuteni kanssa! :D

Ensi-illan jälkeen mennään vielä syömään jonnekin, onhan tämä sen verran special päivä. ;) Nyt ei muuta kuin kohti Makuunin irtokarkkiosastoa ja leffailemaan!! Kuinka moni teistä meinaa tänään mennä Vihan Liekit ensi-iltaan?




11/19/2013

Kuuletko jo porojen kopseen?


Innostuin iltapäivän ratoksi pelleilemään PicMonkeyn jouluisilla teemoilla. Heh hee. Mutta ihan tottahan tää on, joulu tulee ja kohisten! Marraskuun puoliväli on jo selätetty, kohta niitä poroja (tai ainakin näitä sammariporoja ;) voi jo nähdä liikenteessä!


Tuntuu, että oon niin täpinöissään huomisesta Vihan Liekit ensi-illasta, etten pysty keskittymään oikein mihinkään. Paitsi että ihan pian pitäisi taas lähteä reenailemaan, nimittäin näitä kuvissakin näkyviä sammari-ihanuuksia kisakuntoon. Ei vaan kelin puolesta ihan suunnattomasti huvittaisi; siellä näyttää tulevan taas vaihteeksi taivaan täydeltä vettä ja lämpötilakin huitelee lähellä nollaa, hyytävästä tuulesta puhumattakaan. Mutta, mentävä on. Sitä paitsi, suurimman työn tekevät nämä sankarit, ei me ihmiset.

Humoristista tiistai-iltaa, ho ho ho !

 

11/17/2013

Joululahjaideoita osa 2

 
Kuinka moni on tämän viikonlopun aikana meinannut vetää lipat kävellessään? Entä kuinka monella on meinannut lähteä hattu tai kaulahuivi tuulen mukaan? Ei mikään ihannekeli yhtään mihinkään ulkoina puuhailuun. Tästä sunnuntaistakin tuli oivallinen päivä sisällä touhuilulle tai niin kuin varmaan monelle; joululahjaostosten tekemiselle. Mä oon vasta saanut hankittua pari joululahjaa, vielä olisi pitkä lista hankittavia ja jokunen lahja vielä mietinnänkin alla. Tässä taas muutamia ideoita tarjolle, mikäli oma runosuoni ei syki tai aivot ovat kohmeessa tuosta kurjasta säästä. Tällä kertaa pureudutaan elektroniikkaan ja hyödyllisiin vimpaimiin ja vempaimiin.


 
1 : Kamerajalusta olisi tällaiselle päivittäin kameran kanssa hilluvalle (voisin kai sanoa bloggaajalle, mutta kyllähän muutkin kuin bloggaajat voivat kuvailla tiuhaan tahtiin) ihan nappihankinta - etenkin näin talviaikaan, kun luonnonvaloa ei juurikaan ole. Myös asukuvat luonnistuvat helpommin, kun kameraa ei tarvitse laittaa lipastojen ja keittiön tasojen päälle (ja mahdollisesti vielä kirjapinonkin päälle) keikkumaan, vaan kuvia voi ottaa missä vain.

2 : Kameran kaukolaukaisin on sekin kuvaamista helpottava vempain, esimerkkinä jälleen kerran nuo asukuvien otot. Tämä ja kamerajalusta ovat keikkuneet ostoslistallani jo ties kuinka kauan, mutta en vain ole saanut aikaiseksi hankkia niitä.

3 : Käsivarsikotelo puhelimelle, ihan loistokeksintö! Tällaisia olen nähnyt yhdellä sun toisellakin, lähinnä lenkkipoluilla ja kuntosaleilla. Useimmissa malleissa on roiske- ja / tai vesisuoja sekä aukko puhelimen kuulokepiuhoja varten. Tätä hankintaa varten pitäisi tietysti tietää lahjan saajan puhelinmalli (useille malleille on olemassa omat, mitoitetut, suojansa). Tällainen puhelinkotelo vapauttaisi kädet kokonaan, meikäläinen ainakin hyötyisi tästä salilla ja juoksulenkeillä.

