Rakenneultrassa

Käytiin toissa viikolla rakenneultrassa. Käynti jännitti sekä vauvan terveyden kannalta (onhan kaikki hyvin jne) että vauvan sukupuolen selviämisen kannalta. Sain aika hyvin pidettyä hermoni kasassa ultra-aikaan saakka, mutta kun istuskelimme miehen kanssa odotusaulassa, kaiken maailman ajatukset lähtivät kulkemaan omia polkujaan... Mitä jos vauvalla todetaan jotain olevan vialla? Mitä se voisi olla ja mitä sitten tekisimme? Kumpikohan hän on - tai suostuukohan hän edes paljastamaan sitä meille?

Kaikki ne hetket, kun ultrahoitaja kuvasi vauvan aivoja, sydäntä, selkärankaa jne olivat niiiiiiiiin pitkiä ja tuskallisia! Hoitaja oli aivan hiljaa ja vain katseli eikä sanonut mitään. Minä sitten puolipaniikissa kyselin kokoajan "Näyttääkö kaikki normaalilta?", "Eihän siellä ole mitään outoa?"... Vasta loppuvaiheilla älysin edes mainita koko sukupuoli-asiaa! Kun sen sitten saimme kuulla, en voinut uskoa korviani, niin iloisesti yllättynyt ja onnellinen olin! Kätilökin käväisi huoneessa varmistamassa asian (kuvasi samalla sydämen suonet, joita vauva piilotteli hoitajalta), joten 2 alan ammattilaista on nyt povannut meille, kumpi sieltä onkaan tulossa. Ja tyttöhän sieltä olisi kuulemma meille tulossa! ♥

Kun oltiin saatu muutamat ultrakuvat kouraan ja onnittelut tyttö-uutisesta ja lähdettiin kävelemään autoa kohti, pillahdin itkuun keskellä katua. Sopersin miehelle jotain sellaista kuin "Mä en oikeesti voi uskoa, että mää saisin tytön! Mun ei tarvi enää leikkiä pikkuautoilla!" :D Kolmen pikkuveljen kanssa kasvaessa ja eläessä on tosiaan nuo poikien lelut ja leikit tulleet tuttuakin tutummiksi. Nyt tulee tutuksi myös tyttöjen leikit ja lelut (no tietystihän ne tuli tutuksi myös silloin kun itse olin pieni ja leikin ;). Mieskin oli onnesta soikeana, hänelläkään ei ole siskoa, joten meidän poikavaltaiset perheet saavat nyt täydennystä pienestä prinsessasta! Niin, ellei hän päätäkin vielä muuttua pojaksi tässä matkan varrella. :D

Saatiin vielä yksi ultra-aika joulukuun tienoille, kun mennään tarkistamaan mun istukan sijaintia. Se oli nytkin oikein hyvin takana, mutta osa oli ihan hippusen alhaalla, niin varmuuden vuoksi tsekataan vielä myöhemmin, ettei se ole siirtynyt raskauden edetessä väärään paikkaan. Kaikki oli siis rakenneultrassa oikein hyvin sekä vauvalla että mulla ja tässä vaiheessa pikkuisen kokoennustekin oli miellyttävän maltillinen. Kovasti kehuivat sekä hoitaja että kätilö mun kudoksia... :D Eli vauvan kaikki osat näkyi ultrassa tosi hyvin. Oli kiva kuulla, että en oo läski, mutta mulla on löysät kudokset. :DD

Ultrassa käynnin jälkeen mun oli ihan pakko päästä heti paikalla ostamaan jotain tyttömäistä meidän tulokkaalle. Kuvissa vilahtaakin ultran jälkeiset ostokset; ensimmäinen pussilakana pienelle, oma hupullinen kylpypyyhe ja soittolelu. Niiiiiin hellyttäviä ja nuo norsukuosit - ne on kolahtanu muhun ihan kympillä! Meillä on miehen kanssa samanlainen norsu-pussilakana mutta mustana, joten nyt ollaan koko perhe ihan norsuina. :D