4 : Ulkoinen kovalevy. Tämänkin laitteen saan liitettyä kuvaamiseen, sillä tietokoneeni kovalevyt (jep, niitä on kaksi ja siltikään tila ei riitä!) täyttyvät melko nopeasti ottamistani kuvista. Kuvien lisäksi ulkoiselle kovalevylle voisi tallentaa varmuuskopiot kaikista tärkeistä tiedostoista. Nimittäin, mietin välillä koneen pragaillessa ihan paniikissa, että miksen ole vieläkään hommannut ulkoista kovalevyä, mitä jos tiedostot vain häviävät ja kuvat tuhoutuvat koneestani. Enkä varmaan ole ainoa. :D

11/16/2013

Viikonloppulätinöitä


Lauantaita kamulit! Täällä on menty koko päivä tukka putkella, ääni käheänä ja mynthonit taskussa mukana kulkien. Olen ollut suorittamassa tämän syksyn ikuisuusprojektiani nimeltään "Uusien silmälasien metsästys". Oikeesti, alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, etten löydä mistään laseja, jotka a) ei sais mua purskahtamaan nauruun kun laitan ne päähän tai b) ei sais mun päätä näyttämään vieläkin isommalta kuin mitä se on tai c) jotka istuis mulle ku nenä päähän. Ihan mission impossible! Ehkä mun pää on sitten vaan niin vaikea? Tai sitten oon liian kranttu. Joka tapauksessa, etsintä jatkukoon.

Jossain siinä lasien metsästyksen välissä käytiin miehen kanssa sieppaamassa Arnoldsilta lauantai-donitsit (mmm!) ja ehdimpä ihastua läpikulkumatkalla Vero Modassa palavasti erääseen paitaan. Siisti, muttei liian siisti. Rento, muttei liian rento. Just perfecto. Oli ehkä pakko kotiuttaa se...

Kuva täältä


Nyt on kynttilät sytytetty ympäri taloa (myös etu- ja takapihalle) ja vaikka ulkona ei edelleenkään ole lumesta tietoakaan, on tunnelma muuten ihan jees. Paitsi että ottaa pannuun edelleen se, että Ikeassa ei ollut niitä ihania neuletyynyjä, joista niin haaveilin. Ärr. Enkä oo löytänyt vastaavia tilalle. Tosin bongasin eilen Askosta tällaisen söpön joulutyynyn, mutta mies tuijotti tyynyn printtiä siihen malliin, että päätin olla ostamatta. :D

Kohta vois hakea päivällistä ja tänäänhän se on pizzaa (miten niin mulla on tänään herkkupäivä?) ja linnoittautua sohvalle jonkun leffan ääreen. Rentoo illan jatkoo sinnekin, toivottavasti ootte säästyneet syysflunssilta!


ps. Keskiviikko, tule pian!!



Kuva täältä

11/15/2013

Vihan Liekit, coming soon...


Havahduin eilen siihen, että tämän syksyn  vuoden odotetuimpaan ensi-iltaan on enää alle viikko!! Onhan mulla ollut blogini sivupalkissakin asiaan kuuluva kuva muistuttamassa tärkeästä päivästä (joskin siinä on Yhdysvaltojen ensi-illan päivämäärä, meillähän leffa nähdään jo 20.11., jippii!)



Kyseessä on tietysti Nälkäpelin kakkososa; Vihan Liekit. Voi että mä olen odottanut tätä! Ja nyt kun olen flunssan kourissa, toivon vain että ehdin parantua ensi-iltaan mennessä... Meinaan revetä liitoksistani, kun ajattelenkin ensi-iltaa, taidan olla tosifani tai fanaatikko tai muuten vain hullu, you name it! Just äsken mietin, kun Finnkino tiedotti facebook-sivuillaan Hobitin lippujen yöjonotuksesta, että mikäli Nälkäpelin lippuja olisi pitänyt kylmissään ja väsyneenä jonotella ulkona, olisin varmaan seistä näpöttänyt siellä jonon keulilla! :D

Tänä viikonloppuna voisinkin tätä köhinää parannellessa katsastaa muistin virkistykseksi (vaikka mies väittääkin, että luettelen jo vuorosanoja ulkoa) Nälkäpelin ykkösosan.

Hei ja jos joku on onnistunut missaamaan Vihan Liekit -trailerit, niin tässäpä olisi. Ja ne joita Nälkäpeli ei voisi vähempää kiinnostaa, koittakaa kestää tätä hypetystä - ja aina voi myös vaihtaa kanavaa! ;)




11/14/2013

Joululahjaideoita osa 1


Ajattelin tänäkin vuonna koota muutamia idea-kollaaseja joululahjoista. Ja koska tunnen parhaiten itseni ja oman makuni, rustailen kollaaseihin sellaisia lahjaideoita, joita voisin itsekin kuvitella hankkivani jollekulle ja tietysti joita voisin itsekin toivoa joululahjaksi.

Aloitetaan viihde-puolesta! Meikäläiselle viihde edustaa tapaa tai tuotetta, jonka parissa mielelläni kulutan vuorokauteni vapaa-aikoja. Tällaisia ovat meikäläiselle esimerkiksi lemppariharrastukseni lukeminen ja elokuvat. Myös musiikki kuuluu tähän kategoriaan, sillä kuuntelen suosikkilevyjäni niin autolla ajaessa kuin urheillessa.


Uutuuksia on tulossa DVD-hyllyille näin joulun alla ihan kiitettävä määrä ja niistä pistivät silmääni heti pari elokuvaa (joita en ole vielä nähnyt); The Internship ja After Earth. Ensimmäinen lupaa taattua hömppäkomediaa, kun vauhdissa on parivaljakko Owen Wilson ja Vince Vaughn. Jälkimmäinenkään elokuva ei voi olla kovin huono, koska sitä tähdittämässä on itse Will Smith (yhdessä poikansa Jaden Smithin kanssa).

Ja tietystihän elokuvanautinnot ovat parhaimmillaan suuressa ja hämyisessä leffateatterin salissa, jossa voi samalla ryystää limukkaa ja rouskutella litroittain poppareita. Makuunin irtokarkkeja unohtamatta. Finnkinon joululahjaliput on varma valinta kaikille leffojen ystäville, etenkin jos et tiedä, mistä nimenomaisesta elokuvasta lahjan saaja saattaisi pitää.

Kirjojen suurkuluttajille luulisi olevan helppoa hankkia lahja. Sen kun ostaa jonkun juuri ilmestyneen ja hyvät arvostelut saaneen kirjan! Mutta koska genrejä on niin monia, täytyisi tietää edes jotain lahjan saajan mieltymyksistä, ennen kuin menee ostamaan scifi-teosten nimeen vannovalle Jane Austenia. Tosin, harva taitaa lukea vain yhden genren kirjoja. Mutta you got the point! Jos tiedät muutaman lahjan saajan lempikirjoista, et voi kovin pahasti mennä hakoteille lahjakirjaa metsästäessä. Itselleni varmaan iskisivät nuo, tässäkin postauksessa mainitsemani, Uskottuni ja Sharp Objects.

11/13/2013

Lukuhetki kynttilöiden valossa


Tänään on tuntunut koko päivän siltä kuin jokin lentsun poikanen yrittäisi iskeä päälle... Kiitän tästä kyllä mieheäni, joka on niiskutellut ja pärskinyt pari viime päivää oikein urakalla. Hyvin epätavallista hänelle olla kipeänä, on ehkä kerran parissa vuodessa sairaana. Joten eiköhän se niinä kertoina iske myös mulle (joka flunssailen vähintään kerran vuodessa, ei tosin huono sairastelulukema sekään). No, tyrnimehut ja strepsilsit käyttöön!

Olen tästä jokseenkin sekavasta olotilasta huolimatta siivoillut koko illan, sillä tää meidän lattiapinta-ala alkoi muistuttaa jo ihan kuraeteistä... Yritys hyvä kymmenen, mutta se tärkein, eli lattioiden luutuaminen, jäi seuraavalle päivälle, ei vain energia riittänyt enempään. Luovutettuani vedin villasukat jalkaan, keitin inkivääri-teetä ja otin kirjan kainaloon. Ajattelin, että nyt tämä täytyy saada luettua loppuun, kun sivujakaan on enää muutama kymmenen jäljellä. Ja niinhän minä tein; ahmin kirjan loppuun kynttilänvalossa (okei, lukulamppu selän takana) ja hymyilin mietteliäänä tarinan päätökselle. 

Anita Amirrezvanin esikoisteos Kukkien verellä kirjottu on silmiä avaava, kiehtova ja kaunis tarina nuoresta tytöstä, jota elämä koettelee 1600-luvun Persiassa. Väkisinkin kirjaa tulee peilattua ja verrattua hetki sitten lukemaani Khaled Hosseinin loisteliaaseen romaaniin Tuhat loistavaa aurinkoa. Teokset ovat kuitenkin kerronnaltaan yllättävän erilaisia, joskin tarinoiden aihepiirit ja maailmat liikkuvatkin jokseenkin samoilla taajuuksilla. Mutta siis, lukekaa ihmeessä tämä(kin) kirja, mikäli Tuhannesta loistavasta auringosta olette tykänneet! Mä taidan vielä vetää viltin päälle ja aloittaa Hosseinin uutuuden, Ja vuoret kaikuivat, jota olen sormet syyhyten odottanut postista ja joka vihdoin eilen saapui. Oi oi oi.

...tämäniltaista Greyn Anatomiaa unohtamatta! ;)



11/12/2013

Pikkujouluasu


No niin, taas ollaan turvallisesti ohitettu maanantai! Itse asiassa eilinen oli omalla kohdallani niin toiminnantäyteinen, etten edes ehtinyt ajatella, missä päivässä eletään. Oikeastaan, samanlailla meni viikonloppukin, hujahti ohi yhdessä vilauksessa! Sunnuntai vietettiin tietysti vuoron perään isien ja pappojen kahvipöytien ääressä ja siihempä se koko päivä menikin. Lauantaina reenailtiin, metsästettiin mulle uusia laseja (ei tärpännyt vielä, blääh!) ja shoppailtiin muuten vaan ja illan päälle vielä leffailtiin ja herkuteltiin. Ja perjantai-ilta sujui pirteissä tunnelmissa kaupungilla, kun vietin tälle vuodelle ensimmäisiä pikkujouluja ystävän kanssa. Käytiin ensin ravintolassa ahtamassa kuvut täyteen muonaa ja jatkettiin muutamille "yhille" illan päälle. Oli ihan loistoilta! Näissä tamineissa pikkujouluissa hengailin (pahoittelut maailman surkeimmasta kuvanlaadusta näissä otoksissa, jotka superkiireessä napsittiin).


Taistelin typerän hiuspehkoni kanssa yli puoli tuntia ja luovutin. Menköön taas tuolle tutulle ja turvalliselle ranskalaiselle nutturalle. Asu oli aika tummanpuhuva, mutta vaaleat korut ja punaiset kynnet kompensoivat ihan hyvin.

Kohtapuolin pitäisi alkaa valmistautumaan Ikean reissua varten; lähden katsastamaan miehen työpaikalle sisustustarpeita ja tietysti meille kotiinkin jotain pientä. ;) Palaamisiin!

Mekko : Cristelle & Co. / Kengät : K-Kenkä / Korut : Snö of Sweden

11/10/2013

Isät ja papat


Päästiinpäs viikonloppuna herkuttelemaan meikäläisen leipomilla pullilla! Ja koko päivän kotona leijui herkullinen pullataikinan tuoksu, mmm... Muutama puolukkapulla lähtee tänään matkaamme, kun suunnistamme miehen kanssa juhlistamaan isiä ja pappoja. Niin ja tietysti asiaankuuluvat isänpäiväkortit. Ja lämpimät halaukset.

Oma isäni on tänään töissä, mutta ensi viikon puolella treffataan sitten herkkukahvien merkeissä ja juhlistetaan samalla iskän synttäreitäkin.


 LÄMPÖISTÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

 

11/08/2013

Voitaikinakierteet

 
Muikeeta perstaita! Meikäläinen on leiponut pullia koko aamun ja nyt pitäisi vehnäjauhoinen naama ja tukka saada kuosiin illan pikkujouluja varten. Ehostusta ennen mulla olis kuitenkin pientä jutun tynkää eräästä suolaisesta herkusta...

Pieniä suolaisia suupaloja tulee tehtyä aina silloin tällöin, etenkin näitä tämän postauksen yksilöitä, voitaikinakierteitä, jotka on ihan megahelppoja ja nopeita valmistaa. Täytteitäkin voi varioida vaikka ja minkälaisiksi ja herkullinen maku on tietysti taattu (kunhan et käräytä niitä uunissa). Ajattelin jakaa teillekin ohjeen, jos jollakin (toisellakin kuin mulla) sattuu suolukka- ja herkkuhammasta kolottamaan. ;)

 
 
VOITAIKINAKIERTEET



Voitaikinaa
Tomaattipyrettä
Mustapippuria
Suolaa
Sokeria

Täytteeksi vaikkapa:
Pepperonia + Juustoa / Kinkkusuikaleita + Aurajuustoa
 


Pilko pepperoni / kinkku suikaleiksi. Raasta juusto / nypi aurajuusto pieniksi paloiksi. Kauli voitaikinalevyjä ohuemmiksi. Täyttämisvaiheessa on tärkeää pitää mielessä, että ei olla tekemässä pizzaa; aineksia laitetaan taikinalevyn päälle vain vähän, jotta voitaikinakierteissä säilyy keveys ja ilmavuus. 


Alla oleva, oikeanpuolimmainen kuva:
(1) Levitä voitaikinalevyille tomaattipyrettä ohut kerros. 
(2) Mausta mustapippurilla, suolalla ja sokerilla. Kahta jälkimmäistä hyvin kevyesti, mustapippuria omien mieltymysten mukaan.
(3) Lisää pepperonin / kinkun paloja melko harvakseltaan taikinalevylle. Viimeisenä ripottele raastettua juustoa / aurajuuston paloja päällimmäiseksi (hyvin vähän, kuten kuvassa).

Kääri taikinalevyt ilmavasti rullalle ja leikkaa niistä pienehköjä paloja. Paista uunissa 225-250 asteessa noin 4-5 minuutin ajan. Aivan niin kuin joulutortut, nämäkin palavat uunissa helposti, joten ole tarkkana!


Valmista tuli! Anna voitaikinakierteiden vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Parhaita kierteet ovat siis lämpiminä, mutta itse tykkäsin niistä myös kylminä. Ei muuta kuin herkuttelemaan!